keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Sokoksen 3 + 1 -päivät kevät 2012

Ystävät, kevät on täällä ja samoin Sokoksen tämän kevään 3 + 1 -päivät!

Sokoksen 3 + 1 -päivien nimihän tulee varmaan alun perin siitä, että päivät ovat olleet keskiviikosta perjantaihin plus lauantai. Nyt vapaan markkinatalouden aikoina päivät kestävät oikeasti sunnuntaihin eli 21.-25.3.2012. Mutta mitäpä sitä tunnetun konseptin nimeä enää turhaan muuttamaan.

3 + 1 -päivillä tulee joka päivä uusia tuotteita alennukseen.

Kävin läpi taas päivien kosmetiikkatarjontaa ja nostin esiin omia suosikkejani. Koko 3 + 1 -päivien esitteeseen pääset Sokoksen nettisivuille tästä.






Tänään keskiviikkona 21.3.2012 yksi parhaita tarjouksia on ehdottomasti L'Occitanen loistavat Shea-käsivoiteet ja jalkavoiteet hintaan 15,50 euroa, kun normaalihinta on 22 euroa.

Näin edullisesti näitä erinomaisia, kermaisen ylellisiä kosteuttajia ei saa edes lentokentältä tai laivalta, joten suosittelen todellakin lämpimästi!






Yksi syy miksi kyttäsin tänä vuonna 3 + 1 -päivien ajankohtaa erityisen tarkasti (tarkka ajankohta on aina vähän salaisuus, niin kuin Stockan Hulluilla päivilläkin), oli parhaan ystäväni yhtäkkiä syntynyt kiinnostus ihonhoitoon.

Hän tarvitsi laadukasta kuorinta-ainetta, joten suosittelin hänelle suosikkiani Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powderia. Se on kemiallinen, hellävarainen ja laadukas kasvojen kuorinta-aine. Ja kallis, mutta usein onneksi alennuksessa Sokoksen 3 + 1 -päivillä.

Tänä vuonna sitä ei kuitenkaan ollut ainakaan 3 + 1 -päivien katalogissa, vaan siellä olikin sen sijaan torstaina myyntiin tuleva hyvin samannäköinen Sensai Silky Purifying Silk Peeling Mask (49,90 euroa, normaalisti 69,90 euroa)Tuotteiden nimikin on melkein sama, enkä ole ihan varma mitä eroa niillä on. Paitsi että toinen on pulveri ja toinen naamio. 

Joskus 3 + 1 -päivillä on alennuksessa myös tuotteita, jotka eivät näy katalogissa. Ehkä tälläkin kertaa niin voi olla. Itsekin voisin ostaa varastoon lisää tuota Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powderia, sillä edellinen purkkini on lähes viikoittaisesta käytöstä huolimatta alkuvuodelta 2007, joten joskushan senkin on pakko loppua!

Toinen ystävälleni suosittelemani ihonhoitotuote on perjantaina myyntiin tuleva Lancome Hydra Zen Neurocalm Cream. Se on kosteuttava ja rauhoittava päivävoide, jossa on kätevästi jo valmiina aurinkosuojakerroin 15. Hintakin on oikein hyvä, 19,90 euroa 30 ml, kun se normaalisti maksaa 40,80 euroa.   





Sitten kaksi vakiokaveria, joita ostan aina Sokoksen aleista.

Klippoteket Styling Dust Spray on mielestäni paras kuivashamppoo. Pesen hiukseni nykyään neljän päivän välein, ja pesujen välissä käyttelen kuivashamppoota, jota ilman en otsatukkani kanssa vain kerta kaikkiaan selviäisi. Tällä tahdilla minulla menee noin yksi Klippo kuukaudessa.

Klippoteketit tulivat myyntiin tänään keskiviikkona, ja hintaa nillä on 3,90 euroa pullo (normaalisti 4,90 euroa). Yleensä niitä on kuitenkin saatavilla koko 3 + 1 -päivien ajan.

Maybellinen hellävarainen vihreä kynsilakanpoistoaine on toinen suosikkini. Kelpo tavaraa, joka irtoaa 3 + 1 -päiviltä 5 euroa pullo, kun normaalihinta on 7,20 euroa. Tulee myyntiin perjantaina.

En ole varmaan koskaan ostanut näitä kahta tuotetta täyteen hintaan, vaan ostan ne aina tuolta Sokoksen tarjouksista.






Torstaina tulee myyntiin myös vakioparfyymini Lanvin Eclat D'Arpege. Sitä on vaikea löytää lentokentiltä, mutta Sokoksen 3 + 1 -päivillä se on jostakin syystä aina alennuksessa.

Olen käyttänyt Eclat D'Arpegea vuodesta 2007 jatkuvasti. Luulen, että en tällä kertaa kuitenkaan täydennä varastojani, sillä minulla on jo valmiina odottamassa yksi Brysselin lentokentältä ostettu pullo sitten kun tämä kuvassa oleva loppuu.

Eclat D'Arpegen normaalihinta on 40 euroa (30 ml), mutta 3 + 1 -päivillä se on tarjouksessa 29,90 euroa. Suosittelen nuuskuttelemaan sitä ohi mennessänne, ihana kukkainen tuoksu!






Clarinsin huulikiillot ovat myös perinteisesti aina lauantaisin tarjouksessa Sokoksen 3 + 1 -päivillä.

Viime keväänä näitä kosteuttavia Color Quench -huulikiiltoja sai 10 eurolla kappale ja ostin niitä silloin monta eri väriä varastoon.

Nyt tarjouksessa ovat Clarinsin Gloss Appeal -huulikiillot hintaan 12,90 euroa (normaalisti 19,20 euroa).


Happy shopping!

5 kommenttia:

  1. Jee, kiva kun 3-1 tulee taas! :) Mulla onkin menossa nyt vika pullo tota kuivashampoota, joten tulee tarjous tarpeeseen. On toi kuitenkin niin halpaa ja hyvää. :) Ja Maybellinen kynsilakanpoistoainettakin täytyy varmaan ostaa, koska se tehoaa hyvin glitterlakkoihinkin. En kyllä normihinnalla ostaisi, vaan tyytyisin halvempiin, mutta nyt voi taas ostaa kun on alessa. :)

    VastaaPoista
  2. Harmittaa aivan valtavasti että lähin Sokos on tällä hetkellä niin kaukana. Laitoin kuitenkin ensihätään tilauksen nettikauppaan kun 3+1 päivien kunniaksi tilaukseen ei tullut lainkaan postikuluja.

    Muutenkin olen näiden leveysasteiden vuoksi joutunut kartoittamaan nettikauppojen tarjontaa ihan eri tavalla. Harmi sinänsä, sillä nautin juuri siitä kaupassa hypistelystä :D.

    Tilaukseen meni 5 pulloa Lumenen puhdistusöljyä joka on jo kertaalleen lopetettu. Pullo hinta 6.90 € kun normaalisti se oli 18.90 €. Liekö joku jämäerä Lumenen varastoista. Nyt jokatapauksessa jemmaan vaikka Cliniquen take the day of face balm on kyllä toiminut öljyputsarina. Sen rapea 35 € hinta kuitenkin kääntää heti katseet Lumeneen kun sitä on saatavissa.

    Muutoin tilaukseen lähti Lumenen käsirasva, Freemanin päärynä putsari ja ananaskuorinta sekä Eco Toolsin sivellinsettejä. Kyllä niillä pärjää kun posti toi jo Naked 2 paletin :D

    VastaaPoista
  3. Niniane: 3 + 1 -päivät on kyllä kivat, usein tosi hyviä tarjouksia! :)

    Minäkin tykkään paljon Klippoteketin kuivashamppoosta. Tarpeeksi tuuheuttavaa ja tehokasta edulliseen hintaan! :)

    Samoin Maybellinen kynsilakanpoistoaine on ihanan tehokas, ei tarvitse liian kauaa hinkkailla. Tuo 5 euron hintakin on oikein hyvä. Normaalihinta 7 euroa tuntuisi jo kalliilta, mutta 5 eurolla voi hellävaraisen ja laadukkaan kynsilakanpoistaineen hyvin ostaa. Onneksi se on tarjouksessa Sokoksen aleissa ja 3 + 1 -päivillä joka kerta. :)


    Eiko: Tosi harmi ettet pääse 3 + 1 -päiville, mutta onneksi on nettikauppa, ja kiva kun sieltä saa nyt tilattua ilman postikuluja. Samalla vältät sen hirveän ruuhkan ja ryysiksen, joka ainakin Helsingin Sokoksella oli. :)

    Nettikaupat on muutenkin hyvä juttu, tuovat paremman tarjonnan kaikkien ulottuville ja vielä usein edullisempaan hintaan kuin tavallisissa kaupoissa. Miinusta on sitten tosiaan se, että ei pääse swatchailemaan, testailemaan ja saa myyjiltä hyviä neuvoja ja käyttövinkkejä.

    Ohhoh, kyllä todellakin kannatti tuo Lumenen pullojen hamstraus, melkoinen hintaero. Tuotehan ei ole toiminut mulla matkaputsarina ollenkaan, mutta en olekaan kyllä vielä kokeillut sitä kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena. Eikä nyt kannata enää kovasti ihastuakaan, jos sitä ei kerran enää saakaan. :)

    Kivoja hankintoja olet muutenkin tehnyt. Ja vau, Nakke 2, tuleehan siitäkin sitten kuvia ja ehkä jopa meikkejä sun blogin puolelle! :)

    VastaaPoista
  4. Voi voi voi, kun missasin tuon L'Occitane tarjouksen :( Sä sait nyt koukutettua mutkin niihin :p No ei, vaan kiitos kun sait mut ostamaan siellä messuilla tuon käsivoiteen, koska se on niin täydellistä ja pelasti talvella kyllä monet kerrat :)

    VastaaPoista
  5. Shiny: Voi harmi! Laitoin siitä tarjouksesta tiedon tännekin vähän myöhään, vasta keskiviikkoiltana. Alkuillasta silloin kun kävin Sokoksella L'Occitaneja oli vielä jäljellä, mutta olikohan enää torstaina...

    Mutta kiva kun olet tykännyt käsivoiteesta! Jalkavoide on kyllä aivan yhtä hyvää. Ja Kauneusmessuilta niitä saa sitten ainakin edullisesti lisää, mulla on onneksi vielä sieltä ostettua käsivoidetta jäljellä ja jalkavoiteitakin on varastossa useampi. Ihanan laadukasta, kermaista tavaraa! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)