perjantai 7. maaliskuuta 2014

Bombon -kampaamossa Tikkurilassa tutustumassa

Bombón-niminen kampaamo ja kauneushoitola sijaitsee Tikkurilassa Vantaalla (Peltolantie 2).

Sieltä saa parturi- ja kampaamopalveluja, mm. värjäyksiä, permiksiä, rastoja ja hiustenpidennyksiä sekä kauneudenhoitopalveluita kuten meikkauksia, ripsienpidennyksiä, rakennekynsiä ja karvanpoistoja.






Kaikki palvelut ovat yhdessä suuressa tilassa, joka on sisustettu viihtyisästi. En ole Suomessa useinkaan nähnyt tällaisia kauneuskeskuksia, joista saisi kaikki palvelut kerralla. Esim. USA:ssa nämä ovat yleisempiä. Bombónkin on ilmeisesti kasvanut tällaiseksi monitoimikampaamoksi vähitellen, sillä se on aloittanut viereisestä liikehuoneistosta 25 neliön tiloista, ja nyt tilaa on yhteensä jo 140 neliötä ja työntekijöitä 5-6. 

Huikeanhauskaa Wasting Lifestyle -kynsiblogia pitävä Emma kutsui lauman meitä bloggaajatyttösiä tutustumaan viime viikon perjantaina Bombóniin, jonka kanssa Emma tekee muutenkin yhteistyötä. 

Meidät otettiin vastaan aivan ihastuttavalla lämmöllä ja huolellisesti valmistautuneina tarjoiluiden ja ohjelman puolesta. 






Illan ideana oli esitellä Bombónin kampaamo- ja kauneudenhoitopalveluita työnäytteiden perusteella.

Tässä tehdään kalanruotolettiä. Se oli minusta kovin kiinnostavaa, sillä en ole ikinä nähnyt miten sellainen tehdään. 

Kolmen hiusosion sijaan kalanruotoletissä käytetään kahta, joiden molempien ulkosyrjistä siirretään vuorotellen pieniä hiusosioita eteen toisen puolen sisäsyrjään. Vähitellen alkaa muodostua ristikkäinen kalanruotokuvio. 






Kun letitys on valmis, siihen voi tupsuttaa reilusti hiuspuuteria, jolloin hiuksiin saadaan rakennetta. Toimii varmaan myös tavalliseen lettiin jos siitä halutaan paksumpi.

Edes hiuslenkkiä ei letin päähän tarvita välttämättä kiinnittämään. Jos rakennetta vain on riittävästi, letti pysyy itsestään kiinni. 






Lopuksi lettiä löystytetään ja hajoitetaan käsin, jotta siitä tulisi runsaan näköinen. 

Mitä tiukempaan on letittänyt, sitä enemmän hiusosioita pitää avata. 






Tässä esitellään puolestaan aivan uutta innovaatiota, kiharrinta joka ikään kuin imee hiukset sisäänsä ja kihartaa ne automaattisesti.

Kihartimella pitää ottaa riittävän pieniä osioita kerrallaan, jotta se ei mene jumiin.

Kun hiukset ovat kihartimen sisällä valmiiksi kihartuneet, kiharrin piippaa ja kannen avattuaan voi siirtyä kihartamaan seuraavaa osiota. 

Hyvä puoli minusta tässä uutuudessa oli helppouden lisäksi ainakin se, että kiharasta tuli nätin tasaista ja pehmeätä. Huonona puolena oli sitten ehkä paino ja hitaus. Lisäksi en ole varma miten tuolla saisi kiharaa tehtyä itselleen niskaan. Toisille kiharoiden tekemiseen tällainen automaattikiharrin on kyllä kätevä.

Automaattikiharrinta on myynnissä myös tavalliseen kotikäyttöön ainakin Babylissilla nimellä Curl Secret. 






Tässä on valmis kiharakampaus Wasting Lifestyle -blogin Emmalle toteutettuna.

Tässä muuten näki kampaajan ammattitaidon, sillä kiharat olivat aluksi ihan tavalliset kiharat, kunnes Bombónin Outi, joka muutenkin on Emman vakiokampaaja, vähän pöyhi ja asetteli niitä, ja yhtäkkiä tuloksena oli tällainen täydellinen kampaus. 






Kampaamopalveluiden ohessa Bombónista on mahdollista saada parafiinikäsihoito, jonka voi ottaa vaikka hiusvärin vaikutusajalla. 

Parafiinikäsihoidossa kädet upotettiin ensin lämpimään parafiiniin. 






Sen jälkeen kädet laitettiin muovihanskoihin lämpimän pyyhkeen alle n. 20 minuutiksi. 







Lopuksi jähmettynyt parafiini putsattiin käsistä. 

Kädet tuntuivat kuulemma hoidon jälkeen aivan ihanan pehmeiltä ja kosteutetuilta!






Bombónissa tehdään myös rakennekynsiä ja kynsien Shellac-kestolakkauksia. 

Tässä tehdään Shellac-lakkausta Mustaa Kajalia -blogin Heidi B:lle, jolla on ollut vaikeuksia kynsilakan pysyvyyden kanssa. Heidin blogista varmaan näemme myöhemmin miten kävi Shellac-lakkauksen kanssa! Sille luvataan vähintään 2 viikon kestoa.

Shellac-lakkauksen hinta on Bombónissa 39 euroa ja huolto 49 euroa.






Tässä on esittelyssä karvanpoisto sääristä sokeroimalla. Säärimallina on Siamese Lipstick -blogin ihana Kaisuli. 

En ollut koskaan aiemmin nähnyt kuinka tällainen sokerointi tapahtuu, ja voin kyllä sanoa että oli hypnotisoivaa katsottavaa. Tuollaisella venyvällä sokerimassapallolla vain kiskottiin vähitellen karvoja irti. Uskon täysin mitä kosmetologi Sarah sanoi, että sokerointia tehdessä ei kiinnitä huomiota mihinkään muuhun kuin siihen, että missä on vielä karvoja jäljellä. Tämä siis lohdutuksena kaikille esim. bikinirajausta tai brassia suunnitteleville. 

Sokeroimalla ihosta tuli kyllä todella sileän tuntuinen, ja ihan pienimmätkin karvat lähtivät juurineen toisin kuin epiloimalla tai sheivaamalla. Sokeroinnin pitäisi olla myös kivuttomampaa ja iholle hellävaraisempaa kuin esim. vahauksen. 

Tällainen sokerointi olisi ihana kesäksi. Bombónissa se maksaa 40 euroa, ja luulenkin että minulla on edessä Tikkurilan matka vielä ennen kesää!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Höpö, höpö, kenen tahansa jalka näyttää isolta tuollaisesta epäedullisesta kulmasta kuvattuna. Sitäpaitsi mä taas vaan tuijotin lumoutuneena sitä sokeripallosta, se on tässä päätähtenä. :)

      Poista
  2. Parafiinihoito, aah....ihanaa! Talvikuiville käsille ihan herkkua.

    PS blogissani sinulle pikku haaste :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parafiinihoito on talven kuivattamille käsille todella hyödyllinen. Itselläni oli kuitenkin niin kuivat kädet, että ne olivat ihan pikkuhaavoilla, joten kosmetologi sanoi, että parafiini voi silloin vähän kirvellä. En siis uskaltanut kokeilla, parafiinihoito kannattaisikin ottaa varmaan jo ennaltaehkäisevästi, ennen kuin tilanne on noin paha kuin minulla. Haaveiltiin myös siitä, että miltä parafiinihoito tuntuisi jaloissa, varmasti myös ihanalta! :)

      Kiitos, kuulostaa jännittävältä! Käyn kurkkaamassa. :)

      Poista
    2. Pääsin kerran Tallinnassa työmatkalla kokeilemaan parafiinijalkahoitoa. Olihan se ihana hierontoineen päivineen, mutta en kyllä omakustanteisesti olisi raaskinut mennä. Tosin vaikutus ei kauaa kestä. Kai niitä jalkoja olisi pitänyt muistaa rasvata uskollisesti sen jälkeen.
      Olin perjantaina siellä Sensain meikki-illassa. En ostanut mitään sensailta, mutta diorin pisteellä oli ripsaripakkaus, jonka kylkiäisenä sai ihanan rosy tan minipaletin. Lisäksi löysin kikcsistä minkäs muun kuin estee lauderin Violet undergroundin puoleen hintaan. Sitä oli niin paljon hypetetty blogeissa, sinunkin, että pakko oli napata viimeinen kappale mukaan. Tosin se punainen ja kuparin ruskea saattaa jäädä käyttämättä, ellen sekoita punaista ja sinistä saadakseni violettia vihreille silmille. Lisäksi alekorissa pyöri diorin bengale lakka puoleen hintaan. Olikohan sekin jonkun vuoden kokoelmaväri. Ainakin mulla on sellainen kissakuosinen luomiväri, joka tuntuisi olevan samaa satsia, Golden jungle. Nyt sitten on siihen lookiin lakkakin. Diorin lakat on ihania
      Katsku

      Poista
    3. Kiinnostavaa kuulla kokemuksiasi parafiinijalkahoidosta! Erityisesti talvella jalkojen upottaminen lämpimään parafiiniin kuulostaa aika mukavalta, vaikka onhan jalkahoito ja -hieronta ihanaa aina muutenkin. Parafiinihoitokin tehoaa varmaan parhaiten sarjoissa, niin vaikutuksetkin kestäisivät kauemmin.

      Minulle on neuvottu ihan tavallisessakin jalkahoidossa, että jalkoja pitäisi rasvata päivittäin. Ihan niin ahkera en itsekään ole vaikka tiedänkin että se tekisi jaloille hyvää, mutta 2-3 krt viikossa yritän. Säännöllinen jalkahoito siinä vielä lisäksi auttaisi pitämään jalat pehmeinä ja kosteutettuina. :)

      Hei, miten kivaa että olit siellä Sokoksen Sensai-illassa! Sensai ei olekaan minusta ollut pitkään aikaan mukana Sokoksen kauneusilloissa, hienoa että nyt oli. Olisin itsekin osallistunut siihen mieluusti, mutta en saanut tällä kertaa kutsua. :)

      Rosy Tan on ihana paletti, josta on varmasti iloa sinulle. Mielestäni se muistuttaa vähän idealtaan Diorin Earth Reflections -palettia, joka taas itselläni on. Samanlainen ruskeiden, kultaisten ja vaaleanpunaisten sävyjen yhdistelmä, ihana! :)

      Estee Lauderin Violet Underground on aivan upea! Se on kaikkien aikojen suosikkejani, ihan mieletön väriyhdistelmä ja metallinen lopputulos. Jos sinullakin on vihreät silmät kannattaa mielestäni ehdottomasti kokeilla myös paletin pinkkiä ja kuparinruskeaa. Toki niitä voi sekoitellakin hyvin muihin väreihin. Tuo Violet Undergroundin metallinen koostumus juuri mahdollistaa sen sekoittamisen, tavallisilla luomiväreillä se ei niin hyvin onnistu. Olin aikoinaan Estee Lauderin kansainvälisen meikkitaiteilijan Blair Pattersonin meikattavana, ja hän sekoitti samaan tapaan Estee Lauderin Pretty Naughty -paletin värejä. Itse olen tehnyt Violet Undergrundilla mm. Smoky Eyes -meikkejä joissa tummansininen liukuu violetin kautta pinkkiin. Kun sitä oppii käyttämään siitä saa irti ihan mielettömiä meikkejä! Hauskoja meikkauskokeluita! :)

      Luulen samoin, että Diorin Bengale-kynsilakka olisi syksyn 2012 Golden Jungle -kokoelmasta. Joskus on hauskaa omistaa useampia tuotteita samasta kokoelmasta niin niitä voi matchailla keskenään. Samaan tapaan olen nyt yhdistellyt Diorin tämän kevään Trianon-kokoelman Pink Pompadour -luomiväripalettia ja pinkkiä Bloom-lakkaa. Niin pääsee lähimmäs sitä yhdistelmää, jota kokoelman suunnittelijat ovat tarkoittaneet. :)

      Poista
  3. Nuo parafiinikäsitellyt kädet näyttää tuossa kuvassakin tosi pehmoisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne myös tuntuivat siltä kun kokeilin parafiinihoidossa olleiden käsiä! Jotenkin pinta oli ihan erilainen kuin käsivoiteella kosteutettuna, sellainen vahamaisen kosteampi. Kaikki myös kehuivat sitä. Varmasti tosi tehokas hoito! :)

      Poista
  4. Mä en ole koskaan poistattanut karvoja hoitolassa, mutta sokerointi olisi kyllä kiinnostavaa kokeilla! Tarkistapas muuten Shellac-hinnat, ovatko vahingossa väärin päin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole koskaan ollut kauneushoitolassa karvojenpoistossa, olen vain epiloinut ja höyläillyt kotona. Tuolla sokeroinnilla karvat sai kuitenkin vielä paljon tehokkaammin pois, pinta oli täysin sileä. Vasta kasvuvaiheessa oleville ihonalaisille karvoille sillä ei tietenkään voida mitään, mutta jos käsittelyä uusii säännöllisesti, sen pitäisi kuulemma myös hillitä karvojen kasvua.

      Sokeroinnin tuloksen kesto on yksilöllistä, mutta veikkaisin että kyllä lopputulos aika paljon pidempään kestää kuin pelkkä epilointi, niin tarkkaan kaikki karvat saadaan sillä pois. Kaisulin iho ei ollut myöskään sokeroinnin jälkeen yhtään ärtynyt. Minulla ainakin epiloinnin jälkeen sääret helottaa punaisina, joten siinä mielessä myös lempeämpi menetelmä. :)

      Kiitos vinkistä, itsekin ihmettelin aluksi asiaa, mutta hinnat olivat tosiaan noin päin. Veikkaan että se johtuu siitä, että huollossa joudutaan varmaan ensin poistamaan edelliset Shellac-lakkaukset, johon menee enemmän aikaa ja vaivaa kuin puhtaista kynsistä aloittamiseen. :)

      Poista
  5. Vau miten kattava juttu! Oli tosi kiva nähdä teitä kaikkia ja ihan huippua että meitä oli niin monta siellä paikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ja lämpimät kiitokset vielä sinulle että järjestit tämän superkivan tapahtuman! En ollut tiennytkään miten monipuolisia palveluita kampaamossakin voi olla saatavana, ja Bombonissa oli lisäksi tosi mukava tunnelma ja lämmin ilmapiiri. Ei ihme, että se on oma kampaamosi! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)