lauantai 23. helmikuuta 2013

Chanel poskipunasivellin, Shiseido ripsentaivuttimet ja Estee Lauder -tapahtuma Stockmannilla 28.2.-5.3.2013

En tiedä kuinka monella kosmetiikkabloggajalla on sama ongelma, eli jatkuva runsaudenpula aiheista. Millään ei ehdi kirjoittaa kaikesta siitä mistä haluaisi. 

Nyt kun ihanien kevään meikkikokoelmien esittelyt pyörivät täällä Pumpulipupussa, en ole ehtinyt tekemään pitkään aikaan tuotearvosteluja. Puhumattakaan meikkikuvista, joita olen muutenkin vähän arka julkaisemaan.






Nämä ihanuudet ostin kuitenkin itselleni ystävänpäivälahjaksi viime viikolla, joten esittelen ne nyt. Itsehän on syytä ainakin olla oma paras ystävänsä, joten ehkä itseään voi muistaa myös lahjalla ystävänpäivänä. 

Minulla oli torstaina 14.2.2013 lounastauolla töistä hetki aikaa, joten menin hemmottelemaan itseäni Stockmannin kosmetiikkaosastolle. Stockallehan ovat nyt perinteisesti helmikuun ajan voimassa kanta-asiakassetelit, joilla saa - 10 euroa yli 50 euron ostoksista ja - 20 euroa yli 100 euron. Minä taisin tällä kertaa ylittää yhteensä sen 100 euron rajan, hups. 






Olen jo pitkään halunnut kokeilla Chanelin kehuttuja siveltimiä. Niiden voisi olettaa olevan the best of the best merkkinsä puolesta.

Chanelin siveltimet eivät olleet Stockmannilla varsinaisesti esillä, vaan minua huvitti kun niitä myytiin ikään kuin tiskin alta. Pyytämällä sai nähdäkseen koko valikoiman, joka oli laatikostoissa varsinaisen myyntitiskin takana. 

Olen pikkuhiljaa uusinut koko sivellinvalikoimaani laadukkaampiin. Alunperin ostin joskus varmaan 2000-luvun alkupuolella Lumenen siveltimet, joista olen siirtynyt vähitellen pääosin MAC:iin. Vanhassa Lumenen poskipunasiveltimessäni ei ole periaatteessa mitään vikaa, mutta olen halunnut kokeilla myös laadukkaampaa. 

Uskon nimittäin, että meikkaus on tiettyyn rajaan asti myös välinelaji. Tai ainakin hyvät siveltimet auttavat epävarmempaa meikkailijaa. Hyvä meikkaaja nyt tekee upean meikin vaikka palettien mukana tulevilla aplikaattoreilla ja minisiveltimillä. But I'm not that girl.






Chanelilla oli kaksi poskipunan levittämiseen sopivaa sivellintä. Toinen oli isompi viistopäinen ja toinen oli tämä varsinainen poskipunasivellin, Blush Brush 4. 

Onneksi valitsin tämän pienemmän, sillä tällä poskipuna ei mene vahingossa liian laajalle.

Chanelin siveltimellä meikatessaan on varmoissa käsissä. Sivellin poimii tuotetta mukaansa vain vähän, joten poskipunaus on rakennettava vähitellen lisäämällä väriä useampaan kertaan. Samalla poskipunasta ei tule vahingossa liian voimakasta, sillä sivellin häivyttää samalla kun levittää. 

Tuntuma siveltimessä on kyllä silkinpehmeä, mutta yllättäen vanha Lumeneni on ehkä vielä aavistuksen pehmeämpi. Toisaalta pieni täpäkkyys tuo siveltimeen enemmän pitoa. 

And the damage? 49,40 euroa. Hyvällä hoidolla laadukkaat siveltimet ovat kyllä ikuisia, niin kuin Stockmannin Chanelin myyjäkin minulle sanoi. 






Vanha poskipunasiveltimeni ei myöskään jää tarpeettomaksi, sillä minulta on puuttunut sivellin korostustuotteiden levittämiseen. Lumene siis siirtyy valopuuterikäyttöön, kun poskipunan levitän jatkossa Chanelilla. 

Hirveän kestävä tuo Lumenen vanha sivellin on ollut. Se on varmasti yli 10 vuotta, mutta silti karva kiiltää kuin viimeistä päivää. 

En ole varma onko Lumenella enää valikoimassaan siveltimiä, mutta aikoinaan niitä on tehnyt Lumenelle suomalainen Duroy.






Toinen asia jota olen etsinyt ikuisuuden on hyvät ripsentaivuttimet. 

Olen metsästänyt Shu Uemuran legendaarisia ripsentaivuttimia jo vuosia. Niitä on myyty tietääkseni mm. Sephorassa. Euroopan Sephoroissa niitä ei kuitenkaan ainakaan enää ole näkynyt. Yhdysvalloista varmasti saisi, mutta olen ollut siellä viimeksi vuonna 2009, jolloin en tajunnut niitä kysyä. 

Internetistä ebaysta saisi varmaan myös tilattua, mutta feikkien pelossa en ole uskaltanut.

Onneksi myös Shiseidon ripsentaivuttimista on kuulunut hyvää. Ripsentaivuttimet ovat mielestäni samanlainen tuote kuin siveltimet, eli laatuun kannattaa panostaa. Huonoilla voi vain vahingoittaa tai katkoa ripsiään.

Ostin aiemmin Shiseidon loistavan meikkivoidesiveltimen, ja olen ollut siihen täydellisen tyytyväinen. Laatu on vakuuttanut, joten mielelläni ostin myös nämä ripsentaivuttimet Shiseidolta. Hauskasti Stockmannin Shiseidon pisteessä olivat nämä molemmat laatutuotteet aseteltu vierekkäin hyllyyn esille. 

Ripsentaivuttimien mukana tuli myös varakumi, joita saa kuulemma ostaa tarvittaessa myös erikseen lisää. Ripsentaivuttimien hinta oli 25,50 euroa.

Käyttökokemuksista en osaa sanoa sen ihmeellisempää, sillä en ole taivuttanut ripsiäni vuosiin ja vuosiin. Nämä ovat siis ehdottomasti toimivat ja pitävät taivutukset tosi hyvin, mutta en osaa verrata niitä valitettavasti mihinkään muihin ripsentaivuttimiin. Hinta ei kuitenkaan tuntunut kovin korkealta verrattuna esim. tavallisiin Cailapeihin tai Duroyihin, joten suosittelen tietenkin ainakin maineen perusteella näitä Shiseidoja, jos Shu Uemuroihin ei ole mahdollisuutta. 


Olen muuten ensi viikollakin menossa Stockmannin kosmetiikkaosastolle, sillä siellä on Estee Lauder -tapahtuma 28.2.-5.3.2013. Paikalla on myös Estee Lauderin Global Premier Makeup Artist Blair Patterson. 

Blair Patterson on työskennellyt ihailemani Estee Lauderin taiteellisen johtajan meikkitaiteilija Tom Pecheuxn kanssa New York Fashion Weekeilla. Hän oli myös Tom Pecheuxn mukana Estee Lauderin uusien Pure Color -meikkien lanseerauksessa Pariisissa, ja kiertää nyt ympäri maailmaa kouluttamassa Estee Lauderin edustajia niihin. 

Blair Pattersonin meikkausjälkeä kiitellään kauniin yksityiskohtaiseksi mutta luonnolliseksi. Hänen tavoitteenaan on opettaa asiakkaille samoja meikkaustekniikkoja, kuin mitä hän itse käyttää muotinäytöksissä ja julkkiksille. 

Blair Patterson tekee Helsingin Stockmannilla meikkejä Estee Lauder tuotteiden ostajille to-pe 28.2.-1.3. klo 10-18 ja la 2.3. klo 10-16. Aika kannattaa varata etukäteen Estee Lauder -pisteestä.

Olen itse menossa ensi viikolla Blair Pattersonin meikattavaksi ja odotan sitä jo tosi innolla! Aion pyytää meikin Pure Colorin tämän kevään Pretty Naughty -kokoelman tuotteilla, joista kirjoitin juuri täällä. Eniten kaipaan apua minulle sopivan huulipunasävyn valintaan. 

Stockmannilla on myös tarjouksia Estee Lauderin tuotteista tapahtuman ajan. Yli 100 eurolla Estee Lauderin tuotteita ostavat saavat kaupan päälle kosmetiikkalaukun, jossa on huulipuna ja 6 kokeilukokoista tuotetta.   

6 kommenttia:

  1. Mä olen tilaamassa Shu Uemuran ripsentaivuttimet ihan Briteistä luultavasti huomenna. :)

    VastaaPoista
  2. Villiinnnyin tammikuun lopulla laivareissulla ja ostin taxfreesta sekä Shiseidon meikkivoidesiveltimen, että ripsentaivuttimet kaiken muun lisäksi... Ripsentaivuttimet ovat kyllä tosiaan hintansa arvoiset ja nyt kun käyttää vielä wp-mascaroita pysyy taivutukset ihan meikinpuhdistukseen saakka.

    Paikallisessa liikkeessä olikin sitten yllättäen Estee Lauderin kantispäivä tänään, viikon ainoana päivänä, joilloin en voinut lähteä. Höh. Tosin uutta palettia on jo kotona ahkerasti testattukin. Odotan kuitenkin innoille meikkaajan vinkit ja pyyntönä vielä myös kuva siitä valmistuneesta meikista :D.

    VastaaPoista
  3. Shiseidon taivuttimet ovat kyllä ehdottomasti hintansa arvoiset! :) Oman blogin kommenttiboksissa tuli esille, että SU:n taivuttimiin käy vaihtokumiksi Shiseidon kumit, joten sen perusteella voisi ajatella että ovat muotoilultaan aika samanlaiset.

    Chanelin siveltimiä haluaisin kyllä päästä kokeilemaan. Olen samaa maata siinä, että meikkien mukana tulevilla pikkuaplikaattoreilla en tee mitään; aina pitää raahata mukana varrelliset siveltimet. Ei vaan taidot riitä! :)

    VastaaPoista
  4. Duvessa: No voi harmi että luin kommenttisi vasta nyt. Olisin mielellään kysellyt sulta tarkempia tietoja tästä eilen. Kuulinkin, että puhuitte jotakin Shu Uemurasta. :)

    Ei niitä ripsentaivuttajia kuitenkaan varmaan mistään nettikaupasta saa, tai muuten mua harmittaa hirveästi? Hämärästi muistan kyllä, että Shu Uemuraa myytäisiin ainakin Lontoossa jossakin, ehkä Harrodsilla?

    Minua kiinnostaisivat kovasti myös Shu Uemuran kehutut luomivärit ja poskipunat. Ja nythän Shu Uemuralla pitäisi olla myös Karl Lagerfeldin suunnittelema erikoiskokoelma.

    Oi, pitää ehkä alkaa haaveilla Lontoon matkasta...! :)


    Eiko: Meillähän on ollut sitten ihan samat ostokset! :) Paitsi että minä en jaksanut odottaa tax freehen asti, johon pääsen seuraavan kerran maaliskuun puolivälissä. En ole edes varma onko noita Chanelin siveltimiä tai Shiseidon ripsentaivuttajia lentokentällä, ovat ehkä sen verran erikoistuotteita. Mutta laivalla siis ainakin on, kiitos tiedosta! :)

    Voi harmi ettet päässyt Estee Lauderin -kanta-asiakaspäivään. Onneksi ehdit kuitenkin shopata kokoelmaa jo aiemmin. :) Kiva että meikkausjuttu kiinnostaa, yritän tosiaan laatia taas mahdollisimman tarkan raportin tänne. Ja meikkikuvat totta kai myös, jos vaan saan jotenkin onnistumaan ne! Yritän parhaani! :)


    Juille: Hei, kiva kuulla myös sinulta kehuja Shiseidon ripsentaivuttajista! Ja miten näppärää tuo, että Shu Uemuran taivuttajiin voi käyttää Shiseidon vaihtokumeja, sillä Shu Uemuran saatavuus on niin heikko, että voi muuten käydä hankalaksi varaosien hankkiminen. :) Ja lohdullista, että tämä voisi myös viitata siihen että ovat samantyyppiset malliltaan.

    Ostan kyllä varmaan ne Shu Uemuratkin jos jossakin vastaan tulevat, mutta nyt vain kyllästyin etsimään. Ja Shiseidotkin tuntuvat toimivan oikein hyvin, eli ei mitään valittamista. :)

    Minäkin olen tosi riippuvainen hyvistä siveltimistä. Huonoilla tai minulle vierailla en saa aikaan edes sinnepäin olevaa jälkeä. Kadehdin kyllä syvästi kaikkia jotka taiteilevat upeita meikkejä tuosta vain pelkillä halpisluomiväreillä ja -siveltimillä. Minä joudun aina maksamaan huippulaadusta, jotta onnistuisin edes jotenkuten. :)

    VastaaPoista
  5. Shiseidon taivuttimet on kyllä enemmän kuin hintansa väärtit, itse huomasin kuinka paljon paremman lopputuloksen saa niillä, kuin aiemmin käyttämälläni halpisversiolla! Aiemmilla taivuttimilla taivutus ei pysynyt, Shiseido vaatii vain n. 5 sekuntia ja ta-daa, kaunis ja pysyvä taivutus on syntynyt! Mäkin kyllä uskon meikkauksessa välineurheiluun, huonoilla välineillä ei tule kuin suru puseroon ( ellei sitten ole se synnynnäinen meikkitaiteilija, jolla on taika hyppysissä..:D )

    VastaaPoista
  6. Salka: Kiitos paljon, kivaa kuulla kokemuksia Shiseidon ripsentaivuttimista verrattuna myös edullisempiin versioihin!

    Minusta tuo 25 euron hinta ei ollut ripsentaivuttajista kovin paha, ottaen huomioon että ne ovat suunnilleen varmaan ikuiset jos vain vaihtaa kumin säännöllisesti. Kivaa kuulla siis, että en maksanut turhasta! :)

    Itselleni oli jotenkin käänteentekevää kun vaihdoin luomivärisiveltimeni MAC:eihin. Silloin tajusin, että kyllä niillä sivetimilläkin voi olla lopputuloksen kannalta merkitystä. Varsinkin hyvä häivytyssivellin on ihan elintärkeä.

    Tämä pätee myös jossakin määrin meikkeihin. Esim. Diorin luomivärit häivyttyvät ihan itsestään, kalliimmat meikkivoiteet näyttävät usein luonnollisemmilta jne. Eli kyllä hyvät tuotteet vain helpottavat meikkailua, siitä ei päästä mihinkään! :)

    Onneksi homma ei ole silti rahasta kiinni, sillä edullisemmistakin hintaluokista voi löytyä hyviä tuotteita, ja harjoittelemalla oppii varmasti meikkaamaan hyvin huonommillakin siveltimillä. Mutta kyllä hyvät välineet vain helpottavat elämää! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)