keskiviikko 14. toukokuuta 2014

OPI:n ja Bernerin ystävämyynneissä

Tällä viikolla helsinkiläisiä kosmetiikan ystäviä on hemmoteltu kahdella huippuluokan ystävämyynnillä: kosmetiikan maahantuoja Bernerin ja kynsilakkamerkki OPI:n. 






Bernerin ystävämyynti pidetään pari kertaa vuodessa alusvaateliike Patrician tiloissa Unioninkadulla, ja joka kerta tungos ja hysteria on melkoinen. Myynnissä on hajuvesiä, ihonhoitotuotteita ja meikkejä Bernerin maahantuomilta merkeiltä kuten Clarins, Sensai, IsaDora, Rimmel ja Sally Hansen. Alennukset ovat - 50 - 70 %.

Pistäydyin ystävämyynneissä eilen tiistaina, ja ilahduin heti kun näin että IsaDoralta oli alennuksessa vaaleansinisiä ja mintunvihreitä kynsilakkoja hintaan 2 euroa. Jos en olisi juuri ostanut Diorin Trianon-kevätkokoelman innoittamana Essien vaaleansinistä Bikini So Teenyä USA:sta, olisin ehdottomasti napannut mukaan IsaDoran Miami Bluen tai toisen vaaleansinisen lakan. Vaaleanvihreä Pistacchio minulla on jo (saatu aikoinaan blogin kautta). 

Myös IsaDoran pastelliset Graffiti Nails -kynsilakat maksoivat 2 euroa. Ilahduttavan paljon IsaDoraa oli muutenkin tarjolla, mm. loistavia värikkäitä Twist-Up Metallic Eye Pen -silmänrajauskyniä 2 euroa. 






IsaDoran sinisen Eyephoria-luomivärin sävyssä 19 Aquatic hinta oli myös 2 euroa. Se on IsaDoran viime kesän Poolside-kokoelmasta, jossa sininen luomiväri oli yhdistetty meikissä pinkkiin huulipunaan 1980-luvun tyyliin.

Oikeastaan himoitsen nyt samanlaista metallista Eyephoria-luomiväriä vihreänä sävyssä 21 Amazonas. Se kuuluu IsaDoran tämän kesän Sunset in Rio -kokoelmaan. Uskon, että sekä Aquatic että Amazonas toimivat ihan yksinään käytettynä kesämeikissä. Meikkaaja Saara Sarvas näyttää mallia vihreällä Amazonasilla blogissaan täällä.   

IsaDoralla on huultenrajauskyniä monissa eri sävyissä. Bernerin ystävämyynnissä kaksi huultenrajauskynää sai 5 eurolla. Myynnissä oli nudenruskeaa sävyä ja tätä tumman viininpunaista 27 Zinfandelia, joka ilmestyi alunperin IsaDoran syksyn 2011 Forest Groove -kokoelmassa. 

Eikö ole muuten kätevää kun olen seurannut IsaDoran kausikokoelmia jo vuosia, niin voin lähes aina paikallistaa mistä kokoelmasta tuotteet ovat? IsaDora kyllä kierrättää kausikokoelmien tuotteita myöhemmissäkin kokoelmissa, ja osa niistä jää aina vakiovalikoimaankin. Zinfandel-kynätkään eivät ole varmaankaan kolme vuotta vanhoja, vaan kuuluvat oletettavasti myös normaalivalikoimaan. 






Kaksi viidellä eurolla tarjouksessa olivat myös Rimmelin Apocalips-huulilakat. Olen halunnut jo pitkään kokeilla niitä, joten ostin fuksianpinkin 303 Apocaliptic. Huulilakat ovat mielestäni parhaimmillaan kirkkaissa ja voimakkaissa väreissä. 

Apocalipticista on myös blogiesimerkki, sillä olen alunperin ihastunut siihen Mustaa Kajalia -blogin Heidi B:n käyttäessä sitä ystävänpäiväjuhlissa, joissa oli teemana pinkki väri (Mustaa Kajalia -blogin juttu Apocalipticista täällä). 

Bernerin ystävämyynnissä kassalla odotti vielä jymy-yllätys: Clarinsin Colour Quench Lip Balm -huulikiillot maksoivat 1 euron! Pakkohan niitä oli ottaa siihen hintaan kaksi kappaletta (sävyt 03 ja 04), koska ne ovat erittäin laadukkaita, kuten Clarinsin tuotteet yleensäkin. Oikea hinta Colour Quench Lip Balmeilla on n. 20 euroa.

Minulla on Clarinsin Colour Quencheja myös ennestään, mutta vanhanmallisissa, pienemmissä pakkauksissa. Pakkaukset uudistuivat muutama vuosi sitten, ja silloin niitä sai edullisesti, mutta ei nyt sentään eurolla kappale.

Kotona selitys edulliselle hinnalle löytyikin, sillä huomasin, että noissa molemmissa ostamissani putkiloissa lukee "Tester, not for sale". Mutta I don't care, hei euron! 

Bernerin ystävämyynnin total damage kohdallani oli 9 euroa. Siis toistan, 9 euroa kaikki tämä, ihan uskomatonta! 






Tänään oli myös OPI:n ystävämyynti Katajanokalla. Ystävämyynnin paikasta oli aluksi vähän hämmennystä, kun tiedossa oli ainoastaan osoite: Merisotilaantori. Ystävämyynti pidettiinkin yllätys yllätys ulkona: onneksi aurinko paistoi!

OPI:n kynsilakkojen hinta oli 6 euroa kappale tai 4 kpl 20 eurolla. Normaalisti jo yksi kynsilakka maksaa 17,50 euroa. Halvimpia olivat Shatter-kynsilakat, jotka maksoivat 3 euroa kappale.

Myynnissä oli myös menneitä kausikokoelmia, kuten upeaa James Bond -teemaista Skyfallia joululta 2012.  

Yksittäisten kynsilakkojen lisäksi tarjolla oli myös Avojuice-käsirasvoja ja minikynsilakkapaketteja hintaan 10 euroa.  






Kevään ihanasta Gwen Stefani -kokoelmasta huomasin ainakin tämän erikoispakkauksessa olevan Over & Over A-Gwenin. Senkin hinta oli 10 euroa, joten en raaskinut sitä lopulta ostaa. Jään varmaan kaipaamaan, sillä Gwen Stefani on mielestäni yksi hienoimmista OPI:n kokoelmista ikinä Skyfallin lisäksi!

24 kommenttia:

  1. Oih ja voih, kun tuo Bernerin ystävämyynti ois ollut niin täydellinen! On vaikka mitä Clarinsin tuotteita, joita himoitsen kokeilevani tai ostavani vanhan tilalle täyden.. Ihana saalis kieltämättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että Berner järjestää tällaisen ystävämyynnin aina pari kertaa vuodessa! Alennukset ovat välillä ihan uskomattomia, kuten nyt nuo Clarinsin huulikiillot. En edes tiedä mikä se prosentti voisi olla, jos tuotteen hinta alennetaan 20 eurosta 1 euroon, oli testeri tai ei! :)

      Clarinsia oli kyllä myynnissä tällä kertaa ehkä vähän vähemmän kuin aikaisempina kertoina. Esim. luomiväripaletteja ei ollut mielestäni nyt ollenkaan. Sen sijaan IsaDoran suuri määrä ilahdutti, kun välillä IsaDoran tuotteita ei ole ollut mielestäni lähes ollenkaan. :)

      Poista
  2. Hööh, miksei täällä päin voisi olla myös ystävämyyntiä. :<
    Mutta ihania tuotteita ja kivan oloisia tuotteita olet itsekin hankkinut! Ja 9 euroa noista tuotteista, ei yhtään paha! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan! Helsingissäkin nämä ystävämyynnit ovat yleensä jossain ihan muualla kuin keskustassa, esim. muualla pääkaupunkiseudulla vähän vaikeiden yhteyksien päässä. Sen vuoksi en ole yleensä jaksanut esim. matkustaa Lumenen tai L'Orealin ystävämyynteihin Espooseenkaan. :)

      Olin itse ihan yllättynyt kun kuulin loppusumman 9 euroa ostamistani tuotteista. Kun tuntui että se olisi voinut olla helposti paljon enemmänkin. Luulen kyllä, että sain vähän helpotusta siinä, että minulla oli kahden eri lajin "kaksi 5 eurolla" tuotteita (IsaDora ja Rimmel), ja sain ne silti yhteensä 5 eurolla. :)

      Poista
  3. VOI EIIIIIIII mietinkin, että oisko toi Skyfall muka myynnissä, perkele! :D Muutenkin alkoi vähän kaduttaa, etten mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin odottanut nimenomaan Skyfallia ja Gwen Stefania, ja sitten kun näin ne siinä 6 euroa pullo tai 4 pulloa 20 eurolla, meninkin ihan lukkoon enkä osannut valita mitään.

      Firenzessä sanotaan että voi tulla sellainen taideshokki kun näkee niin paljon upeaa taidetta kerralla, mulle taas tulee usein alennusmyynneissä tällainen halvan kosmetiikan shokki. :)

      Onneksi jo OPI:lta lupailivat, että uusi ystävämyynti olisi Helsingissä taas ensi syksynä. Tosin Skyfall-kokoelman viimeisiä myydään kuulemma maahantuojalta nyt! :)

      Poista
  4. Hyvät kaupat teit Bernerillä ja kiva idea pitää OPI-myynti ulkosalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin tosi tyytyväinen Bernerin ystävämyynnin ostoksiini. Ostin mielestäni kuitenkin tarjontaan nähden kohtuudella ja hyviä tuotteita, mutta näköjään ihan superhalvalla. Olin aika yllättynyt kun kuulin loppusumman: siis anteeksi, vain 9 euroa?!

      Aluksi hämmästyin, että OPI:n ystävämyynti olikin ulkona Merisotilaantorilla nelosen ratikan päätepysäkillä, kun olin odottanut jotakin kauneushoitolaa tms. Mutta se olikin tosi hyvä idea, oli aivan ihanaa seisoskella ulkona auringossa ihailemassa kynsilakkoja. Samaan aikaan kanssani osui paikalle sattumalta myös ryhmä mukavia kauneusbloggaajia, joten oli oikein kiva hetki! :)

      Poista
  5. Todellakin nyt kyllä kaduttaa, etten lähtenyt vaikka safkiksella käväisemään Skattalla :(
    Oliko siellä pakko olla tuo over&ower a gwen! En ole löytänyt sitä mistään koko keväänä ja nyt sen olisi saanut tuolta kympillä.
    Onneksi sain sentään Diorin Trianon kokoelmaa -40% sokoksen alelaarista pari viikkoa sitten.
    Katsku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni saattoi vielä epäröidä kun tämä oli ensimmäinen kerta OPI:n ystävämyyntiä Helsingissä, eikä paikkakaan ollut niin tuttu tai hyvin tiedossa. Itse olin iloinen että menin, mahtavaa että OPI:n ystävämyynti oli nyt myös Helsingissä! Ja OPI:lta jo lupailivat että ensi syksynä taas, joten silloin on uusi mahdollisuus!

      Minäkin olin ihan innoissani kun näin Over&Over A-Gwenin. Olen kuitenkin ollut vuoden alusta tosi tiukassa kosmetiikan ostolakossa, joten 10 euron hinta sai minut epäröimään että rikonko lakkoni sen vuoksi, joten siksi jätin nyt väliin. Voi kyllä olla, että jos se tulee vielä syksyllä vastaan niin itsehillintä ei riitä, niin hieno muisto Gwen Stefani -kokoelmasta se olisi.

      Voi että, onko Diorin Trianon jo ollut alennuksessa! Siitä huolimatta että ostin Essien vaaleansinisen Bikini So Teeny -kynsilakan jo, olisi Trianonin Porcelainekin aika upea. Eikä minulla mitään sitä vaaleaa Pastel Fontagnes -palettiakaan vastaan olisi - 40 %:n alennuksella. :)

      Poista
    2. Silloin, kun itse osuin ihan vahingossa paikalle Diorin aleen 6.5., niin jäljellä oli Trianon kokoelmasta enää soololuomivärejä, poskipunia ja se luomiväri-poskipuna rasia. Ostin lilan Angelique luomivärin ja sen hopeanvärisen rasian. Poskipunaa pyörittelin hetken, mutta en ottanut, koska ostin sen jo aiemmin keväällä kympin alennuksella. Nyt hintaa olisi jäänyt 30€. Ajattelin, että yksi saa riittää minulle. Kynsilakat olivat loppu eikä ollut huulipuniakaan.
      Sen sijaan tilasin netistä uutta Diorin Transat kokoelmaa; kullanvärisen korostuspuuterin, pinkin sävyisen shimmerpuuterin ja Sundeck-viisikon. Nyt ei tarvitse kesälomalla stressata, että en pääse mökiltä ampaisemaan kesäaleen ja tuotteet jää saamatta! Nyt pitäisi vielä hankkia YSL:n kesäkokoelman turkoosi lakka. Se on niin herkkupala, että tuskin sitä riittää aleen asti.
      Onneksi tulin hankkineeksi OPIlta sentään 4 in the morning-lakan alkukeväästä. Ostin sen suoraan sanottuna ihan vaan hauskan nimen takia ja onhan se biisikin hyvä. Laitathan sitten taas tietoa, kun OPI syksyllä pitää ystävänmyyntiä.

      Poista
    3. Kiitos paljon tiedoista Katsku! Olisikohan se ollut sitten Diorin tai selektiivisten oma joku alennusmyyntijuttu, kun silloin ei kai Sokoksella ollut mitään isompaa tapahtumaa. Olen tottunut kyttäilemään selektiivisten aleita muiden tapahtumien yhteydessä, mutta hyvä tietää että niitä voi näköjään olla muutenkin. :) Ja hyvä tietää myös, että Trianon-kokoelman parhaat palat on jo myyty, niin en turhaan odottele sitä kesäalennusmmyynneissä, ellei sitten Stockalle tulisi. :)

      Tosi kivaa tietää sinun ostoksistasi! Hyviä hankintoja olet varmasti tehnyt. Minulla on myös se Angelique-luomiväri saatuna Diorin maahantuojalta, mutta en ole sitä vielä meikissä kokeillut. Ensi viikolla pitää!

      Uusi Transat-kokoelma kiinnostaa myös kovasti, nimikin on niin hieno! Pitää perehtyä sen tuotteisiin nyt tarkemmin jos se on jo kaupoissa, ja teen siitä varmaan jutun myös tänne Pumpulipupuun. Sitä Sundeckia olen itsekin harkinnut, vau! :)

      Oi, en olekaan tutkinut vielä YSL:n kesäkokoelmaa tarkemmin. Pitää ehdottomasti tarkistaa myös tuo mainitsemasi kynsilakka, kun nyt alkaa taas turkoosit kynsilakat kiinnostaa, kun kesä saapuu. Tänään juuri laitoin IsaDoran Pistcchiota kun se oli mielessäni taas kun mainitsin siitä tässä blogijutussakin. Se on kyllä harmahtava ja kylmä minttu, eli ei niin kesäinen kuin tuo YSL varmaan on.

      Ihan mahtavaa kun olet niin kiinnostunut näistä samoista jutuista, sun kanssa on aina niin mukavaa vaihtaa mielipiteitä näistä selektiivisen kausikokoelmista!

      OPI:n 4 in the Morning on varmasti upea. Kappalekin on niin kaunis, yksi Gwenin parhaimpia, joten ymmärrän hyvin, että ostit lakan vain osin nimen takia. Sain itse samalla satin-koostumuksella olevan kultaisen LAMB-lakan maahantuojalta, ja olen tosi ihastunut siihen. Teen jutunkin siitä tänne blogiin kunhan vain ehdin. :)

      Joo, totta kai laitan tietoa sitten syksyn ystävämyynneistä, niin kivaa että ne tulevat taas! :)

      Poista
  6. Minulle Berner ol vähän pettymys. Sen sijaan tein hyvät löydöt L'oréalin ystävämyynneissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin tyytyväinen kyllä Bernerillä, kun siellä oli tällä kertaa niin paljon IsaDoraa, ja muutenkin sellaisia tuotteita joita olen jo pitkään kaivannut kuten nuo Rimmelin Apocalipsit ja halvat Clarinsin huulikiillot. Mutta esim. ne jotka odottivat edullista Sensaita ja Clarinsin ihonhoitoa varmaan pettyivät, kun niitä oli tällä kertaa vähemmän. :)

      Itse kuulin L'Orealin ystävämyynneistä valitetavasti vasta nyt jälkikäteen. Sielläkin olisi ollut kyllä kivaa käydä, vaikka hinnat ovatkin yleensä aika paljon kalliimmat kuin Bernerillä. Mutta hyviä tuotteita sielläkin! :)

      Poista
  7. Olin Bernerin ystävämyynneissä viime kerralla, meno oli tosiaan hullumpaa kuin Hullareilla konsanaan. Tänä vuonna koko tapahtuma meni minulta ihan ohi, kuulin vasta samana aamuna koko jutusta. Onneksi eräs kanssabloggaaja diilasi minulle muutamat Clarins-aarteet :) Lahdessa on myös järjestetty samanlaisia OPI-ystävämyyntejä, olisipa tänäkin kesänä. Gwen-lakat himotuslistallani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se on aivan hullua meininkiä! Juuri sellaista alennusmyyntitouhua mitä elokuvissa aina kuvataan, missä kaksi naista taistelee samasta paidasta. Jopa kyynärpäätaktiikka on välillä Bernerillä käytössä, en ole missään muualla ikinä kokenut vastaavaa. Tavallaan aika hauskaa, jos itse vain malttaa pysyä rauhallisena. Ja myyjät ovat ystävällisiä jatkuvasta tungoksesta huolimatta! :)

      Mahtavaa, että sait silti Clarinsia, vaikka et tällä kertaa päässyt itse paikalle. Jos jotakin voi menneiden vuosien perusteella ennustaa, seuraava Bernerin ystävämyynti tulee taas olemaan marraskuussa, kivaa! :)

      Eiköhän OPI pidä ystävämyyntejä myös Lahdessa ihan entiseen malliin. Tähän asti olen ajatellut että minun pitäisi joskus matkustaa Lahteen niitä varten, mutta OPI ratkaisikin ongelman puolestamme ja tuli Helsinkiin, hienoa!

      Minusta täällä Helsingissä ei ollut muita Gwenejä myynnissä kuin tuo Over&Over A-Gwen erikoispakkaus, mutta toivottavasti siellä Lahdessa olisi. Ehkä ainakin sitten myöhemmin syksyllä, kun kyseessä on vasta tämän kevään kokoelma. Ne ovat kyllä niin ihania! <3

      Poista
  8. Sydäntä aina riipii lukea näistä ystävämyynneistä! Yhyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä kivoja! Täällä Helsingissähän näitä yleensä on, mutta kyllä kosmetiikan maahantuojia on onneksi muuallakin Suomessa, ja ehkä pitävät myös ystismyyntejä: esim. OPI Lahdessa ja Flow Kosmetiikka Hyvinkäällä. :)

      Poista
  9. Olet kyllä tehnyt todellisia löytöjä!! Harmi etten minäkään tiennyt Bernerin myynneistä, olisin muuten käynyt. Toisaalta, en ole pariin viikkoon lukenutkaan taas oikein blogeja, joten en tiedä, vaikka niistä olisi kirjoitettukin...

    Myös L'oréalin selektiivisillä merkeillä oli ystävämyynti 13.-14.5. Espoossa ja siellä tuli käytyä. Ostin yhden Kiehl´sin seerumin ja Lancômen kanervansävyisen luomiväripaletin, á 19 e. Lisäksi ostin pari Biothermin matkakokoista kasvovoidepakettia kaverille lahjoiksi, á 5 e. Lumenellakin oli pari viikkoa sitten varastontyhjennysmyynti, sinnekin meni muutama kymppi. Ehkä ihan hyvä, että nämä jäivät sitten väliin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras löytöni olivat kyllä ehdottomasti nuo Clarnsin huulikiillot, vaikka olin kyllä tosi iloinen tuosta IsaDoran Eyephoria luomiväristä ja Rimmelin huulilakastakin. :)

      Voi harmi että et tiennyt ystävämyynneistä! Berner ilmoitti niistä ainakin Facebookissa, ja tein tänne Pumpulipupuunkin jutun niistä etukäteen. Mutta syksyllä sitten, toivottavasti Bernerin ystävämyynnit olisivat taas marraskuussa. :)

      Kuulinkin siitä L'Orealin ystävämyynnistä, mutta vasta jälkikäteen, joten en päässyt paikalle. Kiva että siellä oli Kiehl'siakin nyt myynnissä. Lumenelle en taas jaksanut lähteä, kun Helsingistä siellä missä asun on aika pitkä matka Kauklahteen. Ihanaa kuulla ostoksistasi, minusta on aina niin hauskaa tietää mitä muut ovat ostaneet! :)

      Poista
  10. Zinfandel ilmestyi myös jossain kokoelmassa viime vuonna, jolloin ostin sen itselleni. :) Ystiksistä nappasin kaveriksi sen nuden, kun kynän laatu on ollut hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, just jun ehdin täällä kehuskella, että tunnen muka IsaDoran kausikokoelmat hyvin. Viime aikoina ote on kyllä tosin selvästi herpaantunut, kun mulla on jo niin paljon IsaDoraa, että lisää ei ole tarvetta oikein hankkia. :)

      Ai, se oli nude se toinen rajauskynävaihtoehto, katsoin että se olisi ollut ruskeampi. Nudelle on kyllä aina tarvetta! Mulla on myös jo yksi IsaDoran nude jonka olen saanut maahantuojalta, ja se on kyllä kovassa kulutuksessa. Hyvä kun IsaDoralla on niin paljon värivaihtoehtoja huultenrajauskynissä, kaikilla merkeillä ei todellakaan ole!

      Myy, en ole nähnyt vielä kaikkia sun ostoksiasi näistä ystävämyynneistä, joten odotan kovasti esittelyjä Pieni Nutturapää -blogin puolelle! :)

      Poista
  11. Nämä ystävämyynnit menivät minulta ohi. Kiva kuulla, että OPI:llakin on Helsingissä oma tapahtumansa. Tulevaisuudessa aion mennä, mutta ehkä oli ihan hyvä, etten nyt päässyt, kun olisi voinut ostot mennä lapasesta;). Lakkoja on jo muutama varastossa... ;)

    OPI:lla on ollut vuoden aikana oikein kivoja kokoelmia. Innolla ja mielenkiinnolla olen niitä seurannut ja ostanut ne minua eniten kiinnostavimmat. :) Menen jo sekaisin laskuissa, kuinka monta kokoelmaa on tähän mennessä jo ehtinyt ilmestyä. ;) Juuri ostin Brazilia- ja Spotlight on Glitter -kokoelmista lakat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, sillä Bernerin ystävämyynti on nyt ollut kaksi kertaa vuodessa, eli oletan että tänäkin vuonna marraskuussa on taas. Ja OPI:ltakin jo lupailivat, että tulisivat taas syksyllä Helsinkiin pitämään ystävämyyntiä. Toivon, että saan tiedon näistä tapahtumista taas etukäteen, niin voin mainostaa niitä täällä blogissakin niin kaikki pääsevät apajille! :)

      Kävin itse kaikki omistamani kosmetiikat läpi vuoden alussa ja etsin niille kunnon säilytyspaikat. Se on tosi tehokkaasti vähentänyt ostelua, kun lisää ei vain mahdu mihinkään. Kynsilakkojakin minulla on kaksi meikkipakkia täynnä, eli vaikka olisi kuinka ihania mitä tahansa Gwen Stefani -ihanuuksia olisi, yritän olla ostamatta. Tuon Over&Over A-Gwen erikoislakan kohdalla teki kyllä tiukkaa. Varmaan jos se on vielä syksyllä myynnissä sorrun. :)

      Olen samaa mieltä, että OPI:lla on ehdottomasti kiinnostavimmat kausikokoelmat. Myös Essien kokoelmista tykkään, mutta ne ovat eri tavalla vain käyttökelpoisia ja muodikkaita värejä, OPI:n kokoelmissa on taas aina joku ihana teema. Itse olen alkanut nyt haaveilla niistä OPI:n Sheer Tints -erikoislakoista, kun niillä on näkynyt niin kivoja, vesivärimäisiä lakkauksia. Myös Brazil-kokoelmassa on muutama herkullinen koralli ym. jonka haluaisin! Brazil voisi teoriassa olla myynnissä myös tuolla OPI:n ystävämyynneissä syksyllä, kun nyt oli kerran jo tämän kevään Gwen Stefania. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)