torstai 2. toukokuuta 2013

Ihana Kauneushoitola Cindy Riera

Olin viime viikolla kasvohoidossa aivan ihanalla kosmetologineitosella Cindy Rieralla.

Olen tavannut Cindyn ensimmäisen kerran jo vuosia ja vuosia sitten, kun hän työskenteli Aleksi 13:n yläkerrassa Point-kampaamon kauneushoitolassa. Jo silloin hänen sädehtivä ja valoisa olemuksensa jäi hyvin mieleeni. 

Toisen kerran tapasimme sattumalta viime syksynä Vilan stailaustapahtumassa, jossa Cindy oli tekemässä pikameikkejä. Silloin kuulin, että hän on perustanut oman kauneushoitolansa Helsingin Kalevankadulle. 

Herra Pumpulipupu ystävällisesti lahjoittaa minulle joka vuosi joululahjaksi kasvohoidon valitsemassani kauneushoitolassa. Tänä vuonna ei ollut kyllä yhtään epäselvää missä avoimen lahjakorttini käyttäisin: tietenkin Cindy Rieralla! 






Cindyn hoitola sijaitsee kahdessa tasossa Kalevankatu 17 sisäpihalla, Stockmannin lähettyvillä. 

Yläkerrassa on myymälä ja alakerrassa hoitohuone. 

Myymälän valikoima on painottunut luonnonkosmetiikkaan ja samoihin merkkeihin, joita Cindy itsekin hoidoissaan käyttää. Kaikki on hyvin kauniisti ja ajatuksella esiinlaitettua.

Helsingissä ei ole kovin paljon tällaisia ylellisiä ja laadukkaita kauneushoitoloita, joten siksi olin tosi iloinen että löysin Cindy Rieran. Cindyn varauskirja on kyllä aika täynnä, joten hoito kannattaa varata ajoissa. Tosin peruutusaikoja voi joskus saada lyhyemmälläkin varoitusajalla.

Kauneushoitolan myymälä on auki aina torstaisin klo 17-18 sekä erikseen sovittaessa. Tämä on siksi, että Cindylla on hieno periaate, että hän palvelee vain hoidossa olevaa asiakasta. Kesken hoidon eivät puhelimet soi tai muut asiakkaat piipahda paikalle. Cindy sanoi kehittäneensä periaatteet siitä lähtökohdasta, miten hän itse haluaisi tulla kohdelluksi ollessaan kauneushoitolassa. 

Käynnin aloitimme istuskelemalla hetken pöydän ääressä juttelemassa ihoni kunnosta. Samalla sain ihastella luonnonkosmetiikan kynsilakkamerkin Kure Bazaarin kevään uutuuksia.  







Vaikka olin tullut kasvohoitoon, Cindy olisi tehnyt minulle kynsilakkauksen näillä kevään kaunottarilla. Tosi harmi, että kynsiini oli tehty manikyyri juuri toisessa tilaisuudessa aamulla!

Kure Bazaarin kevät/kesäkokoelman 2013 on suunnitellut brasilialainen supermalli Kartika Luyet, ja siihen kuuluu 7 kynsilakkaa. Coquette on korallinpunainen, Gypsy on korallipinkki, Bikini oranssi, Lychee lämmin persikkainen kulta, Turkoise tietenkin turkoosi, Caicos mintunvihreä ja Frenchie vaaleansininen.

Niin herkullisia karkkivärejä!






Cindy Riera on opiskellut kosmetologin lisäksi ravintovalmentajaksi. 

Ennen hoidon alkua ja hoidon jälkeen hän tarjosi minulle lasillisen vettä, mutta olin myös helpottonut nähdessäni ymmärtääkseni kahvikoneen. Rakastamastani kahvistakaan ei siis ilmeisesti tarvitse kokonaan luopua voidakseen hyvin!






Itse hoitohuone on alakerrassa, ja se on hyvin rauhallisesti ja yksinkertaisesti sisustettu. 

Ei muuta kuin tämä ihana, lämmitetty iso sänky ja Cindyn purkit ja purnukat. 






Rauhoittavaa, vähän samalla periaatteella kuin ihanassa stressinhallintakeskuksessa Villa Mandalassa Loviisassa, jossa olen aiemmin vieraillut. Sieltäkin on poistettu kaikki turhat ärsykkeet kuten taulut seiniltä, jotta mieli saisi todella levätä. 

Cindy Rieralle mennessään ei tarvitse välttämättä tietää millaisen kasvo- tai muun hoidon haluaa tai tarvitsee. Cindy Rieran nettisivuilla on joitakin ohjeellisia hoitoja, mutta Cindy muuntelee niitä ihon tarpeiden mukaan. Hoidoista on ihania kuvauksia, kuten kesäsade ja laventelinkukkaniityt. 






Minun kuivalle iholleni tehtiin hoito australialaisen Jurliquen Purely White ihoa kirkastavilla tuotteilla.

Keväisin ja syksyisin on hyvä käydä kasvohoidossa, koska iho on kovilla säämuutosten vuoksi. Talven jälkeen tällainen kirkastava kasvohoito on varmasti paikallaan.

Hoitoon sisältyi todella tehokas, jopa vähän kihelmöivä happokuorinta, ja ihanan tuoksuisia tuotteita. 

Hoidon jälkeen iho oli hehkuva ja todella kosteutetun ja terveen tuntuinen.

Nyt myöhemmin se on kyllä vähän hilseillyt ja punoittanut, mikä varmaan kertoo kuorinnan tehokkuudesta. Täytyy laittaa siihen päälle vielä kunnon kosteuttava naamio tänään.

Cindy arvioi ihoni olevan aika hyvässä kunnossa, mistä voi johtua kuulemma myös se, että en yleensä huomaa mitään muutoksia ihossani erilaisten voiteiden ja seerumien johdosta. Minun kannattaakin keskittyä enemmän ihoni kunnon ylläpitoon ja vaalimiseen mullistavien muutosten odottelun sijaan.  






Tässä on vielä Cindyn tuotevalikoimaa. 

Myytävänä on ihania merkkejä kuten ranskalainen L'Atelier des Delices.






Myös ranskalainen ylellinen luonnonkosmetiikan sarja Patyka, josta nyt kohistaan joka paikassa, kuuluu ilokseni valikoimaan. 

Cindy Rieralla on aika paljon samoja merkkejä, kuin ihastuttavassa luonnonkosmetiikan kaupassa Joliessa.






Meikit ovat italialaisen laadukkaan Diego Dalla Palma -sarjan. 

Olen muuten menossa ensi viikolla tutustumaan tarkemmin Diego Dalla Palmaan toiseen paikkaan, joten kirjoittelen siitä sitten enemmän.






Tuolla tuotehyllyn alimmaisella rivillä näkyy ravinnosta kertovia kirjoja.

Cindy on valmistunut ravintovalmentajaksi Institute of Intergrative Nutrionista. Hän uskoo holistiseen kauneuteen, eli pelkkä ihon ulkoinen puunaaminen ei välttämättä riitä, vaan osa hyvinvoinnista löytyy sisältäpäin. 

Taustalla ovat Cindyn omat vaikeat iho-ongelmat, joihin eivät pelkät kasvohoidot tai erilaiset tuotteet auttaneet, vaan tilanteen korjaaminen vaati ruokavalion muutosta.

Cindy on itse paras mainos palveluilleen, sillä nykyään hänen ihonsa on todella sädehtivä ja hehkuva.

Olen itsekin koko ajan kiinnostuneempi myös sisäisestä hyvinvoinnista, joten minua tämä kokonaisvaltainen kauneuskäsitys puhutteli kovasti. 

Vaikka yritän syödä terveellisesti, en oikein tiedä syvällisemmin miten minun kannattaisi syödä saadakseni esimerkiksi lisää energiaa ja jaksamista arkeeni. 

Sen vuoksi aion jossakin vaiheessa mennä myös Cindyn ravintovalmennukseen. Se on tietysti aika kallista, 85 euroa kerta tai 480 euroa 6 kertaa. Mutta toisaalta koen että hinta on aika pieni siitä, että voisi loppuelämänsä paremmin ja söisi varmasti oikeanlaista ruokaa. 

Myöskään minusta Cindyn tekemä kasvohoito ei ollut kovin kallis, ottaen huomioon paikan ylellisyyden ja henkilökohtaisen huomioinnin. Minun hoitoni maksoi 93 euroa.   






Kaikki, siis ihan kaikki on Cindy Rieralla todella viimeisteltyä ja kaunista. 

Tuotteet sain mukaani pakattuna tähän mintunväriseen paperiin, jossa luki kaunokirjoituksella adjektiiveja kuten "lumoava", "viehättävä" ja "suloinen". 






Voitin nimittäin aiemmin Cindyn joulukalenteriarvonnasta kaksi ihonhoitotuotetta, jotka sain nyt vaihtaa vapaasti iholleni sopiviin tuotteisiin.

Kasvovoiteeksi Cindy suositteli minulle L´Atelier des Delicesin Hydra Fluide de jour -kasvovoidetta. Sitä voi käyttää kuulemma ainakin kesällä aamuin ja illoin. 

Vartalolle sain L'Atelier de Delicesin uuden kiinteyttävän Firming Body Evening elixir -vartaloeliksiirin. Kyseessä on seerumimainen kuivaöljy, joka sisältää mm. kofeiinia ja tuoksuu kahville. 

Olin tosi iloinen näistä tuotteista, sillä olen halunnut kokeilla ihanaa ranskalaista L'Atelier des Delicesia jo pitkään. Toinen merkki, jota olisin tietenkin halunnut testata olisi ollut myös ylellinen Patyka. Mutta parasta on tietenkin saada tuotesuositukset näin, että kosmetologi, joka on juuri päässyt tutustumaan ihooni hoidon muodossa, suosittaa myös oikeat kotihoitotuotteet.

Aivan ihana hemmotteluhetki oli sateisena perjantaina. Tai oikeastaan sade oli kasvohoidon aikana juuri lakannut, mikä ehkä kertoo eniten siitä millaisia taikuuksia Cindy Rieralla Kalevankadulla tehdään!


Lisäys 17.11.2013: Saamani tiedon mukaan Cindy Riera lopettaa valitettavasti hoitolatyön, ja Kalevankadun hoitola muuttuu Jolie Spaksi tammikuusta 2014 alkaen. Lisätietoja Jolien blogista täältä.

5 kommenttia:

  1. Taidan varata kasvohoidon Cindylle kun seuraavan kerran menen (täytyykin vinkata miehelle tulevasta äitienpäivästä!), niin kovasti häntä on kehuttu. Rakastan kosmetologilla käymistä, sitä tulee tehtyä aivan liian harvoin!

    Ja ihanaa, ettei kahvista tarvitse luopua. Itse en pärjäisi hengissä päivääkään ilman! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi keksiä parempaa äitienpäivälahjaa kuin ihanan Cindy Rieran kasvohoito: tulet pitämään varmasti. Parasta hemmottelua äideille, jotka sen kyllä todella ansaitsevat! :)

      Olen iloinen, että Monsieur Pumpulipupu antaa minulle jouluahjaksi aina tuon kasvohoidon. Niin tulee varmasti ainakin kerran vuodessa käytyä kasvohoidossa, yleensä keväisin. Lisäksi menen aina ihanaan Babor Spa day spahan kun menen Tallinnaan, nytkin minulla on siellä vartalohoito ja pedikyyri varattuna kesäkuun alkuun. :)

      Ennen ajattelin, että riittää jos kasvoja ja vartaloa hoitaa säännöllisesti kotona jos vain on hyvät tuotteet, mutta nykyään olen sitä mieltä että on tosi hyvä jos ammattilainen aina välillä tarkastaa ihon kunnon ja tekee jonkun vähän tehokkaamman hoidon. Ja tietenkin se on lisäksi niin suloisen rentouttavaa ja mukavaa! :)

      Olen itse yrittänyt vähentää kahvin juontia niin paljon kuin pystyn, ja osittain onnistunutkin korvaamaan sen teellä herkullisen Pukka-teen ansiosta. Mutta kokonaan en vain pysty luopumaan, kahvi on vain niin hyvää! Yksi elämän kivoja nautintoja kasvohoitojen ohella. :)

      Poista
  2. Kyllä, parempaa hetkeä ei ole kuin kiireetön hetki hyvän kahvikupillisen ääressä <3

    Cindy on ihana! Siskoni, äitini ja jopa siskoni mies ovat kehujeni siivittämänä menneet Cindylle hoitoon ja ovat nyt kantiksia :)

    Odotan innolla arviotasi Atelierin vartalotuotteesta, tykkään merkin kasvotuotteista tosi paljon! Mutta täytyy sanoa, että vielä enemmän rakastan Patykaa ja Jurliqueta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastan hyvää kahvia! Viikonloppuna huomasin myös, että ihailemani joogaopettajani joi myös kahvia, joten ehkä sillä on nyt synninpäästö, jos sekä Cindy Riera ja joogaopettajatkin juovat sitä. :)

      No niin on! Hän on niin valoisa, iloinen ja säteilevä, ja silti ajattelee asioita syvällisemminkin ja on todella kiinnostunut kosmetiikasta ja oman ammattitaitonsa kehittämisestä. Helmi!

      Oletpas tehnyt hyvää markkinointityötä! Minäkin suosittelen ehdottomasti Cindya jos joku haluaa ihanan ylellisen hemmotteluhetken ja irtautumisen arjesta. Niin loistavaa, että tällaisia paikkoja ja naisia löytyy! :)

      Minäkin odotan todella suurella mielenkiinnolla että pääsen vihdoin testaamaan L'Atelier des Delicesia. Muutama purkki on jonossa ennen sitä, mutta sitten tulee arvioita! :)

      Poista
    2. Siis nimenomaan, jos Cindy tekee jotain, niin se ei VOI olla kovin väärin! ;D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)