maanantai 17. joulukuuta 2012

Lumene Blueberry Crystal hohdeluomivärit

Lumene toi viime keväänä markkinoille uusia sävyjä pitkäkestoisiin Blueberry Crystal -hohdeluomiväreihin, jotka lanseerattiin alunperin vuosi sitten. 

Ihastuin Blueberry Crystalien designiin ja keväisiin sävyihin heti, mutta niiden hinta 15 euroa tuntui vain liialta Lumenen luomiväreistä.

Olen tosin viimeksi käyttänyt Lumenen luomivärejä enemmän varmaan joskus 2000-luvun alkupuolella, joten kokemuksenikin ovat peräisin pääosin siltä ajalta. Silloin Lumenen luomivärien pigmentissä ei ollut kyllä juurikaan juhlimista.






Nyt kun tämä Lumenen kesän sävyistä eniten ihastelemani lämpimän pinkki 29 Clover Field, Apilaniitty, oli Anttilassa alennuksessa 8 euroa, ostin sen tietysti innoissani heti kokeiluun.

Katsotaan ensin, että mitä kaikkea Lumene lupaa näistä Blueberry Crystal hohdeluomiväreistä:


Ainutlaatuinen, vaahtokarkkimainen koostumus, joka levittyy luomille ohuena ja tasaisena kerroksena – varisematta. Luomiväri on ilmavan kevyen tuntuinen ja valoaheijastavat värit pysyvät muuttumattomina luomilla pitkäkestoisesti. Puhtaat, kuulaat värit, jotka toistuvat luomilla juuri sellaisina kuin ne näkyvät rasiassa. Täydellinen koostumus yhdistettynä valoaheijastaviin väreihin. 

Ainutlaatuinen tunne iholla, jonka saavat aikaan:
1. Uuden sukupolven koostumus, jossa yhdistyvät puuterin, voidemaisen, baked-koostumuksen ja nestemäisen parhaat ominaisuudet. Muistuttaa enemmän voidemaista kuin puuterimaista laatua.
2. Väriä lähtee napista vain kevyellä sipaisulla ja se toistuu iholla ennennäkemättömän upeasti.
3. Väriä voi lisätä kerros toisensa jälkeen. Ensimmäinen kerros on kuulakas väri ja väri syvenee syvenemistään, kun luomiväriä lisätään.

Suomalainen mustikan siemenöljy hoitavana raaka-aineena. Tuote ei sisällä parabeeneja, hajusteita tai talkkia.

Tuota mainostekstissä luvattua vaahtokarkkimaista koostumusta en itse havainnut. Tuotteeseen on kyllä vatkattu ilmeisesti jotenkin ilmaa, sillä se on vähän höttöinen ja läheltä katsottuna näkee koostumuksessa pieniä ilmakuplia. Pintakuviointina olevat aallonkuvat ovat minusta aivan upeat!

Varisemattomuuden ja pitkäkestoisuuden allekirjoitan, ja lisäksi värit toistuvat tosiaan silmämeikissä kerrostettuna aivan kuin pakkauksessa. 

Koostumukseltaan luomiväri muistuttaa minusta eniten ihan tavallista puuterimaista luomiväriä. Itse en sitä voidemaisuutta erota. Mutta se ei haittaa mitään, kun kerran pigmentti on muuten oikein hyvä. 







Sävynä pinkki Apilaniitty on aivan ihana, ja sopii erinomaisesti vihreisiin silmiini tehden ne entistä vihreämmäksi.

Apilaniitty muistuttaa väriltään kovasti paitsi oikeaa apilaniittyä, myös keväällä ostamani Guerlainin Les Roses -paletin pinkkiä, joka näkyy paletissa keskellä alhaalla. Olen aivan rakastunut siihen, joten mukavaa että sain nyt edullisesti lisää samaa sävyä.

Huulipunana yhdistin tähän meikkiin IsaDoran viime joulun Red Rush -kokoelman punaisen Jelly Kiss -huulipunan Merry Berry. Myös joku aniliininpunainen sävy olisi sopinut pinkkiin silmämeikkiin hyvin.






Tässä on silmämeikkikuva Apilaniityllä.

Kuten näette, luomiväri toistuu tosiaan silmäluomilla hyvin uskollisena rasiassa olevalle sävylle.

Lumene neuvoo meikkiohjeissaan levittämään Blueberry Crystal -luomivärejä suoraan silmäluomelle joko sormin tai aplikaattorilla/siveltimellä. Yhdellä kerroksella tulee Lumenen mukaan kuultava, kauniin hohtava pinta. Väriä voi lisätä kerros kerrokselta syvemmän värin saamiseksi.

Itse laitoin aplikaattorilla kaksi kerrosta, ja sain helposti näin vahvaa jälkeä.

Muistattehan sitten neitoset, että tämänsävyisen pinkin luomivärin kanssa kannattaa aina käyttää aika tummia, esimerkiksi mustia rajauksia, ettei näytä siltä, että käynnissä on silmämeikin sijaan pahanlaatuinen silmätulehdus. 







Tässä vielä tämä huulipuna, eli IsaDora Jelly Kiss Merry Berry.

Kirkkaanpunainen Merry Berry on tosiaan IsaDoran viime joulun kausikokoelmasta, mutta mielestäni se jäi joulun jälkeen myös vakiovalikoimaan.

Jelly Kiss on suosikkilaatuni IsaDoran huulipunista. Jelly Kissit ovat kevyen voidemaisia, vähän kuin huulipunan ja huulikiillon välistä ja tuoksuvat ihanan vaniljaiselle.

Jotenkin tuli aika keväisen iloinen meikki. Voi kun voisi jo alkaa odottaa kevättä, mutta ensin on joulukin!

Muistan muuten lukeneeni jostakin, että markkinatutkimusten mukaan suomalaiset naiset haluaisivat nimenomaan sinkkuluomivärejä. Siihen tarpeeseen Lumene vastaa oivallisesti näillä laadukkailla Blueberry Crystal hohdeluomiväreillään.

Kesän sävyt, joihin Apilaniittykin kuului, ovat nyt ilmeisesti poistuneet kaupoista, ja tilalla on maanläheisempiä ja murretumpia, mutta kimaltavia sävyjä, erityisesti ruskeaa. Niilläkin on kauniita, suomalaisesta luonnosta ammentavia nimiä kuten Niittyvillojen laulu (beige), Maa kuurassa (ruskea) ja Jääkristallia (vaaleanpunainen).

Minä sen sijaan toivon, että Blueberry Crystalien kesän sävyt pölähtäisivät nyt joulualeisiin, sillä haluaisin vielä vaaleanvihreän Koivunsilmuja (nimi kertoo tarkalleen sävyn!) ja ehkä myös vaaleansinisen Välkkyvä vesi. Ja mieluiten tietenkin edulliseen alehintaan! 

7 kommenttia:

  1. Moi, jos asut pääkupunkiseudulla, saattaa käynti Lumenen tehtaanmyymälässä Espoon Kauklahdessa kannattaa! Siellä oli ainakin viime viikonloppuna vielä noita värejä, hinta oli puolitettu aikaisemmasta, olisko hintaa jäänyt joku 7 euroa.

    VastaaPoista
  2. Mulla on se lila nappi ja se on kyllä yksi parhaista! Sävy on ihanasti vähän smoky ja pigmentti ja pysyvyys loistavia! Harmi etten innostu noista muista sävyistä.

    VastaaPoista
  3. Helga: Kiitos paljon vinkistä! Mietinkin, että olisin mennyt sinne Lumenelle nyt viikonloppuna kun siellä oli joku tapahtuma, mutta valitettavasti en ehtinyt. Enkä ollut myöskään yhtään varma olisiko siellä näitä Blueberry Crystaleja, niin olisi voinut tulla turha reissu. :)

    Täytyy katsoa jos ehtisin sinne lähiaikoina. Asun Helsingissä, ja Kauklahti on täältä nimensä mukaisesti vähän kaukana, mutta hyvä alennus ja nuo värit kyllä houkuttelisivat. :)


    Rock Queen: Löysin itsekin tänään vielä Helsingin Sokokselta alennuksesta viininpuna-ruskean Napapiirin lumo. Siinä oli niin hieno, metallinen sävy että oli pakko napata mukaan. :)

    Sokoksella olivat myös kirkkaansininen Saaristomeri ja khakinvihreä Marjasuolla alennuksessa 12 euroa. Alennus ei ollut kuitenkaan niin paljon, että olisin niihin vielä lähtenyt. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli Anttilan alessa sinisiä ja vihreitä neljällä eurolla, mutta olisin mieluummin ottanut pinkin tai ruskean :( Niitä ei valitettavasti ollut.

    VastaaPoista
  5. Kätsy Kissa: Oi, onpas hyvä tarjous! :)

    Täällä Helsingissä Anttilassa oli nimenomaan ruskea, pinkki ja sininen Blueberry Crystal alennuksessa, mutta hintaa oli tuplaten eli 8 euroa. Itse haluaisin kyllä sen vihreänkin. Laitan toivoni Kicksin, Sokoksen ja Stockan aleisiin, jotka alkavat nyt joulun jälkeen. Varmaan se sininen Saaristomerikin olisi aika upea, tuohon 4 euron hintaan ostaisin kyllä jo senkin. :)

    VastaaPoista
  6. Vihreä Marjasuolla on ollut Viikin Prismassa 6 euron hintaan ilmeisesti poistossa. Ostin itse sieltä.:)

    (2. kerros ja ei ole Lumenen standissa vaan vastapäätä sitä hyllyssä, jossa on hajuvesiä tms. ja pari muutakin poistossa ja alennuksessa olevaa "jämämeikkiä".)

    VastaaPoista
  7. Netta: Kiitos paljon tiedosta! Tosi harmi etten itse asu lähellä Viikkiä, mutta ehkä sama poistohinta voisi olla myös muissa Prismoissa. Ihana kun saan teiltä lukijoilta vinkkejä mistä näitä Lumenen Blueberry Crystaleja voisi löytää edullisesti, kiitos tosi paljon! Kiva kun itse sait Marjasuon tuohon hintaan! :)

    Kuusi euroa on kyllä jo tosi hyvä hinta, n. 60 %:n alennus. Sokoksen alennushinta Marjasuolle oli tuplat eli 12 euroa, eli ei vielä mikään kovin hyvä alennus, vaikka samaa S-ketjua Prisman kanssa ovat. Hyvä Prisma siis! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)