keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Rasvaletti-näyttely ja aito 1950-luvun banaaninuttura

Sadepäivän kunniaksi esittelen teille oivan kesäretkikohteen Helsingissä: Hakasalmen huvilan Rasvaletti-näyttelyn, jossa on valokuvia 1950-luvun Helsingistä. 






Hakasalmen huvila sijaitsee aivan keskustassa Musiikkitalon ja Finlandia-talon välissä. Rasvaletti-näyttely on auki 30.11.2014 asti ja sinne on vapaa pääsy. 

Itse olin tutustumassa näyttelyyn Muotikatsaus-opastuskierroksella ennen vappua. Luin näyttelystä alunperin Sinistä pintaa -blogista, jonka kivaan juttuun pääset tästä






Muotikatsauksessa 1950-luvun asuun pukeutunut opasneitokainen esitteli meille 1950-luvun muotia näyttelyn valokuvien kautta. Opastus oli aivan loistava, joten toivottavasti sellaisia järjestettäisiin myös vaikka syksyllä. 

Kuva on vuodelta 1952, joka oli Suomelle oikea supervuosi: Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi ja Helsingissä oli olympialaiset.

Kuvassa näkyy myös 1950-luvulle tyypillistä muotia. Vuonna 1947 Dior esitteli New Lookin, ja sitä kautta muotiin tulivat ampiaisvyötärö ja leveät helmat. Muotia olivat myös tylli-iltapuvut ja pienet käsineet kuten Armi Kuuselalla kuvassa. Värien käytössä puhuttiin kolmisoinnusta, ja asusteissa sai olla enintään 2 väriä. Ranskalaista muotia ihannoitiin.  






Yksi näyttelyn kohokohdista oli aitoon 1950-luvun tyyliin sisustettu kampaamo.

Seinällä näkyy 1950-luvun kaunottaria ajalle tyypillisissä kampauksissa ja meikeissä. 

Kiharat puolipitkät hiukset olivat 1950-luvulla yleisin kampaus. Kampaamossa saatettiin käydä kerran viikossa laittamassa hiukset ja kynnet. Tukka pestiin yleensä kotona, ja sitten mentiin kampaajalle rullattavaksi. Maitokaupassakin käytiin rullat ja sifonkihuivi päässä.

Väreissä punaiset ja korallit olivat muotia. Lisäksi neutraalit sävyt, mutta maailmalla myös siniset ja vihreät kynsilakat. Myös ranskalaista manikyyria tehtiin salongeissa. 






Huhtikuun ajan Rasvaletin kampaamossa oli myös aito 1950-luvun kampaaja!

Ritva Sellman aloitti kampaajanuransa vuonna 1956 Helsingissä. Hänellä oli mukanaan leikekirja, josta näki hänen asiakkaitaan muotikuvissa ja näytöksissä. Hänellä oli myös aivan uskomattomia tarinoita Elizabeth Taylorista ja muista kuuluisuuksista. 

Huomatkaa muuten, kuinka Ritva Sellman on edelleen muodikas sinisessä kynsilakassaan, sekä tuo kampaamon fantastinen musta-valkoruudullinen lattia!

Ritva Sellmanilla on päällään valkoinen työtakki, jollaisia kampaajat käyttivät kampaamoissa 1950-luvulla.






Kampaamossa tehtiin museovieraille pikakampauksia täysin ilmaiseksi. Mahtava idea elävöittää museota! Museossa myös myytiin aitoa, varta vasten sinne tilattua Brylcreem-hiusrasvaa, josta näyttelyn nimikin varmaan tuli.

Minulle Ritva Sellman teki tällaisen aivan upean banaaninutturan eli french twistin. Itse liitän sen jostakin syystä 1960-lukuun, mutta alunperin sen toi muotiin Grace Kelly 1950-luvulla. Myös Brigitte Bardot oli Sellmanin mukaan tyyli-idoli 1950-luvulla: ruutuhame, nuttura ylhäällä ja valkoinen huulipuna. 1960-luvulla tuli sitten Jackie Kennedy.

Mutta katsokaa tuota nutturan profiilia, ei tällaisia saa enää mistään! 

Ritva Sellman vain tupeerasi tukkani, käänteli sitä vähän ja vips vain, tämä hattaramainen muoto oli valmis. Edes kiharoita ei ollut pohjalla. Ritva nauroikin, että jos nyt alan opetella, niin ehkä osaan tehdä samanlaisen nutturan yhtä nopeasti 60 vuoden päästä!






Nuttura herätti aivan suunnatonta ihastusta minne tahansa meninkin sillä viikolla. Se oli niin tukevasti tehty, että kesti hiuksissani monta päivää, kunnes minun oli aivan pakko pestä hiukset.

Yritin epätoivoisesti kysellä tekeekö nyt eläkkeelle jäänyt Ritva Sellman kampauksia enää missään. Olisi ihana saada joskus tällainen vaikka juhliin. Ritva saattaa kuulemma kuitenkin kammata enää hyvää hyvyyttään vain vanhoja vakioasiakkaitaan harrastuksenaan silloin tällöin. Eli töölöläisrouvilla voi ehkä joskus nähdä näitä taidokkaasti tehtyjä nutturoita!

18 kommenttia:

  1. Itse asiassa banaaninuttura ei ole kauhean vaikea tehdä. Tietysti riippuu siitä, minkälaisen lopputuloksen kelpuuttaa;).

    Alimmaiseksi jäävä sivuosio vedetään takaraivon yli ja kiinnitetään alhaalta ylös limittäin menevillä pinneillä, jotka tukevat näin toisiaan. Toinen sivu pyöritetään etusormien avulla pyörteeksi, jossa latvat ovat sisällä. Tämä kiinnitetään alimman osion pinnijonoon tukevasti. Jos haluaa pyörteen reiän piiloon, otsahiukset kakkososaa mukaillen tungetaan sisään ja kiinnitetään hengettömillä.

    Korostan etten tiedä hiusten laitosta mitään, tuo on itse opeteltu versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva kuulla, kiitos paljon neuvoista! Tosi hyvin selitit, jopa minäkin ymmärsin. :)

      Tämän Ritva Sellmanin tekemän nutturan jälkeen olen toisaalta halunnut hirveästi yrittää, ja toisaalta minut taas valtasi arkuus, koska omasta versioistani ei ikinä voi tulla noin täydellistä kuin Ritvan. Mutta kun tuskailin tätä hänelle, hänellä oli vain se itsestäänselvä neuvo: mitä enemmän harjoittelee, sitä parempi siitä tulee. Eli pitää vain reippaasti yrittää, jos sinäkin olet kerran onnistunut noin hyvin ihan harrastelijapohjalta! :)

      Poista
  2. Ihana nuttura, täydellinen! Ja samoilla linjoilla liikumme kuten ennenkin, näyttely on ollut toivelistallani jo pitkään :-)
    Hakasalmi on aina kiva paikka ja tuo kampausasia loistojuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Nuttura oli niin kaunis, ihan kuin joku veistos. Vaikka olen elämässäni nähnyt kyllä nutturoita, mutta en koskaan näin täydellistä muodoltaan. Vaikka se oli yksinkertainen, niin silti aivan huikea. Se on se 60 vuoden kokemus. :)

      Arvasinkin että tykkäät tästä jutusta. Näyttely oli kiva, joten suosittelen sitä tietenkin, mutta vielä enemmän siitä saa irti opastuksen kanssa. Muotiopastus oli tosi kiinnostava, joten toivottavasti niitä järjestettäisiin vielä lisää. Nyt keväällä oli kaksi, joista ensimmäiseen en valitettavasti päässyt kun olin USA:ssa silloin, mutta tähän toiseen onneksi kyllä. Kampaajasta en tiennyt mitään, olin ihan hämmästynyt kun hän oli siellä kampaamossa. Harmi että se oli vain huhtikuun ajan, mutta kuka tietää jos oikein kovasti toivotaan, josko Ritva tulisi vielä syksyllä takaisin. Mahtava idea (ja satsaus) se oli museolta! :)

      Poista
  3. Aivan upean näköinen kampaus! En yhtään ihmettele, että herätti muissakin ihastusta.:) Eniten kuitenkin kiinnitin huomiota hiustesi väriin, joka on aivan ihana!

    Tosi kiva postaus.:) Itse asiassa olen itsekin juuri Sinistä pintaa -blogin postauksen jälkeen käynyt tuolla näyttelyssä. Se kampaamo oli kyllä huikea - ihana idea, että sellainen luotiin ja niin paljon esineitä saatiin kootuksi sinne.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampaaja-Ritva oli kyllä aivan huippu! Hänellä oli niin rautainen kokemus, että siinä ei kauan mennyt kun tämä täydellistäkin täydellisempi nuttura syntyi hiuksiini. Nuttura oli niin poikkeuksellisen upea, että kaikki huomasivat sen ja kommentoivat sitä. Ja tosiaan Ritvalta meni sen rakentamiseen 5 minuuttia, ei voi kuin ihailla! :)

      Voi, kiitos kehuista, hiustenväristäkin kuuluu kiitos omalle loistavalle kampaajalleni, joka myös osaa työnsä erinomaisesti. Tykkäsin itsekin tuosta vaaleammasta ja pehmeämmästä punaisesta kovasti. Nyt viime viikolla olin kampaajalla jo uudestaan, joten nyt on taas vähän kirkkaampaa punaista. Juttu on tulossa. :)

      Kiva että tykkäsit jutusta muutenkin. Sinistä pintaa -blogin Hellin löytää aina kaikkia mukavia juttuja, hänen suosituksiinsa kannattaa ehdottomasti tarttua. Ilman Hellinin juttua tämä näyttely olisi voinut mennä minultakin ihan ohi, vaikka tiesin kyllä että Hakasalmen huvilassa on esillä 1950-luvun valokuvia. Se ei vain yksinään kuulostanut ihan niin mielenkiintoiselta, ennen kuin kuulin muotiopastuksesta ja 1950-luvun kampaamosta. Mahtavaa, että kerrankin museossa oli panostettu hiusaiheeseen näin paljon. Jopa tilattu museokauppaan aitoa Brylcreemia, niin hauskaa! :)

      Poista
  4. Ei voi kuin ihastella ihanaa nutturaa! Tuollaisen kun saisi joskus omaan päähän, en pesisi hiuksia ennen kuin on pakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole upea! Tällaisia nutturoista ei mielestäni saa ihan tavallisilta kampaajilta, tämä taidonnäyte vaatii melkein sen 60-vuoden kokemuksen, joka Ritvalla oli. Sitäpaitsi ennen vanhaan kampaajat varmaan tekivät enemmän ihan pelkkiä kampauksia, kun kampaamossa käyminen oli yleisempää. Nykyäänhän se on usein niin kallista, että vain leikkaus ja värjäys käydään ottamassa ja sitten joskus harvoin vaikka häihin se juhlakampaus. Olisi kyllä ihanaa jos olisi mahdollisuus käydä kampauksissa useammin. Toinen vaihtoehto olisi tietysti opetella sama itse. Ritvan mukaan ahkeralla harjoittelulla senkin pitäisi onnistua. :)

      Poista
  5. Ihan täydellinen nuttura! Olet oikeassa, että harvassa ovat tuollaisen tekijät nykyään. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se oli niin ihana! Muoto oli aivan perfect, kuin joku taideteos! :)

      Minustakaan nykyajan kampaajat eivät välttämättä osaa tehdä näin hienoja nutturoita, kun nykyään ovat enemmän muotia suoristukset tai kiharat. Siksi olen ajatellut, että nutturakampaus kannattaisi ennemmin mennä ottamaan joltain vähän vanhemmalta kampaajatädiltä, joka on vääntänyt niitä jo 1950- ja 1960-luvulla jolloin ne olivat suurta muotia, niin kuin Ritva. :)

      Poista
  6. Upean näköinen nuttura. Sulla on juuri sellaiset hiukset joita satunnaisesti kaipaan kun oma kynitty blondi ahdistaa. Punaiset pitkät hiukset, joihin voi tehdä kampauksia (miksi silloin omassa teini-iässä ei opetettu mahtavia lettikampauksia?).

    En yhtään ihmettele, että kyseinen kampaus on herättänyt huomiota. Se on niin chic- että aiheuttaa oman vertailupohjansa kaikkeen muuhuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nutturan tekijä Ritva Sellman oli kyllä niin huippuammattilainen. Sen se 60 vuoden kampaajakokemus saa aikaan, sitä ei voi ohittaa millään. :)

      Voi kiitos kehuista hiusteni osalta, kun itse en ole yleensä millään tavalla tyytyväinen niihin. Niinhän varmaan me kaikki ajattelemme, että voi kun oma tukka olisi pidempi, paksumpi jne. Mutta jos on samanlainen ammattilainen kuin kampaaja-Ritva pystyy saamaan kaikista hiuksista jotakin kivaa. Näin kun hän teki kampauksen ihan lyhyeen tukkaankin, ja siitä tuli tosi kiva vähän 1960-luvun tyylinen Twiggy-tukka, eli vaihtoehtoja on. Eikö Audrey Hepburnillakin ollut jossakin vaiheessa ihan lyhyt tukka. Ja 1920-luvun lyhyttukkaiset kaunottaret ne vasta upeita olivatkin. Aivan lyhyisiin hiuksiinkin voi saada kivaa vintage-tyyliä vaikka hiuspannoilla tai muilla koristeilla, joten ei se onneksi ole edes pituudesta kiinni. :)

      Olen samaa mieltä, että tämän nutturan jälkeen kaikki muut näyttävät vähän tekeleiltä. Kävin ihan varta vasten kampaajalla tämän nutturan jälkeen juhlakampauksessa, mutta pakko sanoa etteivät ne löysät kiharat näyttäneet tähän hienostuneeseen french twistiin verrattuna juuri miltään, sorry. Ritvalla oli tyyliä ja taitoa! :)

      Poista
  7. Komea nuttura! Täytyykin käydä katsomassa näyttely, harmi vain, että missasin kampaajan. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuttura oli aivan upea! Tosi sääli, ettei Hakasalmen huvila mainostanut tätä huhtikuun kampaaja-juttua enempää. Minultakin se olisi mennyt ihan ohi, ellen olisi sattunut paikalle tuon muotiopastuksen takia pari päivää ennen vappua. En kyllä tiedä oliko se myös tarkoituksellista, niin ei päässyt syntymään isoja jonoja tms. Kaikki olivat vain iloisesti yllättyneitä kun museokampaamoon tultua siellä olikin aito, elävä kampaaja, joka osasi kertoa omakohtaisesti 1950-luvun hiustyyleistä. Mahtava idea museolta! :)

      Poista
  8. Pakko oli linkata tää postaus ystävälle ja sanoo et mennään tonne :) Iso kiitos vinkistä, nää on aina tosi mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely oli tosi hyvä, joskin jos teillä on mahdollisuus, niin kannattaa tähdätä johonkin opastukseen. Niin sain ainakin itse näyttelystä vielä paljon enemmän irti. Opastuksia oli eri teemoilla nyt keväällä, ja ehkä kesälle ja syksyllekin tulee.

      Kyllä Helsingin kaupunki on mahtava kun tarjoaa meille tällaisia elämyksiä ja vielä ilmaiseksi. Pitäisi itsekin laittaa sinne kiittävää palautetta, niin hieno juttu! :)

      Poista
  9. Vau, hauskaa, että sinulla oli mahdollisuus saada tuollainen kampaus! Radiosta tulikin kerran Ritva Snellmanin haastattelu, oli tosi mielenkiintoinen :). Ja kas, se löytyy vielä Areenasta: http://areena.yle.fi/radio/2237981

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle vielä että kirjoitit Rasvaletti-näyttelystä ja erityisesti Muotikatsauksista. Näyttelystä kyllä tiesin, mutta olisi varmaan jäänyt käymättä, kun en olisi ikinä arvannut että siellä voi olla tuollainen aito 1950-luvun kampaamo ja muotiopastus. Tosi hyvä tuuri oli vielä minulla, kun siellä sattui olemaan oikea kampaajakin paikalla.

      Hei, kiitos vinkistä! Ritva Sellman kertoikin, että häntä oli haastateltu mm. radioon, mutta en itse huomannut etsiä sitä Areenasta. Kuuntelin jo, ja sehän oli tosi, tosi mielenkiintoista, kivaa! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)