sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Rimmel Kate Moss -huulipunat

Huippumalli Kate Moss tuli alunperin kuuluisaksi 1990-luvun puolivälissä Calvin Kleinin mainoskuvista. Häneen henkilöityivät käsitteet "heroin chic" ja "waif", joka tarkoittaa erittäin laihaa naista. Sen jälkeen Kate onkin enemmän ja vähemmän pysynyt julkisuudessa koko nuoruuteni ajan.

Kate Mossin tyyli ei välttämättä ole lähellä omaani, mutta kiistatta hän on "an international fashion icon" ja niiiin cool. Kaikki mitä Kate the Great käyttää (farkkushortsit, Hunter-kumisaappaat, Uggit, skinny jeans, tumma huulipuna...), muuttuu muodiksi. Katella on presenssiä ja karismaa, muuten hänestä ei olisi ikinä voinut tulla 170 senttisenä huippumallia. 

Kate Moss on myös meikkimerkki Rimmelin mainoskasvo. Parempaa valintaa englantilaiselle Rimmelille on vaikea kuvitellakaan, Kate Moss is the London look. 






Rimmel on myös julkaissut kaksi Kate Mossin suunnittelemaa meikkikokoelmaa.

Ensimmäinen The Kate Collection -kokoelma ilmestyi viime talvena 2011. Siihen kuului 6 Lasting Finish -huulipunaa, joita itsekin himoitsin, mutta sen parhaimmat sävyt myytiin nopeasti loppuun ainakin täällä Helsingissä.

Onneksi Rimmel teki uuden meikkikokoelman Kate Mossin kanssa tänä syksynä. Kuluttajan kannalta on nimittäin aivan kamalaa, jos joku on aivan liian limited edition, ja itse jää pysyvästi ilman haluamiaan tuotteita. 

Uuteen Kate Matte -kokoelmaan kuuluu 6 mattahuulipunaa ja kolme kynsilakkaa. 

Huulipunien sävyt vaihtelevat vaaleanpunaisesta tummanpunaiseen ja ovat ehkä vähän pehmeämpiä ja käyttökelpoisempia kuin alkuperäisessä kokoelmassa, johon kuului mm. hyvin tumma violetti sävy. 

Tuossa uuden kokoelman mainoskuvassa Katella on kokoelman tummin sävy 107. Kiva kun se on mainoskuvassa myös ilmoitettu, aina näin ei todellakaan ole.

Kynsissään Katella on kokoelman kultainen kynsilakka. Niitä on lisäksi harmaansininen ja punavioletti. 

Huulipunien hinnat ovat 7,90 euroa ja kynsilakkojen 5,50 euroa.  

Kate Mossin uusinkin huulipunakokoelma on täältä Helsingistä jo melkein loppunut. Anttilan myyjän kanssa juttelin, ja heille oli ainakin tullut vain yksi tuollainen display, joka loppuu sitten kun se loppuu. Sokokselta oli jo melkein kokonaan loppunut. Lähinnä vaaleampia sävyjä oli kummassakin kaupassa enää jäljellä.






Vanhasta Kate Moss -kokoelmasta en onnistunut alunperin saamaan haluamaani tummanpunaista huulipunaa. Vanhan kokoelman huulipunat tunnistaa mustasta hylsystä, jossa on punaisella sana Kate ja sydän.

Uuden kokoelman huulipunat on pakattu punaiseen hylsyyn. Kiva että kokoelmat erottaa selvästi toisistaan, vaikka tuo musta hylsy olikin minusta ehkä tyylikkäämpi ja katemaisempi. 

Kuvassa näkyy molempien kokoelmien huulipunat, sillä olin ilmeisesti ollut hyvin, hyvin kiltti, koska joulupukki toi riemukseni eilisissä kosmetiikkabloggaajien pikkujouluissa minulle ja muille blogityttösille Kate Moss -huulipunat vanhasta kokoelmasta. Tällaiset promolahjat ovat minusta aivan parhaita. Kosmetiikan tuntijat osaavat todellakin arvostaa loppuunmyytyä limited edition -kokoelmaa!






Vasemmanpuoleinen Kate Moss -huulipuna on vanhan kokoelman tummanpunainen 01.

Se on yksi helpoimmista sävyistä vanhasta kokoelmasta. Muut kokoelman tummat punaiset olivat enemmän violettiin meneviä. 

Oikeanpuoleisen, uuden kokoelman vähän oranssisen numero 109:n onnistuin vielä itse ostamaan Anttilasta.  






Tässä on uuden kokoelman 109 huulillani.

Se on erikoinen, oranssinpunainen mattaväri. Minulle tulee siitä mieleen vähän vesimeloni, jolle se myös tuoksuu.

Mattahuulipunana 109 on koostumukseltaan aika kuiva, mutta levittyy kuitenkin ihan miellyttävästi. 






Vanhan kokoelman 01:stä odotin, että se olisi ollut hyvin viininpunainen huulilla. Se olikin ennemminkin vain tummanpunainen.

Aavistuksen kylmään menevänä 01 on juuri niitä huulipunia, joka tekee hampaista myös valkoisemmat. Hyvä, hyvä!

Kate Moss käytti myös itse tätä sävyä 01 ensimmäisen Rimmel-huulipunakokoelmansa mainoskuvissa.



Pidän itse tällaisesta pelkkään voimakkaaseen statement-huulipunaan perustuvasta lookista kovasti, vaikka se ei ehkä sovikaan minulle parhaalla mahdollisella tavalla. Katellehan sopii kaikki!

Tumman viininpunaisia huulia nähtiin syksyn muotinäytöksissä mm. Guccilla. Ne saisi ehkä tehtyä tuolla Kate Mossin uuden kokoelman sävyllä numero 107, joka kuitenkin vaikuttaa olevan ainakin täältä Helsingistä jo armottomasti lopppuunmyyty.

Get it siis if you can!


Lisäys 4.1.2013: Nyt Rimmelin Kate Moss -huulipunia näyttää tulleen ainakin Helsingin Sokokselle lisää uusi kokonainen display. Hurraa!

4 kommenttia:

  1. Kate on kyllä upea nainen ja niin ovat hänen huulipunansakin :) Odotan innolla mikähän puna mulle tulee postissa arvontapalkintona. On meinaan täälläkin päin aika kivasti loppuneet hyllyistä..

    VastaaPoista
  2. Kätsy Kissa: Olen aivan samaa mieltä! Katella on näkemystä, rohkeutta ja tietoa muodin uusimmista tuulista, ja kaikki tämä näkyy myös hänen huulipunakokoelmassaan! :)

    Oi, oletko voittanut arvonnasta tällaisen Kate Moss -huulipunan? Voi miten kivaa! Kaikki sävyt olivat mielestäni hyviä ja kiinnostavia, joten uskon että olet tyytyväinen. Toivottavasti blogiisi tulee myös esittelyjuttu, niin näen sitten sieltä. :)

    Sielläkin arvostetaan siis Katen huulipunia, miten kivaa! :)

    VastaaPoista
  3. Jee 200. lukija (:
    Mahtava blogi!

    VastaaPoista
  4. Pinjaramone: Jee, miten kivaa! Tervetuloa lukijaksi ja kiitos paljon! Kiva kun löysit tänne! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)