keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Viikko ilman silmämeikkiä; keskiviikko

Viikko ilman silmämeikkiä:

maanantai
tiistai


Päivä 3, keskiviikko:


Joka oikeastaan sitten olikin päivä silmämeikin kanssa...

Satun heräämään aamulla niin aikaisin, että minulla olisi hyvin aikaa tehdä silmämeikki. En keksi yhtään syytä miksi en niin tekisi, sillä silmämeikistä luopumisenihan lähti oikeastaan siitä, että aamun joogakurssin takia ajattelin, että minulla ei olisi aikaa meikkailla aamuvarhaisin. Eihän tämä mikään periaatekysymys ole, ajattelen.

Silti tunnen kummallista vetoa pelkkää kirkasta korallinpinkkiä huulipunaa kohtaan. Olin myös valinnut päivän vaatteet etukäteen niin, että ne sopisivat pelkän huulipunan kanssa. Nudenvärinen paita ja valkoinen jakku sopisivat minusta hyvin värikäs huulipuna, heleä iho -lookiin. 







En vaihda vaatteita, vaan päätän tehdä mahdollisimman luonnollisen silmämeikin.

Valitsen luonnollisen ruskean IsaDora Matte Chocolates -luomiväripaletin. 






Levittämäni ruskea luomiväri näyttää ihan kauhean tummalta. Koko silmämeikki tuntuu aivan liian voimakkaalta ja minulla on vaikeuksia häivyttää sitä. Voikohan se johtua siitä, että olen jo niin tottunut meikittömyyteeni, että silmämeikki näyttää silmääni yhtäkkiä aivan hirveän voimakkaalta. Ei minulla koskaan ennen ole tällaisia ongelmia ollut tämän luomiväripaletin kanssa, päinvastoin.

Onkohan minulle käynyt normaalisti silmämeikin kanssa samalla tavalla kuin joillekin vanhemmille rouville parfyymin kanssa; eli he ovat jo tottuneet vakiotuoksuunsa niin, että lisäävät sitä aina vain lisää ja lisää, kun tuntuu ettei se tuoksu miltään. Ehkä senkin vuoksi on hyvä pitää välillä tällaisia meikittömiä viikkoja!

Näytän muutenkin mielestäni oudolta silmämeikin kanssa, en ollenkaan omalta itseltäni. Mitähän tästä tulee, hohhoijaa. 

Näen itseni joogasalin peilistä, ja silmäni näyttävät aivan järkyttävän tummilta. 

Vielä illalla kotonakin katselen peilistä valtavan suurilta näyttäviä tummia silmiäni. Kyllä oikeanlainen silmämeikki näköjään suurentaa silmiä ja tehostaa katsetta huomattavasti!

5 kommenttia:

  1. Meikittömyys on tosi mielenkiintoinen aihe :) Pikkuhiljaa itsekin on alkanut totutella siihen, että aina ei tarvitse tehdä voimakkaita/värikkäitä silmämeikkejä, vaan voi käyttää sen sijaan jotain ihanaa huulipunaa! Ja olen päässyt jopa jokapäiväisestä meikkivoiderutiinistani eroon ja käyttänyt pelkästään sävyttävää kosteusvoidetta. Aluksi oli aivan järkyttävää katsoa peiliin, kun ihon kaikkia virheitä ei ole peitetty, mutta nyt niihin on jo tottunut, eikä oikeastaan kaipaa hirveän peittävää meikkiä :) Katsoo nyt mihin tämä kokeiluni johtaa, sillä ajattelin haastaa itseni vain kesän ajaksi vähentämään meikkiä, mutta fiilis on sellainen, että voisi jatkaa pidempäänkin :) Tosin olen melko varma, että syksyllä tekee mieli palata taas vanhoihin tapoihin, kun päivetys katoaa ja olen taas kalpea kuin kalkkilaiva..

    VastaaPoista
  2. Mulla oli tässä kevään aikana viikon silmätulehdus jonka ajaksi bannasin itseltäni silmämeikin käytön kokonaan.
    Sitten kun vihdoin laitoin vähän meikkiä, oli kyllä uskomaton fiilis! Tuntui olo samaan aikaan karmivalta ja kauniilta..


    Nyt ymmärrän niiden reaktiot, jotka eivät yleensä meikkaa ja käyvät meikattavana ekaa kertaa, hehe. :D

    VastaaPoista
  3. Olipa jännä kokemus sulla nyt! :o Todella jännäksi kehittyy tämä sinun haasteviikkosi, odotan jo innolla mitä huomenna käy. :)

    VastaaPoista
  4. Täytyy sanoa että olen ylpeä sinusta, sillä itse en tiedä pystyisinkö olemaan viikon ilman silmämeikkiä. Kuten sinäkin olet todennut että se on osa persoonaa :D Mutta sinun inspiroimana uskallan nyt kyllä mennä shoppailemaan ym. ilman silmämeikkiä- tai pienellä panostuksella :P tai uskalsin aiemminkin mutta nyt itsevarmempana :D Kiitos siitä :)
    Aivan ihana tuo korallinpinkki-huulipuna<3 Melkein tuon värinen huulipuna näyttääkin erittäis herkullisen hyvälle jos silmämeikki onkin hento/vähäinen, kuten myös vaatteet :D

    VastaaPoista
  5. Kätsy Kissa: Kiva kun nämä pohdiskelut kiinnostaa! :) Luulin, että olen suurinpiirtein ainoa joka ajattelee näin, mutta nyt tämän viikon ja näiden postausten myötä olen huomannut, että tämä asia mietityttää monia meistä, jotka olemme kiinnostuneita meikeistä ja kosmetiikasta. :)

    Tämä uusi kirkas huulipuna -trendi on joka tapauksessa aivan pelastus, ja on muuttanut minunkin meikkaamistottumuksiani tosi paljon. Nykyään saatan aika useinkin vapaa-aikana jättää muun meikin pois, ja laittaa vain kevyen meikkipohjan, poskipunaa ja jonkun kivan huulipunan. Tosi raikkaan näköistä! Ainoastaan töissä en ole tottunut tähän kevyempään lookiin, siellä tunnen oloni oudoksi ilman koko silmämeikkiarsenaalia.

    Nykyäänhän myös luonnollinen, hohtava iho on suuri trendi, eli ei todellakaan tarvitse laittaa kaiken peittävää meikkipohjaa. Minullakin on kestänyt tottua siihen, että iho saa vähän kiiltääkin, eikä meikin tarvitse aina olla sellainen mattamainen naamio. Nämä uudet BB-voiteet ovat siinä asiassa aivan mahtavia: peittoa, hohtoa, valoa ja keveyttä, kaikkea yhdellä kertaa. :)

    Kesällä on niin paljon valoa, hyväkuntoinen iho ja rusketusta, että on varmaan luonnollistakin meikata kevyemmin. Ja lisäksi on kaikkea muutakin kivaa tekemistä kuin seistä kylppärissä meikkisivellin kädessä. :) Syksyllä kun valo vähenee, tekee aina mieli tummempia meikkejä, kynsilakkaa ja paremmin peittävää meikkipohjaa, ainakin tässä osoitteessa! :)


    Jonna: Voi, että juuri tuolta minustakin tuntui, kun muutaman meikittömän päivän jälkeen tein kunnon silmämeikin. Toisaalta meikki tuntui tosi tummalta, hurjalta ja jyrkältä, mutta kun siihen taas tottui, alkoikin se näyttää ihan kivalta. Ja sen jälkeen oli taas vaikea olla ilman. :)

    Eli meille kaikille paljon meikkaaville tekee varmaan hyvää nähdä itsensä välillä ihan tabula rasana, eli tottua myös meikittömään ulkonäköön, jotta näkee taas uusin silmin mitä meikki tekee. :)

    Ja teille ammattimeikkaajille se on varmaan vielä tärkeämpää, että ymmärrätte tosiaan miltä sellaisista asiakkaista tuntuu, jotka harvoin meikkaavat. Aluksi he voivat olla varmaan hetken järkyttyneitä, mutta sitten uskon että ihastuvat ikihyviksi miten suuren muutoksen meikillä voi saada aikaan. Se on kyllä niin kivaa! :)


    Elisa: Voi, olet niin ihana! Kiitos paljon kannustuksesta! :)

    Tänään oli paluu ruotuun eli silmämeikittömyyteen, mutta saa nähdä miten huomenna käy, niin paljon ikävöin tällä hetkellä rakkaita luomivärejäni. Voi, voi, olen niin heikko... :)


    Anu: Voi kiitos paljon, niin kivasti sanottu! Ihanaa kun joku ymmärtää miltä tämä tuntuu! :)

    Suurimmalle osalle naisistahan tämä olisi aivan piece of cake, mutta kun on tottunut meikkaamaan töihin joka päivä, niin on tämä kyllä vaikeata. En tiedä voisinko ikinä tottua tähän kunnolla saati nauttia tästä. Yhden päivän ehkä kerrallaan joo ja fiiliksen mukaan, mutta ei ikinä tällaista koko viikkoa, on ollut aikamoista piinaa minulle. :)

    Vapaapäiviksi suosittelen silti ehdottomasti tällaista modernia ja raikasta pelkkä huulipuna, hehkeä iho -lookia. On mielestäni todella muodikasta ja kivannäköistä. Oikeisiin vaatteisiin yhdistettynä parempi kuin mikään, ja samalla silmät saavat myös lepoa ripsiväreistä ym. haitallisista aineista. :)

    Huulipuna on muuten L'Orealin tämän kesän Matte Mania -kokoelmasta 371 Pink Passion. Yksi tämän kesän suosikkejani, ja ehdottomasti parhaimmillaan meikissä yksinään. Tykkään siitä hirveästi, mutta valitettavasti se on vain ollut loppuunmyyty jo monesta paikasta. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)