maanantai 1. syyskuuta 2014

Tukholman Arlandan lentokentän kosmetiikkavalikoima

Voi mikä pettymys, että Finnairin lentomme oli operated by Flybe, ja lähti Arlandan pienemmästä ulkomaanlentojen terminaalista 2. Olen lentänyt sieltä Finnairilla myös joskus aiemmin, joten en ole varma ovatko kaikki Finskin lennot siirtyneet isosta ja ihanasta terminaali 5:stä pikkuiseen kakkoseen.  






Minulla on vähän huonoja muistoja 2 terminaalista, sillä olen kerran juuttunut sinne useammaksi tunniksi lumimyrskyn takia. Tuli sillä matkalla masentavan tutuksi 2 terminaalin pieni ja arkinen tax free.

Mutta nyt sama ohjelma kuin tullessa (juttuni Helsinki-Vantaalta täällä), eli latte mukaan (kynsilakkakin on jo vähän reissussa lohkeillut) ja tax freehen.

Onneksi Arlandan 2 terminaalissa oli sentään Starbucks. Helsinki-Vantaaltakin se löytyy, mutta lähtöalueen ulkopuolelta, eli sieltä ei valitettavasti tietääkseni saa kahvia mukaan turvallisuustarkastusten toiselle puolelle. 






Arlandan terminaali 2:n pienessä Duty Free Storessa oli yllättäen aivan valtava valikoima ruotsalaista Make Up Storea. Kymmeniä luomivärejä, poskipunia, huulipunia, rajauskyniä ja kynsilakkoja. 

Myös terminaali 5 isossa tax freessa on aina ollut Make Up Store näyttävästi esillä. 

Arlanda on varmaan ainoa lentokenttä, jolla MUS on myynnissä! 






Käytin tilaisuuden hyväkseni, ja ostin lisää kaikkien aikojen parhaana pitämäni violettia luomiväriä eli Make Up Storen Flamencon.

Flamenco on todella kaunis, mehevä punavioletti, joka sopii vihreisiin silmiini todella nätisti ja saa ne säihkymään.   

Make Up Storen luomivärit maksoivat Arlandassa 119 kruunua eli 12,95 euroa (hei siirtykää please ruotsalaisetkin euroon!). Huomattavasti halvempaa kuin Suomessa Sokoksella, jossa MUS:n Microshadow-luomivärit maksavat 17 euroa.






Make Up Storen lisäksi Arlandassa myytiin muitakin ruotsalaisia merkkejä. Myynnissä olivat eko-kosmetiikkamerkit Estelle & Thild, Emma S. ja Björk & Berries, joita sai myös Tukholmasta mm. Åhlensin luonnollisemman kosmetiikan osastolta. 

Ihan mahtavasti hyödennytty ruotsalaisuus lentokentällä! Toisaalta onhan meilläkin Helsinki-Vantaalla myynnissä Lumene. 

Muita kiinnostavia merkkejä Arlandassa olivat perusselektiivisten (ei kausikokoelmia) lisäksi mm. hollantilainen Rituals, jota saa myös Tukholmasta Åhlensilta, NK:sta ja jopa omasta liikkeestään Sturegallerianista.

Essien kynsilakoista tein hintavertailun Helsinki-Vantaalle. Hesa-Vantaalla hinta oli 10,80 euroa ja Arlandassa 105 kruunua eli 11,43 euroa. Vanha havaintoni siitä, että Arlanda on kalliimpi piti siis ainakin Essieiden kohdalla paikkaansa. Sokoksella Essiet maksavat kyllä 16,40 euroa, eli huomattavasti kallimpaa altogether.

Arlandassa on myös Victoria's Secret, mutta sekin terminaalissa 5, eli ah niin saavuttamattomissa Flybe-matkustajilta (joo en ole yhtään katkera kun jouduin taas viettämään kaksi tuntia 2 terminaalissa avaran ja modernin 5 sijaan).  

4 kommenttia:

  1. Finski on ollut jo iät ja ajat T2:ssa. Ahaa, hyvä tietää noista MUS:n hinnoista! Yleensä kulutan aikaani loungessa, mutta täytyypä käydä katsastamassa tuo meikkipuoli kun seuraavan kerran käyn Arlandassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista tietää, että Finski ei ole enää muutenkaan Arlandassa 5 terminaalissa, eikä se koske vain Flyben lentoja. En siis sikäli menettänyt mitään. :)

      En enää muista tarkkaa vuotta, mutta kaiholla muistelen aikaa parin kolmen vuoden taakse, kun Finnairillakin sai lentää Arlandan tyylikkäästä 5 terminaalista. Tykkäsin siitä kovasti, vaikka kosmetiikan hinnat olivatkin kalliimmat kuin Helsinki-Vantaalla.

      Tosi hienoa, että Tukholman lentokentällä on myynnissä Make Up Storea, ja vielä ilahduttavasti vähän halvemmilla hinnoilla kuin Suomessa. Valikoimat olivat oikeasti pienessäkin tax freessa ihan huimaavan hyvät, yhteensä varmaan satoja eri tuotteita. :)

      Poista
  2. Rhodoksen lentäkentällä oli kasapäin myös MUSn tuotteita- olin todella yllättynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas kyllä todella yllättävää! Onkohan Make Up Store valloittamassa nyt lentokenttiä (mikä olisi itseasiassa tosi hyvä idea!), vai onkohan asialle joku luonnollinen selitys tyyliin Make Up Storen perustaja Mika Liiaksella on lomakoti tai ystäviä Rhodoksella? Olisi hauskaa tietää! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)