lauantai 5. maaliskuuta 2011

L'Oreal Color Infaillible -luomivärit

Mä olen kyllä niin helppo, mitä tulee luomiväreihin ja uutuksiin.

L'Oreal lanseerasi nyt keväällä uudet Color Infaillible -luomivärinsä. Niitä mainostetaan intensiivisinä ja pitkäkestoisina luomiväreinä, mutta eniten minua kiinnosti kuitenkin niiden koostumus. Ymmärsin, että ne olisivat jotenkin voidemaisia, vähän kuin Lancomenkin puolella lanseeratut uudenlaiset Ombre Magnetique -luomivärit.

No, yllättäen alkoi vaikuttaa siltä, että nämä Lorkun Color Infailliablet ja Lancomen Ombre Magnetiquet ovat aika samanlaisia tuotteita. Eli koostumukseltaan jotakin voiteen ja puuterin väliltä. Mikä selittyy varmaan sillä, että kyseessä ovat saman talon tuotteet.

Ollessani maanantaina Sokoksella Lancomen kauneusillassa, jossa esiteltiin Lancomen kevään Ultra Lavande -lookkia, Ombre Magnetique -luomiväreistä ei puhuttu mitään. Oma arvaukseni on se, että ne olivat jo loppu Sokokselta.

Menin kuitenkin Stockkalle kurkkimaan Lorkun vastaavia Color Infailliable -luomivärejä. Siinä vaiheessa kun myyjä alkoi swatchaamaan niitä käteensä, niin pelini alkoi olla aika lailla menetetty.






Ja tässä tulos.  Koska en pystynyt taaskaan valitsemaan vain yhtä väriä, otin kolme.






Color Infaillibleja on ainakin Suomessa myynnissä viidessä eri värissä. Vaaleanpunainen 4 Forever Pink, violetti 5 Purple Obsession, sininen 6 All Night Blue, vihreä 9 Permanent Khaki ja ruskea 12 Endless Chocolate.







Ihastuin ensin vaaleanpunaiseen Forever Pinkiin. Pohjustan silmämeikkini yleensä Goshin voidemaisilla luomiväripuikoilla. Yksi suosikkini niistä on nyt jo lopetettu vaaleanpunainen Love that Pink. Olen siis pikkuhiljaa alkanut etsiskellä sille seuraajaa sitä hetkeä varten, jolloin se päättää kokonaan loppua. Meikkaan nimittäin aika paljon punaisen eri sävyillä, joten Love that Pinkia kuluu.

Nämä Lorkun Color Infailliblet eivät nyt kuitenkaan ehkä ole ihan pelkästään puuteristen luomivärien pohjustamista varten, vaan niitä voi käyttää ihan hyvin myös yksinään.

Stockkan myyjä swatchasi kädelleen myös oman suosikkinsa, tuon vihreän Permanent Khakin, ja minä olin myytyä naista. Näissä Color Infaillibleissa on hieno, metallinen kiilto, jota puuterimaisilla luomiväreillä on vaikea saavuttaa.

Ostin omat Color Infaillibleni lopulta muutaman tunnin eri värivaihtoehtoja pohdittuani Sokokselta, koska minulla oli sinne alennusseteli. Siellä myyjä puolestaan suositteli minulle nimenomaan tuota ruskeaa Endless Chocolatea. Ja koska ruskea on arkimeikissä aina niin hyödyllinen, otin myös sen.

Siinä siis näiden tarina, siis miksi näitä on kolme, sen sijaan että olisin voinut kokeilla alkuun vain yhtä, niin kuin joku järkevämpi olisi tehnyt.

Violetti Purple Obsession olisi sinänsä varmaan sopinut vihreisiin silmiini parhaiten. Se oli kuitenkin Sokokselta loppu, ja muutenkin minulla on niin paljon violetteja luomivärejä, että se ei nyt niin tällä kertaa kiinnostanut minua.






Sain Color Infailliblejeni mukana myös esitteen, mikä on aina kivaa, sillä siitä voi saada lisäideoita näiden käyttöön.

Esitteessä on kolme Lorkun mallia Freida Pinto, Milla Jovovich ja ikisuosikkini Claudia Schiffer. Freida Pinton meikki on tehty vihreällä Forever Khakilla, Milla Jovovichin sinisellä All Night Bluella ja Claudia Schifferin violetilla Purple Obsessionilla.






Color Infaillible -luomivärit neuvotaan levittämään joko sormin tai vaahtomuoviaplikaattorilla.

Minä en tykkää levittää sormin, joten käytin MACin 242 -sivellintä, jota käytän muutenkin voidemaisiin luomivärinpohjustajiin, sekä ihan perusaplikaattoria. Tämä combo toimi oikein hyvin, sillä kaksineljäkakkonen häivytti kulmaluuta kohti samalla kuin levitti ja vaahtomuoviaplikaattorilla sai pakattua luomiväriä lisää liikkuvalle luomelle.

Alle laitoin vielä ihan tavalliseen tapaan pohjustajaksi Urban Decayn Primer Potion -luomivärinpohjustajan.

Oikein mielenkiintoinen konsistenssi oli näissä Color Infaillibleissa. Kerrostamalla saa todella voimakasta lopputulosta, mutta häivyttyivät myös helposti ja kauniisti. Ja metallinen, voidemainen kiilto on upea, sitä ei niin intensiivisenä tavallisilla luomiväreillä saa.

Helpoimpia Color Infailliblet ovat ehkä yhden sävyn meikissä, mutta niitä voi yhdistellä myös keskenään. Myyjät suosittelivat minulle esimerkiksi yhdistelmää vaaleanpunainen-ruskea tai vihreä-ruskea. Myös yhdistelmä vaaleanpunainen-violetti olisi hieno, mutta sitä violettiahan minulla ei ainakaan toistaiseksi ole.

Color Infaillibleja voi myös yhdistää puuterimaisiin luomiväreihin. Se voikin olla hyvä, sillä käyttämällä vain yhtä tai kahta Color Infaillible -luomiväriä meikissä, meikki voi helposti jäädä vähän yksiulotteiseksi.






Lorkun esitteessä suositellaan esimerkiksi yhdistelmää Permanent Khaki ja Color Appeal Trio Pro Night & Day Black -paletin tummin harmaa, kuten Freida Pinton meikissä on tehty. Minulla ei ole ko. Night & Day -palettia, mutta harmaita kyllä löytyy, joten aion kokeilla.

Ihana muuten tuo Freida Pinto, kun muistuttaa kuvassa niin paljon parasta ystävääni, vaikka Freida Pinto onkin intialainen näyttelijä ja malli. Mutta hänen värinsä ovat täsmälleen samat kuin ystävälläni, joten haluan päästä kokeilemaan joskus Permanent Khaki - tummanharmaa -silmämeikkiä myös ystävälleni.  






Kaivoin myös luomivärikätköistäni Lorkun puuterimaisen Chrome Shine luomivärin 179 Starry Black (myytiin myös aiemmin nimellä Midnight Stars). Se on melkein tarkalleen samaa sävyä kuin Color Infaillible Permanent Khaki.

Aion kokeilla siis myös tätä yhdistelmää, ja sitä miten Permanent Khaki toimisi Starry Blackin alla pohjustajana esim. iltameikissä.





Toinen mielenkiintoinen yhdistettävä päivämeikkiin olisi L'Orealin Color Appeal luomiväri 154 Rosy Quartz. Siinäkin on kaunis, ihanan kuulas kiilto, joten sitä voisi yrittää yhdistää Color Infaillible Forever Pinkin päälle, jos Forever Pink toisi vielä lisää intensiteettiä Rosy Quartzille.

Rosy Quartzia ei ole muuten ainakaan toistaiseksi ollut myynnissä Suomessa, omani olen ostanut viime kesänä Tukholmasta.

Hintaa L'Orealin Color Infaillible -luomiväreillä on 10,90 euroa.

Sanoisin, että ette kyllä millään tavalla tarvitse niitä, sillä eivät ne nyt mitään niin ihmeellisiä ja mullistavia uusia meikkejä ole. Mutta jos innostutte aina kaikista uutuuksista kuten minä ja rakastatte suunnitella kaikenlaisia eri yhdistelmiä, niin go for it. Ainahan se piristää, kun saa kokeilla jotakin uudenlaisia meikkituttavuuksia.

2 kommenttia:

  1. Itsekin haksahdin noihin luomiväreihin. Ostin kerralla sekä vaaleanpunaisen että vihreän ja täytyy myöntää, että petyin hieman - olenkin tekemässä luomiväreistä pian tarkempaa postausta.

    Jopa 24 tunnin kesto sai toiveen siitä, että luomiväri pysyi ilman pohjustustakin - turha toive ainakin itselläni. Ilman pohjustusta luomiväri kasaantui samantien luomivakoon. Myös koostumus ja metallinhohto tuntuivat yllättävän vaikeilta - luomi näyttää ripientyvestä ryppyisemmältä kuin todellisuudessa onkaan enkä itse ole saanut väriä levittymään järin nätisti - niin, ettei se korostaisi ryppyjä (joita en tiennyt olevan olemassakaan :D). No, ehkä pitää vain harjoitella hieman ja kokeilla vaikkapa aplikaattoria sormen sijasta.

    VastaaPoista
  2. Netta: Kiva, että joku muukin on siis sortunut näihin, koska itseäni ehkä vähän kaduttaa, että ostin heti noi kaikki kolme, kun kaksikin olisi riittänyt ihan hyvin.

    Hyvät värit sulla kyllä on, mielestäni tuo vihreä on nyt näitä kaikkia kokeiltuani paras.

    Mä käytän aina UDPP:ta kaikkien luomivärien pohjalla, ja laitan värilliset pohjustajatkin aina siihen päälle, joten siksi mua ei tuo pohjustelu haittaa.

    Tosi mielenkiintoista lukea sit sun kokemuksia! Suosittelisin melkein sitä aplikaattoria näiden levitykseen. Jälki oli nimittäin ihan erilaista, tosi paljon voimakkaampaa ja intensiivisempää, kun sillä taputteli värin luomelle. Voisi ehkä auttaa tuohon pysyvyyteenkin ?!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)