perjantai 31. elokuuta 2012

Cacharel Catch Me -parfyymi

Palasimme Monsieur Pumpulipupun kanssa Taiteiden yöstä 23.8.2012 yömyöhällä, kun meitä odotti kerrostalomme rappujen edessä ulkona tällainen yllätys. 






Monsieur Pumpulipupu sanoi vain vitsinä, että ehkä se on lahja sinulle, kun ihmettelimme tätä pakettia.

Mutta sehän olikin, osoitelapussa luki Pumpulipupu!

En ollut uskoa tätä, joku oli tuonut kukkia minulle.






Paketista paljastui aivan valtavan suloinen pikkuinen puu, jonka juurella oli lisäksi jotakin violettia ja kiinnostavaa.





Puun juurella oli ranskalaisen Cacharelin uusi parfyymi Catch Me.

Asetelma oli tehty niin ajatuksella ja huolella, että jopa paketin violetti nauha ja puuistutuksen vaaleanpunainen alusta olivat sävy sävyyn Catch Me:n violettien ja pinkkien värien kanssa.






Minusta tämä oli mitä ihanin tapa lanseerata uusi parfyymi.

Arvostan valtavasti tällaista grand gesturea, tuli tosi special-olo!
 





Ranskalaisen Cacharelin kuuluisin parfyymi on varmaan jo 1970-luvulla markkinoille tullut kukkaistuoksu Anais Anais. Se on kyllä niin klassikko, varmaan kaikki tunnistavat sen vähintään valkoisesta ja hennon vaaleanpunaisesta lilja-pakkauksestaan.

Catch Me -parfyymin inspiraationa on ollut selvästikin salaperäinen ja tumma yö sekä öinen puutarha, le jardin de nuit.

Nuo Catch Me:n violetti ja pinkki tunnusväri ovat kyllä aivan upeat!






Catch Me on Cacharelin mukaan makean kukkainen, viettelevä tuoksu leikkisälle ja rohkealle naiselle.

Le nouveau parfum féminin.

Marokon appelsiinikukkaa ja Italian tangeriiniöljyä pehmentävät tuoksussa ambra ja mantelimaito. Catch Me kuuluu kukkais-metsäiseen tuoksuperheeseen.

Catch Me:n mainoskasvona on vaalea romanialaismalli Diana Moldovan. Hän liittyy näin kuuluisien Cacharel-naisten seuraan - les femmes de Cacharel - joihin ovat kuuluneet mm. supermallit Kate Moss, Laetitia Casta ja Gisele Bundchen. 






Myös Catch Me:n suloinen pullo on teeman sävyissä violetti.

Sen korkki on upean kuplamainen. Cacharelin mukaan sen on tarkoitus tuoda mieleen shamppanjan kuplat ja muistuttaa juhlista, jotka kestävät aina aamuun asti.

Les fêtes de nuit.






Cacharel Catch Me:n pullo muistuttaa kovasti sävyltään ja muodoltaan toista ranskatarta, lempiparfyymiani Lanvin Eclat d'Arpegea.

Eclat D'Arpege on tuoksultaan hyvin kukkainen, lämmin ja makea. Cacharel Catch Me on aavistuksen itämaisempi, ja jotenkin hyvin ranskalaisen sokerinen. Oikein sellainen perinteinen tyylikäs parfyymi, joka sopisi esimerkiksi oopperaan.

Olen käyttänyt sitä niinä päivinä, jolloin haluan elämääni vähän ranskalaista vaikutelmaa.

Très, très chic!





Catch Me:n mukana tullut suloinen pikku puu viheriöi nyt makuuhuoneemme ikkunalla, ja muistuttaa minua tuosta maagisesta Taiteiden yöstä, jolloin sain lahjaksi Catch Me:n.

Cacharel Catch Me tulee myyntiin Suomessa syyskuun puolivälissä.

Sitä tulee olemaan kahta kokoa, 30 ml hintaan 40 euroa ja 50 ml hintaan 60 euroa. Lisäksi valikoimaan kuuluu vartaloemulsio, 200 ml, 36 euroa.






Inspiroiduin  Catch Me:sta niin paljon, että siitä alkoi kohdallani tämän syksyn violetti-hullutus.

Valitsin jopa tuliaiset ystäväpariskunnalle samoihin sävyihin kuin Catch Me eli loistava Hewitson Miss Harry -punaviini ja Taylors After Dark -kahvi.


L'univers de Cacharel: un univers romantique, immortalisé à jamais par des images inoubliables, envoûtantes, rêveuses et poétiques.


Bon week-end chéries! 

5 kommenttia:

  1. Olipas hauska yllätys :) Ja varsin suloinen pikku puu!

    VastaaPoista
  2. Ihana yllätys tosiaankin =) Ja tuo pullo on kyllä melkoisen herkullisen näköinen. Siis hajuvesipullo, ei viinipullo (vaikka punkusta tykkäänkin) ;)

    VastaaPoista
  3. Onneksi kukaan ohikulkija ei ollut napannut kassia mukaan!

    Mmmm.. Miss Harry on niin hyvää :)

    VastaaPoista
  4. Ihana yllätys! :)

    Mä olen aina tykännyt Cacharellin tuoksuista joten tuo pitää ehdottomasti käydä nuuhkimassa sitten kun se on tullut myyntiin. Yksi lempparituoksujani on ollut Lou Lou, joka on just sellainen ihanan makea mistä mä tykkään.

    VastaaPoista
  5. Kätsy Kissa: Eikös ollutkin! Ihan mahtava ja taatusti ikimuistoinen tapa laneerata uusi parfyymi, niin ihanaa!

    Ja puu on ihan mielettömän söpö, koko asetelma on aivan kuin joku minipuutarha ikkunalla! :)


    Nova: Niin minustakin! En voinut uskoa, että paketti oli todella tarkoitettu minulle! :)

    Ajattelinkin, että et ehkä kuitenkaan tarkoita sitä viinipulloa, vaikka Miss Harry oikein hyvää onkin. :) Nuo Catch Me:n pullonkorkin kuplat ovat mielestäni aivan upeat, pullo on ihan kuin joku kaunis veistos! :)


    Myy: Sanopa muuta! Vähän minuakin jälkeenpäin hirvitti, kun en tiedä kuinka kauan paketti oli ollut rappumme edessä, kun tulimme kotiin Taiteiden yöstä vasta puoliltaöin. Onneksi taloyhtiömme on rauhallinen. En tiedä kuinka monta naapuria siitä on ehkä kulkenut ohi, mutta ihanaa että lahjakassi oli saanut rauhassa odottaa minua! :)

    Miss Harry on kyllä tosi laadukas, varma valinta. Nam! :)


    Nonnu: Eikös ollutkin, olin niin onnellinen ja otettu tästä kunniasta! Parempaa yllätystä ei olekaan kuin kosmetiikka! :)

    Hei, kiva kuulla että sinulla on kokemusta Cacharelin tuoksuista, kun itselleni ei ole tuttu kuin tuo Anais Anais. Uuden Catch Me:n pitäisi tosiaan löytyä kaupoista Suomessa syyskuun puolivälissä. Lou Lou ei olekaan minulle ennestään tuttu, mutta tuoksuttelen sen ehdottomasti lähiaikoina, sillä pidän kovasti makeista tuoksuista. Kiitos paljon vinkistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)