perjantai 2. toukokuuta 2014

Yves Saint Laurent -elokuva ja uutuusmeikit

Tänään 2.5.2014 tulee ensi-iltaan muotisuunnittelija Yves Saint Laurentista kertova elokuva. 






Olin tosi onnellinen, kun sain kutsun elokuvan kutsuvierasnäytökseen. 

Tämä oli toinen kerta kun sain blogin kautta kutsun elokuvan ensi-iltaan. Viime keväänä oli ihana The Great Gatsby (juttuni täällä). Elokuvaensi-illat ovat Suomessa harvinaisia glamoureja tilaisuuksia, enkä varmaan ikinä totu esim. niihin kuvausseiniin ja valokuvaajiin, joita on niiden yhteydessä.  






Yves Saint Laurent -elokuvassa on käytetty aitoja Yves Saint Laurentin suunnittelemia pukuja, ja se kertoo Yves Saint Laurentin elämäntarinan. Siis tässä tärkeysjärjestyksessä mielestäni!  

Itse elokuva oli minusta yllättävän hyvä. 

Oli kiinnostavaa nähdä Yves Saint Laurentin vaiheita ja yksityiselämää siitä lähtien kun hän tuli vuonna 1953 vasta 17-vuotiaana töihin Diorin muotitaloon. Vuonna 1957 Christian Diorin kuoltua hänestä tuli koko muotitalon johtaja. 

Vuonna 1961 Yves Saint Laurent perusti oman muotitalonsa, jonka johdossa oli myös hänen elämänkumppaninsa Pierre Berge. Elokuva kertoo tätä tarinaa. 

Kuuluisimpia Yves Saint Laurentin suunnittelemia asuja ovat Mondrian-väripalkkimekko vuodelta 1965, naisten smokkipuku Le Smoking vuodelta 1966, läpinäkyvät puserot, safari- ja espanjalaiset bolero-tyylit ja muutenkin räätälöidyt miesten vaatteet naisille. Vallankumouksellista ja modernia!

Yves Saint Laurent myös avasi ensimmäisenä vuonna 1966 ready to wear -putiikin Pariisissa Seinen boheemimmalle puolelle, Rive Gauche






Kutsuvierasnäytös pidettiin elokuvateatteri Maximissa Helsingin Kluuvikadulla, joka on Suomen vanhin elokuvateatteri.

Jokaisen katsojan istuimelle oli jaettu tällaiset pienet Yves Saint Laurent -pussukat, joissa oli sisällä lahjakortti YSL-meikkitaiteilijalle Janita Salmensuolle meikkiin Stockmannille, näytteet Manifesto-parfyymista ja loistavasta Le Teint Touche Éclat -meikkivoiteesta sekä Forever Youth Liberator -ihonhoitosarjasta.  

Yves Saint Laurent julkaisi ensimmäisen hajuvetensä jo vuonna 1964 nimeltä Y. Vuonna 1970 ilmestyi Rive Gauche, vuonna 1977 Opium, vuonna 1981 miehille Kouros, vuonna 1983 Paris ja vuonna 2009 Parisienne. Manifesto on vuodelta 2012.

Monissa Yves Saint Laurentin parfyymeissa näkyvät voimakkaat orientaalivaikutteet. Yves Saint Laurent otti myös muotiin paljon vaikutteita Algeriasta, josta hän oli kotoisin ja Marrakechista Marokosta, jossa hänellä oli loma-asunto ja puutarha Majorelle Garden







Elokuvan alussa nähtiin myös YSL-meikkien esittelyvideot. Oli mahtavaa nähdä ne suurelta valkokankaalta, tosi harvinaista!

Linkitän tähän Touche Éclat -valokynää esittelevän videon (youtubeen), jossa olivat huippumallit Cara Delevingne ja Jourdan Dunn, ja joka oli aivan upeaa katsottavaa!

Toisena mainosvideona nähtiin Baby Doll Kiss & Blush uutuuspunia esittelevä video. Kiss & Blush -punia voi käyttää sekä huulipunana että poskipunana (45 euroa).  

  




Yves Saint Laurentin luomiväripaletit ovat myös uudistumassa. Huraa, toivottavasti koostumus paranee samalla!

Couture Paletteja tulee 11 erilaista (68 euroa), ja niiden ulkonäön inspiraationa on Yves Saint Laurentin Mondrian-puku, jossa oli mustalla reunustettuna graafisia, kirkkaita väripalkkeja.  

Uusissa luomiväripaleteissa on Yves Saint Laurentin muodista tuttuja teemoja: tuxedo, avant garde, Rive Gauche, Parisienne. Myös värienkäytössä on Yves Saint Laurentin kuuluisaksi tekemiä yhdistelmiä: fuksiaa ja punaista, Marrakechin sinistä ja vihreää... 

Luomiväripaleteilla on myös Yves Saint Laurent -inspiroituneita nimiä kuten Afrique, Saharienne ja Surréaliste. Kuvassa on No 10 Lumières Majorelle.

Aivan fantastinen uudistus! 

6 kommenttia:

  1. Voi miten mahtavaa! Maxim on viehättävä ja tunnelmallinen teatteri. Menen itse katsomaan tänään leffan. Fiilistelen sitten Marokkohenkisessä satiinipaidassa ja YSL:n meikeissä. Olin eilisessä YSL -postauksessa nostanut vähän samoja juttuja esille. Mondrian -mekko ja safarityyli on minun suosikkini. Janita on ihanan nauti meikkilahjakortistasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäsit elokuvasta! Tosi kivaa että menet heti katsomaan sen. Itse odotin lähinnä niitä upeita asuja ja muotia, mutta yllätyinkin kuinka koskettava ja kiinnostava elokuva oli. Elämys! Jotenkin Yves Saint Laurent -elokuva sopi hyvin Maximiin, jossa on myös vähän vanhanaikaista viehätysvoimaa. Se onkin lempparini Helsingin leffateattereista.

      Mahtavaa, että olit pukeutunutkin elokuvaan sopivasti. Nimenomaan satiinipaita sopii hyvin, ja jos olisin itsekin tajunnut olisin meikannut juhlan kunniaksi YSL:llä. Tosi hyvä idea! :)

      Toivottavasti näyttävät sen Touche Eclat -valokynämainoksen leffan yhteydessä, se oli niin vaikuttava isolta valkokankaalta nähtynä.

      Kävinkin lukemassa ihanan blogijuttusi, tosi mukavaa että kirjoitit asiasta! Oma suosikkityylini YSL:ltä on herrainpuvut ja korkeat korot naisilla sekä safarityyli, very sexy! :)

      Juuri tulikin uutisia, että Janita Salmensuo oli sijoittunut tosi hyvin YSL-meikkitaiteilijoiden kilpailussa Ranskassa, jossa tuomarina oli ollut itse YSL-meikkien taiteellinen johtaja, Lloyd Simmonds. Pitääkin mennä meikkiin ja kuulla tarkemmin mistä oli kyse. Ihanaa! :)

      Poista
  2. Varmasti kivaa! Minullakin haaveissa tuo elokuva, YSL on aina ollut kiinnostava. Hyvää vkl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan jos Yves Saint Laurent ja muoti kiinnostaa, elokuva oli mielestäni tosi hyvä. Upea läpileikkaus Yves Saint Laurentin suunnittelemmin vaatteisiin, elämään ja aikakauteen. Ja Pariisi! Suosittelen lämpimästi! :)

      Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  3. Ihana tilaisuus! Tuo elokuva on must. Ja aivan loistavaa, että luomivärit uudistuu, pigmenttiä lisää kiitos! Pure Chromatics -paletteihin olen ollut tosi tyytyväinen, mutta nää toiset on ollu aika heikkopigmenttisiä. En malta odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin, olin tosi onnellinen että sain kutsun elokuvaan, kun olen niin kiinnostunut Yves Saint Laurentista ja muodista. Olisin kyllä muutenkin mennyt ehdottomasti katsomaan sen! :)

      Olin samoin tosi ilahtunut kun kuulin että YSL:n luomiväripaletit uudistuvat. It's about time, vaikka väriyhdistelmät ovat tähänkin mennessä olleet tosi inspiroivia ja upeita. Mutta pigmentti on ollut valitettavan hileinen, joten se on hillinnyt ostoshaluja. Toivotaan siis, että koostumus menisi myös parempaan suuntaan. Pure Chromaticseista minulla ei olekaan kokemusta, mutta kiva jos ne ovat olleet parempia. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)