sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sokoksen Kutsu Kauneuteen ja Stockmannin Kauneuden Juhlaa

O-ou, tavarataloimperiumit Sokos ja Stockmann viettävät kosmetiikkatapahtumiaan tänä keväänä samaan aikaan. Tullaan siis ilmeisesti näkemään kunnon power struggle tarjousten ja tapahtumien suhteen. Mutta kiva, asiakashan tästä varmaan hyötyy!

Sokoksen Kutsu Kauneuteen on 3.-9.3.2014 ja Stockmannin Kauneuden Juhlaa 6.-16.3.2014. 






Samalla voimme juhlia myös sitä, että kevät on nyt täällä. 

Sekä Stockmannin että Sokoksen tapahtumaesitteet olivat ihanan hehkeät ja keväiset.

Stockmannin kansikuvamallilla on viehättävä liila silmämeikki ja luonnollinen huulipuna. Poskipuna saa Stockmannin mukaan olla rohkean pinkki. 

Sokoksen kansikuvassa pääosassa on hehkuva pinkki huulipuna, ja taitaa sielläkin vilahtaa vaaleanliila luomiväri alarajauksessa. Yläluomella on persikkaa ja poskipuna on oranssi-koralli. Sokoksen mukaan kevätmeikin 2014 inspiraationa ovat kukkaset ja aksenttivärit ovat pinkki ja oranssi. 

Nyt kun aurinko vielä paistaisi, niin päästäisiin kaikki kevätmeikkailemaan!

Sokoksen Kutsu Kauneuteen -tapahtuman mainostetaan tänä vuonna uudistuneen. Ainakin Sokoksen kosmetiikkamainonta on vuoden alusta muuttunut. Sokokselta tulee nykyään 6 kertaa vuodessa Beauty News -lehti, jonka Beauty Editorina toimii meikkitaiteilija Mariela Sarkima. Maaliskuun Beauty News on omistettu nyt Kutsu Kauneuteen -tapahtumalle. 

Vanhaa ja hyvää Kutsu Kauneuteen -tapahtumassa ovat kuitenkin eri kosmetiikkamerkkien omat päivät. Maanantai on Lancomen, tiistai Cliniquen, keskiviikko ihanan Diorin, torstai Biothermia, perjantaina Sensai, lauantaina Clarins ja sunnuntaina Lumene. 

Huipputarjouksina Kutsu Kauneuteen -viikolta haluaisin nostaa YSL:n erinomaisen Le Teint Touche Eclat -meikkivoiteen 37 euroa (normaalisti 56 euroa) ja Sensain 1. vaiheen puhdistuksen Cleansing Oil  37,90 euroa (normaalisti 51,50 euroa). Aion hakea kumpaakin pullollisen lisää varastoon.

Tietyn määrän tuotteita ostamalla saa tapahtumasta myös monelta merkiltä kaupanpäälliseksi meikkilaukun täynnä matkakokoisia tuotteita.

Stockmannin Kauneuden Juhlaa -tapahtumassa on samankaltaisia etuja. YSL:n meikkivoide maksaa siellä kyllä 42 euroa (Sokos 37 euroa). Sensain puhdistustuotteet ovat kaikki -25 %, jolloin esim. Cleansing Oil -puhdistusöljyn hinnaksi tulee 38,50 euroa (Sokos 37,90 euroa).

Helsingin Stockmannilla on myös mm. Lancomen National Makeup Artist Sara Murto opastamassa perjantaina 7.3.2014 meikkivoiteen valinnassa. Hyvä tilaisuus löytää oma sävynsä esim. Lancomen kehutusta Teint Miraclesta. Torstaina 13.3.2014 hissiaulan lavalla esitellään Dior-tuoksujen historiaa. Aion ehdottomasti mennä kuuntelemaan!   

Helsingin Stockmannilla on paljon kiinnostavia kosmetiikkamerkkejä, jotka Sokokselta puuttuvat: Giorgio Armani, MAC ja Bobbi Brown. Toisaalta Sokoskin on saanut valikoimaansa nyt Balmainin hiustuotteet, luonnonkosmetiikkamerkit Neal's Yard Remedies ja Acca Kappa sekä huhtikuussa saapuvan Philosophyn.

Minä aion nauttia kauneustapahtumista koko viikon, ihanaa!  

10 kommenttia:

  1. Bongasin samaiset YSL:n ja Sensain tarjoukset, jotka aion hyödyntää :) Tosin Sensaita joutunen ostamaan Stockmannilta hieman kalliimmalla, kun Sokoksella tarjouksessa on vain puhdistusöljy (ei "balm", josta pidän) ja Milky Soap, kun itse pidän juuri Creamy Soapista. Mutta onneksi Stockmannillakin on tuo -25 %.

    Sitten on vielä -20 % -kupongit, mitähän niillä ostaisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat minusta ehdottomasti parhaat tarjoukset, vaikka muitakin hyviä oli. YSL:n meikkivoide on aivan hämmästyttävän halpa koska se on oikeasti tosi hyvä, ja luulen että Sensaita ei saa tuohon hintaan edes lentokentältä.

      Erikoista kyllä, että sekä Sokoksella että Stockmannilla on nyt samaan aikaan aikalailla samat tuotteet tarjouksessa. Mielestäni tavaratalojen kauneustapahtumatkaan eivät ole koskaan ennen osuneet näin päällekkäin, olikohan se sattumaa...

      Ostin aina ennen Stockan - 20 %:n kupongilla MAC:in luomivärejä, kun se on ainoa tilaisuus saada niitä vähäm edullisemmin Exclusive-päivien lisäksi. Nyt muutaman edellisen kerran olenkin ostanut siveltimiä, ja saman taidan tehdä nytkin. Haluaisin Sensain poskipunasiveltimen, joten luulen että investoin siihen. Siveltimien hinnoissa - 20 %:kin on ihan kiva alennus. :)

      Poista
    2. Totta, MACiä kannattaa ostaa kupongilla, kun sitä ei muuten saa ikinä alesta! Itse asiassa MACin uusi kokoelma tulee myyntiin torstaina, jolloin myös kupongit ovat ensimmäistä päivää voimassa, joten taidan käydä ostamassa kokoelman Mineralize Skinfinishin :)

      Poista
    3. Mahtava tuuri, saa MAC:in kausikokoelmaa - 20 %:n alennuksella, hyvä juttu! :)

      Oi, oi, oi, onko se jo se uusi A Fantasy of Flowers. Ehkä minäkin hankin siitä jotakin, sillä rakastan kukkia. Uusi Mineralize Skinfinish kuulostaa ihanalta. A Fantasy of Flowersin Stereo Rose on mielestäni ilmestynyt aiemminkin, ja sitä on kovasti kehuttu. :)

      Poista
  2. Helsingin Stockalle tietääkseni esitellään myös Suomeen saapuva Michael Korsin kosmetiikka. :)

    Itse rynnin hakemaan Emotionista Kanebon ripsarin tarjouspäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomasin saman, sekin oli aika kiinnostavaa. :) Michael Kors ei sinänsä kuulu aivan omiin suosikkeihini, mutta varsinkin niistä Michael Korsin tuoksuista on kuulunut paljon kiittäviä ennakkoarvioita, joten ehkä ne pitää käydä kuitenkin nuuskimassa läpi. Meikitkin on ihan kiinnostavaa nähdä. Ymmärsin niin, että tuoksut tulevat kaikille Stockmanneille, mutta meikit olisivat vain Helsingin tavaratalossa. Olen kyllä utelias, kivaa kun Suomeenkin tulee taas jotakin uutta! :)

      Ai, en huomaanutkaan että se oli alessa, kun se ei ole omia suosikkejani. Hulluilla Päivillähän se on ollut perinteisesti oikea sisäänvetotuote, kun on niin monen suomalaisen naisen lempiripsari. Mukavaa että suosikkituoteetkin ovat joskus alennuksessa! :)

      Poista
  3. Just tuli tekstarilla kutsu kauneusiltaan ja luin jotain sun vanhoja postauksia aiheesta. Kauheesti tekis mieli joskus mennä mutta ehkä tää nyt tuli vähän lyhyellä varoitusajalla kuitenkin:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivaa! No ehdottomasti menet jos kerran sait kutsun, siellä on aina ollut tosi mukavaa. Yleensä siellä on joku meikkitaiteilija joka tekee meikin ja sitten kerrotaan uutuustuotteista. Pientä tarjoilua ja goodie bagejakin on yleensä ollut. :)

      Mulle ei tällä kertaa tullut kutsua Sokoksen kauneusiltoihin. Aika lyhyellä varoitusajalla näköjään niitä tällä kertaa lähettävät, tapahtumahan on jo tällä viikolla. Olen kirjoittanut asiasta ennenkin, en tiedä millä logiikalla asiakaspalvelu kutsuja lähettää kun välillä saan kutsun ja välillä en, ja kosmetiikan osteluni Sokokselta on kuitenkin suhteellisen tasaista. Tällä kertaa ei harmittanut onneksi edes niin paljon, sillä yleensä haluan eniten Dioriin, mutta tänä keväänä pääsin maahantuojan luona tutustumaan ihanaan Trianon-kokoelmaan niin hyvin, että ehkä se nyt riittää. Vaikka Diorin tuotteita ei voi kyllä koskaan ihailla liikaa! :)

      Poista
    2. Mä sain eilen kutsun Dioriin, Lumeneen tai Sensaihin. Yritin tänään ilmoittautua Dioriin, mutta tilaisuus oli jo täynnä :(

      Poista
    3. Loistavaa, että sinäkin sait kutsun Salla! Dior täytyy kyllä varmaan ensimmäisenä, ja joskus aivan hämmästyttävän nopeasti. Nyt Diorilla on vielä niin vahva kevätkokoelma, että varmaan kaikki haluavat nähdä sen. Mutta jos et mahtunut Dioriin, niin toivottavasti pääsit Sensaihin, sekin on varmasti tosi kiinnostava. Myös Lumenella on ollut viime aikoina mielenkiintoisia uusia lanseerauksia kuten luomiväripaletit, joten sekin voi olla hyvä. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)