sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Detrivore ja NYX -luomivärit

Heippa pupuset!

Minun oli tarkoitus pitää tästä blogista pieni pääsiäistauko, mutta enpä sitten kuitenkaan malttanut, vaan täällä keikun taas.

Minulla on ollut viime viikkoina niin kiire muun elämän kanssa, että on tuntunut että blogille ei ole riittänyt niin paljon aikaa ja energiaa kun haluaisin. Ajattelin, että apua, olenko muka kyllästymässä vai mikä on, mutta ehei. Nyt kun kiireet pääsiäiseksi taas lakkasivat, huomaan että innostus tulee takaisin. Ehkä täytyy vain hyväksyä se, että välillä ehtii ja jaksaa enemmän ja välillä vähemmän. Other things will happen - like life.     






Pääsyy innostukseeni oli nyt kuitenkin tällä kertaa tämä All Them Shiny Things -blogin Millalta saamani paketti.

Milla oli tilannut Detrivore Cosmeticsilta luomivärisampleja, ja joukossa oli hänelle sopimaton sävy jonka tarjouduin ostamaan häneltä.






Milla tekee itse koruja ja on muutenkin taiteellinen, joten tietenkin hän oli pakannut myös luomivärit näin nätisti. 

Milla tekee koruja myös tilauksesta, ja olenkin harkinnut häneltä sellaisen tilaamista jos vain keksin millaisen haluan.

Glitz & Glam -blogin Minna tilasi Millalta ensin hopea-mustat korvakorut ja sitten Aussie Blog Awards -gaalaan vielä korvakoruihin sopivan upean musta-violetti-hopeisen kaulakorun. Kaulakorun clue oli vielä se, että sen riipusosan suurimman kiven väri oli kynsilakasta. Ihan uskomatonta!

Eikö ole ihanaa, että meidän kosmetiikkabloggarien joukosta löytyy tällaisiakin hienoja taiteilijoita! 





Minun luomivärini Milla oli pakannut ihanasti ja minulle sopivasti vaaleanpunaiseen silkkipaperiin.





Ja tässä nuo ihanuudet sitten ovat.

Vasemmanpuoleinen NYX Ultra Pearl Mania -luomiväri on nimeltään hauskasti Fanta Pearl. Se on oranssinen, persikkainen sävy. Sain sen Millalta yllätyksenä, kiitos ihana!

Todella kiinnostavaa päästä kokeilemaan myös NYXin luomivärejä, kun niistä minulla ei ole aiempaa kokemusta. Uudet merkit ja niiden laatu kiinnostavat minua aina!

Pienet piirit meillä kyllä pyörii, sillä tämä on kuulemma alun perin Glitz & Glam -blogin Minnan Millalle antama, jolle Millalla ei vain ollut käyttöä. No tänne persikkaisten luomivärien fanituspäämajaanhan se sopii ja on varmasti tullut jäädäkseen.

Oikealla on sitten varsinainen ostokseni, eli Detrivore Cosmeticsin Disturbance -sävy. 

Disturbance on Detrivoren oman kuvauksen mukaan "dark metallic red".  Purkissa se näyttää ruskealta, jossa on hienoa punaista shimmeriä.

Millalla se oli kuitenkin muuttunut silmämeikissä huomattavan kupariseksi ja lämpimäksi. Millan meikkikuvat Disturbancella tässä.

Ja kuinkas sattuikaan, minä olen viime aikoina juuri etsinyt sitä täydellistä kuparista sävyä.

Inspiraationa tälle on tietenkin taas ollut suuri tyyli-idolini Gossip Girl -sarjan Blair Waldorf (Leighton Meester), joka oli yhdistänyt yhden luomivärin kuparisen silmämeikin kiiltävän kultaisenmetalliseen paitaan ja kirkkaanvihreään takkiin. Aivan uskomattoman hyvännäköinen väriyhdistelmä!
   
En ole itse vielä koskaan tilannut netistä mineraaliluomivärejä tällaisilta pieniltä indie-merkeiltä kuten Detrivore Cosmetics. Detrivoren synkkä estetiikka ei myöskään vetoa minuun. Merkin tunnuskin on torakka, yäk. Pidän enemmän kaikesta suloisesta ja kauniista, enkä koskaan haluaisi käyttää luomivärejä, joiden nimi on Autopsy tai Tomb, niin kuin Detrivoren Graveyard Collectionissa on. Minulle mielummin perhosia ja kukkasia, all things sweet and sugary, kiitos!







 Meillä on kuitenkin tällainen ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosuhde All Them Shiny Things -blogin Millan kanssa kaikkien lämpimänsävyisten luomivärien osalta. Milla on nimittäin omilta sävyiltään ehdottomasti kylmä, kun minulle taas sopivat kaikki lämpimät ja heleät sävyt.

Millan ansiosta olenkin päässyt tutustumaan myös näihin indie-sarjojen luomiväreihin, jotka kieltämättä kuitenkin ovat hyvin kiinnostavia. 

Aiemmin olen ostanut Millalta jo kuvassa ylimpänä näkyvän MSCHIC -luomivärin Night Fever. Se on nykyään yksi lemppareistani, oranssinpunainen, ruosteinen ja lämmin sävy. Sopii mielestäni todella hyvin punaisen tukkani kanssa. Meikkikuva syksyltä Night Feverin kanssa tässä postauksessa.

Ja ennen kuin pidätte minua aivan hölmönä, tiedän siis että MSCHIC ei ole mikään indieluomivärisarja, vaan suomalainen kosmetiikkayritys. :)

Alalaidassa oikealla on sen sijaan Fyrinnaen keltaisen kultainen luomivärisample Montalivet, jonka olen myös saanut Millalta. Käytän sitä mielelläni yhdessä tuon MSCHICn Night Feverin kanssa, ne sopivat mielestäni erinomaisesti yhteen.

Tuon Fyrinnaen Montalivetin laatu on muutenkin erinomainen, joten ehkä Fyrinnae voisi olla sellainen indieluomivärifirma, jolta voisin kuvitella jatkossa tilaavani luomivärejä.

Olen nimittäin ollut yllättynyt siitä kuinka helppokäyttöisiä nuo jauhemaiset, purkissa olevat mineraaliluomivärit ovat. Niitä on helppo levittää silmäluomelle vaahtomuoviaplikaattorilla painellen purkin kannen kautta. Ja niillä saa aikaan ihan erilaista jälkeä, syvyyttä ja kerrostusta kuin perinteisillä pressatuilla, puuterimaisilla luomiväreillä. 

Nyt siis sain Millalta lisää tätä samaa lämmintä, punertavan kuparista teemaa, kiitos vielä muru!

7 kommenttia:

  1. Minä ainakin olen menettänyt sydämeni Fyrinnaelle ihan täysin. Suosittelen lämpimästi ja kehoitan painokkaasti tekemään tilauksen vielä joskus.

    VastaaPoista
  2. Fyrinnae on aivan ihana! Ensimmäisiä indiekauppoja joista ostin. Niiden mini-purkit on niin riittoisia ettei tarvitse täysiä ostella. :D

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä, Pupunen, ja hyvä että yllätys miellytti. :) Meidän YYA- suhde toimii hyvin! :D Ja niin, Fyrinnae on upea. Sample- kokoiset luomivärit kestää pitkään. Suosittelen kokeilemaan. Myös niiden Lip Lustret on ihanuutta!

    VastaaPoista
  4. Oopiumiluolassani on myöskin sinulle tunnustus. <3

    VastaaPoista
  5. Voi että, jos joskus hairahdat Fyrinnaelta tilaamaan niin takaan että koukkuun jäät :) Minua houkuttavat tällä hetkellä merkin Lip Lustret...

    Onpa ihanaa, että meiltä kosmeblogiyhteisöstä löytyy niin paljon ihania ihmisiä ^_^

    VastaaPoista
  6. Nekku: Voi miten kiva kuulla, kiitos! Muistankin sun loistavat Fyrinnae swatchit. :)

    Lisää luomivärejähän en missään nimessä tarvitsisi, mutta nuo vaikuttavat kyllä todella kivoilta. Ehkä voisin tilata niitä sampleja niin pääsisin kokeilemaan, määrästä mulla ei nimittäin varsinaisesti ole pulaa, ja nuo vaikuttavat todella riittoisilta. :)


    Duvessa: Kiitos paljon suosituksesta!

    No niin, eli pelkät sampletkin riittäisi, niin pääsisi kokeilemaan eri sävyjä. Luulen kyllä että tilaan, sen verran ihanilta nuo vaikuttavat! :)


    Milla: Kiitos vielä sulle paljon, niin kivaa! :)

    Luulen tosiaan, että luomiväritilaus Fyrinnaelle lähtee jossakin vaiheessa. :) Kiitos myös sulle, että pääsen nyt kokeilemaan noita Detrivoren ja NYXinkin luomivärejä. Aina on hauskaa ja mielenkiintoista kokeilla kaikkea uutta. :)

    Ja oi, ne Lip Lustretkin kuulostaa ihanalta! :)


    Myy: Kiitos paljon, voi miten kivaa! :)


    Tiia: Voi että, kiitoksia, oi kun mua nyt hemmotellaan. Olette ihania tytöt!


    Elisa: Fyrinnae vaikuttaa kyllä niin ihanalta, ihan kuin joku karkkikauppa. Eli varmaan on tilattava, kiitos paljon suosituksesta! :)

    Ne Lip Lustretkin kuulostavat tosi kivoilta, miten hauskaa kun maailma on kaikkia näitä ihanuuksia täynnä. :)

    Todellakin kaikki kosmetiikkabloggaajat vaikuttavat olevan aivan ihania! :) Niin kivaa kun autetaan aina toisiamme, neuvotaan, kierrätetään tuotteita ym. Aivan mahtavaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)