sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Vintage-meikkejä; 1940- ja 1950-luku

Kävin pari viikkoa sitten helsinkiläisessä 1950-luvun kampaamossa Pinkki Paplarissa järjestetyn Pink Me Up! vintage-kampauskurssin. Hurahdin kurssilla vintage-tyyliin ihan täysin (juttuni kurssista täällä). 






Pinkki Paplarissa oli useampia vintage-tyylin kirjoja selailtavana, ja kysyin kurssin järjestäneeltä Hannalta mitä hän niistä suosittelisi jos haluaisi oppia vintage-tyylistä lisää.

Hannan mukaan yksi parhaita on tämä Style Me Vintage -kirjasarja, jossa on ainakin kolme osaa: Hair, Clothes ja Make-Up. 

Style Me Vintage -sarjaa ei löytynyt Make-Up -osaa lukuunottamatta Helsingin suurista kirjakaupoista, joten tilasin Hairin ja Clothesin Adlibriksestä. Hinta oli 10,60 euroa kappale. 






Koska olin kuitenkin malttamaton, ostin heti kurssia seuraavana päivänä tuplahintaan eli 20 eurolla Akateemisesta kirjakaupasta Style Me Vintage Make-Up -kirjan. 

Kurssilla ehdin kirjaa jo vähän selailla, ja toiseksi kurssipäiväksi tein omasta päästäni mielestäni 1940-luvun tyylisen meikin.






Luomiväriksi halusin mahdollisimman kevyttä valkoista ja beigeä, joten käytin vanhaa IsaDoran kesän 2011 Ocean Drive -kokoelman luomiväripalettia Ocean Dream. Lisäsin meikkiin vähän extra-kimallusta IsaDoran tämän kevään Ray of Light -kokoelman Twist Up Eye Gloss -luomivärikynällä Champagne Cocktail*.

Poskipunana oli saman kokoelman Twist-Up Blush & Go -poskipunapuikko Coral Island* ja huulipunana Twist-Up Gloss Stick Red Romance*.

Tulipa puikkopainotteinen meikki, mutta tällaiset kynämäiset tuotteet ovat nyt selvästi in!






Luomiväreissä oli siis kimallusta, ja rajaukset tein puolipehmeästi ensin mustalla kynällä ja sen päälle nestemäisellä eyelinerillä.

Huulipuna on 1940- ja 1950-luvulle tyypillisesti raikas punainen. Olen aivan rakastunut tähän IsaDoran joulun 2013 Shine Bright -kokoelman Red Romance -huulipunakynään*. Erinomainen sävy lämpimälle iholle.  Mielestäni sitä saa kyllä edelleenkin, jos ihastutte.   






Saatuani Style Me Vintage Make-Up -kirjan itselleni, katsoin jälkeenpäin siitä miten 1940-luvun meikki oikeasti pitäisi tehdä. 

Kirjassa on selvät ja tarkat vaihettaiset ohjeet kuvien kanssa meikkien tekemiseen.

Meikkipohja 1940-luvun meikissä pitäisi olla mattainen, joten käytin toisin kuin tuossa ylläolevassa meikissä mattaisempaa meikkivoidetta eli Giorgio Armanin Luminous Silkia. Ylemmässä meikissä meikkivoide on YSL:n valoaheijastava Le Teint Touche Eclat. 

Luomiväripalettina käytin IsaDoran Matte Chocolatesia. 1940-luvun meikkiin neuvottiin laittamaan liikkuvalle luomelle neutraalin beige luomiväri. Vaikka tuo IsaDoran Matte Chocolates -paletin vasemmanpuoleisin luomiväri näyttää pannussa neutraalille, muuttuu se lämminsävyisellä ihollani yllättävän oranssiksi. 

Luomivakoon neuvottiin, että iltameikkiin voi laittaa tummempaakin ruskeaa. Käytin tuota Matte Chocolatesin keskimmäistä vaaleaa kaakaonruskeaa ja varovasti sen päälle oikean nurkan tummanruskeaa.

Huulipuna 1940-luvun meikissä pitäisi olla punainen ja matta. Vaatetukseni oli viininpunainen, joten en halunnut meikkiin kirkkaanpunaista, vaikka se olisikin ollut ehkä enemmän forties, vaan käytin IsaDoran syksyn 2013 Color Chock -kokoelman Deco Rose -huulipunaa*, joka on kyllä koostumukseltaan nimenomaan matta.   






Aluksi pelkäsin että silmämeikistä tulisi liian hailakka, sillä olin jatkamassa sillä päivätöistä iltatilaisuuteen. Olen tottunut, että painopiste on silmämeikissä, joten vaalean beiget silmät tuntuivat alastomilta. Siksi tuputin luomivakoon ehkä liikaakin ruskeaa, jolloin muoto vähän kärsi. 1940-luvun meikissä varjostus pitäisi ymmärtääkseni olla melko tarkkaan luomivaossa. 

Silmänrajaukset ovat 1940-luvun meikissä nestemäiset ja ohuet, joten tein ne Sensain erinomaisella eyelinerilla, joka piirtää siistit viivat kuin itsestään. 

Poskipunaa saa 1940-luvun meikissä onneksi käyttää runsaasti, joten silläkin sain vähän väriä meikkiin. Sävy on kuvassa 1940-luvulle uskollisesti ruusuisen pinkki. 

Tästäkin meikistä tuli oikein mukava! Ensimmäinen kimaltavampi meikki ehkä kaunistaa minua enemmän, mutta toisaalta tämä jälkimmäinen on 1940-luvulle uskollisempi ja lähempänä alkuperäistä. Style Me Vintage -kirjaa lukiessani huomasin, että ensimmäiseksi tekemäni meikki olikin oikeastaan sattumalta lähempänä 1950-luvun meikkiä, jossa lämpöä ja kimallusta saa olla enemmän.

Näistä vintage-meikeistä voi ottaa myös inspiraatiota nykypäivän meikkiin, mutta tehdä sen modernimmin ja vain joitakin vaikutteita ottaen. Sanotaan, että muotikin kiertää kehää, eli kaikki kiinnostavat tyylit on jo oikeastaan nähty menneinä vuosikymmeninä! 


* Tuotteet saatu blogia varten testattavaksi. 

7 kommenttia:

  1. Mikä sattuma, juuri eilen postasin tuosta clothes-kirjasta, jonka sain siskoltani joululahjaksi. http://redcircledress.blogspot.fi/2014/03/joululahjakirjat-esittelyssa.html

    Minultakin löytyy nyt kaikki kolme kirjaa, ja olen kovasti tykännyt niistä. Meikkikirjaa on tullut eniten käytettyä, kun hiusasioissa en ole niin kovin taitava :) Mutta ehdottoman hyviä ovat kaikki, tiiviissä paketissa olennaiset asiat vintage-tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hauska sattuma, kiitos kun laitoit linkin juttuusi! Mukavaa kun sullakin on nyt tämä sama kirjasarja ja se oli tosiaan se mitä tuolla Pinkki Paplari -kampaamossa eniten suositeltiin. Siellä oli myös muita Vintage-kampausten ohjekirjoja, mutta niissä ohjeet eivät kuulemma ole yhtä selkeät kuin tässä Style Me Vintage -sarjassa.

      Itsekin olen ehtinyt tutkia vasta tuota meikkikirjaa, ja ainakin siinä ohjeet vaikuttavat hyviltä. Ainakin onnistuin kirjan ohjeilla tekemään tuon 1940-luvun meikin, josta tuli aika autenttinen ja saman näköinen kuin kirjassa vaikka matkan varrella vähän epäilyttikin. :)

      Vintage-tyyli on kyllä niin ihanaa, kiva kun olet myöskin innostunut siitä. Hieno juttu myös että näin löysin blogisi, ja jäänkin ehdottomasti lukijaksi. :)

      Poista
  2. Ihosi tuossa alakuvassa nätti kuin nukella. Vintagejutut kiinnostavat kovasti, toivottavasti saamme nähdä Pinkkipaplarissa oppimiasi kampauksia myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kiitos! Kuvautuukohan mattaisempi meikkivoide jotenkin nätimmin vai sopiikohan tuo Giorgio Armanin Luminous Silk minulle lopulta paremmin kuin YSL Le Teint Touche Eclat, alkoikin yhtäkkiä kiinnostaa. Siinä mielessä nämä blogikuvat ovat kyllä todella hyödyllisiä ja paljastavia. :)

      Minäkin olen nyt aivan innostunut tästä vintage-tyylistä! Tekisi mieli suurinpiirtein joka päivä tehdä vintage-kampauksiakin, ja useampaan kertaan olen jo tehnytkin. Uskon että harjoittelu kannattaa, eli alkavat jo sujua nopeammin ja kätevämmin. Vintage-kampauksissa on myös se hyvä puoli, että niitä voi pitää monta päivää peräkkäin, kunhan välillä vähän vain tupeerailee ja silottelee lisää. Eli juttuja on varmasti tulossa, tosi kivaa kuulla että aihe kiinnostaa! :)

      Poista
  3. Minulla on ollut tuo Hair-kirja, mutta vein jossain vaiheessa antikvariaattiin, kun ei sille tullut käyttöä. Aika upea se kyllä oli ihan esteettisestikin. Koitan vaan pitää tuon kirjahyllyn edes jotenkin kurissa.

    Tuo alempi meikki sinulla taisi olla viimeksi kun tavattiin? Ihastelin pitkin iltaa, miten hyvin se sopi vaatteisiisi ja hiuksiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, minähän olisin sitten voinut ostaa sen Hair-oppaan myös sinulta! Tuo Style Me Vintage Hair oli tosiaan se kampausopas, jota kampauskurssilla eniten suositeltiin, vaikka siellä oli paljon muitakin vintagetyylin oppaita. Ainakin tuossa meikkikirjassa ohjeet ovat aika selviä ja toivon että samoin on myös hiusoppaassa. En ole ehtinyt sitä vielä tarkemmin katsella, mutta tuon Pinkki Paplarin kurssin ohjeilla osaan jo mielestäni tehdä aika kivasti 1940-luvun ja 1960-luvun kampaukset, joten toivoisin että kirjan ohjeetkin avautuisivat minulle nyt ainakin tuon kurssin käytyäni. Meikkauksesta minulla onkin jo paremmat pohjatiedot, joten ainakaan meikkausoppaan kanssa ei ole ollut ongelmia. :)

      Joo, oli. Tein sen jo aikaisin aamulla kirjan ohjeilla, ja olin vähän huolissani miten se sopisi kaikkiin tilaisuuksiin joita mulla sinä päivänä oli. Tosi nopeasti kyllä omakin silmä onneksi tottui vähän erilaiseen meikkaustyyliin, ja olinkin lopulta meikkiin ihan tyytyväinen, vaikka aluksi en kokenutkaan tyyliä ihan omakseni. Voi kiitos, ihanaa jos se toimi myös luonnossa, kiitos! :)

      Poista
  4. Onpa kaunis meikki! Löytyisiköhän netistä vinkkejä vintage meikkiin, niin voisi kokeilla sopisiko sellainen itsellekkin:D
    www.suskiimbeauty.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)