lauantai 7. heinäkuuta 2012

Essie Tour de Finance ja epäonnistunut haaste

Tällä viikolla piti 31 viikon kynsilakkahaasteessa olla vuorossa toiseksi viimeinen viikko, 30, ja inspiraationa tutoriaali. Epäonnistuin kuitenkin niin surkeasti, että esittelen teille postauksen pääaiheena jotakin aivan muuta eli Essien hienon Tour de Finance -kynsilakan.





Katsotaan kuitenkin rehellisyyden nimissä ensin ne epäonnistuneet haastekynteni.

Tässä vaiheessa vielä kaikki oli kunnossa, eli pohjalakkana Color Clubin suloinen Kumba-Ya-Ya-Ya Color Clubin kevään 2009 24 minilakan kokoelmasta One and Done. 

Kumba-Ya-Ya-Ya on vaalea, maitomaisen vaaleanpunainen creme, todella nätti. Vähän kuin vaaleaa mansikkajäätelöä.





Ja tässä on sitten linkki siihen tutorialiin, eli hauskaan Jos edes kynnet -blogiin Tuorekelmukynsiin.

Idea vaikutti tarpeeksi yksinkertaiselta minunkin toteuttaa, mutta epäonnistuin surkeasti.

Tuorekelmukynsissä kynnet lakataan ensin yhdellä kynsilakalla. Päälle levitetään toista väriä, ja ennen kuin se on kuivunut, pintaa tökitään tuorekelmusta rypistellyillä palasilla. Osan päälimmäisestä kynsilakasta pitäisi tarttua tuorekelmuun ja alta näkyä kivasti alla oleva kynsilakka.

Käytin Kumba-Ya-Ya-Yan päälle Essien aniliininpinkkiä Tour de Finance -kynsilakkaa. Tour de Finance näytti Kumba-Ya-Ya-Yan päälle levitettynä niin kauniilta ja kiiltävältä, että oikein pahaa teki tökkiä sitä tuorekelmupallosilla.

Ilmeisesti Tour de Finance oli ehtinyt jo kuivua liikaa, sillä sain aikaan vain epämäräisiä viiltoja hienoon kiiltävään pintaan. Kynnet näyttivät niin kauheilta, että minun oli pakko poistaa kynsilakat heti.   






Sen sijaan Essie Tour de Finance näytti niin upealta, että lakkasin sitten uudella yrityksellä kynnet vain yksinään sillä.

Tour de Finance on vähän läpikuultavaa, joten mielestäni se näytti vaaleanpunaisen Kumba-Ya-Ya-Yan päällä vielä paremmalta kuin yksinään, mutta ei se näinkään todellakaan huono ollut.

Tour de Finance on Essien tämän kevään 2012 talousaiheisesta Navigate Her -kokoelmasta. 

Olen saanut Tour de Financen tuotelahjana L'Orealilta keväällä.

L'Orealin nykyään omistama Essie aikoo muuten tulla tänä viikonloppuna koko kansan tietoisuuteen oikein big time. 





Olin nimittäin aivan hämmästynyt, kun torstain Helsingin Sanomien etusivulla oli puolen sivun Essie-mainos. Kyseessä on varmaan Suomen kallein mainospaikka, ja jo on aikoihin eletty kun siinä mainostaan kynsilakkoja! Ja vielä Essieta, joita ennen sai Suomesta vain joistakin harvoista kauneushoitoloista.

Nyt Essieitä on myynnissä jopa Citymarketeissa ja Anttiloissa. Niissä on tänä viikonloppuna tapahtuma, jossa Essie-asiantuntijat neuvovat manikyyrien teossa. Essie-kynsilakan ostavat saavat kaupan päälle yllätyslahjan, joka on mainoksen mukaan noin 15 euron arvoinen. Epäilen vahvasti sen olevan Essien kynsilakka tai ehkä hoitolakka, sillä 15 euroa on Essien kynsilakkojen hinta Suomessa.

Valitettavasti en itse ehdi tänään Citymarkettiin, mutta kerrottehan uteliaalle Essieiden ystävälle mikä yllätyslahja oli jos menette, kiitos!






Tässä näette hienon aniliininpinkin Tour de Financen vielä kurtturuusujen kanssa, jotka kukkivat Helsingin puistoissa nyt kaikkialla. Ihanaa!


31 viikon kynsilakkahaasteen muihin osiin pääset tästä.

5 kommenttia:

  1. Essien yllätyslahja oli lasiviila ainakin Kampin Anttilassa... Ja niitä saikin vasta klo 11 jälkeen ainakin eilen perjantaina! Essien esittelijä kun oli tulossa paikalle vasta klo 11. Itse olin kuitenkin liikenteessä jo klo 10 ja päätin sitten jättää koko Essiet ostamatta sieltä, kun alkoi ärsyttää sen verran paljon noin epäselvä kampanja - johon kuitenkin oli satsattu tosiaan Hesarin kannen puolikkaan verran!

    VastaaPoista
  2. Mä kävin eilen Jumbon Cittarissa ja sattumalta huomasin esittelijän. Jos lakoista olisi ollut jokin tarjouskampanja, olisin kiinnostunut mutta aika vaisusti markkinoitu tapahtuma sisällä myymälässä. Kun en Hesarista tiennyt, en osannut odottaakaan mitään eli jos ei ollut lehteä nähnyt, ei voinut tietää kampanjasta.

    VastaaPoista
  3. Minäkin häkellyin nähdessäni tuon Hesarin mainoksen :) Ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
  4. Itse bongasin facebookista mainoksen, että Kuopion citymarkettiin on tulossa Essien esittelijä. En tiennyt, että on ihan koko maassa tämä kampanja. Täällä Kuopiossa Essien esittelijä tosin olikin sairaana ja tapahtuma siirtyy ensi viikonloppuun. Sopivasti itselläni on juuri vapaa viikonloppu, niin taidan käydä jonkun lakan ostamassa, jos kerran saa kaupan päälle jotain. :) Lakka ois ollut kyllä vielä mieluisampi kaupanpäällinen kuin viila.

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos tytöt kommenteista! Ihan mahtavaa, sain kuulla kokemuksia Essie-tapahtumasta, vaikka en itse päässyt paikalle, kiitos! :)


    Anonyymi: Kiitos paljon tiedosta! Yllätyslahja oli sitten varmaan lasiviila muuallakin. Hinnan perusteella luulin, että se olisi ehdottomasti kynsilakka tai hoitolakka. Lasiviilakin on varmasti oikein hyödyllinen yllätyslahja sellaiselle jolla sitä ei ole, ja ihan hyvin keksittykin, kun teemana oli kerran salonkilaatuinen manikyyri. Itse en olisi kyllä tehnyt sillä mitään, kun olen ihan tyytyväinen OPIn lasiviilaani, joka toimii toivottavasti vielä monta vuotta. :)

    Oikein kiva tietää mikä yllätyslahja oli, niin ei harmita etten päässyt tapahtumaan. Kiitos paljon sulle! :)

    Tosi harmi tuo, että Essien esittelijä oli paikalla vasta klo 11 alkaen. Katsoin vielä Hesarin mainoksesta uudelleen, niin kellonajoista ei sanottu mitään. Jolloin sitä kyllä tietysti ehdottomasti olettaa, että esittelijät ovat paikalla koko kaupan aukiolon ajan. Voi, voi, tosi huonosti tiedotettu! :(


    Sissi: Ai kun mielenkiintoista, että kuitenkin näit esittelijän Jumbon Citymarketissa. Olisi kyllä olettanut, että kun ennakkomainontaan oli panostettu noin paljon, olisi ollut kunnon mainokset ja happening myös myymälässä. Lisäksi olisi ollut kiva juttu, jos Essien kynsilakoista olisi vielä ollut jotakin tarjouksiakin. Mutta hyvä tietää, niin minua ei harmita niin paljon, että en tällä kertaa päässyt paikalle. :)


    Myy: Eikö olekin! Yleensä tuolla kalliilla mainospaikalla on vain jotakin automainoksia, mutta nyt oli kerrankin kynsilakkoja. Tosi kivaa, hyvä Essie! :)


    Niniane: Itse en huomannut Facebookista mitään, mutta tuo Hesarin kannen puolen sivun mainos kyllä pysähdytti kerrasta. Oikein jouduin katsomaan kahteen kertaan että mitä, Essien kynsilakkoja Hesarissa! :)

    Hei, tosi "hyvä" tuuri, että Essien esittelijä oli siellä sairastunut, jos sitten pääset varmemmin paikalle ensi viikonloppuna. :)

    Minäkin olisin ehdottomasti toivonut yllätyslahjaksi vaikka jotakin kynsilakkaa, esim. joku ihana vanhan kevätkokoelman tai uuden kesäkokoelman kynsilakka kaupan päälle olisi ollut tosi kiva yllätys. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)