lauantai 3. maaliskuuta 2012

31 viikon kynsilakkahaaste: viikko 15, delicate print ja Pumpulipupu goes ROCK!

31 viikon kynsilakkahaaste ja viikko 15, delicate print.

Delicate, mitenkähän sen parhaiten suomentaisi, herkkä ehkä. 





Tämän delicaten kanssa minulla oli vähän vaikeuksia, vaikka tämä on tyylillisesti aika lähellä minua.

Olin ensin ajatellut ihan toisenlaisia, kirkkaan persikanvärisiä kynsiä, mutta sitten tämä delicate print osui viikolle, jolloin olen pitkästä aikaa menossa ihan oikealle rock-keikalle. Jouduin siis vähän muuttamaan suunnitelmia.






Pohjalakaksi valitsin hyvin kauniin Rimmelin haalean persikkaisen 351 Angel.

Angelissa on ihanaa sekä nimi että sävy.

Angel on melkein creme, mutta kuitenkin aavistuksen läpikuultava. Täydellinen pohja delicatelle.






Delicate -sanaa käytetään englannissa usein pitsin yhteydessä, delicate lace.

Niinpä laitoin Angelin päälle tuollaisia pitsisiä ranskistarroja.

Tulipas oikein prinsessakynnet, ja rock-konserttiin, herran jestas!







Olemme nimittäin mieheni kanssa menossa ruotsalaisen The Soundsin keikalle tänään Helsingin Kaapelitehtaalle.

Emme ole kumpikaan tippaakaan rock. En oikein pysty edes keksimään mitään mikä olisi kauempana meistä. Mutta The Soundsista tykkäämme molemmat. No One Sleeps When I'm Awake!






Minulla oli todellisia vaikeuksia miettiä mitä laittaisin päälleni.

Onneksi muistin, että minulla on nämä kengät, joita kutsun merirosvosaapikkaiksi, ja jotka ovat suorastaan odottaneet pääsevänsä rock-keikalle.

Korkeavyötäröiset farkut, musta silkkitoppi ja voilà.

The Sounds -yhtyeen laulaja ja trendsetter par excellence Maja Ivarsson laittaisi tietenkin vähän lohkeillutta mustaa tai punaista kynsilakkaa.

Tämä olisi ollut oiva tilaisuus käyttää mustaa Chanel Black Satiniani, mutta nyt mennään sillä mitä on.

Ja näettehän yhteyden - prinsessakynnet ja ruotsalainen The Sounds.

Rockprinsessa Maja Ivarsson poseeraa muuten nyt Sebastian Professional -hiusmerkin mainoskuvissa. Maja teki keväällä 2011 Sebastianin kanssa kahden vuoden sopimuksen. Vaalea, suureksi tupeerattu rock-tukka punaisilla, sinisillä ja violeteilla puuterisilla raidoilla otsatukassa, tumma silmämeikki ja tietenkin se musta kynsilakka. Upeita kuvia ja upea look!






Hauskinta rock-keikassa on, että kerrankin voi meikata vahvasti. There is no such thing as too dark make-up!

Tein farkkuihin sopivat sumuiset tummansiniset silmät. Käytin Lancomen liilaa A20 Un Taxi Mauve -sävyä ja lempparitummansinistäni Lancomen kimaltavaa 604 Night Strass.  

Yleensä olen yhdistänyt tummansinisen Night Strassin Diorin vähän kimaltavaan vaaleanliilaan Purple Gemiin. Siihen se sopiikin paremmin, sillä tuo Lancomen Un Taxi Mauve osoittautui aika heikkopigmenttiseksi, eikä tahtonut millään tarttua luomelle ja pitää puoliaan upeaa Night Strassia vastaan.






Meikki näyttää hailakammalta kuvassa, mutta saatte uskoa minua kun sanon että ihan riittävän tummat silmät rock-keikalle!






Tummat silmät on hyvä yhdistää nudeen huulikiiltoon. Tämän Wet n Wildin Mega Slicks -huulikiillon sävyssä Sun Glaze olen voittanut ihanan Elisan Miten niin liikaa? -blogin arvonnasta.

Ja koska jotakin on pakko matchata rock-konserttiinkin, matchasin prinsessakynteni huulikiiltoon.

Hauskaa iltaa myös teille babet!


31 viikon kynsilakkahaasteen muihin osiin pääset tästä.

13 kommenttia:

  1. Uuuh... hot mama! Vaikka et olekaan mama. :) Aikas Minnamaisia elementtejä, mutta kuitenkin tässä rock-lookissa on selkeästi Pumpulipupumaisuutta. Minähän menisin rock-lookissa pidemmälle, koska oma arki-look koostuu ko. jutuista. Ihana, mä näen mielessäni kokonaisuuden ja olet niin hot ja rock! :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on muuten nuo samat Vagabondit nilkkurit ;)

    VastaaPoista
  3. Upean värinen tuo persikkainen lakka! Ja tarrat - oikein ovat prinsessat :)

    VastaaPoista
  4. Blogissani olisi taas haaste, en kylläkään ole varma ootko jo tehnyt tämän... =)

    http://purkkimeri.blogspot.com/2012/03/7-faktaa-minusta.html

    VastaaPoista
  5. Onpas tosi nätin värinen tuo Rimmelin lakka. :)

    VastaaPoista
  6. Minna: Voi että Minna, sä olet kyllä niin ihana kannustaja, kiitos paljon!! :)

    Joo, mun "rock-look" on kyllä aika paljon konservatiivisempi, kun en ole muutenkaan yhtään rock. :) Silti oli ihanaa, kun sain vapaasti kerrankin tehdä juuri niin tumman silmämeikin kuin halusin ja silti voin olla varma, että se sopi tilaisuuteen. Kivaa!

    Oli muutenkin kivaa katsella konsertissa kids of today että mitä olivat laittaneet päälle, miten meikanneet jne. Käyn nykyään niin harvoin enää ulkona yöelämässä että se oli oikein mielenkiintoista!

    Ihanasti kaikki olivat panostaneet! Oli muutenkin tosi kiva ilta, eli pitäisi varmaan useamminkin käydä miehen kanssa kahdestaan ulkona vähän juhlimassa! Suosittelen! :)


    Heidi B: No tämä on nyt oikeasti tosi huvittavaa, että kun mä kaivan kaapista ne ainoat kenkäni, jotka ovat mielestäni edes vähän rock-henkiset (onkohan se rock edes mikään oikea termi tässä, alalajina The Sounds on varmaan enemmän Indie Rock tms.), niin totta kai sulla on samanlaiset! :) Mutta ehkä mun asuvalinta oli sitten nimenomaan onnistunut, koska sä olet mielestäni paljon enemmän tuon tyylinen. Niin hauskaa! :)


    Katjamaria: Minustakin Angelin sävy on tosi ihana! En ole kyllä varma saako tuota Angelia Suomesta, kun sain itse tuon kynsilakan Blazen meikkikurssilta, jolle osallistuin vähän aikaa sitten. Juttuakin on kurssista tulossa, joten esittelen kynsilakan ja muut saamani tuotteet vaikka sitten vielä tarkemmin. :)

    Prinsessakynsistä tuli mielestäni oikein kivat. Oli kyllä tuon Angel-kynsilakan ansiosta vähän modernimpi prinsessa, eli ei ihan sitä perinteisintä söpöä karkkivaaleanpunaista tai -pinkkiä. :)


    Nova: Kiitos paljon, en ole kyllä tehnyt!

    Olen muuten jo saanut päätettyä siihen top 10 kynsilakat -haasteeseen tulevat kynsilakat, mutta kuvat vielä puuttuvat. Sopiva hetki kun tulee niin otan kuvat ja teen sitten haastejutun tänne. Tosi vaikea oli valita vain 10 kynsilakkaa. :)

    Sun blogin kanssa on muuten nyt jotain hankaluuksia mulla, koska se ei päivity mielestäni enää tuonne oman blogini sivupalkkiin. Yritin laittaa sen sinne myös uudelleen, mutta ei auttanut. Missähän olisi vika...


    Ellu: Kiitos paljon, minustakin se on ihanan pehmeä ja hempeä vaalean persikkainen sävy! Ja tarpeeksi peittävä myös, yleensä tuon sävyiset kynsilakat voivat helposti jäädä liian läpikuultaviksi.

    En ole kyllä varma saako tuota nimenomaista Angel-sävyä Suomesta, sillä itse sain sen meikkikurssilta johon osallistuin. Täytyy tarkistaa kun seuraavan kerran menen Rimmelin standin ohi. :)

    VastaaPoista
  7. Todella kauniit kynnet. En voinut kuin ihailla niitä täältä ruudun toiselta puolelta.

    Tuo sinun keikalle meno kertomuksesi sai minut hyvälle tuulelle. Kiitos, kun jaoit sen täällä netissä lukijoittesi kanssa. :)

    VastaaPoista
  8. Hmm, mikähän tosiaan vikana =( Minä oon joskus huomannu joidenkin blogien päivityksien tulevan viiveellä näkyviin siihen sivupalkkiin. Oletan kuitenki että ne olis ilmaantuneet lopulta sinne eli pitääpä tarkkailla tuleeko ne edes sinne...

    VastaaPoista
  9. TQ: Kiitos paljon! Ei ollut mielestäni mikään itsestäänselvin yhdistelmä, eli ehkä normaalisti olisin yhdistänyt nuo prinsessatarrat vaaleanpunaiseen kynsilakkaan, mutta tykkäsin näistä kynsistä yllättäen itsekin kovasti. :)

    Kiva kun tykkäsit keikkajutusta! Olen vähän arka kirjoittamaan muista kuin puhtaasti kosmetiikajutuista, mutta sanoit juuri oikeat sanat rohkaisemaan minua. Kiitos, olet todella kultainen! :)


    Nova: Lisäsin blogisi vielä kerran uudelleen, joten toivotaan että se nyt toimisi. Olin huomaavinani, että muutit sivujen osoitetta tms., joten en tiedä aiheuttiko se nyt tämän. Harmittaa vain, kun en nyt aina ihan jokaista postaustasi huomaa käydä tarkistamassa jos se ei itsestään päivity. :)

    VastaaPoista
  10. En kyllä oo muutellu sivujen osoitteita..ainakaan tietoisesti =D Tai no tietysti osoite muuttui kun siirsin blogin Vuodatuksesta tänne mutta muunlainen sivujen osoitteiden muuttelu kuulostaa ihan heprealta ja oon oikeastaan ulalla mitä se edes tarkoittaa =P Toivotaan että se nyt alkaisi pelittämään, eihän sitä tosiaan tule varta vasten käytyä katsomassa josko blogi olisi päivittynyt =)

    VastaaPoista
  11. Nova: Tarkoitin juuri tuota siirtymistä Vuodatuksesta Bloggeriin, koska sen jälkeen päivitykset lakkasi mulla toimimasta. En tajua mikä tuossa sivupalkin listauksessani on vikana, kun sun blogi on ainoa jonka olen huomannut puuttuvan. Eikä auta vaikka lisään uudelleen. :( Mutta ei ole missään nimessä sun huoli, yritän ratkaista asian ja jos ei muu auta niin seuraan sitten vaikka blogilistan kautta. :)

    VastaaPoista
  12. Ja oot siis muuttanut blogin osoitteen tuohon purkkimeri.blogspot-muotoon? Sori hölmö kysymys mut ajattelin varmistaa, vuodatuksen puolella kun osoite tais olla jokin zuruna blaa blaa tmv. =D Mystistä kyllä tää meikäläisen hylkiminen, vilkaisin kerran erästä toista blogia ja siellä mun blogi näkyi sivupalkissa niinku pitääki. Mutta, nää systeemit on välillä tämmösiä tuulella käypiä, yks päivä bloggerissa ei toiminu ajastetut postaukset, tykkäs siis julkaista jutun heti ja se pitiki sitte palauttaa luonnokseksi ja koettaa seuraavana päivänä uudestaan.

    VastaaPoista
  13. Nova: Joo, olen muuttanut osoitteen ja poistin vielä nyt varmuuden vuoksi sen vanhan Vuodatuksenkin osoitteen kun ajattelin, että jos blogger sotkee sen takia, että ei tajua että voi olla kaksi Zuzzurullona blogia eri osoitteissa. :) En tajua, mutta toivotaan että se jossakin vaiheessa korjaantuisi, muiden blogien kanssa minulla ei ole onneksi ollut vastaavia ongelmia. En ole tosin joutunut aiemmin muuttamaan osoitetta, joten ehkä tämä johtuu siitä. :)

    Blogger on kyllä vähän juuri tällainen, välillä joku juttu ei toimi, ja sitten se vähän ajan päästä korjaantukin itsestään. Seuraan siis blogiasi toistaiseksi blogilistan kautta, ja yritän jossain vaiheessa lisätä sitä tuonne sivupalkkiini uudelleen jos ei näytä korjaantuvan itsestään. Olen pahoillani. :(

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)