sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Muotiperjantai; Gloria High Fashion Show 31.8.2013

Toivottavasti ketään ei häiritse, että Muotiperjantai ilmestyy tällä viikolla vähän vääränä päivänä. En vain ehtinyt eilen sitä kirjoittelemaan, olen pahoillani! Mutta korvaukseksi voisin kertoa teille vähän enemmän Gloria High Fashion Shown meikeistäkin.





Helsingissä vietettiin viime viikonloppuna 29.8.-1.9.2013 ensimmäistä kertaa Helsinki Fashion Weekendia. Musiikkitalon eteen Töölönlahden rannalle pystytetyssä teltassa nähtiin torstaina 29.8. Cosmopolitan Urban Fashion Show, perjantaina 30.8. Me Naiset Trend Fashion Show ja lauantaina 31.8. oli Gloria-lehden vuoro High Fashion Showlla. 

Olen ollut aiemminkin katsomassa Gloria Fashion Showta. Viime vuonna se oli Vanhalla ylioppilastalolla, ja sitä aiemmin ainakin Korjaamossa Töölössä. 

Gloria Fashion Show on upea syksyinen tapahtuma, johon kannattaisi tulla kauempaakin. Ainoita näkemiäni kunnon muotinäytöksiä Suomessa Marimekon ja Ivana Helsingin lisäksi. Kiva juttu on myös se, että muotinäytöksen vaatteita voi ostaa ihan tavallisista kaupoista. Stockmannilta näytöksessä nähdyt vaatteet loppuvatkin yleensä aina heti samana päivänä.

Nyt Helsinki Fashion Weekendin telttaan oli Gloria High Fashion Dayta varten rakennettu näyttävä, valkoisena kiiltävä iso lava, jolla tähtinä kävelivät kansainväliset huippumallimme Suvi Koponen ja Kirsi Pyrhönen. 






Gloria High Fashion Shown oli suunnitellut ruotsalainen stylisti Karin Smeds. 

Näytös oli jaettu neljään osaan: Dusty Dawn, Legends of the Night, Early Morning Magic ja Starlet Sunset. 

Minua nauratti erityisesti Legends of the Night -osio, jonka musiikki oli aika kovaa rapia tyyliin Wu-Tang Clan. Sen tahdissa Teemu Muurimäen Marimekolle suunnittelemat mekot, Henri Lloydin, Tommy Hilfigerin, Ril'sin, Longchampin, Gantin ja Sandin vaatteet marssivat lavalle. Ei ehkä ihan sitä mihin näissä melko konservatiivisissa taloissa tai Gloria Fashion Showssa on totuttu, mutta todella piristävää ja tuoretta ruotsalaisnäkemystä kyllä!

Starlet Sunsetin musiikki oli puolestaan cheesy 80's, ja vaatteet Anna Ruohosen kauniita kankaita, Turo Tailoria, Armania, Vilaa, Joutsenta jne. 

Stylistillä olikin varmaan kova homma saada kaikki erimaalaiset ja erityyliset merkit kasaan yhtenäiseksi näytökseksi, ja musiikki oli yksi tapa tehdä se.  






Torstain Cosmopolitan Urban Fashion Dayn meikkisponsorina oli Maybelline, ja lauantain Gloria High Fashion Dayn puolestaan Giorgio Armani. En tiedä mikä meikkimerkki oli Me Naiset Trend Fashion Dayssa, mutta ainakin Maybelline ja Giorgio Armani oli erinomaisesti valittu kyseisten lehtien päivän teemaan. 

Glorian muotinäytöksestä poimin 4 erilaista Giorgio Armani -meikkilookia. 

Huippumalli Kirsi Pyrhösen johtamalla malliryhmällä oli luonnollinen nude-meikki ja vahvat, 1980-luvun tyyliset Brooke Shields -kulmakarvat.

Yhdellä mallijoukolla oli taas voimakkaat petroolinväriset luomivärit melkein kulmakarvoihin asti ja punaiset huulet, vähän kuin tuossa Armanin mainoskuvassakin.

Kolmas ryhmä oli mm. Suomen huippumalli haussa -ohjelmasta tutut Polina Hiekkala ja oma suosikkini ohjelman 3. tuotantokaudelta, punatukkainen Tiia Hakala, joilla oli hailakat kulmakarvat ja kirkkaan oranssit, pirteät huulet. 

Neljäs look oli Chanelin inspiroima nukkemainen, voimakkaiden mustien ripsien tyyli nudeilla huulilla.   

Kansainväliset huippumallimme oli huomattu jättää liikaa meikkaamatta luonnollisemman näköiseksi, jolloin heidät saattoi nähdä mahdollisimman paljon omina itsenään tässä harvinaisessa tilaisuudessa kävelemässä Suomessa catwalkilla. 

Meikit olivat meikkitaiteilija Ilkka Ruotsalaisen vetämän tiimin tekemiä. Ilkka Ruotsalainen tekee paljon töitä Lancomellekin, mutta tässä hän edusti siis Giorgio Armania. Ilkka Ruotsalainen kuvaili meikkejä itse seuraavasti: "Lavalle astuu moderni glamour-nukke, mutta myös boheemi rock-nainen Jane Birkinin tyyliin.".

Glorian näytöksen hiuksista vastasi kansainvälisesti menestynyt, upea hiustaiteilija Tom Wennerstrand Salon Noir -tiiminsä kanssa. Tom Wennerstand on uskomattoman hyvä hiusnero, joka tekee muotiviikkoja maailmallakin Pariisissa, Milanossa, Lontoossa ja New Yorkissa.

Kirsi Pyrhösen johtamalla malliryhmällä oli hyvin sileät, sleekit suorat hiukset, petroolisilmämeikkisillä tytöillä päänmyötäisesti kiinnitettyjä wetlook-sykeröitä, Suomen huippumalli haussa -tiimillä pörröistä kiharaa ja mustilla ripsitytöillä seksikkäitä laineita a la Brigitte Bardot. Lisäksi nähtiin muutama erityinen hiuslook L'Orealin omassa sisääntulossa. 






Gloria High Fashion Dayssa oli esittelyssä myös Giorgio Armanin meikkejä ja Armanin uusi Si-tuoksu.

Si:ta jaettiin tuoksuteltavaksi paperiliuskoilta sisään tullessa, ja lisäksi näytöksen goodie bagissa oli näyte Si:sta. Itse osallistuin jo Si:n julkaisuiltaan, ja sattumalta meinasin laittaa sitä myös näytökseen. 

Ystäväni ihastui Si:n lämpimään, hedelmäisen italialaiseen tuoksuun kovasti, joten annoin hänelle goodie bagista omankin testerini, sillä minulla on kotona kokonainen pullo tätä hurmaavaa loppukesän tuoksua.   





Glorian näytöksessä esiintyi perinteisesti myös Boutique Kaarina K. Heidän sisääntulostaan bongasin yllättäen samat kengät, joita ihastelin malli Saimi Hoyerin päällä muutama vuosi sitten Kauneusmessuilla. Kengät ovat siis varmaan joko Giuseppe Zanottin tai Balmainin, joita Kaarina K myy. Ne ovat niin huikean korkeat, että en tiedä pystyykö niillä kävelemään kukaan muu kuin huippumalli, mutta ihanat ne ovat! 

Koska näytös oli Glorian, en halua steal their thunder, vaan linkitän vain tähän Glorian nettisivuille, joilta pääsette halutessanne katsomaan näytöskuvia tarkemmin. Lisää kuvia tulee Glorian lokakuun numeroon, joka ilmestyy 24.9.2013.






Goodie bagin sisältö on kuitenkin esiteltävä kuten aina. 

Gloria-lehden ja Si-tuoksun lisäksi goodie bagissa oli Fazerin suklaata ja näytteet L'Orealin uudesta Inoacolor Care Argan Oil + Green Tea -hoitoaineesta ja hiusnaamiosta. Lisäksi saimme näyteen Lancomen uudesta DreamTone -seerumista, josta pyörii parhaillaan ihana mainos tv:ssä nuorine tyttösineen ja ruusuineen. 

Ei siis Giorgio Armania, mutta muuten kiehtovia uutuuksia kyllä! 

6 kommenttia:

  1. Onpa selvästi ollut ihana tilaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, Suomessa on niin harvoin tällaisia. Ihanaa glamouria! :)

      Poista
  2. Kiintoisat näytteet, jään odottamaan käyttäjäkokemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne olivat poikkeuksellisen kiinnostavat. Erityisellä mielenkiinnolla testaan tuota Lancomen DreamTonea. Tv-mainos on niin hyvä, että se melkeinpä möi minulle itsensä jo siinä. :)

      Poista
  3. Kivasti kirjoitettu ja antoisa postaus, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiitos, niin kivaa että tykkäsit! :) Gloria Fashion Show on minulle aina yksi syksyn kohokohtia, joten siitä on tosi mukavaa myös kirjoittaa. Ihana tapahtuma! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)