tiistai 26. kesäkuuta 2012

Osa 1: Kiehl's Isossa Omenassa!

Amerikkalainen kuuluisa ihonhoitomerkki Kiehl's avasi toisen Suomen myymälänsä Espooseen kauppakeskus Iso Omenaan lauantaina 16.6.2012.






Kiehl's on New Yorkissa vuonna 1851 alun perin apteekkina perustettu maailmankuulu brandi, jonka tulo Suomeen viime vuonna oli jonkinasteinen tapaus ainakin kosmetiikkapiireissä.

Kiehl's avasi syksyllä 2011 ensimmäisen myymälänsä Helsingin luksuskauppakeskukseen Kämp Galleriaan Pohjois-Esplanadille.

Nyt Kiehl's tuli sitten myös Isoon Omenaan Espooseen. Kiehl's from the Big Apple in the Big Apple siis!






Ison Omenan Kiehl's on heti katutasossa kauppakeskukseen sisääntultaessa.

Kiehl'silla on valoisa ja viihtyisä liiketila, joka on koristeltu Kiehl'sin brandin mukaisesti New Yorkin mieleen tuovilla valomainoksilla. Sama tila oli ennen saippuakauppa Lushin käytössä.






Kiehl'sin virallinen logo on tämä ympäri maailmaa tunnettu kaunokirjoitettu sana "Kiehl's".

Kiehl'sin liikkeet noudattavat sisustukseltaan aina samaa konseptia. Niissä on pyritty hakemaan sitä samaa kivijalka-apteekin fiilistä kuin Kiehl'sin alkuperäisessä apteekissa New Yorkin East Villagessa. Kiehl'sin lippulaivamyymälä sijaitsee New Yorkissa vieläkin samassa paikassa Pear Tree Cornerissa. 

Kiehl's apteekin perusti aikoinaan Mr. John Kiehl. Hänellä oli oppipoikanaan yrttitutkija Mr. Irving A. Morse, ja yhdessä herrat kehittelivät erilaisia uusia tuotteita ja pyrkivät palvelemaan vakioasiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Jo tältä ajalta ovat peräisin Kiehl'sin kuuluisa tuotekehittelyperinne ja palveluperiaate.

Myöhemmin Irving Morse osti apteekin John Kiehlsilta. Irving Morse puolestaan siirsi osaamistaan pojalleen kemisti Aaron Morselle, josta tuli Kiehl'sin seuraava omistaja. 






Kiehl'sin liikkeiden seinillä on kuvia yrityksen omistajista ja sen pitkästä historiasta.
 
Aaron Morse oli kiinnostunut mm. taitolentokoneista, kilpa-ajamisesta ja moottoripyöristä, joten tätäkin teemaa näkyy liikkeissä. Hän oli hyvin isänmaallinen, ja hänen lempivärinsä olivat  punainen, valkoinen ja sininen, joita käytettiin myös Kiehl'sin pakkauksissa. Aaron Morse kehitti kosmetiikkatuotteita myös miehille. Morsen moottoripyöräkokoelma oli esillä varsinkin miesasiakkaiden iloksi Kiehl'sin apteekissa, ja vieläkin Kiehl'sin liikkeissä saattaa olla moottoripyörä (aina Harley-Davidson!).

Aaron Morsen jälkeen Kiehl'sin johtoon tulivat hänen tyttärensä Jami Morse-Heidegger ja hänen aviomiehensä, joka oli entinen maailmancup-tason alppihiihtäjä Itävallasta. Jamin mies kehitti tuotelinjan mm. urheilijoille. Jamin tyttärestä tuli puolestaan kuuluisa ratsastaja, ja siksi Kiehl'sillä on Yhdysvalloissa myös oma hoitosarjansa hevosille.

Monien Kiehl'sin tuotteiden takana on vastaavia kiinnostavia tarinoita.

Jami Morse-Heideggerin aikana Kiehl's laajeni ensin Neiman Marcus -tavarataloihin ja avasi sitten pisteet myös Saks Fifth Avenueen ja Barney's New Yorkiin. Toinen kivijalkamyymälä avattiin San Franciscoon vuonna 2001. Nyt Kiehl's toimii jo 39:ssä maassa, joissa sillä on yhteensä 130 omaa liikettä ja 760 myyntipistettä.  





Aaron Morse toi Kiehl'sin liikkeisiin moottoripyörien lisäksi myös luurangon demonstroidakseen asiakkaille, mihin kohtaan ruumista Kiehl'sin tuotteet vaikuttavat.

Luurangon nimi on Mr. Bones!






Alkuperäinen Mr. Bones on East Villagen lippulaivaliikkeessä, mutta jokaisessa Kiehl'sin liikkeessä on vieläkin tällainen jäljitelmä, joka on myöskin nimeltään Mr. Bones.

Renesanssinerolta kuulostava Aaron Morse oli koulutukseltaan myös oopperalaulaja ja rakasti  musiikkia, joten Kiehl'sin liikkeissä on aina myös taustamusiikkia.






Nyt te varmaan ihmettelette, että mistä tiedän kaiken tämän?

Kiehl'sin nykyään omistava jättiyhtiö L'Oreal kutsui minut Kiehl'sin Ison Omenan liikkeen avaamisen kunniaksi haastattelemaan Kiehl'sin Suomen store manageria, joka on kävelevä Kiehl's tietopankki.

Newyorkilaiseen ja kiehlsimäiseen rentoon tyyliin joimme take away -kahvia liikkeen keskellä olevan pöydän ääressä ja juttelimme Kiehl'sistä eräänä sateisena päivänä.

Tunnelma oli ihan kuin newyorkilaisesta Sex and the City tv-sarjasta, josta Kiehl'sin tuotteita voi kuulemma myös bongata!





Saman pöydän ääressä tehdään Kiehl'sin asiakkaille myös tällainen patch-ihotesti, jolla mitataan ihon öljyneritys.

Usein nimittäin ihmiset saattavat luulla että heidän ihonsa on rasvainen, kun se on oikeastaan pintakuiva tai kuiva, vaikka se on oikeastaan normaali.

Testilappusia pidetään 10 sekuntia otsaa ja poskea vasten. Tästä tuloksista näette, että minun otsani ei ole kovinkaan rasvainen, ja posket vasta kuivat ovatkin.   

Tämä kaikki kuuluu Kiehl'sin palveluperiaatteeseen, jossa asiakkaalle pyritään antamaan mahdollisimman henkilökohtaista neuvontaa ja valitsemaan varmasti oikeanlaiset tuotteet.  





Yksi Kiehl'sin periaatteista on myös se, että se ei mainosta. East Villagen perinteiden mukaisesti Kiehl'sin arvoihin kuuluvat yhteisöllisyys ja hyväntekeväisyys, vakiintunut kanta-asiakaspiiri ja tuotekehitys. Kiehl's on alusta lähtien luonut tuotteita myös suoraan asiakkaiden tarpeisiin.

Jo Aaron Morse jakoi aikoinaan apteekissaan asiakkailleen kokeiltavaksi pieniä purkkeja kehittämistään uusista tuotteista saadakseen näiltä palautetta.

Täältä on peräisin myös Kiehl'sin varsin antelias näytteenjakopolitiikka, joka perustuu ajatukselle "try before you buy". Kiehl'sillä luotetaan, että tuotteet myyvät itse itsensä, eli niitä kokeiltuaan ihmiset palaavat ostamaan niitä lisää. Kiehl's jakaakin yli 8,5 miljoonaa näytettä vuodessa.

Usein asiakkaalle saatetaan kuulemma suositella jotakin tiettyä tuotetta, ja annetaan samalla kokeiltavaksi näytteitä siitä ympäriltä samasta tuotelinjasta. Näin luodaan myös asiakkaiden luottamusta: jokaiselle pyritään löytämään vaikka juuri kokeilun kautta hänen iholleen parhaiten sopivat tuotteet niin ettei turhia hutiostoksia tulisi.






Kiehl's tekee kasvojenhoitotuotteita kaikille ihotyypeille. Kiehl'sin valikoimassa on jopa anti-age tuotteita.

Ihonhoidossa Kiehl's kertoo pyrkivänsä vahvistamaan ihon omia puolustusmekanismeja, jotka suojelevat ihoa ulkoisilta rasituksilta ja auttavat säilyttämään sen kosteuden. 

Samaan filosofiaan kuuluu myös aurinkosuojan korostaminen. Kiehl'sin store manager kertoikin minulle, että asiakkaat saattavat ihmetellä kun Kiehl'sin myyjät puhuvat aurinkosuojasta talvellakin, mutta niin tärkeänä asiana he sitä pitävät. Kiehl'sin valikoimaan kuuluukin muun muassa suojakertoimen 50 kasvovoide.

Kiehl'sin kuuluisin kasvojenhoitosarja on kaikille ihotyypeille sopiva Ultra-Facial -linja, jonka pitäisi rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Ultra-Facial Moisturizer -kasvovoide on tullut Kiehl'sin valikoimaan jo 1970-luvulla.

Kiehl's lupaa asiakkailleen terveempää ihoa kuukaudessa, joka aika iholta menee uudistumiseen.





Kiehl'sin vartalotuotteista kuuluisin on varmasti 1970-luvulla kehitetty Creme de Corps -vartalovoide.

Sen pitäisi kosteuttaa tehokkaasti kuivaa ihoa. Tunnetun kelta-kultaisen värinsä se saa betakaroteenista.

Kiehl'sissä on saatavilla Creme de Corps -vartalovoidetta useassa eri koossa.

Kaikkiaan Kiehl'sin valikoimaan kuuluu Suomessa vajaa kolmesataa eri tuotetta.




Yksi kuuluisa tuote on myös tämä Original Musk -tuoksuöljy.

Se esiteltiin asiakkaille vuonna 1963, ja sen uskottiin olevan ensimmäinen lanseerattu myskituoksu, joten siitä tulee sana "original" tuoksun nimessä, vaikka tuoksu ei sisälläkään aitoa eläimen myskiä. Resepti on kuitenkin salainen.

Original Muskin kuuluisiin käyttäjiin kerrotaan kuuluvan mm. ranskalaisen laulajan Vanessa Paradisin ex, muusikko Lenny Kravitz, jota paras ystäväni piti aikoinaan hyvin seksikkäänä miehenä.

1970-luvulla Kiehl'sin valikoimaan tuli 120 eri henkilökohtaisiksi hajusteiksi tarkoitettua tuoksuöljyä, joita ihmiset kävivät sitten tuoksuttelemassa ja vertailemassa liikkeessä.

Myös Suomen Kiehl'sin valikoimaan on tulossa tuoksuöljyjä syksyllä.




Yksi Kiehl'sin perinteistä on myös gifting, lahjojen antaminen.

Kiehl'sillä lahjat pakataan kauniisti. Ystävänpäivästä valikoimaan ovat jääneet mm. nuo ylähyllyllä näkyvät huulikiiltopakkaukset, sillä asiakkaat olivat pitäneet niistä niin paljon.





Kiehl'sillä pyritään myös säästämään luontoa.

Tuotteet on yksinkertaisesti pakattu ja ne ovat esillä myymälöissä hyvin funktionaalisesti lasi- ja puuhyllyillä ja -laatikoissa.

Tässä on Kiehl'sin kuuluisia huulirasvoja.

Periaatteena on myös se, että tuotteen nimestä ja pakkauksesta näkee suoraan mitä se tekee. Esimerkiksi huulirasvan nimi on yksinkertaisesti Kiehl's Lip Balm, ja pakkaukseen on painettu sen käyttöohjeet ja ainesosalista.






Ison Omenan liikkeessä jaettiin avajaisten kunniaksi ostosten yhteydessä kaupan päälle myös näitä kosteuttavia huulikiiltoja. En ole varma onko niitä siellä enää jäljellä, mutta ehkä kannattaa käydä kurkistamassa.

Itse sain yhden vierailuni yhteydessä viime viikolla. 






Ainakin minuun tämä perinteikäs, viihtyisä ja hyväntuulinen newyorkilainen yritys teki suuren vaikutuksen. Suosittelen lämmöllä tutustumaan!

Seuraavassa osassa perehdytään Kiehl'sin suosituimpiin tuotteisiin tarkemmin ja näette myös mitä sain sieltä itse Kiehl'sin filosofian mukaisesti kokeiltavakseni!

6 kommenttia:

  1. Miksi, oi miksi täällä Tampereella ei ole mitään ?! Ei Inglotia, ei Kiehl'siä... Taas reissu pääkaupunkiseudulle edessä, kun kerkiää. Odotan innolla tuote-esittelyjä :)

    VastaaPoista
  2. Suomessa ei oo Kiehl'seissä motskareita. >:(

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä toi on hassua että he korostavat aurinkosuojan merkitystä, mutta silti noi aurinkovoiteet ei hoida ihoa ollenkaan. Eli että sinne on pakko laittaa hoitovoide alle (näin sanoi myyjä). Suojakertoimellinen päivävoide on pop sanon minä!

    VastaaPoista
  4. Elisa: On kyllä kiva kun tänne Helsinkiin tulee koko ajan lisää kiinnostavia kosmetiikkamerkkejä. Sitä Sephoraa odotellessa... :)

    Mutta junallahan tänne sieltä nopeasti pääsee, joten tänne vaan kesälomamatkalle! MAC, Inglot ja Kiehl's -kierroksen voi tehdä keskustassa. Kiehl'sin vieressä Kämp Galleriassa on myös nykyään Face Stockholmin liike, sekin on varmaan kiinnostava. :) Ja jos haluaa kiertää maahantuojia, niin Kalliossa on puolalainen Ziaja ja Make Up For Ever, ja sinne matkalla keskustasta kynsituotteita maahantuova Cesars Kaisanimessä. Eli nähtävää riittää, välkommen! :)

    Kiehl'sin tuote-esittelyt ovat tulossa tänään tai huomenna, kivaa kun kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  5. Kissaämmä: Kuulin, että Kiehl'sin Iso Omenan myymälän avajaisviikolla oli ollut, mutta sitten se oli ilmeisesti myyty ja viety pois, harmi!

    Tunsin itseni muuten todella asenteelliseksi kun kirjoitin, että moottoripyörät ilahduttaisivat erityisesti Kiehl'sin miesasiakkaita. Arvasin, että voi hyvin olla myös naislukijoita joita ne kiinnostaisivat, vaikka en itse niin ymmärräkään kosmetiikan ja moottoripyörien yhteyttä. :)


    Rock Queen: Suojakertoimelliset aurinkovoiteet eivät kai yleensäkään ymmärtääkseni varsinaisesti ole iholle hyväksi muuten kuin niin, että suojaavat siltä auringolta. :) Ainakaan niitä ei saisi jättää iholle esim. yöksi. Ja kun niiden ainesosia laittaa kosmetiikan inci-palveluun, saavat ne usein hyvin huonoja arvosanoja.

    Mutta tietysti jos on mahdollista että aurinkosuojavoide myös hoitaisi ihoa, niin olisi kiva että Kiehl's valmistaisi sellaisia. Kiehl'shan mainostaa kovasti että kehittää tuotteitaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, joten ehkä sinne voisi antaa palautetta asiasta. :)

    VastaaPoista
  6. Kissaämmä: Kuules vielä, kävin eilen Kämp Gallerian Kiehl'sillä, ja siellä olikin moottoripyörä! Liikkeen nurkassa seisoi Harley Davidson. Eli sulle ja muille moottoripyöristä kiinnostuneille suosittelisin siis Kämp Gallerian Kiehl'siä. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)