perjantai 3. toukokuuta 2013

Muotiperjantai; Anne Kukkohovin Karl Lagerfeld -mekko

Tänään muotiperjantaissa meillä on aiheena Anne Kukkohovin mekko. 

Huippisjuontaja Anne Kukkohovi on yksi suosikeistani, aina edustava, huolitellun naisellinen ja mukava. 

Olin pr-tapahtumassa, jossa Anne Kukkohovi oli juontamassa, ja ihastuin heti hänen mekkoonsa. 






Mekko oli tosi pirteä tapaus, oranssin-viininpunaisen- harmaata kirjavaa kuosia. Tapahtuma oli juuri ennen vappua, ja mekkokin oli minusta iloisen vappuinen. 

Anne Kukkohovi oli myös kivasti sävyttänyt asuun raikkaan oranssinpunertavan huulipunan.

Materiaaliltaan mekko oli trikoota, mutta ei halvan näköistä, vaan kauniisti laskeutuvaa. Tosin Anne Kukkohovin päällä kaikki näyttää tietysti hyvältä. Sen vuoksi hän onkin malli, ja ainakin minulle hän olisi saanut helposti myytyä tämän mekon. No effort there. 






Kysyin Annelta, että mistä mekko on hankittu.

Hän kertoi tilanneensa sen luksusnettikaupan Net-A-Porterin alesta. Hei, huippumallitkin shoppailevat nettikauppojen alessa!

Vielä enemmän yllätyin kun kuulin että mekko on Karl Lagerfeldin suunnittelema. Se on Lagerfeldin edullisempaa, yksinomaan Net-A-Porterille tehtyä Karl by Karl Lagerfeld -linjaa. Ilmankos ihastuin, sillä Karl Lagerfeld on myös Chanelin pääsuunnittelija.

Useinhan Karl Lagerfeld tekee mustaa ja valkoista, jopa vähän maskuliinista ja strukturoitua, mutta tämä mekko on virkistävä poikkeus ja hyvin räiskyvä. 

Mekko oli kuulemma maksanut vain noin 80 euroa, eli todellinen löytö.






Kuosissa pitäisi toistua Karl Lagerfeldin pää, mutta minä en sitä erota. Kuosi ei ole camouflage vaan se on nimetty hauskasti KARLouflageksi.

Mekon laadukkuuden huomasi myös siitä, että se istui trikoomateriaalistaan huolimatta nätisti päälle. Vähän kuin minunkin laadukas designer trikoomekkoni Marimekolta.

Viehättävä mekko viehättävällä Anne Kukkohovilla!

7 kommenttia:

  1. Hieman piti siristellä ennen kuin sain näkyviin Karlin pään: mielestäni kyseessä on (vasemmalle katsova) sivuprofiili jolla on päässään aurinkolasit. Hauska kuosi mekossa!

    VastaaPoista
  2. Mä sain Karlin pään kanssa näkyviin :) Näin saman kuin Riikkakin tuossa aikaisemmin :)

    VastaaPoista
  3. Minä näen Karlien katsovan molempiin suuntiin :D. Mutta uskoakseni samasta aurinkolasipäisestä on kyse :).

    VastaaPoista
  4. Päitä on molempiin suuntiin, noi ohuimmat poikittaiset viivat on lasien sankoja ja pallura sangan päässä on linssi:P Jos tosta selityksestäkään kukaan mitään tajusi:D

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille tytöt, nyt minäkin näen sen! Minä näen ainakin 3 kertaa, ellei jopa enemmän vähän tyyliteltynä.

    En tajunnut ollenkaan etsiä sivuprofiilia, vaan ajattelin ennemminkin kasvokuvaa edestä. Kuvassa on selvästi ponihäntä ja aurinkolasit sivuprofiilissa.

    Ihan hauska juttu, mutta itse ehkä tykkäisin mekosta enemmän vain tavallisena camouflagena. Tokihan tämä kuvio tekee mekosta vielä enemmän Karl Lagerfeld signaturen. :)

    Karl Lagerfeldin Shu Uemuralle suunnittelemissa meikkituotteissahan roikkui myös joku hahmo, mutta se oli mielestäni japanilainen koulutyttö tms. Ehkä Karl Lagerfeld tykkää tällaisesta sarjakuvatyyppisestä huumorista. :)

    VastaaPoista
  6. Hihii, minusta tuo Karl-camo on hauska idea ja antaa mekolle ja kuosille juuri sen jujun. Toki melko egoistista, mutta toisaalta Monsieur L. saa kyllä aika paljon anteeksi ihan vaan siksi, että on Monsieur L. :-) Ja selvästi häneltä löytyy vähän pilkettä silmäkulmasta, tuosta hänen Shu Uemuralle luomasta Mon Shu Girlistä löytyy kerrassaan suloinen video Karl Lagerfeldin omilta nettisivuilta: http://www.karl.com/2012/mon-shu-girl-birth-story/ Très francaise, très jolie! :-)

    VastaaPoista
  7. Minä olen varmaan vain liian tosikko, kun toivon että Karl Lagerfeld tekisi aina vain sitä chiciä ja tyylikästä Chanelia ja Chanelia. Tähän humoristisempaan ja leikillisempään puoleen minun on vaikea suhtautua. :)

    Olen samaa mieltä, suuret taiteilijat ja luovat nerot voivat ottaa vähän vapauksia, enemmän kuin tavalliset kuolevaiset. :)

    Kiitos paljon linkistä, videohan oli todella kiva ja vekkuli. Eli hahmo on siis nimeltään Mon Shu Girl. Samassahan videossa kävi ilmi se Karl Lagerfeldia ja Shu Uemuraa yhdistävä tekijä, eli on kerrottu, että Lagerfeld piirtäisi luonnoksensa Shu Uemuran luomiväreillä.

    Oi, kaikki ranskalainen on kyllä niin ihanaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)