sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Rich Hair Care, Joico ja viimeisimmät hiustrendit

Olin jo toista kertaa virolaisen Salonshop Balticin kutsumana tutustumassa erittäin kiinnostaviin hiustuotemerkkeihin. 

Edellisellä kerralla Salonshop Baltic lanseerasi Suomeen Jennifer Anistonin tähdittämän, tutkimustiedolla vakuuttavan Living Proof -sarjan tammikuussa (juttuni täällä). 

Nyt vuoro oli Rich Hair Caren ja Joicon, maailmalta tuttuja nimiä.






Samoin kuin Living Proofin lanseeraus, myös Rich Hair Caren ja Joicon esittelytilaisuus pidettiin yhdessä Helsingin kivoimmista ravintoloista Teatterissa. Koska nyt on jo melkein kesä, hiusmuotinäytös pidettiin Teatterin yökerhon sijaan ylhäällä kattoterassilla, joka näkyy kuvan ylälaidassa. Vaikka olen ollut Teatterissa monta kertaa, en ole koskaan käynyt sen kattoterassilla, jota en tiennyt edes olevan olemassakaan. Mahtavaa, kun Helsingistä löytyy tällaisia salaisia aarteita!

Kuva on muuten seuraavalta päivältä, kun terassilla vietettiin puolestaan Mercedes Benzin promotilaisuutta. Some nice cars oli sen vuoksi Teatterin edustalla. Very rich meininkiä siis silloinkin!






Tässä on kuitenkin näitä Rich Hair Careja

Rich-nimi kuvaa minusta aika hyvin sitä mitä tuotteiden on tarkoitus olla: hienostuneita, tyylikkäitä, hoitavia ja pehmentäviä. 






Richin tuotteita esitteli Creative Director Ruslan Varavin, jolla oli aikamoinen vauhti päällä stailatessaan neljää mallia. 

Mallit oli valittu hyvin, niin että yhdellä oli aivan lyhyt tukka, toisella aavistuksen pidempi, kolmannella puolipitkä ja neljännellä pitkät hiukset. Jokaiselle jotakin!

Tässä kuvassa Ruslan demonstroi minulle aivan uutta tekniikkaa, jossa hiustenkuivaajalla ja hiuslakalla puhallettiin volyymia mallin puolipitkään tukkaan. Vaikka mallilla oli hiuksissaan klassinen leikkaus, tällä tekniikalla tukkaan saatiin "avantgardea". 

Hiustenkuivaaja pitää asettaa kylmälle puhallukselle, jotta hiuslakka ei jää tahmeaksi. Sitten vain suihkimaan ja puhaltamaan!






Tässä on "pidemmälle lyhyelle hiukselle" tehty kampaus, joka on myös pöyhitty päältä.

Selväksi kävi siis, että viimeisin hiustrendi on selvästi "messy hair". Kuinka helpottavaa meille vähemmän hyville hiustenlaittajille! Otinkin trendin heti käyttöön: tupeerausta vain ja hiuslakkaa ja tukka luovasti sekaisin.






Vasemmalla mallilla on se aivan lyhyt hiusmalli ja oikeanpuoleinen on taas kuulemma klassinen Rich-look: vaaleaa pitkää kiharaa. 

Vaaleisiin kiharoihin on käytetty Richin Volume Sprayta, joka on koostumukseltaan kevyt ja sopii siksi kuulemma sekä virolaisille että suomalaisille hiuksille, jotka ovat koostumukseltaan samanlaiset hennot. 






Toisena esiteltävänä hiussarjana oli Joico. 

Joicon mukaan nyt ovat muotia ennenkaikkea luonnolliset hiusvärit, ja niitä nähtiin myös malleilla. 






Joicon virolainen kouluttaja Keete Viira käyttää tässä itseasiassa samaa tekniikkaa kuin Ruslan aikasemmin Richillä, eli voinee todellakin sanoa että tämä hiuslakan puhaltaminen föönillä on nyt trendikästä, tai sitten se näyttää vain hyvältä lavalla. Sen verran kiinnostavalta tekniikka kuitenkin vaikutti, että aion itsekin kokeilla. Anything for volume!






Tässä on kaksi Keeten malleista, lisää virolaista naiskauneutta!

Keete kertoi ihastuttavasti malliensa taustoista, ja oli hienosti ottanut heidän elämänsä ja työnsä huomioon myös hiusmalleissa. Minuun tekivät todellakin vaikutuksen nämä värjäykset ja leikkaukset, huipputyötä! Onneksi myös oma kampaajani on tosi hyvä ja perillä viimeisimmistä hiustrendeistä, niin voin ehkä saada jotakin tällaista itsekin.

Vasemmalla olevalla mallilla oli ollut 5 vuotta hiustenpidennykset, ja hänen omat hiuksensa olivat sen vuoksi aika huonossa kunnossa. Siksi niitä oli lyhennetty aika reippaasti. Malli oli myös muuttamassa Amsterdamiin, joten tukassa sai olla myös trendikkyyttä.

Ohutta hiuslaatua oli pöyhitty eniten takaa. Edestä pidemmät hiukset saivat olla suorempina. Neuvona oli myös, että ohueen tukkaan ei kannata käyttää liian vahvaa hiuslakkaa. Joicon tuotteisiin on merkitty niiden vahvuusasteet numeroin 0-10, joten niitä on helpompi arvioida. Vahvimman hiuslakan Power Sprayn numerot ovat 8-10, mikä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän sitä suihkii, sitä vahvempaa pitoa saa.

Kampaaja Keete myös sekoitti Joicon Matte Grip -tekstuuricremeä, jonka vahvuus oli 5 Super Shine -vahaan vahvuudeltaan 2, saadakseen kevyempää tuotetta ohueen tukkaan. Hyvä vinkki! 

Vaalean mallin hiusten inspiraationa oli naispuolinen, moderni Kurt Cobain ja grunge. Tukka saa olla sotkuinen ja luonnollinen, koska grunget eivät niin välitä.

Tämänkin kampauksen tekemiseen Keet käytti minulle uutta tekniikkaa, nimittäin tupeerasi sormin! Latvasta kiinni vaan, ja sitten sormilla vetämällä tupeerausta tyveen. Aika kätsää, jos grunge on unohtanut festareilla kammankin kotiin! 







Tässä oli sitten myös luonnollisempaa lookia, mutta eri tavalla, eli eko-kaupassa töissä oleva malli.

Kiharoista on tehty pehmeät ja luonnolliset kampaamalla ne sormilla auki yhteen suuremmiksi laineiksi. Tuotteena on käytetty vain Super Shine Glossing Polish -vahaa kiharoiden viimeistelyyn.   







Tämä punatukkainen malli oli tietenkin suosikkini. Hän oli kuulemma Jäger Girl, eli Jägermeisterin promotyttö. En tiennytkään, mutta Jäger Girlit ovat ilmeisesti ihan käsite. 

Tukka on joka tapauksessa värjätty Jäger Girlin iloiseen ja eloisaan persoonaan sopien "ginger rediksi" eli kirkkaan oranssiksi. Edestä se oli vähän vaaleampi ombre-tyyliin, jotta se toisi myös vähän persoonallisuutta.

Mutta näin takaa näette tuon nosteen, joka on siis tehty hiuslakalla ja hiustenkuivaajalla. Sekä puvun kauniin mustan pitsisen selkämyksen, ihana!

8 kommenttia:

  1. Joicolla on muuten todella hyvä kosteussuojasuihke jota ilman en ainakaan minä tule toimeen kostealla/sateisella säällä, tukka kun imee kaiken kosteuden ja lätistyy helposti. Muistaakseni olen kirjoitellut siitä omassa blogissanikin pariin otteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä kuulla, koska kosteussuojasuihketta kyllä täällä Suomen ilmastossa tarvitsee. Itsellänikin on etsinnässä sellainen, joten voisin hyvin kokeilla tuota Joicon versiota, kun on kerran laadukas merkki muutenkin. Täytyykin koittaa etsiä ne sun blogijutut aiheesta. :)

      Poista
  2. Tuosta lakka+hiustenkuivaaja-tekniikasta olisi kiinnostavaa kuulla/nähdä enemmänkin! Kerrohan sitten miten onnistui jos itse kokeilet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin uteliaisuuteni heräsi, kun en ollut nähnyt kyseistä tekniikkaa käytettävän koskaan aiemmin. En tosin tiedä miten se toimii kotikäytössä, vai oliko se valittu vain siksi että näytti vauhdikkaammalta hiusnäytöksessä kuin pelkkä tupeeraus. Mutta raportoin totta kai tännekin kun olen saanut kokeiltua. Ei ainakaan näyttänyt kovin vaikealta! :)

      Poista
  3. Jäger Girl oli niin suosikkini <3 Olen itsekin miettinyt tuon lakka+fööni -tekniikan kokeilemista, mutta vähän mietityttää millainen määrä lakkaa on sen jälkeen kylppärin peilissä, kaakeleissa ja katossa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli tosi kiva, pirtsakka tyttö! Varmasti on hyvät bileet siellä missä Jäger-tytöt ovat. Ihanasti Joicon kouluttaja osasi kertoa mallien persoonista ja oli valinnut hyvin heidän hiustyylinsä edustamaan sitä. Kaikki mallit olivat kyllä tosi hyviä ja hiukset sopivat heille erinomaisesti. Itselleni tuli sellainen olo, että haluaisin ehdottomasti Keete Viiran kampaamotuoliin jos joskus menisin Viroon kampaajalle. Mahtava, kansainvälinen meininki!

      Minua epäilyttää myös sotkeeko lakka+fööni -yhdistelmä kovasti. Nyt kesällä sitä voisi varmuuden vuoksi kokeilla ensin ulkona jatkojohdon kanssa, niin ei tarvitse pelätä kylppärin kaakeleiden puolesta. Voihan olla, että tekniikka soveltuukin ainoastaan muotinäytöslavoille! :)

      Poista
  4. Lakka+föönaus yhdistelmä voi olla aika vaikea toteuttaa itselle? Olisi kiva nähdä siitä joku video :) kiinnostavia tuloksia sillä saa aikaan, tekisi itsekin mieli kokeilla siskon päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ammattilaisen arviosta Satu! Epäilinkin, että tekniikka ei ole ehkä ihan peruskotikäyttöön tarkoitettu, mutta se näytti sen verran hauskalta, että haluaisin koittaa itsekin. Tai sitten pitää pyytää joku ystävä apuun. Hyvä idea, että youtubesta voisi alkuun etsiä vaikka videoita joista näkisi miten temppu tehdään. Tekniikka kyllä kiehtoo minua, sillä se oli itselleni aivan uusi, ja lopputulos näytti tosi hyvältä ja kuohkealta! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)