keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Sokoksen Lancome-kauneusilta

Olin maanantaina 28.2.2011 Helsingin Sokoksen järjestämässä Lancome-kauneusillassa ravintola Loisteessa.

Kauneusilta liittyi Sokosella parhaillaan käynnissä olevaan Kutsu Kauneuteen -tapahtumaan ja siellä esiteltiin Lancomen kevään 2011 meikkikokoelma Ultra Lavande.

Ultra Lavandessa on liilan ja violetin eri sävyjä höysteenään kultaa, hopeaa ja vaaleanpunaista. Ihania värejä siis! Kokoelman on suunnitellut Lancomen taiteellinen johtaja, meikkitaiteilija Aaron de Mey. Inspiraationa Ultra Lavandelle on ollut 1970-luku ja yllättäen kaksi vastakohtaa: disko ja eko-hippeily. Seiskytluku sinänsä "ei ole mun juttu", mutta Lancomen luomivärit ja meikit muutenkin ovat heikkouteni. Niinpä olin aivan innoissani tästä meikkikokoelman esittelytilaisuudesta. 






Ravintola Loiste oli loistava paikka pitää tilaisuus: glamoröösi tila Helsingin kattojen yllä. Kauneusilta oli Loisteen takaosassa tilausravintola Kaarteessa.

Tilaisuuteen oli ihanasti panostettu. Pöydät oli katettu kauniisti, tarjolla oli rose-viiniä ja pientä suolaista syötävää. Jopa tavaratalon johtajatar oli paikalla toivottamassa tervetulleeksi. Keskelle tilaa oli korokkeelle laitettu kaksi meikkituolia, joiden keskelle oli aseteltu Ultra Lavande -meikkikokoelman standi ja meikit. 

Erittäin kiva, että tällaisia tilaisuuksia pidetään joskus asiakkaillekin, eikä aina vain ammattilaisille. Hyvä Sokos ja Lancome!

Heti sisään tullessa jaettiin sille päivälle alennuskupongit Sokokselle, joilla sai - 15 %:n alennuksen normaalihintaisesta Lancome-tuotteesta. Oikein kiva, koska olin ajatellutkin, että tapahtumassa olisi ehkä jotakin ylimääräisiä alennuksia. Alennusprosentti oli minusta vain vähän pieni, ottaen huomioon että Sokokselle olivat vielä sen päivän voimassa - 10 euron alennussetelit yli 50 euron ostoksista (eli siis noin - 20 % alennus) ja Kutsu Kauneuteen -esitteen mukanakin tuli - 20 % prosentin alennuskuponki yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta. Ehkä tuo Lancomen kuponkikin olisi voinut sen - 20 % olla, niin oltaisiin oltu samassa linjassa.

Valitettavasti aristelin sen verran, että en vain kerta kaikkiaan kehdannut ottaa teille kuvia itse tapahtumasta. Siellä oli sen verran rauhallinen tunnelma, että se olisi herättänyt varmasti liikaa huomiota. Vaanin kyllä hetkeä, jolloin Ultra Lavanden meikkistandi olisi ollut vapaana niin että olisin voinut kuvata edes sen, mutta sopivaa tilaisuutta ei vain valitettavasti tullut.

Tilaisuudessa meikkasivat Lancome National Make-up Artist Janita Salmensuo ja meikkitaitelija Mariela Sarkima (esiintyy myös Livin Liv & Learn -ohjelmassa). Mariela Sarkima oli kohteliaasti huomioinut illan teeman, ja laittanut violetit sukkahousut ja korun. Arvostan tuollaista panostusta, sillä minusta on kunnianosoitus merkille ja tilaisuudelle pukeutua sen väreihin.

Lancomen oma meikkitaiteilija Janita Salmensuo vaikutti olevan aidosti innoissaan Ultra Lavanden tuotteista. Kivaa, kun ammattilainen jaksaa innostua aina uuden kauden kokoelmasta, sellaista on asiakkaidenkin ilo seurata.

Illan juontajana oli Leena Sarvi ja malleina olivat ihana Niina Herala ja vähän vanhempi Lancomen vakioasiakasrouva.

Tilaisuuden alussa ja lopussa näytettiin screeniltä Lancomen Ultra Lavande -promovideo, jossa oli Ultra Lavanden mainoksissakin esiintyvä Ranskan Voguen päätoimittajan Carine Roitfeldin tytär Julia Restoin Roitfeld eri kuvakulmissa. Taustamusiikkina oli Abban Dancing Queen.

Meikkaus ei ollut aivan niin havainnollista kuin olisin toivonut, sillä mallit oli meikattu jo pitkälti etukäteen. Vähän siellä lavalla vain tupsuteltiin jotakin lisää ja kerrottiin tuotteista.

Ultra Lavande -kokoelmaa koskevat tiedot olivat kyllä sinänsä oikein mielenkiintoisia. Kokoelmaan kuuluu mm. vaaleanvioletti huulikiilto Lavande Ballerine, joka meikkitaiteilijoiden mukaan tekee hampaat valkoisemman näköisiksi. Vastaava laventelinvärinen huulikiiltohan ilmestyi myös syksyllä 2009 Helena Rubinsteinin Delicious Beauty -kokoelmassa, joten sikäli ei kyllä tietenkään mitään uutta auringon alla.

Lisäksi kokoelmaan kuuluu violetti ripsiväri Lancome Hypnose Drama Ultra Lavande sekä kaksi Color Design Quad -luomiväripalettia, lämmin ja kylmä. Tällä kertaa ne ovat mineraaliluomivärejä, joita kerrostamalla voi meikkitaiteilijoiden mukaan vaihdella niiden intensiteettiä luonnollisesta näyttävämpään.

Kokoelmaan kuuluvista uudenlaisista voidemaisista Ombe Magnetique -luomiväreistä ei puhuttu mitään, vaikka niistä oli etukäteen kohuttukin. Lancomen viime syksyn French Coquettes -kokoelmasta ne nimittäin vedettiin jostakin syystä viime hetkessä pois, ja Lancome lanseerasi ne vasta nyt. Ehkä ne olivat jo loppuneet Sokokselta, kun niistä ei nyt hiiskuttu mitään.




Houkutuksista huolimatta en sortunut luomiväripaletteihin, sillä en edes tiennyt kumpi niistä olisi minulle parempi, kylmä vai lämmin. Tilaisuus nimittäin loppui vähän lyhyeen, kun meikkaajat, mallit ja Ultra Lavande -tuotegrilli hävisivät yhtäkkiä alakertaan vastaanottamaan meitä asiakkaita. Kun pääsin alakertaan asti, oli Lancomen tiskillä niin kova kuhina ja hurlumhei, että en ehtinyt nähdä vilaustakaan niistä luomiväripaleteista. Ehkä parempi niin.

Myynnillisesti tilaisuus varmaan Lancomelle ja Sokokselle kannatti, sillä useampikin esittelytilaisuuteen osallistuneista tädeistä osti tavaraa sadoilla euroilla.

Nappasin itse mukaani vain jo etukäteen suunnittelemani Lancomen loistavan Hypnose-ripsiväripakkauksen. Kaksi Hypnosea sai 42 eurolla, kun oikea hinta on yhteensä 68 euroa.  






Kauneusiltaan osallistuneet saivat Lancomen tuotteen ostaessaan kaupan päälle tällaisen hopeisenharmaan meikkilaukun, jossa oli sisällä näytteet Lancomen Genifique-tiivisteestä ja Teint Miracle -meikkivoiteesta.

Yleensä inhoan kaikenlaista turhaa tavaraa kuten tällaisia ilmaispussukoita, mutta näytteitä kyllä rakastan! Tämä pussukka oli kuitenkin sen oloista kiiltävää ja liukasta materiaalia, että luulen, että se voi olla aika hyvä joidenkin vähän sotkuisempien voidepurkkien tai hiustuotteiden kuljettamiseen.







Lancomen Genifiqueta puffattiin tilaisuudessa kovasti, joten se kyllä kiinnostaa minua. Myös Niina "Herkku" Herala on kuulemma Genifiquen suurkuluttaja. Tiedän muidenkin kolmekymppisten paljon työkseen esiintyvien naisten vannovan sen nimeen, joten minunkin on tietysti päästävä kokeilemaan.

Genifique on Lancomen mukaan ihon nuorekkuutta aktivoiva tuotelinja. Genifiqueta on saatavana ainakin tehotiiviisteenä, voiteena ja silmänympärysvoiteena.

Minulla on kyllä vähän mennyt maku näihin anti-ageing tuotteisiin sen jälkeen kun Hesari kirjoitti alkuvuodesta, etteivät ne toimi kuin tasan sen aikaa kun niitä käyttää ja voivat päinvastoin veltostuttaa ihoa pitkäaikaisessa käytössä. Mutta tottahan toki tätä ihmeainetta on nyt päästävä testaamaan, olen siis valmis ottamaan riskin :)

Nyt L'Oreal/Lancome -tietäjät voisivat kyllä sanoa, että pitääkö epäilykseni paikkaansa, että huomattavasti halvemmassa L'Orealin Youth Code -linjassa on hyödynnetty tätä samaa tutkimustyötä, jota myydään Lancomen puolella Genifiquen nimellä hirveän kalliilla?





Vieläkö jaksaisitte vähän lisää?

Minulla oli maanantaina vielä jäljellä niitä Sokoksen - 10 euroa yli 50 euron ostoksista etuseteleitä, joten ostin tuon Hypnose-ripsaripakkauksen lisäksi Goshin violetin rajauskynän.

Lancome Ultra Lavande -kokelmaankin kuuluu liila Le Crayon Khol -rajauskynä Ultra Lavande. Lancomen meikkitaiteilijan mukaan se on kuitenkin huomattavasti vaaleampi liila kuin viime syksyn French Coquettes -kokoelman tummanvioletti rajauskynä. Minä olin nimenomaan etsimässä tummemman violettia rajauskynää mielestäni vähän heikkopigmenttisen Make Up Storen violetin rajauskynäni tilalle, joten siksi valitsin tuon Goshin. Hinta oli 9,90 euroa, joten sain sen käytännössä ilmaiseksi, kun Lancomen ripsarit maksoivat 42 euroa.
  






Mutta arvatkaas, kun pääsin kotiin, huomasinkin että oli käynyt vähän hassusti. Ylempänä nimittäin swatch tuosta Goshin Velvet Touch Eye Liner Purple Stainista. Alempana on puolestaan Make Up Storen rajauskynä Purple Attraction.

Gosh on aivan sinisenvioletti, kun taas vanha Make Up Storeni on juuri se luumunvärinen sävy, jota olen etsinyt. No, molemmille löytyy kyllä käyttöä, näin se sävymuisti vaan valehtelee.

Kaiken kaikkiaan Kauneusilta oli oikein ihana kokemus! Aion ehdottomasti mennä ensi kerralla uudelleen. Nythän en päässyt muista harrastuksista johtuen 1.3. olleeseen Dior-kauneusiltaan. En vain aio odottaakaan illalta jatkossa mitään meikkiopastusta, vaan ainoastaan tutustumista kauden ihaniin uusiin kokoelmiin ja tuotteisiin.



Minun pitäisi varmaan laittaa tuonne sivupalkkiin äänestys, että jaksaako kukaan lukea näitä mun pitkiä sepustuksia ikinä loppuun vai toivotteko lyhyempiä tekstejä (ja enemmän kuvia, tietysti!). Mutta nyt toistaiseksi olen ajatellut, että mun blogi ja mun kirjoitustyyli, mutta te vaan valitettavasti joudutte välillä kärsimään siitä, että voisin puhua näistä ihanista kosmetiikkajutuista vaikka koko yön!

2 kommenttia:

Kiitos paljon kommentistasi! :)