Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvokuorinnat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvokuorinnat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. lokakuuta 2013

I Love Me -messut, ostokset

Ja nyt sitten katsaus viikonlopun I Love Me -messuostoksiini. 

Näitä ostoksia muuten sitten riittää, lähti vähän lapasesta koko homma vaikka alunperin ei ollut tarkoitus ostaa juuri mitään. Syytän hyviä messutarjouksia ja kiinnostavia uutuustuotteita!






Luonnonkosmetiikkamerkki Lavera oli mukana messuilla taas raikkaalla messuosastolla.

Ilahduttavaa oli myös se, että luonnonkosmetiikalla oli tänä vuonna oma alueensa terveysmessujen kyljessä, ja ensi vuonna sitten messujen yhteydessä jopa oma tapahtuma, Luonnollisesti.

Näin etukäteen messuja koskevista blogijutuista, että lempparikäsivoiteeni Laveran Basis Sensitiv oli huikeassa messutarjouksessa 3 euron hintaan, ja vielä kolmasosan normaalia isommassa tuubissa. Mietin etukäteen, että kuinkakohan monta tuubia kehtaan sitä sunnuntaina hamstrata jos sitä on vielä jäljellä. Suuntasin siis Laveran osastolle heti ensimmäiseksi, etten vain jäisi ilman. 






Laveralla oli 4 euron tarjouksessa myös tuo tummanruskea Soft Eyeliner Golden Brown -rajauskynä, jonka olen aikoinaan saanut blogia varten testiin. Olen ostanut sitä jo yhden kappaleen varastoon lisää, sillä se on ihan yhtä hyvä kuin Diorin rajauskynätkin, joita normaalisti käytän. 

Molemmilla saa piirrettyä tarpeeksi tarkkaa ja tummaa rajausta, kovuusaste on just perfect. 






Sain juuri ennen messuja Born to Bion suihkugeelejä arvosteltavaksi blogia varten, ja pohdin silloin että olisivatkohan ne taas messutarjouksessa 5 euroa (normaalihinta on 8-9 euroa). 

Tarjolla olikin Mansikkaa, Vihreää Teetä ja miehille Lakritsia ja Setripuuta 5 euron hintaan. Setripuuta en ollut aiemmin tuoksuttanut, sekin oli aika hyvä.  






Okei, kuinka monta purkkia kehtasin sitä käsivoidetta ostaa? 

Kolme, ja neljäs ehkä Herra Pumpulipupulle, jos vain raaskin luopua siitä. Laveran Basis Sensitiv on myös hänen suosikkinsa.

Lisäksi ostin kokeiltavasi yhden purkin Basis Sensitiv -vartalovoidetta, à la 8 euroa. 

Testailin aikoinaan Laveran allergiselle ja herkälle iholle tarkoitettua samettista Neutral -vartalovoidetta, johon ihastuimme Herra Pumpulipupun kanssa kumpikin ikihyviksi. Se on kuitenkin yli tuplaten Basis Sensitivin hintaista ja lisäksi nykyään aika vaikeasti saatavissa kun mm. Stockmann luopui Neutral-sarjasta. 

Ihanan Neutralin jälkeen olen kuitenkin kaivannut tällaista konstailematonta ja kosteuttavaa luonnonkosmetiikan vartalovoidetta, joten kokeilen nyt tätä Basis Sensitivia. Hajustamattomuuskin on hyvä, niin vartalovoide on paremmin yhdistettävissä parfyymin kanssa.   






Laveran osaston vieressä oli iso The Natural Goods Companyn messuosasto, jossa myytiin luonnonkosmetiikan merkeistä mm. Madaraa, Weledaa ja Santea. 

Menin ostamaan sieltä oikeastaan kookosöljyä kuulemani huikean kookosöljyluennon jälkeen, mutta kassalla huomioni kiinnittyi Santen vartalovoiteisiin vain 5 euroa pullo.

Sante ei ole minulle kovin tuttu merkki aiemmin. Koska olen nyt niin ihastunut luonnonkosmetiikan vartalovoiteisiin, ostin kokeiltavaksi tämän Santen Grenadine Spirit -granaattiomenavartalovoiteen.

Toisena vaihtoehtona olisi ollut Goji Power -vartalovoide, mutta myyjän mukaan ainoa ero näiden kahden voiteen välillä oli tuoksu. Nyt jälkeenpäin minulle selvisi, että näitä olisi ollut myös ainakin kolmas vaihtoehto: Coconut Dream. Kuinkakohan ihana se sitten on? 






Luonnonkosmetiikan alueella oli myös kotimainen Flow kosmetiikka.

Flow kosmetiikan tuotteet valmistetaan Suomessa, Hyvinkäällä. Pienenä yrityksenä sillä ei ole virallista luonnonkosmetiikan sertifikaattia, mutta se noudattaa sertifiointikriteerejä ja on Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksen jäsen. 






Koska inspiroiduin Karkkipäivä-blogin Sannin kokeiluista Flown palashampoolla kuten varmaan moni muukin, halusin kokeilla palashampoota itsekin. Minua kiinnostaa erityisesti sen mahdollinen kuohkeuttava vaikutus hiuksiin.

Flowlla on useita erilaisia palashampoita. Myyjän avustuksella valitisin itselleni Punatukan, jonka pitäisi hoitaa ja syventää punaisten ja punaruskeiden hiusten väriä. Myös Brunette olisi ollut varmaan mahdollinen, sillä shampoopala ei värjää hiuksia vaan korostaa jo olemassaolevaa sävyä. 

Värjättyjen hiuksien lisäksi palashampoita on mm. rasvoittuville hiuksille omansa sekä tuuheuttava Olut-muna palashampoo (ei kuulosta kyllä hirveän myyvältä!), jota haluaisin myös joskus testata. 






Myyjä suositteli yhdessä palashampoon kanssa käytettäväksi hiushuuhtelua. Huuhtelu helpottaa shampoopalasta mahdollisesti eritysesti aluksi tulevaa tahmeaa tunnetta hiuksissa. 

Mietin pitkään kuiville hiuksille sopivan Kehäkukka -hiushuuhtelun ja rasvaisemmille hiuksille ja ärtyneelle päänahalle sopivan Nokkosen välillä, ja otin lopulta varmanpäälle Nokkosen, sillä inhoan tyven rasvoittumista yli kaiken. 

Onpas kyllä jännittävää päästä testaamaan tätä kaksikkoa! 






Flow-kosmetiikalla oli ota 3 maksa 2 messutarjous, joten valitsin kolmanneksi tuotteeksi tämän Piparminttu jalkavoin, koska oikeasti, jalkavoiteita tarvitsee aina. Siinä on sheavoita, kookosöljyä ja muita kosteuttavia aineita yllinkyllin.

Hinnat Flowlla olivat mielestäni aika korkeat. Shampoopala maksoi vajaa 10 euroa, hoitoaine n. 16 euroa ja jalkavoi hurjat n. 19 euroa. Vaikka hinnat hirvittivät, ajattelin tukevani suomalaista tuotantoa. 





Sitten väliin vähän meikkejä. 

Ammattilaismeikkisarja Grimas oli mukana messujen ammattilaispuolella.

Lempparihäivytysvärini on Grimasilta, aavistuksen vaaleanpunainen luonnonvalkoinen numero 580. 

Grimasilla olisi ollut tarjouksessa mm. 4-luomivärin paletit hintaan 20 euroa, mutta näistä yksittäisistä luomiväreistä alennusta ei ollut ja hinta oli normaali 6,80 euroa.

Ostin silti, sillä säästin vaivan etsiä Helsingistä erikseen Grimasin jälleenmyyntipaikkoja. Paljon helpompaa kun messuilta pystyi ostamaan samasta paikasta kaikkea muuten vaikeasti löydettävää!






Tässä on toinen harvemmin saatavilla oleva merkki eli Zoyan kynsilakat.

Kivoja värejä, laadukkaita ja myrkyttömiä, mitä enempää voi tyttö pyytää? 

Zoyalla oli hyvä messutarjouskin, 6 kpl kynsilakkoja 35 euroa.    

'




En ostanut kuitenkaan Zoyaa, vaan toista myrkytöntä kynsilakkamerkkiä Spa Ritualia, joka minua on kiinnostanut jo pitkään.

Spa Ritualin kynsilakkoja myydään normaalisti mm. Stockmannilla ja hinta ei ole halpa, n. 16 euroa pullo kynsilakat ja yli 20 euroa hoitolakat. 






Messuilla Spa Ritualin kynsilakkoja oli kuitenkin alennuksessa 3 euroa pullo, ihan käsittämätöntä. 

Löysin korista vielä aluslakkaa ja päällyslakkaa tuohon hintaan, joten olin todella tyytyväinen. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut ostaa kynsilakkoja enemmänkin.






Ostin Resurface Smoothing Primer Basecoat -aluslakan, Multi-tasker Top & Basecoat in One alus- ja päällyslakan sekä herkullisen liilan Heliotrope creme-kynsilakan.

Heliotrope on saanut nimensä Heliotrooppi-kukan mukaan, joka on myös violetti.

Kivaa päästä kokeilemaan näitä! 






Tässä vaiheessa olin jo aika tyytyväinen, sillä messujen tarkoitus oli toteutunut kohdallani jo erinomaisesti: kiinnostavia uusia tuotteita ja hyviä messutarjouksia.

Uutuutena pääsin vielä tutustumaan näihin japanilaisiin V 10 Plus -seerumeihin, joita myydään apteekissa.  






V 10 Plus -seerumit on palkittu maailmalla useasti mm. Ranskassa, ja Suomessa Glorian parhaana kauneustuotteena 2012. 

Seerumeita on 10 erilaista, jokaisella on eri vaikutus. Palkittu on mm. vaaleansininen Hyaluronihapposeerumi, joka tehokosteuttaa ja kiinteyttää ihoa sekä vaaleanpunainen anti-ageing Biocell-seerumi. 

Messujen suosituin oli puolestaan ollut keltainen C-vitamiiniseerumi, joka kirkastaa ihoa ja supistaa ihohuokosia.

Täytyy mennä vielä apteekkiin tutustumaan näihin tarkemmin, sillä en osannut nopeasti valita mikä minulle olisi paras: kosteuttava, kirkastava vai kenties heleyttävä. V 10 Plus -seerumeiden nettisivuilla on myös seerumitesti, jossa voi määrittää itselleen sopivimman seerumin. Seerumeita voi myös yhdistellä toisiinsa. 

Pelkästään nuo seerumipullot ovat niin iloisenvärisiä, että ovat ihanaa hemmottelua näin syksyllä jo niin! V 10 Plus -seerumeilla oli myös tosi kiva messuosasto, jossa esittelijät olivat pukeutuneet teeman mukaisesti heleänvärisiin japanilaisiin kimonoihin. 






Ennen seerumien käyttöä iho kannattaa kuoria.

Siihen oli tarjolla tämä Cosmopolitan Beauty Awardsilla 2013 palkittu V 10 plus Water Base Peeling -kuorinta kasvoille.

Kuorinta ei ole kuulemma mekaaninen eikä kemiallinen, mutta silminnähden se toimi kun messuesittelijä laittoi sitä kädelleni. Kuorinta irroitti ihosta näkyvästi kuollutta ihosolukkoa. Iho tuntui pehmeältä ja kirkkaalta kuorinnan jälkeen.

Sain myös testattavakseni tämän palkitun kuorinnan, joten myöhemmin nähdään onko tästä haastajaksi monivuotiselle suosikilleni, toiselle japanilaiselle tähdelle Sensaille. V 10 Plus -kuorinnan hinta on n. 35 euroa (50 ml).







Viimeisenä vielä messujen parhaat näytteet, eli Moroccanoililta sen kuuluisa hiusöljy Original- ja Light-versioina. 

Oli tosi kiva idea Moroccanoililta jakaa messuilla ilmaiseksi tätä himoittua ihmeainetta. Itse kokeilen erityisellä mielenkiinnolla tuota hennoille hiuksille tarkoitettua Light-versiota, sillä sitä on kampaajanikin suositellut minulle. 

Ostoslistalle messuilla kuulemieni luentojen perusteella jäivät vielä hiustenkuivaaja, joka sisältäisi erikseen lämpötilan ja puhallustehon asetukset sekä kiharrin. Molempiin tutustuin Remingtonin osastolla, mutta siellä niitä ei ollut nähdäkseni myynnissä.  

Hyvät messut oli taas, viimeisenä tulee perjantaina vielä muotijuttu!


I Love Me -messut, esitykset

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Sokoksen 3 + 1 -päivät kevät 2012

Ystävät, kevät on täällä ja samoin Sokoksen tämän kevään 3 + 1 -päivät!

Sokoksen 3 + 1 -päivien nimihän tulee varmaan alun perin siitä, että päivät ovat olleet keskiviikosta perjantaihin plus lauantai. Nyt vapaan markkinatalouden aikoina päivät kestävät oikeasti sunnuntaihin eli 21.-25.3.2012. Mutta mitäpä sitä tunnetun konseptin nimeä enää turhaan muuttamaan.

3 + 1 -päivillä tulee joka päivä uusia tuotteita alennukseen.

Kävin läpi taas päivien kosmetiikkatarjontaa ja nostin esiin omia suosikkejani. Koko 3 + 1 -päivien esitteeseen pääset Sokoksen nettisivuille tästä.






Tänään keskiviikkona 21.3.2012 yksi parhaita tarjouksia on ehdottomasti L'Occitanen loistavat Shea-käsivoiteet ja jalkavoiteet hintaan 15,50 euroa, kun normaalihinta on 22 euroa.

Näin edullisesti näitä erinomaisia, kermaisen ylellisiä kosteuttajia ei saa edes lentokentältä tai laivalta, joten suosittelen todellakin lämpimästi!






Yksi syy miksi kyttäsin tänä vuonna 3 + 1 -päivien ajankohtaa erityisen tarkasti (tarkka ajankohta on aina vähän salaisuus, niin kuin Stockan Hulluilla päivilläkin), oli parhaan ystäväni yhtäkkiä syntynyt kiinnostus ihonhoitoon.

Hän tarvitsi laadukasta kuorinta-ainetta, joten suosittelin hänelle suosikkiani Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powderia. Se on kemiallinen, hellävarainen ja laadukas kasvojen kuorinta-aine. Ja kallis, mutta usein onneksi alennuksessa Sokoksen 3 + 1 -päivillä.

Tänä vuonna sitä ei kuitenkaan ollut ainakaan 3 + 1 -päivien katalogissa, vaan siellä olikin sen sijaan torstaina myyntiin tuleva hyvin samannäköinen Sensai Silky Purifying Silk Peeling Mask (49,90 euroa, normaalisti 69,90 euroa)Tuotteiden nimikin on melkein sama, enkä ole ihan varma mitä eroa niillä on. Paitsi että toinen on pulveri ja toinen naamio. 

Joskus 3 + 1 -päivillä on alennuksessa myös tuotteita, jotka eivät näy katalogissa. Ehkä tälläkin kertaa niin voi olla. Itsekin voisin ostaa varastoon lisää tuota Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powderia, sillä edellinen purkkini on lähes viikoittaisesta käytöstä huolimatta alkuvuodelta 2007, joten joskushan senkin on pakko loppua!

Toinen ystävälleni suosittelemani ihonhoitotuote on perjantaina myyntiin tuleva Lancome Hydra Zen Neurocalm Cream. Se on kosteuttava ja rauhoittava päivävoide, jossa on kätevästi jo valmiina aurinkosuojakerroin 15. Hintakin on oikein hyvä, 19,90 euroa 30 ml, kun se normaalisti maksaa 40,80 euroa.   





Sitten kaksi vakiokaveria, joita ostan aina Sokoksen aleista.

Klippoteket Styling Dust Spray on mielestäni paras kuivashamppoo. Pesen hiukseni nykyään neljän päivän välein, ja pesujen välissä käyttelen kuivashamppoota, jota ilman en otsatukkani kanssa vain kerta kaikkiaan selviäisi. Tällä tahdilla minulla menee noin yksi Klippo kuukaudessa.

Klippoteketit tulivat myyntiin tänään keskiviikkona, ja hintaa nillä on 3,90 euroa pullo (normaalisti 4,90 euroa). Yleensä niitä on kuitenkin saatavilla koko 3 + 1 -päivien ajan.

Maybellinen hellävarainen vihreä kynsilakanpoistoaine on toinen suosikkini. Kelpo tavaraa, joka irtoaa 3 + 1 -päiviltä 5 euroa pullo, kun normaalihinta on 7,20 euroa. Tulee myyntiin perjantaina.

En ole varmaan koskaan ostanut näitä kahta tuotetta täyteen hintaan, vaan ostan ne aina tuolta Sokoksen tarjouksista.






Torstaina tulee myyntiin myös vakioparfyymini Lanvin Eclat D'Arpege. Sitä on vaikea löytää lentokentiltä, mutta Sokoksen 3 + 1 -päivillä se on jostakin syystä aina alennuksessa.

Olen käyttänyt Eclat D'Arpegea vuodesta 2007 jatkuvasti. Luulen, että en tällä kertaa kuitenkaan täydennä varastojani, sillä minulla on jo valmiina odottamassa yksi Brysselin lentokentältä ostettu pullo sitten kun tämä kuvassa oleva loppuu.

Eclat D'Arpegen normaalihinta on 40 euroa (30 ml), mutta 3 + 1 -päivillä se on tarjouksessa 29,90 euroa. Suosittelen nuuskuttelemaan sitä ohi mennessänne, ihana kukkainen tuoksu!






Clarinsin huulikiillot ovat myös perinteisesti aina lauantaisin tarjouksessa Sokoksen 3 + 1 -päivillä.

Viime keväänä näitä kosteuttavia Color Quench -huulikiiltoja sai 10 eurolla kappale ja ostin niitä silloin monta eri väriä varastoon.

Nyt tarjouksessa ovat Clarinsin Gloss Appeal -huulikiillot hintaan 12,90 euroa (normaalisti 19,20 euroa).


Happy shopping!

tiistai 31. tammikuuta 2012

Lavera Neutral vartalovoide ja tehohoitonaamio

Luonnonkosmetiikkamerkki Lavera ehdotti minulle yhteistyötä, jossa kokeilisin muutamia heidän tuotteitaan. Kiitos Karkkipäivän ihanalle Sannille tässä avusta!

Suostuin erittäin mielelläni, sillä luonnonkosmetiikka kiinnostaa minua yhä enemmän. Uskon, että luonnonkosmetiikassa käytetään laadukkaita raaka-aineita, ja minua kiinnostaa kovasti toimivatko tuotteet todella.

Ensin vähän Laverasta. Lavera on vuonna 1987 perustettu saksalainen luonnonkosmetiikkayritys. Itse olen tottunut sanomaan nimenomaan luonnonkosmetiikka, mutta Lavera käyttää näköjään suomeksi myös sanaa luontaiskosmetiikka.

Lavera on latinaa ja tarkoittaa totuutta. Minulla tulee siitä taas ihanasti mieleen ruotsin sana lavera, joka on akvarellien eli vesivärien maalaustekniikka. Kaikki ovat varmaankin laveeranneet koulun kuvaamataidon tunnilla!

Mielikuva on joka tapauksessa heti positiivinen, ja niin on Laveran imagokin. Mainoskuvat ovat ihanan laadukkaita ja raikkaita; kukkia ja kauniita värejä. Heti tulee hyvä olo. 






Mielestäni Lavera erottuu myös muista luonnonkosmetiikan merkeistä edukseen: ammattimaista, raikasta ja kaunista. 

Ilolla siis kokeilen näitä tuotteita!    






Laveralta lähetettiin minulle ensin testattavaksi Laveran uudistuneen Neutral-sarjan vartalovoide ja tehohoitonaamio.

Minulla ei ole kokemusta vanhasta Neutral-sarjasta, joten en pysty vertaamaan näitä siihen, tai mikä olisi muuttunut vanhaan verrattuna.

Laveran Neutral-sarja on tarkoitettu kuivan ja allergiaherkän ihon päivittäiseen hoitoon.

Oma ihoni on varsinkin näin talvella hyvin kuiva, ja lisäksi myös herkkä, sanoisinko jopa ajoittain atooppinen ja allergiaan taipuvainen, joten tämä sarja sopii minulle loistavasti.

Heti ensin täytyy kyllä sanoa, että tämä Neutral-sarja on enemmän serious business -ihonhoitoa kuin mitään hauskanpitoa. Tuotteiden ulkonäkö on lääkemäinen, hyvin neutraali, jopa tylsä. Toisaalta, jos iho on hyvin kuiva ja jopa tulehtunut, en tiedä kaipaisinko minäkään sirkusta kaupunkiin ja värikkäitä ja iloisia pulloja, joista ei tiedä mitä kaikkea lisäaineita ja muita härpäkkeitä ne sisältävät. Jos iho tarvitsee some serious love and carea, kyllä minäkin varmaan tarttuisin mieluiten näihin luotettavan näköisiin purkkeihin.

Neutral-sarjan tuotteet ovat myös tuoksuttomia ja värittömiä, jotta ihoa ei turhaan rasitettaisi millään ylimääräisellä. Teemaan sopien Neutral-sarjaan kuuluu myös oma Baby & Kinder Neutral -linja bebeille. Minä en haluaisi ainakaan laittaa vauvan tai pikkulapsen iholle mitään lisäainepommeja. 


Neutral-sarjan tuotteet sisältävät mm. helokki- ja jojobaöljyjä ja shea- eli karitevoita.

Helokkiöljy uudistaa ja vahvistaa ihon luontaista happovaippaa, ehkäisee tulehdusta ja kutinaa. Se suojelee ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta, auttaa ihoa säilyttämään kosteustasapainonsa ja suojaa ihoa hapettumiselta ja ulkoisilta rasitustekijöiltä kuten auringolta, kylmältä, tuulelta ja saasteilta. Helokkiöljy sopii herkälle ja allergiselle iholle.

Jojobaöljy on koostumukseltaan ihotalin kaltaista. Se rauhoittaa, pehmentää, lämpösuojaa, hoitaa ja ravitsee ihoa. Se normalisoi ihon toimintoja ja sitoo tehokkaasti kosteutta ihoon estäen sen kuivumista. Jojobaöljy sopii erityisesti atoopikoille, akneiholle, psoriasiksen ja ihoärsytysten hoitoon ja arpien parantamiseen.

Shea- eli karitevoi on paksua ja rasvaista, ihoreaktioita rauhoittavaa ja ravitsevaa karitepuun pähkinöistä saatavaa ainetta. Se siloittaa kuivaa ja karheaa ihoa, parantaa ihon hapensaantia ja kuona-aineiden poistumista ihosta. Sillä on myös anti-age vaikutuksia. Karitevoi sopii hyvin atooppiselle iholle.


Ainesosista helokkiöljy ja karitevoi ovat minulle ennestään tuttuja. Helokkiöljyhän on hyvän ihonhoitajan maineessa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Karitevoihin olen taas oppinut luottamaan erinomaisena kosteuttajana. 

Lavera Neutral vartalovoiteessa on näitä kaikkia ainesosia. Lisäksi siinä on inci-listan mukaan mm. oliiviöljyä ja auringonkukkaöljyä. Inci vaikuttaa minusta niin hyvältä, että on ihme jos tuote ei kosteuta kuivaa ihoa.

Silti voide ei vaikuttanut käytössä mitenkään järkyttävän paksulta ja tönköltä. Se imeytyi hyvin, eikä iho jäänyt yhtään rasvaisen tai öljyisen tuntuiseksi. Kun sitä laittoi tarpeeksi vähän, iho tuntui jopa voiteen imeytymisen jälkeen positiivisella tavalla kuivalta, niin että vaatteet saattoi pukea suihkun jälkeen nopeastikin taas päälle. Voiteen kosteutustehot ovat kuitenkin riittäneet jopa tässä pakkasessa hyvin minulle.

Tietysti tästä varmasta laadusta saa sitten myös maksaakin. Laveran suositushinta 200 ml:n vartalovoiteelle on 18,40 euroa. Stockmannilla hinta oli kuitenkin jopa 20,20 euroa. Hyvinvoinnin tavaratalo -nettikaupassa hinta on 16,90 euroa. Siellä on nähtävissä myös tuotteen tarkka inci eli ainesosalista.

Voisin ostaa Lavera Neutral vartalovoidetta itsekin lisää, erityisesti jos nämä kovat pakkaset jatkuvat monia viikkoja ja ihoni alkaa todella kärsiä kuivuudesta.

Mieheni muuten ihastui kerrasta Neutral vartalovoiteen tuoksuttomuuteen, luonnollisuuteen ja "peittävyyteen" kuten hän sitä kuvaili. En ole koskaan nähnyt hänen käyttävän niin innoissaan mitään kosmetiikkatuotetta, "kyllä tätä aivan ilokseen käyttää" hän sanoi.






Toinen Laveralta kokeiluun saamani tuote oli Neutral Intensive Face Mask eli tehohoitonaamio.

Naamio on pakattu pieneen pussiin, ja ainetta on siinä 10 ml. 

Mielenkiintoista kyllä, Neutral vartalovoiteen ja kasvonaamion incissä viisi ensimmäistä raaka-ainetta ovat samat. Sitten alkaa erojakin tulla. Vaikuttavia öljyjä naamiossa on pitkälti samoja kuin vartalovoiteessakin. Oliiviöljyä, karitevoita, jojobaöljyä ja avokadoöljyä.  

Laveran tuotteissa käytettyjen raaka-aineiden lista vaikutuksineen löytyy muuten englanniksi Laveran nettisivuilta täältä. Aivan kattava se ei näytä olevan, mutta oikein mielenkiintoista luettavaa kyllä!  






Neutral Intensive Face Mask -naamion pitäisi hoitaa ja rauhoittaa erityisesti kuivaa ja allergioihin taipuvaista ihoa. Sen pitäisi kosteuttaa tehokkaasti ja tukea ihon luonnollista uusiutumisprosessia parantaen ihon kuntoa selvästi.

Ehdotonta plussaa Laveran Neutral tehohoitonaamio sai minulta siitä, että sen saa jättää kasvoille vielä 10-15 minuutin vaikutusajan jälkeen. Muut kokeilemani naamiot on aina kehoitettu pesemään pois vaikutusajan jälkeen, mikä on tuntunut minusta hirveältä tuhlaukselta. Tiedän, että ne ehkä voisi jättää kasvoille senkin jälkeen, mutta en ole uskaltanut uhmata ohjeita, kun olen pelännyt ihoni tukkeutumista tms. 

Lavera Neutral tehohoitonaamio imeytyi hyvin, vaikka laitoin sitä toisella kokeilukerralla oikein paksun kerroksen. Mitään poispyyhittävää ei 15 minuutin vaikutusajan jälkeen jäänyt, vaan kaikki humahti kerralla sisään pakkasen kuivattamaan ihooni.






Lavera Neutral tehohoitonaamio kosteutti ihoa hyvin, jopa paremmin kuin normaalisti käyttämäni Dermalogica Skin Hydrating Masque -naamio.

Nämä naamiot ovat koostumukseltaan hyvin erilaiset. Lavera on valkoista voidemaista, kun taas Dermalogican koostumus on läpinäkyvän geelimäinen.

Laveran tehohoitonaamiokaan ei kuitenkaan pystynyt samaan kuin Dermalogica siinä, että Dermalogica jättää iholleni aina sellaisen selittämättömän hehkeyden, valoisan kuullon, jota en ole saanut aikaan millään muulla naamiolla. Tämä teki minut nyt todella uteliaaksi Dermalogica Skin Hydrating Masquen incin suhteen. Valitettavasti minulla ei ole enää naamion pakkausta, jossa se oli ilmoitettu.






Samalla on pakko kehua myös kuorinta-ainettani, Sensain jauhemaista Silky Purifying Silk Peeling Powderia. Kyseessä on luottotuotteeni. Tämäkin purkki on ollut minulla viikottaisessa käytössä alkuvuodesta 2007 alkaen, ja vielä riittää.

Kyseessä on kemiallinen kuorinta. Pieni määrä jauhetta sekoitetaan veden kanssa vaahtomaiseksi, levitetään kasvoille ja annetaan vaikuttaa muutama minuutti. Yhdessä Dermalogica Skin Hydrating Masquen kanssa tämä tekee iholleni ihmeitä.






Mutta takaisin vielä Lavera Neutral Intensive Face Maskiin. Näin talvisessa säässä tämä on myös hyvä vaihtoehto Dermalogican naamiolle.

Pussi on kätevä, sillä siitä riittää ainakin minulla noin viiteen käyttökertaan, ja sen saa näppärästi suljettua väliajaksi vaikka paperiliittimellä.

Laveran suositushinta naamiolle on 3,60 euroa, eli ei kerrassaan kovin paljon. Stockmannilla tätä ei näkynyt, mutta Hyvinvoinnin tavaratalossa sen hinta on 3,90 euroa. Sieltä löytyy myös tuotteen inci.

Se täytyy kyllä myös vielä sanoa, että näitä luonnonkosmetiikan tuotteita käytettäessä on hyvä ja turvallinen mieli. Tuntuu, että hemmottelee itseään ja ihoaan parhaalla mahdollisella hoidolla ja raaka-aineilla.  






Seuraavana luonnonkosmetiikan tuotteena arvioon onkin tulossa sitten vähän erilainen söpöläinen.

Born to Bio on uudenlaista, iloista, värikästä ja herkullisentuoksuista luonnonkosmetiikkaa. Pitäisi löytyä kaupoista helmikuun alussa, joten yritän saada tämän ihanan mangosuihkugeelin arviointiin täällä mahdollisimman pian!