perjantai 23. elokuuta 2013

Kosmetiikan yö

Taiteiden yö on syksyn lempitapahtumiani Helsingissä.

Eilen 22.8.2013 se oli kuitenkin vielä ihanampi kosmetiikan yö, sillä meikit liittyivät moneen paikkaan jossa kävimme.


Sofinah

Uudenmaankadulla sijaitseva trendikäs vaatekauppa Sofinah mainosti, että heillä oli MSCHIC lipstick bar all night long.

MSCHIC on suomalainen meikkimerkki. Siltä tuli juuri huulipunakokoelma, jossa kolme suomalaista julkkisnaista pääsi suunnitelemaan merkille oman huulipunasävynsä. Huippisjuontaja Anne Kukkohovin huulipuna oli pinkinpunainen Good Face Day, laulaja Anna Erikssonin tummanpunainen Blue Velvet ja Pupulandia -blogin Jennin korallinoranssi Coral Crush.  

Omille huulilleni valitsin aniliininpunaisen Funky Fuchsia ja ystävälleni laitettiin Coral Crushia.

MSCHIC:n huulipunien hinta on Sofinahissa 18 euroa. Lisäksi Sofinah myy muitakin MSCHIC:n meikkejä ja Kalahari Span huulivoiteita.

Sofinahin toinen omistaja on koulutukseltaan myös meikkaaja, ja liikkeestä saa vaatteiden lisäksi juhlameikin 60 eurolla. Myös shoppailuilta on mahdollinen, jossa pidetään trendikatsaus ja kaikki osallistujat saavat esim. huulimeikit.






Kansallisteatteri

Kansallisteatterissa vietettiin Huonosti käyttäytyvää iltaa. Ehdimme nähdä performanssin, jossa kaksi naista istui kahvilassa ja levitti suurennuslasin kanssa huulipunaa niin, että sitä oli lopuksi lievästi sanottuna runsaasti. Huulet olivat selvästi illan teema kaikkialla! 







Ivana Helsinki

Myös Ivana Helsingin liikkeessä Uudenmaankadulla vietettiin Taiteiden yötä.

Saimme viini- ja popcorntarjoilun ja - 10 %:n alennuksen tuotteista lisäksi mukaamme Ivana Helsingin Paola Suhosen Vitalikselle suunnitteleman Lip Lover -huulivoiteen ihanassa toffeisessa Caramel-tuoksussa. Tosi kiva yllätys asiakkaille!

Olen jo aiemmin saanut Caramelin blogia varten testiin, samoin kuin punaisen Berry -sävyn.







Paola Suhonen on suunnitellut pakkauksia myös tavallisiin Vitalis-purkkeihin. Olen saanut blogin kautta pienen mustan Vitalis-purkin, mutta nätein minusta on kuitenkin uusin mintunvihreä Vitalis. 







Candy Shop

Hietalahden kauppahallissa olisi ollut vielä kosmetiikan nettikauppa Candy Shopin yhdessä maskeerauskoulu Makerin oppilaiden kanssa toteuttamia pikamanikyyreja. Sinne emme valitettavasti enää ehtineet, mikä oli sääli. Myynnissä olisi ollut myös kynsilakkoja - 50 %:n alennuksella. 

Candy Shop on avannut nettikaupan lisäksi myös pienen myymälän Lönnrotinkatu 9:ään. Kosmetiikkakioskissa myynnissä on nettikaupastakin saatavia, Suomessa harvinaisia merkkejä Pai Skincare, Percy & Reed, Rahua ja Rococo Nail Apparel. 

Aukioloajat ovat ti-pe 11-18 ja la 11-15.  Täytyy käydä joskus piipahtamassa!


Ihanaa kun Taiteiden yössä oli näin paljon kosmetiikkatapahtumia. Sillä täällä Pumpulipupussa me olemme kaikki varmaan samaa mieltä siitä, että parhaimmillaan meikkauskin on taidetta!

2 kommenttia:

  1. Meikit ovat arkipäivän taidetta parhaimmillaan! :)

    Mä rakastan noita Paola Suhosen Vitalis-purkkeja, käytän Vitaliksen jalkarasvana ja säästän purkit. Säilyttelen niissä sitten ponnareita, pinnejä ja klemmareita, purkit ovat niin nättejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä! Mikään ei tuota yhtä paljon iloa arjessa kuin kauniinvärisen silmämeikin tekeminen, ja samalla tavalla niissä näkyvät luovuus ja inspiraatio kuin muussakin taiteessa. Upeimmat meikit ovat minusta aivan kuin taideteoksia tai maalauksia itsessään, make-up artist ei ole todellakaan mikään turha ammattinimike! :)

      Minustakin Paola Suhosen suunnittelemat Vitalis-purkit ovat tosi kauniita! Harmi kun en ole kovin innostunut Vitaliksesta tuotteena, muuten olisin ehkä hankkinut niitä enemmänkin. Jalkavoiteena en ole kyllä Vitalista vielä kokeillut. Ehkä jos se sopisi mullakin siihen käyttöön, tulisikin käytetyä enemmän. Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla! :)

      Tuon mintunvihreän Vitalis-purkin jälkeen on kuulemma syksyllä tulossa vielä violetti Vitalis, ja se jää ilmeisesti viimeiseksi Paola Suhosen suunnittelemista. Jos tuota mintunvihreää vielä on Ivana Helsingillä niin täytyy varmaan käydä vielä ostamassa, sillä minusta se oli ehdottomasti tähän asti nätein näistä. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)