maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viikko ilman silmämeikkiä; maanantai

Miten selviää nainen, jolle meikkaus tarkoittaa aina ainakin silmämeikkiä, kesäisestä viikosta ilman sitä? Ja vielä töissä, OMG.

Mielestäni kasvojeni paras puoli on ehdottomasti suuret vihreät silmät, ja niitä korostan yleensä aina myös meikissä.

Tänä kesäisenä viikkona minulla oli kuitenkin joogakurssi joka aamu kello 7, ja sen jälkeen vielä täysi työpäivä. Keksin muutakin tekemistä kello kuudelta aamulla kuin huolellisen silmämeikin väkertämisen, joten päätin yrittää selvitä viikon ilman sitä.

En ole koskaan ollut kahdeksan vuoden aikana töissä ilman silmämeikkiä. Huulimeikkiä en välttämättä kaipaa, mutta silmämeikki on osa minua. Lisäksi rakastan miettiä joka päivä, että miten sävyttäisin eri luomivärit ja muun meikin sopimaan asuuni. Se on arkipäivieni paras piristys!

Pelastuksekseni tulee nykyään kuumaa muotia oleva värikäs huulipuna. Kirkkaan huulipunan kanssa silmämeikki voi jopa näyttää liialliselta, joten päätän panostaa siihen ja hyvään meikkipohjaan.

Tällä viikolla näette miten selvisin tästä itselleni asettamastani haasteesta. Welcome to project "viikko ilman silmämeikkiä".


Päivä 1, maanantai:

Kuorin kasvoni sunnuntai-iltana ja laitan naamion, jotta ihoni olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa seuraavalla viikolla. Laitan yöksi myös kasvoille itseruskettajaa, jotta ne saisivat vähän väriä.





Valitsen vaatteeni sen mukaan, että ne sopisivat ilman silmämeikkiä pelkän kirkkaan huulipunan kanssa. Nude Zaran kukkapaita vaikuttaa hyvältä, sillä siinä on tarpeeksi happening ilman että se tuntuisi enää vaativan kovasti meikkiä lisäksi.




Koska paita on kirjava, en halua että kasvoni ovat, ja käytän kunnon meikkivoidetta. Make Up For Everin Face & Body -meikkivoide on hyvin kevyttä, mutta kuitenkin oikeaa meikkivoidetta, joka peittää riittävästi. Pelkkä BB-voide tuntuisi liian läpikuultavalta töihin.





Huulipunaksi valitsen paidan mukaisesti melkein pinkin IsaDora Creamy Coralin. Se on hyvin voimakas korallinpinkki matta, ja toimii parhaiten meikissä nimenomaan yksinään. Toivon, että se poimisi pinkin sävyn myös paidasta ja näyttäisi kivalta.





Poskipunaksi valitsen huulipunaan sopien kirkasta pinkkiä, Bobbi Brownin Pale Pink -poskipunan. Yritän laittaa poskipunaa ja Bobbi Brownin mattaista Sandstone -aurinkopuuteria reilusti, jotta saisin kasvoihini edes vähän väriä ja muotoa.

Aamulla näen kasvoni joogasalin peilistä. Näytän kumman värittömältä ilman meikkiä.  

Töissä odotan, että joku kiinnittäisi huomiota silmämeikkini puuttumiseen. Kukaan ei ainakaan sano mitään. Sen sijaan kukikas paitani kerää kehuja koko päivän. Ehkä kaikki huomaavat sen ennemmin kuin kasvoni, nyt kun minulla on vähemmän meikkiä.

Silmäni näyttävät minusta väsyneiltä ilman meikkiä, mutta ehkä se johtuu myös klo 6 aamuherätyksestä.

Lounasaikaan mennessä olen jo aika tottunut silmämeikin puuttumiseen. En arastele juurikaan mennä kaupungille, päinvastoin tunnen olevani trendikäs ja moderni pelkän kirkkaan huulipunani kanssa. Silti laitan kiitollisena ulkona isot aurinkolasit, jotka peittävät silmämeikittömyyteni.  

Kaupoissa minua ei teititellä niin kuin yleensä. Luulen, että se johtuu siitä että näytän ilman silmämeikkiä nuoremmalta.

Iltapäivällä kokouksessa tunnen oloni kumman paljaaksi. Ajattelen myös, että en ole niin kaunis kuin voisin olla.

Illalla minuun iskee uskonpuute, enkä ole varma kuinka kauan jatkan haastetta. Kaipaan aivan hirveästi värikkäitä luomivärejäni.

Pessimisti sanoisi: I'll give it a day.

19 kommenttia:

  1. Miten olis sellainen kompromissi, että vain ripsaria ja ripsien kihartaminen? Tuo kummasti kirkautta silmiin. Ja sen voi tehdä joogan jälkeen, ei mene pitkään. :)

    VastaaPoista
  2. Voi jestas, olen juuri ollut aikeissa kirjoittaa samasta aiheesta! Itselleni tuli nyt täyteen kahdeksas päivä ilman silmämeikkiä, ja olen tosiaan myös ollut koko viime viikon töissä. Ensimmäistä kertaa elämässäni ilman ripsiväriä. Ripseni ovat ikävästi katkeilleet taivuttimiin, joten päätin kokeilla jättää ne rauhaan vähäksi aikaa. Lisäksi sain toiseen silmäluomeeni viikko sitten jonkun tulehduksen, enkä halunnut ärsyttää sitä enempää. Yllätyksekseni viikko on mennyt varsin kivuttomasti, on jotenkin kummallisen kepeä olo. :) Ja meikin poistaminen illalla on ihanan helppoa.

    VastaaPoista
  3. Hui, ite en varmaan uskaltais ees kokeilla! Ripsaria on ainakin laitettava, tai oon ihan olmi. Onneksi ei vie kauaa. Nyt kesällä oon muutenkin keventänyt meikkiä, en ole luomivärileikkejä tehnyt juuri lainkaan. Lisäksi kasvoille päivettävät voiteet, niin ei meikkipohjaakaan paljoa tarvi.

    VastaaPoista
  4. Uuu, kiinnostava postausidea!

    Voin samaistua suhun melkeinpä sataprosenttisesti, sillä koko heinäkuussa kesätöiden takia aamuherätykseni ovat tasan kuudelta aamulla. Eikä ulkotöissä silmämeikki hyödytä ketään lämpimällä säällä, joten meikkaan aivan minimaalisesti arkisin. Tänään esim. mulla oli kasvoissa pelkästään sävytetty päivävoide, meikkipuuteri, peiteaine silmien alla ja poskipuna. Silmissä oli vain ripsaria.

    Suoraan sanottuna tällainen "meikittömyys" ärsyttää, sillä eihän blogiinkaan tunnu saavan mitään sisältöä kun näytän joka päivä samalta! Ulkonäön kannalta itsessään se ei haittaa, mutta haluaisin käyttää vaikka mitä ihania huulipunia ja luomivärejä...

    Toisaalta töiden jälkeen voi aina mennä kaupunkiin, jolloin voi laittaa edes huulipunaa! :P Paitsi jos ottaa päikkärit, kuten tänään...

    Lohdutan itseäni sillä, että viikonloppuisin ja elokuussa töiden päätyttyä pääsen meikkaamaan oikein huolella, sillä se on tällä hetkellä aika harvinaista herkkua. Olen myös rakastunut taas kynsienlaittoon! Töissä siis kasvoni ovat aika naturellit, mutta kynnet sen sijaan ovat värikkäät ja niissä on sitten vaikka minkälaisia koristeluja vastapainoksi :)

    Jään seuraamaan tätä teemaviikkoa varmasti, kun idea on näin hyvä ja samaistuttava! :)

    VastaaPoista
  5. Ai niin, unohdin rehvastella, että olin viime perjantaina baarissakin kokonaan ilman silmämeikkiä! Eikä tuntunut edes pahalta. Ehkä se on tämä kesä.

    VastaaPoista
  6. Voi että, varmasti kokeilemisen arvoinen haaste tämä :)

    Itsehän olen maalta kotoisin, joten meikkejähän ei ole tarvinnut mihinkään kaupan kassan hommiin joka aamu väkästää ja oon ollut ihan tyytyväinen niin. Nykyisiinkin hommiini olen mennyt ihan täysin ilman meikkipohjia sun muita, bileillan jälkeen... :D Ja kyse on kuitenkin hiukan "tasokkaammasta" paikasta kuin S-marketin kassajonosta. Eli en todellakaan mitenkään hehkeänä ole aina töissä. Kyllä yleensä pyrin panostamaan vähintään meikkipohjan ja ripsarin verran, plus tietty peiteaine silmien alle. Aina ei silti vaan pysty, enkä oikeastaan tunne silloin itseäni rumemmaksi :) Aattelen vaan, että tällainen päivä tänään.

    Nykyään perusmeikkini tuntuu koostuvan meikkipohjasta, peiteaineesta, runsaasta määrästä aurinkopuuteria, kulmakynästä ja ripsarista, sekä mahdollisuuksien mukaan paksusta kissarajauksesta. Aurinkopuuteri tekee kasvoille kyllä ihmeitä! :)

    PS. Olen ihan satavarma, että kaunis olet kumminkin ilman meikkiä, vaikka toisin tuntisit. Se on omassa päässä se meikittömyys :>

    VastaaPoista
  7. Apua. Jos menisin töihin ilman silmämeikkiä, mulla olisi sellainen olo, että kaikki tuijottaa! :D Vaikka ei varmaan oikeasti tuijottaisikaan.

    Huomaan olevani meikkausaddikti ja itsetuntoni valitettavasti riippuvan aika pitkälti meikistä, koska jos menen kauppaankin ilman meikkiä, mulla on aivan hemmetin ruma olo ja tuntuu, että kaikki katsoo kauhistuneena mua :D Ihan tyhmää, mutta siltä se tuntuu.

    Kerran menin tässä taannoin ilman meikkiä kauppaan ja hiuksetkin oli vähän likaiset, olin sutaissut ne vaan PikkuMyy-nutturalle ja eikun menoksi.
    Eikös mua sitten tullut vastaan entinen opiskelukamuni (miespuolinen, tottakai) joka on aivan jumalaisen komea ja joskus opiskeluaikoina meillä oli vähän jotain romanssinpoikastakin. En ollut törmännyt häneen vuosiin ja tottakai nyt törmäsin kun näytin aivan riihipirulta!
    Moikattiin ja toivon, että tapaaminen olisi ollut siinä ja olisin voinut luikkia meikittömän monsterinaamani kanssa pakoon, mutta eiiiii.. Hän tuli juttelemaan, halasikin mua vielä ja tuijotti silmiin koko ajan...
    Mua hävetti niin, että sanat takertu koko ajan kurkkuun :D
    Elämäni tähtihetkiä, etten sanoisi.

    VastaaPoista
  8. Pyhpah, vaikka silmämeikkiä ei olisi voi silti olla kaunis. Se on hassua kuinka useiden meidän ihmisten päässä on se mielikuva että ei itse olisi kaunis ilman sitä ripsiväriä vaikka oikeastaan harva huomaa että onko sitä laittanut vai ei. :)
    Toisaalta taas sekin ajatus johtaa siitä stereotyypin kuvasta joka meille on annettu käsitteestä 'kaunis ihminen', sillä naisilta toivotaan suuria silmiä ja pitkiä tummia ripsiä - juuri eilen luin eräästä kirjasta niin (joka koski kylläkin valokuvasta mutta siinä näytettiin kuinka kuvia manipuloidaan jo muutenkin kauniiden ihmisten kohdalla esim. suurentamalla silmiä ja huulia). Miehiltä taas toivottiin voimakasta leukaa, minkä kyllä ymmärrän maskuliinisuuden vuoksi mutta sinänsä oli hassua ettei toivottu mitään silmien osalta. :D Rohkeasti siis vain jatka projektiasi! :)
    Itse olen saattanut nyt kesäpäivinä sipaista vain puuteria ja huulikiiltoa ja jättää silmien meikkaamisen kokonaan välistä, ei siis mitään ripsiväriäkään kuten yleensä. Puuterista en ole pystynyt irrottautumaan, tuntuu kuin naama kiiltäisi ja olisi epätasainen. Ehkä täytyisi ottaa omaksi projektiksi täysi meikittömyys, hih!

    Jos meikkipohja on hyvä ja huulipuna itselleen sopiva, niin ei juuri muuta tarvita. Se on myös trendikäs ja nuorekas. :) Ja kun silmiesi väri on vihreä, niin punainen puna korostaa niitä kauniisti!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa huomata tytöt että teitä kiinnosti näin paljon tämä juttu! Ajattelin etukäteen, että kaikki pitää mua ihan tyhmänä, kun onhan suurin osa naisista varmaan töissä ihan päivittäin ilman meikkiä. Itselleni tämä oli kuitenkin iso ratkaisu.

    Todella mielenkiintoista kuulla mielipiteitänne asiasta, kiitos kaikille!


    Milla: Kiitos ehdotuksesta! Ripsiväri ei tosiaan pitkää aikaa veisi, mutta näyttää mielestäni minulla oudolta ilman rajauksia tai luomiväriä. En vain osaa käyttää! Mutta olisi kyllä nopea keino, ja varmasti vähän parempi kuin kokonaan ilman meikkiä. Täytyy ehdottomasti kokeilla, kiitos ehdotuksesta! :)

    Myös pelkkä ripsien kihartaminen olisi tosi hyvä, mutta valitettavasti en omista vieläkään ripsentaivuttimia. En ole viitsinyt ostaa mitään väliaikaisia, kun edelleen odotan, että saisin jostakin ne Shu Uemurat. Mutta se kyllä varmasti auttaisi jo paljon tähän ahdinkoon! :)


    Nekku: Hei rakas kohtalotoveri! Kirjoita ehdottomasti asiasta, olisi tosi mielenkiintoista lukea sun kokemuksia tästä! :)

    Muistan kun minulle meinasi tulla silmätulehdus muutama vuosi sitten. Pelkäsin tosi paljon, että mitä jos silloin kielletään silmämeikki. Tuntui ihan mahdottomalta, että menisin vaikka töihin ilman meikkiä. Onneksi ei tullutkaan!

    Jopa silloin kun minulla oli muutama vuosi sitten oikea käsi murtunut, opettelin tekemään silmämeikin vasemmalla kädellä, että en vain joutuisi olemaan ilman. Eli kunnon addikti. :)

    Mutta meidän pelastukseksi on nyt kyllä tullut tämä värikäs huulipuna - hehkuva iho trendi. Ei joudu kokonaan meikittä kulkemaan, saa tupsuttaa jotakin ja vähän väriä kasvoille. Sulle varmaan ainakin sopii tosi hyvin kirkas huulipuna, joten sitä sitten vaan. :)

    Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että parhaimmillaan olo voi tuntua todella kevyeltä ja jotenkin raikkaalta ja puhtaalta ilman silmämeikkiä. Ja iltaisin on kyllä ihanaa, kun ihonpuhdistus menee hups vaan ilman mitään hinkkaamista ja silmämeikinpoistoaineen kanssa touhuamista. Eli hyviäkin puolia tästä meikittömyydestä löytyy. :)

    Mutta herran jestas baariin, en kyllä ikinä pystyisi! Tai sitten en nauttisi illasta yhtään. Tai ehkä, jos olisi tosi nätisti meikattu iho, paljon poskipunaa ja kirkas huulipuna.... Se on kyllä ehdottomasti töissä käynnin jälkeen seuraava vaikeusaste, oikein master class! :)


    Asetonihuuruja: Ihana kun ymmärrät minua! Ajattelin, että kaikki pitävät minua hirveän turhamaisena ja ihan hölmönä, kun en voinut kuvitellakaan meneväni töihin ilman silmämeikkiä.

    Omat värini ovat aika vaaleat, joten tuntuu että kaipaan lisäväriä kasvoilleni silmämeikistä tai ainakin vähintään poskipunasta ja huulipunasta, että näyttäisin joltakin. Minulla on paljon ystäviä, joilla on niin tummat omat värit, ettei heidän todellakaan tarvitse meikata, mutta toista se on meillä vaaleilla.

    Kesällä on kyllä oikein kivannäköistä, jos on vain päivettynyt iho, vähän ripsiväriä ja vaikka joku kirkas, nätti huulipuna tai huulikiilto. Lomalla ja vapaapäivinä olen ihan tyytyväinen siihen lookiin, mutta töihin olen tottunut meikkaamaan voimakkaammin ja huolellisemmin. Siksi tämä on niin vaikeaa! :)

    VastaaPoista
  10. No jos nyt aletaan rehvastelemaan, niin meikähän oli viime kesänä baarissa ilman sen kummempia meikkejä, vain näpyt ja silmänaluset kerkesin peittää mineraalipeiteaineella. Oli kevyesti alaston olo, mutta selvisin hengissä! :D But I think, never again... :D

    VastaaPoista
  11. Huh, oot sä rohkea :D Mä voin skipata vaikka meikkipohjan, mutta EN ripsaria. Mun mielestä mun silmät näyttää muuten kaljuilta, vaikka mulla pitkät ripset onkin. Kiireaamuinakin otan ripsarin mukaan, ja laitan vaikka ekalla kahvitunnilla :D

    VastaaPoista
  12. Mirssiina: Voi miten kivaa kuulla että kiinnostaa, kiitos paljon!

    Mietin, että viitsinkö tehdä tästä postaussarjaa, kun ajattelin ettei tämä asia varmaan kiinnosta ketään muuta kuin itseäni. Kun suurin osa naisista varmaan käy muutenkin töissä ihan ripsarin ja huulipunan varassa. Mutta ihanaa löytää sielunkumppaneita ainakin toisten luomiväri- ja meikkifanien joukosta! :)

    Ymmärrän sinua täydellisesti, että harmittaa ettet pääse nyt käyttämään esim. luomivärejäsi. Minullakin on niitä valtavasti, mutta puolustuksekseni on sanottava, että myös käytän niitä, yleensä joka päivä. Tuntuu tosi kurjalta että nyt en voi tehdä niin, ihan tuntuu että osa elämänsisällöstä ja hauskuudesta on poissa. :)

    Minullakin on hirveä himo lakata edes kynteni kirkkaan punaisiksi, niin että saisin edes vähän väriä johonkin. Kirkas huulipuna ja punainen kynsilakka näyttävätkin yhdessä tosi kivalta - silmämeikki olisikin jo siihen liikaa. Ne meidän ostamat uudet L'Orealin huulipunat ovat muuten ihan täydellisiä tähän viikkoon! :)


    Elisa: Mun mielestä sunkin pitäisi ehdottomasti kokeilla tätä haastetta - mutta kokonaan ilman meikkiä. :) Olisi tosi mielenkiintoista tietää, mitä ajatuksia se pidemmällä aikavälillä herättää meissä meikki-harrastajissa. :)

    Mietin myös kokonaan meikitöntä viikkoa itsekin, mutta se tuntui minulle aivan mahdottomalta. Tuntui että koko viikko olisi mennyt ihan pilalle jos olisin niin tehnyt. Se olisi kyllä silti ollut tosi kiinnostavaa, että millaisia ajatuksia siitä olisi herännyt. Mutta on tämä ihan riittävän mielenkiintoista näinkin. :)

    Mutta kuules, sä oletkin niin luonnonkaunis, ettet paljon meikkiä kaipaa. Mutta siinä olet kyllä varmasti silti oikeassa, että eniten tämä on psykologinen juttu. Sitä on tottunut näkemään itsensä tietynlaisena, ja pukeutumaan ja laittautumaan tiettyihin paikkoihin kuten töihin tietyllä tavalla. Sitten kun ei niin teekään, niin se on yllättävän vaikeaa, vaikka kukaan muu ei huomaa varmaan mitään! :)

    Oma työni edellyttää aika siistiä ja konservatiivista pukeutumista. Paras tyyli sinne olisi varmasti ruskea nudemeikki ja siisti ranskalainen manikyyri. Itse olen niin vaihtelunhaluinen, että en siihen tyydy, vaan leikin luomiväreillä ja kynsilakoilla. Se on ehkä töiden kannalta vähän huono juttu, mutta ilahduttaa itseäni niin paljon että en ole halunnut siitä luopua. Että sikäli tämä meikitön look sopii varmaan minunkin töihini paremmin kuin tumma silmämeikki ja värikkäät kynsilakat. :)

    VastaaPoista
  13. Nonnu: Minulla oli juuri sellainen olo! Tai ei oikeastaan sellainen, että kaikki tuijottaisi, mutta sellainen että en ole aivan oma itseni enkä parhaimmillani, ja minun pitäisi selitellä sitä jotenkin. "Että kato kun mulla on tällainen viikko että menen aamulla aikaisin joogaan ja...". Päätin kuitenkin että en selittele ellei joku kysy. Eikä kukaan ole kysynyt tai sanonut mitään. :)

    Minulla on sama juttu kuin sinulla, että minä-kuvani tuntuu olevan aika voimakkaasti riippuvainen meikistä. Kotona saatan olla kokonaan ilman meikkiäkin, mutta kun menen ulos ovesta laitan vähintään meikkipohjan, ellen sitten ole menossa vain juoksulenkille. Eikö ole ihan hassua, vaikka sinäkin olet kuvista päätellen aivan todella luonnonkaunis! :)

    Sikäli tämä on ollut mielenkiintoinen viikko, että nämä asiat huomaa vasta kun niistä luopuu. Eli kun luopuu silmämeikistä, niin huomaa kuinka riippuvainen siitä on. Että sikäli tämä on kyllä mielenkiintoista! :)

    Aivan kamala tuo sinun tarinasi ex-ihastuksen kohtaamisesta! Siis aivan kamala, pahin painajaiseni. Piileskelin kerran itse ruokakaupassa juoksutrikoissani ja meikittömänä yhtä töistä tuttua henkilöä murohyllyjen välissä, jotta en vain tapaisi häntä. Eli osaan samaistua. :) Todennäköisesti mies ajatteli kuitenkin sinusta, että oletpa hehkeä, et ole muuttunut yhtään jne., eli ei kiinnittänyt mitään huomiota meikittömyyteesi. :)


    Inna: Kiitos paljon rohkaisusta, olet ihana! Niinhän se on, nämä asiat ovat kulttuurissa ja esim. työpaikan sanattomassa koodistossa. Eli naisilta edellytetään huoliteltua ulkonäköä tai pitkiä, mustia ripsiä, ja niitä odotuksia sitten tiedostetusti tai tiedostamatta toteutamme. :)

    Minulle oikeastaan vasta tämä viikko paljasti kuinka riippuvainen olen meikistä tai tietystä kaavasta, jota olen tottunut toteuttamaan. Kukaan ulkopuolinen ei sitä minulta kylläkään vaadi, vaan se on kaikki oman pääni sisällä. Eli minulla on tietty kuva itsestäni ja tietty tapa olla tietyissä paikoissa kuten töissä, ja kun rikon sen olen aivan paniikissa. :) En toki ajattele toisista naisista että heidän pitäisi meikata tai olla tietyn näköisiä, nämä vaatimukset ja odotukset kohdistuvat ainoastaan itseeni ja omaan ulkonäkööni. Todella mielenkiintoista joka tapauksessa mitä kaikkea tämä viikko paljastaa! :)

    Itsekin tykkään kesällä kevyemmästä meikistä, ja vapaa-ajalla saatan käyttää mielelläni vain meikkipuuteria ja huulikiiltoa. Työpaikka tai joku muu sosiaalinen tapahtuma on minulle kuitenkin serious business, ja niihin en mielelläni mene ilman koko arsenaalia eli kunnon meikkipohjaa ja sitä silmämeikkiä. Mutta olet kyllä ehdottomasti oikeassa, ja joskus less is more, eli esim. tiettyjen asujen kanssa tai tietyssä tilanteessa vain meikkipohja ja huulipuna saattaisi hyvin riittää. Sitä on vain niin kovin vaikea saada itsensä uskomaan tai muuttaa omia ajatusmallejaan.

    Sikäli kyllä kannustaisin sinuakin kokeilemaan meikitöntä viikkoa, että on tosi kiinnostavaa että mitä ajatuksia tämä paljastaa. Mutta ei se kyllä niin kivaa ole, joten ehkä sittenkin vain pakon edessä, niin kuin minulla nyt. :)

    Ja kiitos kovasti kommentista vihreiden silmien ja punaisten huulten yhteensopivuudesta! En ollut ajatellutkaan, mutta niinhän se tietenkin on. Tuli heti parempi mieli, kiitos! :)

    VastaaPoista
  14. Milla: Eikä, sinäkin! Vitsit te olette rohkeita! :)

    En kyllä varmaan itse ikinä pystyisi, tai sitten piileskelisin jossakin tolpan takan koko illan. Tai ainakaan minulla ei olisi hauskaa, kun tuntisin itseni niin huolittelemattomaksi. :(

    Mutta tässähän on selvästi seuraava haaste! Kesällä joskus baariin, hehkuva ruskettunut iho ja kirkas huulipuna kuten tuo IsaDora Creamy Coral ja katsomaan mitä tapahtuu. Mielenkiintoisinta olisi niin, että toisena iltana samaan baariin täydessä smokey eye -tällingissä, ja sitten vertailemaan kokemuksia. Itse veikkaan näiden kokemusten perusteella, että näytän nuoremmalta ilman silmämeikkiä, joten tulokset voisivat olla aika kiintoisiakin. :)


    Vanquish: Kiitos, kiitos! Ihana kun sinäkin ymmärrät minua! :)

    En tiedä miksi jumitan itse niin paljon tuossa silmämeikki-ajatuksessa, varmaan samasta syystä kuin sinäkin. Silmäni näyttävät niin kovin valjuilta ilman silmämeikkiä. Epätoivoissani mietin jo, että pitäisi kestovärjätä ripset mustiksi, että näyttäisi edes joltakin. :)

    VastaaPoista
  15. Täytyykin itse asiassa kokeilla meikitöntä viikkoa osana yhtä postaussarjaa, joka vähän sipaisee aihetta "kauneusodotukset ja miten kosmetiikkablogit rakentavat niitä"... :) Täytyy tunnustaa, että välillä tunnen itseni meikittä todella kuolleeksi, mutta välillä taas olen oikeinkin hehkeä myös omasta mielestäni ilman meikkiä. Myös rusketus tekee tosi paljon: olen muutaman asteen ruskettunut, ja iho on heti parempi eikä näppyjä laisinkaan!

    Laitetaan meikittömyyshaaste korvan taakse :) Ja tsemppiä sulle loppuhaasteeseen! Toisen päivän postauksessa kuvailemasi meikkilook oli varmasti aivan ihana, aion ehdottomasti toteuttaa saman <3

    VastaaPoista
  16. No luonnonkauniista en todellakaan tiedä, mutta kiitos <3 :)

    Joo, en tiedä mitä mahtoi entinen ihastukseni ajatella, itselläni pyöri mielessä vaan koko ajan, että se tuijottaa mun meikitöntä naamaa ja ihmettelee omassa päässään, että "apua, tuon näköisen naisen kanssa olen ollut...HYI!"
    Se oli kyllä niin kamala tilanne, olin siis tosi iloinen kun sain vaihtaa kuulumisia hänen kanssaan, mutta tottakai sitä tuollaisessa tilanteessa haluaisi näyttää ihan superkauniilta! :D Pelkäsin hänen ajattelevan, että "eipä tuokaan näköjään pidä ulkonäöstään mitään huolta" ja hyvä, etten alkanut ääneen oikeasti selittämään sille miehelle, että "joo, kato mä en nyt ole meikannut koska tulin vaan tälleen nopsasti kauppaan ja kato tää mun tukkakin on tälleen ihan paskasena kun ajattelin pestä sen vasta tänä illalla..ja diipadaapa.." Tollanenhan vaan olis todnäk kuulostanut ihan tosi kummalliselle toisen ihmisen korvaan, mutta oikeesti ittellä oli koko ajan sellanen olo, että sitä omaa meikittömyyttä pitää alkaa selitteleen jotenkin ettei se toinen vaan luule, että juoksen aina tuon näkösenä ihmisten ilmoilla :D

    Ihan hullua.

    VastaaPoista
  17. Elisa: Kuulostaapa todella mielenkiintoiselta postaussarjalta! Vau, odotan oikein innolla! :)

    Toivottavasti ainakaan minun blogini ei olisi kuitenkaan niitä odotuksia rakentavien joukossa, sitä en haluaisi. Kun tämän tarkoituksena on vain tuottaa iloa itselleni ja muille, ei todellakaan edellyttää keneltäkään mitään. :)

    Mutta meikittömyyden pohdiskelu sopisi tuohon teemaan varmasti oikein hyvin, joten kiva jos toteutat sen. Oikein kiinnostavaa! :)

    Olen huomannut saman, että joskus meikittömänä voi näyttää oikein kivalta, ja joskus taas aivan hirveältä. Riippuu varmaan paljon asusta, hiuksista ja yleisestä vireystilasta miltä milloinkin näyttää. Myös rusketus auttaa kovasti. Meikkaus sen sijaan piristää minua melkein aina. :)

    Kiitos paljon tsempeistä, tarvitaan! Ja kiva jos sait ideoita lookista, tosi ihanaa kuulla! :)


    Nonnu: No hei, sinun upeat siniset silmäsi, niin totta kai! :)

    Se on aivan hirveää, jos tapaa jonkun tutun pitkästä aikaa eikä omasta mielestään ole parhaimmillaan. Ystävälle tai vastaavalle voisi ehkä sanoa että juoksin tässä vain nopeasti kauppaan, mutta kenellekään vieraammalle ei sellaista viitsi alkaa selitellä. Se vasta ihmeelliseltä kuulostaisikin. Sun ainoa keino on nyt panostaa hirveästi joka kerta kun menet samaan paikkaan siltä varalta että ex-ihastuksesi on taas paikalla, jotta saat pyyhittyä - lähinnä kyllä omasta mielestäsi - kamalan kokemuksesi. Niin mä varmaan tekisin, mutta olenkin ihan hölmö. :)

    VastaaPoista
  18. :D no se hyvä puoli tässä on, että tämä kyseinen ihminen on mulla Facebookissa kyllä kaverina. Toivon mukaan hän näkee sieltä, että näytän ihan ihmiseltä sentään edelleen enkä aina ole tukka nutturalla ja aivan mörkönä :D

    Hulluja tälläiset ajatukset, mutta minkäs teet :D

    VastaaPoista
  19. Nonnu: No sittenhän kaikki on okei, eli hän saa katsella sun hehkeitä facebook-kuvia! :) Me naiset ollaan kyllä niin hassuja, mutta minkäs teet, tällaista tämä on. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)