maanantai 27. elokuuta 2012

Ted Baker -lintupaita ja Models Own Beetlejuice -kynsilakat Asokselta

Innostuin viime vuonna kovasti Mulberryn luontoteemaisesta syyskokoelmasta. Erityisesti rakastuin Fabulous Finches -nimiseen pikkulintukuosiin.

Valitettavasti Mulberryn hinnat olivat vain minulle vähän liikaa, mm. pelkkä Fabulous Finches -huivi olisi maksanut melkein 300 euroa.






Niinpä ilahduin kovasti, kun näin tämän englantilaisen Ted Bakerin lintupaidan tänä syksynä, alun perin Ylen aamu-tv:n toimittajan päällä. Siinä ongitaan kieltämättä samalla lammikolla Mulberryn kanssa – fishing in the same pond – mutta hintakin oli inhimillisempi, ”vain” 126 euroa.
  
Tilasin Ted Bakerin lintupaidan Asokselta. Ted Bakeria myydään myös mm. Stockmannilla. Koko Ted Bakerin syyskokoelmakin näyttää ihanalta. Englantilaista upeaa maaseudun charmia ja kirkkaita jalokivivärejä.








Samalla käytin tilaisuutta hyväkseni, ja tilasin Asokselta myös Models Own Beetlejuice -kynsilakkoja.

Models Own -kynsilakkoja myydään Suomessa Seppälöissä, ja niihinkin tuli alun perin jonkin verran myyntiin tätä Beetlejuice-kokoelmaa.

Kynsilakkojen nimi Beetlejuice viittaa varmaan koppakuoriaisiin, jotka voivat olla tällaisia upean kimaltelevia. Nämä kynsilakathan ovat duochromeja, eli ne heijastavat perusvärinsä lisäksi myös toista sävyä. Minulla tulee kuitenkin nimestä aina mieleen 1980-luvun typerä kauhuelokuva Beetlejuice.

Beetlejuice-kynsilakat ovat joka tapauksessa upeita!

Saan joskus kommentteja, joissa haaveillaan näistä Helsingin ostosmahdollisuuksista. No, tässä on yksi huono puoli Helsingissä: kaikki harvinaisemmat ja kiinnostavat jutut myydään heti loppuun. En nimittäin ole onnistunut näkemään vilaustakaan näistä Beetlejuice-kynsilakoista Helsingin keskustan Seppälöissä. Luulen, että ne menivät samantien kuin tulivatkin.

Onneksi niitä sai vielä tilata Asokselta!








Tässä on Beetlejuice-kokoelman toiseen vaiheeseen kuuluva sanoinkuvaamattoman ihana Indian Ocean. Se on vaaleansininen kynsilakka, joka heijastaa vaaleanpunaista ja purppuraa. Niin täydellisen ihana, ja täyttää kaikki toiveeni vaaleansinisestä kynsilakasta!

"A calming, iridescent blue with soft pink undertones."

Samaan aikaan Indian Oceanin kanssa ilmestyi myös oranssinvärinen Tropical Sun.

 "A glistening sunset."


Tropical Sunin väri olisi ehkä muuten kiinnostanutkin minua, mutta ainakin kuvissa sen duochrome-loisto näytti huomattavasti vähäisemmältä kuin tämän Indian Oceanin.

Kolmas tähän toisen vaiheen Beetlejuice-kokoelmaan kuulunut kynsilakka oli Copper Pot, a deep olive tan.








Sitten alkuperäiseen viiden kynsilakan Beetlejuice-kokoelmaan kuuluva Pinky Brown. Se on viininpunainen, jonka pitäisi nimensä mukaisesti varmaan heijastaa ainakin ruskeaa. Kaunis syyskynsilakka!

"A warm rusty pink".







Ja viimeisenä Golden Green. Olen nyt yllättäen todella innostunut vihreistä kynsilakoista, ja Golden Green näyttää aivan upealta. Sen pitäisi heijastaa vihreän lisäksi ainakin kultaa.

 "A fresh energetic acid."

Pinky Brownin ja Golden Greenin lisäksi ensimmäisessä Beetlejuice-kokoelmassa ilmestyivät myös Aqua Violet, a true sky shimmer; Purple Blue, a vibrant punch of fuchsia indigo ja Emerald Black, a bold blackened midnight peacock.

Ensimmäisen vaiheen Beetlejuiceja myytiin myös Suomessa, mutta mielestäni kokoelman toinen osa, johon Indian Oceankin kuuluu, ei enää tullut Suomeen myyntiin.

Models Own -kynsilakkojen hinta on Asoksella 7,11 euroa (ei postikuluja). Enemmän kuin Seppälässä, jossa niitä myydään 5 eurolla, mutta nämä Beetlejuicet vaikuttaisivat olevan ainakin sen arvoisia.


Tilaus Asokselta sujui muuten oikein hyvin, mutta postituksen osalta on annettava vähän negatiivista palautetta.

Noita kynsilakkoja ei ollut nimittäin suojattu postituksessa mitenkään. Ne olivat vain paksujen pahvikansien sisällä yhdessä Ted Bakerin paidan kanssa. Mutta mikä pahinta, kynsilakat oli laitettu Ted Bakerin paitaa suojaavan muovipussin sisään. Oikein kylmää ajatella, mitä olisi tapahtunut jos yksi niistä olisi rikkoutunut. Lähes 130 euron paita pilalla, ei herran jestas.

Asoksen paketti oli vielä tungettu postiluukustamme sisälle, mikä sinänsä oli tietysti iloinen asia, koska säästyin matkalta postiin. Paketti oli kuitenkin siinä yhteydessä hajonnut, ja yksi kynsilakka oli pudonnut eteisen lattialle. Apua!

Kehoittaisin siis varovaisuuteen jos aiotte tilata Asokselta jotakin särkyvää tai kallisarvoista. Ainakaan niitä ei varmaan kannata laittaa samaan tilaukseen, ettei käy huonosti!

16 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis paita! Harvoin innostun vaatteista, mutta tuo herättää kyllä kateutta :)

    Ihme touhua, jos siellä kerran pakkaavat noin huolimattomasti! Eihän se asiakkaan vastuulla voi olla, jos kynsilakat olisivat tuhonneet kalliin paidan? Luulisi, että heillä olisi käynyt edes mielessä vähän suojata herkkiä pulloja. Onneksi kuitenkin säästyivät ehjinä, ettei tarvi ottaa asiakaspalveluun yhteyttä :)

    VastaaPoista
  2. Sun pitää ottaa vielä noista lakoista kuvia kynsissä! Varsinkin tuo hopea sävy näyttää mahtavalta :)

    VastaaPoista
  3. En tajunnutkaan, että Asokselta voi tilata myös meikkejä! Oon aina tilaillut sieltä vaan superhalpoja mekkoja :)

    VastaaPoista
  4. Onpas huoletonta pakkaamista! Minä laittaisin palautetta, jos ymmärtäisivät jatkossa pakata hieman paremmin. :)

    VastaaPoista
  5. Kätsy Kissa: Kiitos paljon! :)

    Minulla oli koko viime syksyn tosi kova pikkulintuinnostus, ja himoitsin ihan karmeasti Mulberryn lintuhuiveja. En vain pystynyt maksamaan niistä sitä lähes 300 euroa, ja kun Mulberryn ale vihdoin alkoi, ne menivät heti. Olinkin tosi iloisesti yllättynyt, kun tässä Ted Bakerin paidassa oli melkein sama kuosi. Paita on vielä päälläkin tosi nätti, liehuva ja väljä, jolloin kaunis kuvio pääsee aivan oikeuksiinsa. :)

    Tosi huono juttu tuo Asoksen pakkaaminen kyllä. En tiedä toimivatko yleinsäkin näin, vai oliko se nyt vain sattumalta minun tilaukseni kohdalla. Sen vuoksi minua hirvitti erityisen paljon, että tuosta Ted Bakerin lintupaidasta oli kokoni loppu jo Stockmanneilta, joten olin niin iloinen että löysin sen kuitenkin Asokselta. Tosi kurjaa, jos se olisi tuhoutunut postituksessa kynsilakkojen vuoksi, vaikka varmaan he olisivat sen korvanneetkin eikä minun olisi tarvinnut itse maksaa sitä. :)


    Mirette: Ehdottomasti otan! :)

    Oikein odotan että pääsen lakkaamaan tuolla vaaleansinisellä Indian Oceanilla, se on niin kaunis. Se heijastaa kaikkia ihania sävyjä kuten juuri hopeaa, vaaleanpunaista ja pinkkiä. Wonderful! :)


    Elisa: Kyllä, sieltä löytyy kaikkia ihania, vähän harvinaisempiakin merkkejä kuten Too Faced, Illamasqua, Nars ja Bliss. Hinnat nyt eivät ole mitään kovin halpoja, mutta valikoima on yllättävänkin hyvä. Samalla sieltä nappaa muutamat ihanat meikit mukaan kun tilailee vähän mekkoja tai Ted Bakerin lintupaitoja. :) Kivaa on myös, että tilaus tulee kokonaan ilman postikuluja. :)


    Myy: Tosi hyvä idea, pitää varmasti laittaa palautetta, vaikka minun tilaukselleni ei nyt onneksi mitään käynytkään. Ehkä se säästää jonkun toisen ongelmilta! :)

    Ehkä he eivät vain ole tulleet ajatelleeksi, että ei kannata laittaa kallista paitaa ja kynsilakkoja saman suojamuovin sisään, ettei kummallekin käy hullusti. Tai sitten luottavat vain noiden kynsilakkapullojen kestävyyteen. Eihän noille minunkaan ollut käynyt mitään, vaikka yksi oli pudonnut postiluukustakin puolestatoista metristä eteisen lattialle. Hyvä niin! :)

    VastaaPoista
  6. Oi, kuinka sievä lintupaita. Ihanaa, että sait tuollaisen. Kauheaa ajatella, jos kynsilakat olisivat menneet paketissa rikki. Silloin paita olisi entinen paita. Suosittelen muiden tavoin, että ilmoitat asiasta Asokselle, jotta he jatkossa paketoisivat tuotteet vastuullisemmin.

    Noista kynsilakoista sen verran, että kävin katsomassa muutenkin Seppälän kynsilakkavalikoimaa ja huomasin, että parissa Espoon Seppälässä oli vielä noita Models Own Beetlejuice -kynsilakkoja. Eniten oli vihreänsävyisiä lakkoja jäljellä. Tosin vain pari kappaletta. Itse ostin Pinky Brownin ja Purple Bluen, koska pullosta katsottuna Emerald Black näytti hieman Isadoran Green Beetlelta ja vaikka Golden Green on sievä väri, totesin, etten nyt tarvitse lisää vihreitä kynsilakkoja. Muutkin Models Own kynsilakat näyttivät kivoilta. Myönnettäköön vielä, että sinun innostamanasi menin erikseen katsomaan noita Models Own Beetlejuice -kynsilakkoja;).
    Sinä taisit ostaa nuo kolme, jotka esittelit tässä postauksessa. Oletko jo ehtinyt kokeillä niitä?

    Yllättävää tuossa Seppälän kynsilakkavalikoimassa oli se, että lähes kaikki kynsilakat olivat valmistettu Kiinassa. Poikkeukset taitavat olla Models Own Englannissa ja Miyo EU:ssa. Kaikkia kynsilakkoja en tarkistanut, mutta tuo oli pintapuolisen tarkastelun havainto.

    VastaaPoista
  7. TQ: Voi miten kivaa, että sinäkin tykkäät lintupaidasta! Pienen metsästyksen takana paita kyllä oli, kun ensin jouduin arvaamaan, että minkäköhän merkin se oli nähtyäni sen tv:ssä naistoimittajan päällä. Kerrasta meni kuitenkin oikein, sillä Ted Bakerin tyyli on niin tunnistettava. Kokoni oli kuitenkin loppu sekä Helsingin keskustan että Tapiolan Stockalta. Googlaus kuitenkin pelasti, ja paita löytyi lopulta Asokselta. Ja olen ollut tyytyväinen, kannatti vähän jahdatakin sitä, niin nätti se on! :)

    Minustakin tuntui tosi pahalta että kynsilakat olisivat voineet rikkoutua ja sotkea kauniin paidan. Täytyy ehdottomasti laittaa se palaute sinne Asokselle, ettei kenellekään toiselle vain käy niin. Koska ainakin ihan turhaa vaivaa ja mielipahaa siitä tulee, vaikka Asos varmaan korvaisikin tahriintuneen tuotteen.

    Ai, minunkin täytyy varmaan tsekata vielä vaikka Tapiolan Seppälä, josko sielläkin olisi vielä noita Beetlejuiceja. Koska olisi tosi kiva nähdä myös muut värit luonnossa, että josko niistä joku vielä miellyttäisi noiden nyt ostamieni kolmen kynsilakan lisäksi. Voi että, olisinkin siis ehkä saanut Golden Greenin ja Pinky Brownin Suomestakin, ja ehkä vielä vähän edullisemminkin. Mutta eivät ne laatuunsa nähden liian kallita olleet mielestäni nytkään, niin hienoja ne ovat. Vaikka tietysti alhaisempi hinta ilahduttaa aina! :)

    Purple Blue on varmasti myös upea. Pinky Brownkin on minusta ihana nyt syksyyn. Ihana että sinäkin innostuit näistä Beetlejuiceista, ovat kyllä todella hienoja kynsilakkoja tällaiselta enemmän halpismerkiltä.

    En ole itse valitettavasti vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta innolla odotan kyllä. Laitan kyllä sitten heti kuvia ja kokemuksia tänne blogiin niin näet. Ihanaa! :)

    Onpas mielenkiintoinen havainto Seppälän kynsilakoista! Kiinalaiset ovat tietysti halpoja. Miyo on puolalainen, ja kuunnellessani Miyon edustajan luentoa keväällä puolalaisesta kosmetiikasta, oli se todella kiinnostavaa. Itä-Euroopan maista Puola on kuulemma erikoistunut kosmetiikkaan, ja siellä on pitkät kosmetiikanvalmistuksen perinteet. Puola varmaan nouseekin jossakin vaiheessa Euroopan suurimmaksi kosmetiikan tuottajaksi.

    Seppälässä on kyllä mielestäni erinomainen kosmetiikan sisäänosto. He ovat onnistuneet valitsemaan monia tosi kiinnostavia (mutta tietysti myös edullisia!) kosmetiikkamerkkejä, joita ei saa muualta Suomessa. Eli Models Own, Flormar, Wet n Wild, Wild & Crazy (joka taitaa olla nykyään Wild & Mild) jne. Hyvä Seppälä! :)

    VastaaPoista
  8. TQ: Minä pelkäsin ennen lintuja, ja vieläkään en kovin paljon pidä isoista linnuista. Pikkulinnut sen sijaan ovat tosi söpöläisiä, ja ihastuin niihin kummasti viime syksynä, ehkä osittain Mulberryn syyskokoelman takia. Kummallista! :)

    Täytyy käydä kurkkaamassa Tapiolassa jossakin välissä jos Beetlejuiceja olisi siellä vielä. Muissa Seppälöissä käyn harvemmin ja Vantaan Jumbon Seppälän tarkistin jo aiemmin.

    Tosi mielenkiintoista kuulla kokemuksiasi Purple Bleusta! Itsekin lakkasin tänään ensimmäistä kertaa vaaleansinisellä Indian Oceanilla. Hyvä, että varoitit hajusta, olipas aika tymäkkä. Parasta ehdottomasti lakata ulkona!

    Olen jo jonkin aikaa miettinyt siirtymistä vähitellen myrkyttömämpiin kynsilakkoihin kuten Zoyaan. Myös melkein luonnonmukainen kynsilakka Kure Bazaar kiinnostaa minua kovasti. Minulla on vain niin mahtavat ja rakkaat kokoelmat Opeja, Chaneleita ym., että haluan ehdottomasti säästää myös ne.

    Noista Models Owneista arvasin kyllä, että halpislakkoina ne voivat sisältää jotakin ikävää, mutta ajattelin että se ei haittaa niin paljon, jos niillä lakkaa harvoin ja lopputulos on hyvä.

    Indian Ocean oli myös aika läpinäkyvää, ja olisi ehkä vaatinut alleen jonkun valkoisen tai muun värisen peittävän kynsilakan. Tykkäsin silti lopputuloksesta näinkin, upea luonnollinen, kuultava ja kimaltava jälki. Otan ehdottomasti kuvia ja julkaisen täällä niin näet sitten. Minä olen ainakin aivan ihastunut, mahdollisista huonoista puolistakin huolimatta! :)

    VastaaPoista
  9. You certainly can also make use of websites and clip art to create some of the most unique Christmas cards that may always attract the attention of your friends and relatives.. [url=http://www.elitwine.com]canada goose jacket[/url] If so, there are effective techniques that can help you.. [url=http://www.sagoparap.org]canada goose outlet[/url] Xjrqejfwc
    [url=http://www.texsoco.com]canada goose jakke[/url] Kmffoizbm [url=http://www.christianlouboutinonlineoutlet.co.uk]christian louboutin outlet online[/url] tqaptgjop

    VastaaPoista
  10. Cam Newton just began his first year as a NFL quarterback. [url=http://www.elitwine.com]canada goose jacket[/url] These events mark the close of Fallout.. [url=http://www.sagoparap.org]canada goose parka[/url] Jsscqgkvr
    [url=http://www.texsoco.com]canada goose parka[/url] Yqoijutyi [url=http://www.christianlouboutinonlineoutlet.co.uk]christian louboutin shoe sale[/url] axcxyzbga

    VastaaPoista
  11. The posterior fontanelle lies at the junction of the occipital and parietal bones, is triangular in shape, and usually closes by the third or fourth month of life. [url=http://www.elitwine.com]canada goose jackets[/url] The capacity to bring about a particular result is the same as having the result be capable of development into actuality. [url=http://www.setupizle.com]Canada Goose Chateau Parka[/url] Xkeptyvis
    [url=http://www.texsoco.com]http://www.texsoco.com[/url] Ebrsqmeor [url=http://www.christianlouboutinonlineoutlet.co.uk]christian louboutin outlet[/url] igyeljqbf

    VastaaPoista
  12. Produced from argon interacting with cosmic rays this has a half-life of 301,000 years, making it ideal for groundwater dates up to 1 million years. [url=http://www.elitwine.com]canada goose[/url] Only God is able to make two people "one-flesh". [url=http://www.setupizle.com]canada goose pas cher[/url] Yvcxgdakj
    [url=http://www.texsoco.com]canada goose oslo[/url] Vrjnrcdek [url=http://www.christianlouboutinonlineoutlet.co.uk]christian louboutin outlet[/url] acznxgnbb

    VastaaPoista
  13. This method can sometimes be effectively employed in very soft passages where but little volume or accent is required. [url=http://www.elitwine.com]canada goose parkas[/url] So as long as the belayer holds a fall, the leader will remain attached to the rope, which in turn remains attached to the rock.6Roped climbing is facilitated by breaking up a wall into pitches. [url=http://www.setupizle.com]canada goose france[/url] Bjsegzeqy
    [url=http://www.texsoco.com]canada goose oslo[/url] Fgezlqmde [url=http://www.christianlouboutinonlineoutlet.co.uk]christian louboutin uk[/url] evwdvucoy

    VastaaPoista
  14. They dont work in safe mode either. [url=http://www.elitwine.com]canada goose parkas[/url] Mesothelioma Cancer and Mesothelioma cancer malignancy Attorneys are both related to a serious issue. [url=http://www.sagoparap.org]canada goose chilliwack[/url] Stirlnqgh
    [url=http://www.texsoco.com]http://www.texsoco.com[/url] Rfatytxuf [url=http://www.christianlouboutinonlineoutlet.co.uk]christian louboutin outlet online[/url] sqpnkrrfv

    VastaaPoista
  15. Make sure the upper layer is void of as much dry dirt as possible by brushing it away. [url=http://www.elitwine.com]canada goose outlet online[/url] The railroad had no real interest in operating the canal, and shut down the Division in stages. [url=http://www.setupizle.com]Canada Goose Banff Parka[/url] Jxqbstjpi
    [url=http://www.texsoco.com]http://www.texsoco.com[/url] Imjoxwvlh [url=http://www.christianlouboutinonlineoutlet.co.uk]christian louboutin uk[/url] jgszonlqa

    VastaaPoista
  16. In some uses, it may indicate a full achievement of arms or heraldic achievement, which includes a variety of elements usually a crest sitting atop a helmet, itself sitting on a shield; other common elements include supporters holding up the shield and a motto (beneath in England, above in Scotland). [url=http://www.elitwine.com]canada goose parkas[/url] (Net als al onze informatie over de Gallische oorlogen trouwens). [url=http://www.sagoparap.org]canada goose expedition[/url] Akuhohfah
    [url=http://www.texsoco.com]canada goose jakke[/url] Qquwekqyf [url=http://www.matlonlitigation.com]Moncler Outlet[/url] gepjzrjmd

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)