Näytetään tekstit, joissa on tunniste MSCHIC. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MSCHIC. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. elokuuta 2013

Kosmetiikan yö

Taiteiden yö on syksyn lempitapahtumiani Helsingissä.

Eilen 22.8.2013 se oli kuitenkin vielä ihanampi kosmetiikan yö, sillä meikit liittyivät moneen paikkaan jossa kävimme.


Sofinah

Uudenmaankadulla sijaitseva trendikäs vaatekauppa Sofinah mainosti, että heillä oli MSCHIC lipstick bar all night long.

MSCHIC on suomalainen meikkimerkki. Siltä tuli juuri huulipunakokoelma, jossa kolme suomalaista julkkisnaista pääsi suunnitelemaan merkille oman huulipunasävynsä. Huippisjuontaja Anne Kukkohovin huulipuna oli pinkinpunainen Good Face Day, laulaja Anna Erikssonin tummanpunainen Blue Velvet ja Pupulandia -blogin Jennin korallinoranssi Coral Crush.  

Omille huulilleni valitsin aniliininpunaisen Funky Fuchsia ja ystävälleni laitettiin Coral Crushia.

MSCHIC:n huulipunien hinta on Sofinahissa 18 euroa. Lisäksi Sofinah myy muitakin MSCHIC:n meikkejä ja Kalahari Span huulivoiteita.

Sofinahin toinen omistaja on koulutukseltaan myös meikkaaja, ja liikkeestä saa vaatteiden lisäksi juhlameikin 60 eurolla. Myös shoppailuilta on mahdollinen, jossa pidetään trendikatsaus ja kaikki osallistujat saavat esim. huulimeikit.






Kansallisteatteri

Kansallisteatterissa vietettiin Huonosti käyttäytyvää iltaa. Ehdimme nähdä performanssin, jossa kaksi naista istui kahvilassa ja levitti suurennuslasin kanssa huulipunaa niin, että sitä oli lopuksi lievästi sanottuna runsaasti. Huulet olivat selvästi illan teema kaikkialla! 







Ivana Helsinki

Myös Ivana Helsingin liikkeessä Uudenmaankadulla vietettiin Taiteiden yötä.

Saimme viini- ja popcorntarjoilun ja - 10 %:n alennuksen tuotteista lisäksi mukaamme Ivana Helsingin Paola Suhosen Vitalikselle suunnitteleman Lip Lover -huulivoiteen ihanassa toffeisessa Caramel-tuoksussa. Tosi kiva yllätys asiakkaille!

Olen jo aiemmin saanut Caramelin blogia varten testiin, samoin kuin punaisen Berry -sävyn.







Paola Suhonen on suunnitellut pakkauksia myös tavallisiin Vitalis-purkkeihin. Olen saanut blogin kautta pienen mustan Vitalis-purkin, mutta nätein minusta on kuitenkin uusin mintunvihreä Vitalis. 







Candy Shop

Hietalahden kauppahallissa olisi ollut vielä kosmetiikan nettikauppa Candy Shopin yhdessä maskeerauskoulu Makerin oppilaiden kanssa toteuttamia pikamanikyyreja. Sinne emme valitettavasti enää ehtineet, mikä oli sääli. Myynnissä olisi ollut myös kynsilakkoja - 50 %:n alennuksella. 

Candy Shop on avannut nettikaupan lisäksi myös pienen myymälän Lönnrotinkatu 9:ään. Kosmetiikkakioskissa myynnissä on nettikaupastakin saatavia, Suomessa harvinaisia merkkejä Pai Skincare, Percy & Reed, Rahua ja Rococo Nail Apparel. 

Aukioloajat ovat ti-pe 11-18 ja la 11-15.  Täytyy käydä joskus piipahtamassa!


Ihanaa kun Taiteiden yössä oli näin paljon kosmetiikkatapahtumia. Sillä täällä Pumpulipupussa me olemme kaikki varmaan samaa mieltä siitä, että parhaimmillaan meikkauskin on taidetta!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Detrivore ja NYX -luomivärit

Heippa pupuset!

Minun oli tarkoitus pitää tästä blogista pieni pääsiäistauko, mutta enpä sitten kuitenkaan malttanut, vaan täällä keikun taas.

Minulla on ollut viime viikkoina niin kiire muun elämän kanssa, että on tuntunut että blogille ei ole riittänyt niin paljon aikaa ja energiaa kun haluaisin. Ajattelin, että apua, olenko muka kyllästymässä vai mikä on, mutta ehei. Nyt kun kiireet pääsiäiseksi taas lakkasivat, huomaan että innostus tulee takaisin. Ehkä täytyy vain hyväksyä se, että välillä ehtii ja jaksaa enemmän ja välillä vähemmän. Other things will happen - like life.     






Pääsyy innostukseeni oli nyt kuitenkin tällä kertaa tämä All Them Shiny Things -blogin Millalta saamani paketti.

Milla oli tilannut Detrivore Cosmeticsilta luomivärisampleja, ja joukossa oli hänelle sopimaton sävy jonka tarjouduin ostamaan häneltä.






Milla tekee itse koruja ja on muutenkin taiteellinen, joten tietenkin hän oli pakannut myös luomivärit näin nätisti. 

Milla tekee koruja myös tilauksesta, ja olenkin harkinnut häneltä sellaisen tilaamista jos vain keksin millaisen haluan.

Glitz & Glam -blogin Minna tilasi Millalta ensin hopea-mustat korvakorut ja sitten Aussie Blog Awards -gaalaan vielä korvakoruihin sopivan upean musta-violetti-hopeisen kaulakorun. Kaulakorun clue oli vielä se, että sen riipusosan suurimman kiven väri oli kynsilakasta. Ihan uskomatonta!

Eikö ole ihanaa, että meidän kosmetiikkabloggarien joukosta löytyy tällaisiakin hienoja taiteilijoita! 





Minun luomivärini Milla oli pakannut ihanasti ja minulle sopivasti vaaleanpunaiseen silkkipaperiin.





Ja tässä nuo ihanuudet sitten ovat.

Vasemmanpuoleinen NYX Ultra Pearl Mania -luomiväri on nimeltään hauskasti Fanta Pearl. Se on oranssinen, persikkainen sävy. Sain sen Millalta yllätyksenä, kiitos ihana!

Todella kiinnostavaa päästä kokeilemaan myös NYXin luomivärejä, kun niistä minulla ei ole aiempaa kokemusta. Uudet merkit ja niiden laatu kiinnostavat minua aina!

Pienet piirit meillä kyllä pyörii, sillä tämä on kuulemma alun perin Glitz & Glam -blogin Minnan Millalle antama, jolle Millalla ei vain ollut käyttöä. No tänne persikkaisten luomivärien fanituspäämajaanhan se sopii ja on varmasti tullut jäädäkseen.

Oikealla on sitten varsinainen ostokseni, eli Detrivore Cosmeticsin Disturbance -sävy. 

Disturbance on Detrivoren oman kuvauksen mukaan "dark metallic red".  Purkissa se näyttää ruskealta, jossa on hienoa punaista shimmeriä.

Millalla se oli kuitenkin muuttunut silmämeikissä huomattavan kupariseksi ja lämpimäksi. Millan meikkikuvat Disturbancella tässä.

Ja kuinkas sattuikaan, minä olen viime aikoina juuri etsinyt sitä täydellistä kuparista sävyä.

Inspiraationa tälle on tietenkin taas ollut suuri tyyli-idolini Gossip Girl -sarjan Blair Waldorf (Leighton Meester), joka oli yhdistänyt yhden luomivärin kuparisen silmämeikin kiiltävän kultaisenmetalliseen paitaan ja kirkkaanvihreään takkiin. Aivan uskomattoman hyvännäköinen väriyhdistelmä!
   
En ole itse vielä koskaan tilannut netistä mineraaliluomivärejä tällaisilta pieniltä indie-merkeiltä kuten Detrivore Cosmetics. Detrivoren synkkä estetiikka ei myöskään vetoa minuun. Merkin tunnuskin on torakka, yäk. Pidän enemmän kaikesta suloisesta ja kauniista, enkä koskaan haluaisi käyttää luomivärejä, joiden nimi on Autopsy tai Tomb, niin kuin Detrivoren Graveyard Collectionissa on. Minulle mielummin perhosia ja kukkasia, all things sweet and sugary, kiitos!







 Meillä on kuitenkin tällainen ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosuhde All Them Shiny Things -blogin Millan kanssa kaikkien lämpimänsävyisten luomivärien osalta. Milla on nimittäin omilta sävyiltään ehdottomasti kylmä, kun minulle taas sopivat kaikki lämpimät ja heleät sävyt.

Millan ansiosta olenkin päässyt tutustumaan myös näihin indie-sarjojen luomiväreihin, jotka kieltämättä kuitenkin ovat hyvin kiinnostavia. 

Aiemmin olen ostanut Millalta jo kuvassa ylimpänä näkyvän MSCHIC -luomivärin Night Fever. Se on nykyään yksi lemppareistani, oranssinpunainen, ruosteinen ja lämmin sävy. Sopii mielestäni todella hyvin punaisen tukkani kanssa. Meikkikuva syksyltä Night Feverin kanssa tässä postauksessa.

Ja ennen kuin pidätte minua aivan hölmönä, tiedän siis että MSCHIC ei ole mikään indieluomivärisarja, vaan suomalainen kosmetiikkayritys. :)

Alalaidassa oikealla on sen sijaan Fyrinnaen keltaisen kultainen luomivärisample Montalivet, jonka olen myös saanut Millalta. Käytän sitä mielelläni yhdessä tuon MSCHICn Night Feverin kanssa, ne sopivat mielestäni erinomaisesti yhteen.

Tuon Fyrinnaen Montalivetin laatu on muutenkin erinomainen, joten ehkä Fyrinnae voisi olla sellainen indieluomivärifirma, jolta voisin kuvitella jatkossa tilaavani luomivärejä.

Olen nimittäin ollut yllättynyt siitä kuinka helppokäyttöisiä nuo jauhemaiset, purkissa olevat mineraaliluomivärit ovat. Niitä on helppo levittää silmäluomelle vaahtomuoviaplikaattorilla painellen purkin kannen kautta. Ja niillä saa aikaan ihan erilaista jälkeä, syvyyttä ja kerrostusta kuin perinteisillä pressatuilla, puuterimaisilla luomiväreillä. 

Nyt siis sain Millalta lisää tätä samaa lämmintä, punertavan kuparista teemaa, kiitos vielä muru!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Syksyiset juhlat ja meikki

Olimme mieheni kanssa pitkästä aikaa kunnon iltapukujuhlissa Helsingin Kalastajatorpalla.

Minulla oli aluksi todellisia vaikeuksia löytää juhliin sopivaa asua. Musta, pitkä ja kapea hame minulla oli jo ennestään ja huikaisevan korkeat mustat korkokengät, mutta yläosa tuotti vaikeuksia. Ehdin jo alkaa stressaamaan asiasta, kun nyt ei ole oikein juhlakausi, ja kaupat ovat pullollaan pelkkiä neuleita ja muita syksyisiä vaatteita.






Lopulta löysin Vilasta uuteen punaiseen hiusväriini täydellisesti sopivan ruosteenpunaisen, kauniisti laskeutuvan silkkimäisen topin. Hintakin oli kivan edullinen, vain 25 euroa.

Juhlista tuli etukäteen tarkat ohjeet siitä, että esimerkiksi iltalaukun on oltava hihnaton. Kyllähän sen tietenkin ymmärtää kun miehilläkin oli pukukoodina frakki, mutta jotenkin minua vähän huvittavat nämä tiukat etikettiohjeet nykyisenä vapauden aikana.

Olisin halunnut punertavan topin pariksi oikeastaan oranssin iltalaukun. Longchampille on tullut uusi Gatsby-kokoelma, jonka oransseja veskoja olen ihaillut ikkunassa Kluuvikadulla aina ohikulkiessani. 


The Gatsby line was designed with a dandy spirit in mind for women with a dual personality, androgynous with a strong character. The Great Gatsby, today and tomorrow! 


Jazz-aikakauden 1920-luvun Gatsby-tyyli olisi kyllä ollut ihana inspiraatio juhliin! Siinä 1970-luvulla kuvatussa Francis Ford Coppolan The Great Gatsby -leffassahan Mia Farrowlla oli vielä vähän punertavat hiuksetkin.

Minulla oli sattumalta ostamani Vilan toppi Longchampilla mukanani, ja sovitellessani eri värejä siihen osoittautuikin, että Gatsby-kokoelman puhtaan oranssin Orangen sijaan toppiin sopi paremmin vähän punertavampi ja ruskeampi Fox-väri.

Kuvassa näkyvä clutchini ei kyllä oikeastaan olekaan varsinainen iltalaukku, vaan sitä myytiin nimellä cosmetic bag. Malli on hyvin yksinkertainen ja nimeltään Veau Foulonné.


The Veau Foulonné line brings together the sensuality of small grained supple leather and shapes that are perpetually renewed. A chic timeless line.


Hintakaan ei ollut mitenkään hirvittävä, 50 euroa, kun laukku on kuitenkin aitoa, laadukasta nahkaa. Ajattelin, että laukun voisi hyvin siirtää juhlien jälkeen myös varsinaiseen meikkilaukkukäyttöönsä jos haluaa. Iltalaukkuja kun ulkoilutan loppujen lopuksi aika harvoin. 

Oransseja laukkuja näkyi tämän syksyn runwaylla monilla merkeillä: Gucci, Loewe ja Bottega Veneta kaikki piristivät syksyisen ruskeita ja vihreitä kankaita oranssilla.






Olen pitänyt ranskalaista Longchampia vähän rouvamaisena merkkinä, mutta viime vuosina se on onnistunut kovasti piristymään ja nuorentumaan. Eikä vähiten huippumalli Kate Mossin suunnittelemien kokoelmien vuoksi, mutta nyt tämä Gatsby linekin on minusta virkistävä tuttavuus.

Aina olen myöskin pitänyt Longchampin hevosteemasta.

Jopa Longchampin paperikassi oli minusta hyvin kiinnostava ja inspiroiva. Se oli tummanvihreä, jossa oli kirkkaammalla, lähes neonvihreällä tuo teksti Longchamp Paris.






Samaa kirkasta vihreää löytyi myös kassin sisältä. Epätavallinen yhdistelmä sammaleisen tummanvihreän kanssa, mutta ehdottoman kiinnostava ja luova!

Ihanaa luksusta oli myös saada uusi laukkuni kiedottuna Longchampin omaan valkoiseen paperiin tyylikkäässä, sinetöidyssä paperikassissa. God is in the details, niin kuin sanotaan!

Mutta tämähän on kuitenkin meikkiblogi, eikä mikään yleinen muotiblogi vaikka aina välillä niillekin suunnille harhailen. Siksi teitä varmaan kiinnostaa enemmän nähdä millainen meikki minulla oli juhlissa.






Onnekkaasti satuin saamaan juuri vähän aikaa sitten All Them Shiny Thingsin Millalta MSCHICn tiilenpunaisen luomivärin Night Fever. Se oli melkein samaa sävyä kuin toppini, joten halusin käyttää meikissä ehdottomasti sitä.

Koska kyseessä oli iltameikki, meikkiä oli vahvennettava Night Feverin lisäksi vielä jollakin toisella värillä. Jouduin tekemään meikin jo aamulla ennen töihin lähtöä, ja minulle tuli vähän kiire, joten nappasin vain lähimmän ruskean luomivärin, joka sattui olemaan MACn Satin Taupe.

Satin Taupe on aika hohtava, joten vähän pelkäsin että miten se käyttäytyisi iltameikissä ja yhdessä huomattavasti matamman Night Feverin kanssa. Eli riittäisikö tummuus ja intensiteetti vai jäisikö se valjuksi.

Ei onneksi tullut ongelmia, eli ihan kivasti sulautui yhteen tämä kaksikko ja meikistä tuli ihan nätti.






Liikkuvalla luomella ja alaluomen sisäosassa siis MSCHIC Night Fever ja banskussa ja ulkonurkassa MAC Satin Taupe.






Koska meikki oli näin sävysävyyn asuni kanssa, kynsilakan halusin vähän eri sävymaailmasta. Ei siis ruosteista ruskeanpunaista, vaan jotakin vähän syvempää ja tummempaa punaista.

Valitsin OPIn upean tummanpunaisen I'm Not Really A Waitress. Siinä on hieno sisäinen valon hehku, jonka vuoksi se sopii hyvin juhlakäyttöön. Siinä toteutui myös tärkein kriteeri, eli ei ollut liian lähellä tuon topin ja clutchin punaista, mutta muuten se ei ehkä ollut ihan optimaalisin valinta, ehkä vähän liikaa kylmällä puolella.

Kynsistäni ette nyt valitettavasti näe kuvaa sillä niissä on nyt jo viikonlopun touhujen jälkeen niin törkeät kärkikulumat, että en vain kehtaa näyttää niitä teille. Kuvasta kuitenkin näkee kynsilakan, clutchin ja topin välisiä sävyeroja.

Korvaukseksi kuitenkin vilautan teille uusinta syksyisen väristä hankintaani eli Clarinsin Colour Quartet for Eyes -luomiväripalettia 40 Forest. Uusi punainen tukkani innostaa minua nyt kaikenlaisiin tällaisiin ostoksiin. Tuli kalliksi tämä vaihdos blondista redheadiksi. 






Forest oli Sokoksella viimeisiä alejäämiä hintaan 20 euroa, kun Clarinsin luomiväripalettien normaalihinta on Suomessa 44,60 euroa. Aiemmin ostin Sokoksen alesta jo Clarinsin pinkki-sini-harmaan So Sublimen hintaan 25,90 euroa, ja nyt loput jäljelle jääneet Clarinsin paletit oli alennettu tuohon 20 euroon. Jäljellä olivat tosin enää vain pastellinen 10 Celestial (löytyy myös minulta) sekä tämä Forest.

Olen tykännyt Clarinsin luomivärien satiinisesta laadusta kovasti, joten vähän mietityttää, että ovatkohan ne poistumassa valikoimista, sillä Sokoksella oli tänä kesänä alessa kaikki kuusi palettia eli 10 Celestial, ruskea 20 Earth, 40 Forest, violetti-harmaa-musta 50 So Chic, 80 So Sublime sekä vaaleanruskea 110 Nudes. Noista myös tuo ruskea 20 Earth vaikuttaisi kiinnostavalta.

Tosiaalta myös Clarinsin loistavia Colour Quench Lip Balm huulikiiltoja on nyt näkynyt paljon aleissa, koska ne uudistuivat hiljattain uusiin pakkauksiin. Joten ehkä näiden luomiväripalettienkin kohdalla on nyt kyse siitä.

Nuo Clarinsin luomiväripaletit ovat mielestäni aika tyylikkäitä, vaikka muuten en merkin pelkistetystä punaisesta linjasta niin tykkääkkään. Mitä enemmän noita luomivärejä katselen, sitä enemmän ihailen niiden yksinkertaista ovaalimaista muotoa ja metalli- ja peiliosia. Tuovat mieleen sen 1920-luvun art decon tai funkkiksen. Yllättävän tyylikkäitä!

Pakko muuten kertoa vielä tähän loppuun, kun juhlissa oli aivan upea yllätysohjelmanumero modernin tanssin ryhmältä. Yhtäkkiä illallispöytiin asettautuneen melko konservatiivisen yleisön keskelle ilmaantui leoparditakkiin ja -hattuun pukeutunut vanhempi rouvashenkilö à la Marlene Dietrich tai Greta Garbo, joka alkoi huokailla mikrofoniin käheällä äänellä ranskalaisella korostuksella.

- "I want to thank all of you for coming here tonight, dear audience. And I want to thank all my lovers. I want to thank my Mom and my Dad, all my sponsors and my guru. Did I already mention, that I want to thank all my lovers; Mikko, Ville, Juhani..." ja miesten nimiä luetellessaan leidi alkoi osoittelemaan yleisöön. Tämä kohtalokas vanhempi rouva osoittautui myöhemmin tanssija Linda Prihaksi, mutta positiivinen shokki ja nauru yleisössä oli jo aikaansaatu. Ihana esitys! 

maanantai 8. elokuuta 2011

Oransseja luomivärejä

Sain ihanalta All Them Shiny Things -blogin Millalta tällaisen jännittävän näköisen, söpöisen pikku paketin viime perjantaini iloksi:






Paketin päälle Milla oli kirjoittanut kivasti terveisinä: "Tässä oranssia kimalletta luomillesi".

Ja mitäs paketista sitten paljastuikaan?






No tietenkin tämän hetkisiä suosikkejani, eli lämpöisen oranssin sävyisiä luomivärejä.

Milla oli saanut nämä MSCHICn Night Fever -luomivärin ja Fyrinnaen Montalivet -samplen kaupan päälle muiden tilauksien yhteydessä. Ja kun ne olivat hänelle tarpeettomia, niin hän kysyi, että haluaisikohan joku ne. Ja minähän tietysti ilmoittauduin, kun olen nyt ollut koko kesän aivan hulluna kaikkiin tuollaisiin oransseihin/persikkaisiin/kullansävyisiin väreihin.

Kauniit kiitokset vielä Millalle tästä! Todella huomaavaista ja kivaa tarjota itselleen tarpeettomia luomivärejä sellaiselle, jolle ne saattaisivatkin sopia ja joka osaa todella arvostaa ja ihailla niitä. Kiitos siis, olet ihana!

Mutta katsotaanpas näitä kahta oranssista kaunotarta vielä tarkemmin.








MSCHICn Night Fever on väriltään punertavanoranssi. Ehkä aavistuksen jopa kuparinen.

Kiva sävy, joka ei ole mielestäni myöskään kovin yleinen. Ja pigmentti on oikein hyvä. Minulla ei ole aiempaa kokemusta MSCHICn luomiväreistä, yhtä vaaleanvihreää Sheer Aqua -mineraaliluomiväriä lukuun ottamatta, josta tykkään kyllä kovasti.

Ainoa vähän ihmetystä herättävä seikka minulle oli tuossa MSCHICn luomivärissä sen nimi. Olen tottunut siihen, että Night something viittaa yleensä tummansiniseen tai esimerkiksi kimaltavan mustaan luomiväriin. Vähän niin kuin yönpimeä, tiedättehän. Mutta tämä Night Fever onkin punertavanoranssi. Ehkä sen nimi onkin saanut inspiraationsa vaikkapa auringonlaskusta, sillä sen värejä se vähän muistuttaa.

Fyrinnae Montalivet on tuollainen kalpea, satiininen, aavistuksen oranssinen kulta. Tykkään siitä aivan hirveästi, todella kaunis sävy ja ihana himmeä hohto. En ole koskaan aikaisemmin kokeillut Fyrinnaen mineraaliluomivärejä, mutta Montalivet on ainakin aika ihana!







Tässä varjossakin otetussa swatchissa näkyy kauniisti Fyrinnaen hienovarainen, silkkinen hohto ja MSCHICn lämmin punertava sävy. Nämähän sopivat erinomaisesti myös yhteen!







Ja tässä swatchit ilta-auringossa. Näettehän, kuinka kaunis shimmer näissä silloin on.

Aivan ihanat!







Tässä vielä vertailukuvaa muista oranssisen sävyisistä luomiväreistäni tällä hetkellä.

Vasemmanpuoleinen duo on halpismerkin Ruby Kisses Sugar Cookie. Se on lahja ystävältäni Tukholmasta. Ruby Kissesin duoja saa Tukholmasta ainakin Coop-nimisestä markettiketjusta ja hinta on noin 5 euroa.

Oikeanpuoleinen trio on puolestaan IsaDoran Funky Roses. Se on alennusmyyntilöytö Tukholman Åhlensilta tältä kesältä. Se maksoi vain 4,24 euroa, mikä on kyllä halpa hinta, sillä IsaDoran nelikot (triplejä ei Suomessa myydä) maksavat Suomessa noin 16 euroa.

Tykkään molemmista näistäkin kovasti. IsaDoran oranssi luomiväri on todellakin aika puhdas oranssi, ja kun sitä yhdistää paletin keltaiseen, saa melko räikeänväristä ja näyttävää meikkiä. Ruby Kissesin duo on hillitympi, ja sopii paremmin arkikäyttöön. Siinä on todella kaunis ja pehmeästi yhteensopiva tuo väriyhdistelmä.

Elikkäs lämpimästi toivotan tervetulleeksi oranssinsävyisten luomivärieni joukkoon nyt myös nämä uudet ihanuudet, eli MSCHICn Night Feverin ja Fyrinnaen Montalivetin!

Lämpimät kiitokset tästä ihanasta paketista vielä Millalle!








Ja kuulkaa, sitten jatketaan vielä oranssin teeman parissa sen verran, että esittelen teille IsaDoran 609 Apricot Coral -kynsilakalla lakatut kynteni.

Löysin Apricot Coralin kesälomamatkalta Riiasta, ja Riian halvan hintatason johdosta maksoin siitä vain 3,51 euroa, kun IsaDoran kynsilakkojen normaalihinta Suomessa on noin 8 euroa.

Apricot Coral on ilmestynyt alun perin IsaDoran kevään 2009 Blooming Spring -kokoelmassa, joka onkin yksi kaikkien aikojen suosikkikokoelmiani IsaDoralta. Samassa kokoelmassa ilmestyi myös nyt jo legendaarinen, kesäisen herkullisia ja raikkaita sävyjä sisältävä Blooming Spring -luomiväripaletti, joka on yksi suosikkejani ja paljon käytössä minulla erityisesti kesäisin. Nyt sitten sain siihen kuuluvan kynsilakankin Apricot Coral.

Ensin ajattelin, että onkohan Apricot Coral liian pliisu, mutta nyt olen tykästynyt siihen oikein kovasti. Kaunis, aavistuksen kuulas ja hempeä persikansävy, joka on ihanan kesäinen.


Ja kiitos bloggerille taas for messing up my photos. Vakuutan teille, että ne olivat täysin teräviä vielä omalla koneellani!  


lauantai 11. kesäkuuta 2011

Vihreää, korallia ja vanhoja autoja

Kaikki alkoi siitä kun pohdin, että IsaDoran kevään 2011 Fanciful-kokoelman vaaleanvihreään luomiväriin 62 Bonbon Mint voisi yhdistää korallinvärisen huulipunan ja kynnet.  






Idean vihreän ja korallin yhdistelmään sain alun perin Nelosen Matkaoppaat-sarjasta, jossa matkaopas Riinalla oli vihreää luomiväriä ja punaista tai korallinväristä kynsilakkaa. Näytti tosi kivalta ruskettunutta ihoa vasten.

Huulipunaksi meikkiin ajattelin IsaDoran Jelly Kiss -huulipunaa 57 Coral Punch, ja kynsilakaksi olisi sopinut vaikka Rimmelin oranssi tuoksukynsilakka I Love Lasting Finish Fruities 053 Apricot Punch.






No, ihanalle lukijalleni Hellinille (Sinistä pintaa) tuli tästä vaaleanvihreän luomivärin ja korallinvärisen huulipunan yhdistelmästä mieleen 1950-luku.

Kieltämättä; yhdistelmä on raikas ja kesäinen, mutta nykyään aika epätavallinen.






Lopulliseen meikkiin vaihdoin vielä kynsilakan IsaDoran hehkeän hedelmäiseen 166 Coraliin. Eli tästä tuli sattumalta siis lopulta kokonaan IsaDora-meikki.

IsaDoran kevään 2010 Nostalgia-kokoelma oli oikeastaan 1950- ja 1960-luvun inspiroima (glamour icons, Classic American Cars, California Dreaming, Vintage, Retro-Nostalgic), mutta kyllä tämän kevään Fancifulissakin niitä vaikutteita on (Inspiration: draped tailoring, multi layers of tulle, ruffles, bows).






Eräänä perjantaina sitten toteutin tämän meikin, ja tykkäsin kyllä kovasti.






Silmissä on siis IsaDoran Fanciful-kokoelmasta vaaleanvihreä luomiväri 62 Bonbon Mint. Se on luomilla periaatteessa yksinään. Sisäkulmassa ja kulmaluulla on tosin aavistus Make Up Storen beigeä Muffinia tuomassa lisää valoa ja keveyttä.

Tein lisäksi voimakkaat mustat rajaukset Diorin silmämeikkikynällä, sillä mielestäni tämä yhden luomivärin tyyli vaatii aina ne.

Kauneus & Terveys -lehden kesäkuun numerossa käytiin muuten myös läpi yhden luomivärisävyn meikkiä. Siinä kehoitettiin pohjustamaan luomiväri rajauskynällä ja painelemaan luomiväri luomelle vaahtomuoviaplikaattorilla ylöspäin kevyesti häivyttäen.

Juuri niin minä teinkin, miinus se kynä. Tässä meikissä käytin pohjustuksena vain vakkariani Urban Decay Eyeshadow Primer Potion -silmämeikinpohjustajaa. Vielä voimakkaammat värit olisi saanut pohjustamalla Goshin voidemaisella vaaleanvihreällä Love That Cool Mint! -luomiväripuikolla, mutta tein tästä nyt tällaisen vaaleamman ja luonnollisemman.






Ja huulilla sitten IsaDoran kevyt ja geelimäinen Jelly Kiss -huulipuna Coral Punch.

Se tuo välittömästi hehkua ja väriä kasvoille ja on ihanan kesäinen.






Jotta saisitte jonkinlaisen kokonaiskuvan meikin värityksestä, otin teille vielä tällaisen hassun kuvan, joka varmasti takaa myös anonymiteettini säilymisen, sillä tästä kuvasta mua ei tunnistaisi kyllä äitinikään.

Joo, ja samalla paljastui, että tällainen pusukala täällä todellisuudessa kirjoittelee, eli ei mistään pupuista tietoakaan. Kaunista, eikö totta? :)






Olen muuten miettinyt jonkun verran sitä, että miksi haluan pitää niin tiukasti anonyymiydestäni kiinni, kun meikitkin olisi kivampi näyttää mielummin koko kasvoilla. Ehkä se johtuu siitä, että työskentelen ihan kokonaan toisella alalla, jossa meikkiblogin pitämistä ei nyt välttämättä niin hirveästi osattaisi arvostaa.

Toisaalta tästä on tullut mulle rakas harrastus, ja te lukijatte olette vain ja ainoastaan ihania, joten mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelevat?






IsaDoran hehkeän oranssinpunertavan Coral-kynsilakan ostin talvella Kicksin alesta. IsaDoran kynsilakat maksavat normaalisti 8 euroa, mutta tämä Coral oli alennettu - 70 % eli sain sen hullunhalpaan hintaan 2,40 euroa. 

Onneksi osasin jo tammikuussa kuvitella miltä Coral näyttäisi kesällä, sillä nyt tämä on aivan ihana.






Kaiken kaikkiaan siis tosi onnistunut yhdistelmä tämä vaaleanvihreä luomiväri, korallinen huulipuna ja korallinväriset kynnet.

IsaDora Bonbon Mint -luomiväri on tosin ehkä aavistuksen liian kalpea ja sinertävä viemään tämän ajatuksen ihan loppuun asti. Se on sen verran kylmä, että olisi ehkä lopulta vielä enemmän edukseen Fanciful-kokoelman kylmemmän pastellisten Jelly Kiss -huulipunien Lilac Tulle ja Pink Parfait kanssa.






Vertailin Bonbon Mintia siksi vielä kahteen muuhun vaaleanvihreään luomiväriini. 

MSCHICn Aquarel Eyes -mineraaliluomiväri Sheer Aqua on luottokavereitani kesäisin. Jauhemaisen koostumuksensa vuoksi aavistuksen hankala käyttää, mutta todella kaunis ja hohtava luomilla.

IsaDora Blooming Spring -paletti kokonaisuudessaan taas on paras ystäväni kesäisin, ja sen vihreä luomiväri on tosi nätti omenanvihreä.






Tästä swatch-kuvasta näette (jos näette, sori!), että ylin Bonbon Mint on kuitenkin aavistuksen vihreämpi ja peittävämpi kuin keskimmäinen MSCHICn Sheer Aqua. Sheer Aqua heijastaa nimensä mukaisesti vielä enemmän vaaleansiniseen vedenväriin, kun taas Bonbon Mint on mintumpi.

Ehkä kaikkein paras luomiväri tähän lookiin olisikin siis alin IsaDora Blooming Springin vihreä luomiväri. Se on lämpimämpi kuin nuo kaksi ylempää kaveria, joten se voisi sopia lämpimän korallinpunaisen kanssa vielä paremmin.

Sitäkin on siis ehdottomasti kokeiltava vielä joskus!






Kuvissa esiintyvä kaunotar (joo, en siis todellakaan minä!) on muuten Oldsmobile Holiday 88 1950-luvulta. Kuvasin sen toissa perjantaina Helsinki Cruising Nightissa, jossa olin pitkästä aikaa. Cruising Night on vanhojen amerikanrautojen kokoontumisajo ja cruisailuilta Kauppatorilla, Kaivopuistossa ja Vanhalla jäähallilla joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina näin kesäaikaan.

Rakastan erityisesti vanhojen jenkkien siipiä (tailfins) ja valoja. Ne ovat niin kauniita, ja tuovat usein mieleen avaruusajan! 1960-luvulle tultaessa joillakin autoillakin oli jo avaruusvaikutteisia nimiä kuten Ford Galaxy ja Comet sekä Mercury Meteor.

Tässä Oldsissa ei varsinaisia siipiä ollut, mutta tuon ajan autoille tyypillinen kaksiväriväritys ja lentokoneteemaista koristelua.

Paljon oli vanhoja kauniita ja arvokkaita rouvia saapunut aurinkoisena iltana paikalle Cruising Nightiin. Oh, the Fabulous Fifties! Kyllä täytyy sanoa, että myös metalli ja kromi voi olla kaunista, varsinkin pastellinvärinen metalli ja kiillotettu kromi. Sopii ihan hyvin myös tänne meikkiblogiinkin!