perjantai 12. heinäkuuta 2013

Muotiperjantai; Beachwear

Tämän kesän uusi harrastukseni vesijuoksu on aiheuttanut minulle hämmentäviä, uusia varustetarpeita. 

Olen tarkkaillut vesijuoksua ja uimista harrastavien vanhempien ladyjen tyyliä, ja olennaisia ovat sähäkänvärinen kuten pinkki uimalakki tai muu hattu. Rohkeimmilla on jopa huivista kiedottu turbaani. Lisäksi tarvitaan kaunis uikkari ja minulta jo unohtunut menneiden aikojen varuste: saronki, pareo tai kaftaani, johon voi kääriytyä auringolta suojaan uinnin välissä. 

Saronki ja pareo ovat värikkäitä, suorakaiteen muotoisia kankaita, joita käytetään hameina tai mekkoina mm. Tyynen valtameren saarilla kuten Tahitilla. Kuviot ovat usein kasvi- tai eläinaiheisia. Kaftaani on taas pitkä, viittamainen asuste ja alunperin kotoisin idästä.

Epäilen, että ladyt ovat varautuneet kesään ajoissa ja ostaneet upeat asusteensa ulkomaiden lomakohteista, joten minulla oli ongelma: mistä niitä löytää Helsingistä keskellä heinäkuuta? 






Olisin mennyt Stockmannille, josta yleensä löydän all the things I need, mutta onneksi ystäväni osasi neuvoa minua aloittamaan H&M:stä.

H&M:hän on siitä hyvä, että se poimii nopeasti kaikenlaiset trendit, ja sieltä saattaa löytää todella edullisesti makeitakin vaatteita, jotka maksaisivat muualla vaikka miten paljon. 

Pienen etsimisen tuloksena löysinkin sekä kaftaanin että sarongin. En olisi ikinä uskonut!






Pastellivärinen saronki on iso huivi, jonka saa kiedottua kokonaan ympärille solmimalla sen edestä.

Tässä H&M:n huivissa on kuvituksena trooppisia kukkia ja kaksi tiikeriä, ja se on aivan fantastinen. Hinta 9,90 euroa. 

Huivi sopii sekä rannalle että iltamenoihin, kun siihen yhdistää jet-set tyyliin vaikka kultaiset tai valkoiset strappy sandaalit. Se olisi täydellinen jopa syksyn matkallemme Nizzaan, Monacoon ja Cannesiin. Eikä todellakaan näytä siltä kuin se olisi H&M:stä hintaan 9,90 euroa. Löytö!






Kaftaania mietin sen sijaan vähän pidempään, sillä se on sen verran erikoinen. Pitkä, nilkkoihin asti ulottuva violetti-pinkki kaapu on kuin leopardikuosinen aamutakki. Siinä on kuitenkin tyylikkäät, laajat hihat, ja lisäksi se on saronkiin verrattuna todella käytännöllinen, sillä se peittää polttavalta auringolta myös hartiat ja yläselän. 

Aika näyttävä ilmestys kuitenkin päälläni, olen vähän kuin joku crazy caftan lady liehuessani tämän kanssa beachilla. 

Ihailen kuitenkin vanhempien rouvien tyyliä, ja olen ajatellut alkavani viimeistään 40-vuotiaana pukeutumaan juuri niin kuin haluan: räiskyviin väreihin ja laajoihin leikkauksiin, runsaisiin kultakoruihin ja ihan mihin huvittaa. Ehkä voin aloittaa sen jo nyt näin kolmekymppisenä!
  





Näyttävään rantatyyliin yhdistetään tietysti myös meikki, esimerkiksi pinkit kynnet ja pinkki huulipuna. Tässä kynsilakkani on IsaDoran aniliini Smashy Cerise. 

Seuraavaksi haluaisin vielä ainakin saronkiini sopivan uimapuvun. Ehkä jotakin tyylinmukaista valkoista kultaisilla yksityiskohdilla ja trooppisilla kukilla!

8 kommenttia:

  1. Miksi odottaa nelikymppiseksi että voi pukeutua niin värikkäästi kuin haluaa? Go for it, girl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, jostakin olen vain saanut tämän ajatuksen, että 40-vuotiaana nainen on parhaimmillaan. Ei tarvitse hirveästi enää välittää siitä mitä muut sanovat, itsetunto on kohdallaan ja tyylikin on hioutunut. Kyllähän se oma tyyli ja maku alkaa olla jo nyt aika vakiintunut, tietää jo vähän paremmin kuin nuorempana että mistä itse tykkää ja mikä itselle sopii.

      Kiitos kannustuksesta, lisää rohkeutta vielä kaipaan! :)

      Poista
  2. Oot upea näyttävä nainen eli anna mennä vaan! Oijoijoi noi huivit! Olisi aika kiva etelänmatkalle mihin olen menossa :). Sitten kun löytyisi vielä uimatsydeemi mihin riittäisi vain huivi lanteille keikkumaan niin nam. Ei niin alastomia kuin bikinit mutta ei ehkä uimapukua. Vinkkejä :D? Lanne ois kiva peittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Panda kauniista sanoistasi! Reippaasti pitäisi vain laittaa värikästä ja näyttävää päälle eikä turhaan arastella, sillä tavalla voisi varmaan ilahduttaa ja rohkaista muitakin pukeutumaan vapaammin. :)

      Iso huivi on ehdottomasti ihan mielettömän monikäyttöinen asuste etelään, varsinkin meillä vaaleaihoisilla, jotka saamme pisamiakin helposti, mutta emme niinkään rusketu. Sen voi laittaa hartioille rannalla suojaamaan auringolta, kietoa turbaaniksi päähän tai laittaa tosiaan ylös asti mekoksi tai vain lanteille hameeksi. Minulla on myös nykyiseen uimapukuuni kuuluva sellainen lyhyempi pareo, jonka saa nimenomaan sidottua lanteille vähän peittämään. Siihen tarkoitukseenhan käy varmaan mikä tahansa vähän kevyempi, biksuihin sopiva värikäs huivi, ei tarvitse välttämättä olla samaa kangasta kuin bikinit tai uimapuku. :)

      Stockalla ja Aleksi 13:ssa oli Helsingissä myös värikkäitä huiveja alennusmyynneissä, molemmissa katutason osastoilla. :)

      Poista
  3. Heippa pitkästä aikaa! H&M:n beach wear puoli on vailla vertaa. Jos pidät persoonallisista asusteista, niin ebay on myös aika kultakaivos. Hyviä löytöjä olet tehnyt :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa, heippa, tosi kiva kuulla sinusta taas! Olenkin ilokseni huomannut, että blogisikin on viime aikoina päivittynyt, tervetuloa takaisin. :)

      En ollut todellakaan tiennyt, että H&M:ssä olisi näin paljon rantajuttuja myynnissä, olin luullut että siellä olisi pelkästään vain bikineitä. Mutta siellä oli jopa rantapyyhkeitä, ja mikä uskomattominta myös tuo kaftaani. Harmi vaan, että ne eivät olleet vielä alennusmyynnissä, mutta ei haittaa, kun hinnat olivat niin edulliset alunperinkin. En vielä tiedä kuinka kauan uinti-innostukseni kestää, joten ei huvita satsata varusteisiin ihan hirveän suuria summia, varsinkin kun Suomen kesäkin on niin lyhyt ja epävakainen. :)

      Hei kiitos vinkistä, ebaystahan se kaftaanikin olisi varmasti myös löytynyt, kun ihmettelin aluksi että mistä ihmeestä Suomessa voisi sellaisen löytää. Etelänmatkoillahan niitä myydään kaikissa rantakaupoissa, mutta Suomessa ei ole sellaista kulttuuria, for obvious reasons. :)

      Poista
  4. Ihana pinkki-violetti leopardikaftaaninainen! Ja ihanan inspiroiva kirjoitus, kiitos! Miksi ihmeessä sitä pitäisi miettiä niin paljon, mitä muut ajattelevat eikä voisi tosiaan pukeutua ihan sillä tavalla ja niihin väreihin ja vaatteisiin kuin itse haluaa? Otan tämän ohjenuorakseni heti ja nyt. Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos rohkaisusta Sara. :)

      Violetti kaftaani on kyllä aika näyttävä ilmestys, varsinkin kun olen itsekin aika pitkä, mutta sen kanssa pätee varmaan sama vanha ohje kuin muidenkin huomiota kiinnittävien asujen kanssa; pää pystyssä, hyvällä itseluottamuksella ja ihan pokkana vaan, niin joku saattaa ihaillakin. :)

      Tykkään itse hirveästi sellaisesta vanhempien rouvien rantatyylistä, johon kuuluvat hienot, laajat aurinkohatut, värikkäät huivit ja runsaat korut myös rannalle. Se tyyli ei vain niin hyvin sovi nuoremmille, mutta sitä kohtihan tässä kaikki vääjäämättömästi mennään, joten hyvä vaan että on jotakin kivaa odotettavissa. :)

      Itse aina rohkaisen toisia pukeutumaan persoonallisesti ja rohkeasti, mutta silti joskus alkaa itseänikin ujostuttaa, jos asu on tosi paljon huomiota herättävä. Mutta toisaalta sellaisista asuista saattaa nimenomaan saada myös kehuja, yleensä ihmiset ihailevat juuri niitä, eivätkä mitään tusinatyyliä. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)