sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Case Nivea Creme

Pakko postata tähän matkajuttujen väliin tästä kohu-uutisesta.

Nimittäin Talouselämä -lehti kirjoitti 25.9.2013 siitä, kuinka Nivea Creme -kosteusvoide oli Savon Sanomien mukaan myyty loppuun Savossa parissa päivässä joka paikasta.

Siis mitä?






Näin on tapahtunut muuallakin maailmassa, ja syynä on brittilehti Daily Mailin 11.9.2013 julkaisema artikkeli, jossa toimittaja vertaili kasvoilleen kahta kosteusvoidetta: hemmetin kallista luksuskasvovoidetta Creme de la Meria ja Nivean edullista klassikkoa Nivea Cremea. 

Tulokset olivat aika hämmästyttäviä: sekä laitetestauksessa että silminnähden artikkelin mukaan näkyi, että Nivea-puoli kasvoista oli kosteutetumpi, vähemmän punoittava ja rypyttömämpi.

Ajattelin heti, että tätähän pitäisi päästä kokeilemaan itsekin. En nyt sentään ole ostamassa Creme de la Meria (hei, sehän ei edes pärjännyt Daily Mailin testissä!), mutta olisin halunnut kokeilla Nivealla ja normaalisti käyttämälläni selektiivisen kosmetiikan laadukkaalla Sensailla, olisiko jotakin tuloksia nähtävissä.

Ongelma on nyt vain se, että n. 2 euroa maksava Nivea Creme alkaa olla loppu kaikista kaupoista, yllättävää kyllä myös omasta lähikaupastani. Siksi en saanut siitä kuvia tätäkään juttua varten. 

Mutta muuten aivan mahtava ilmiö! Äiti oli sittenkin ehkä oikeassa: pelkkä perusvoide saattaa riittää, emmekä tarvitse monen sadan euron kasvorasvoja. 

Nivean mukaan sen vuonna 1911 kehitetty Nivea Creme sisältää Euceritia, pantheolia ja glyseriiniä, jotka kosteuttavat tehokkaasti ja rauhoittavat ihoa. Voide perustuu Eucerit-ainesosan keksimiseen. Emulgaattorin ansiosta vaikuttava aine, rasva ja vesi pystyttiin yhdistämään toisiinsa pysyvästi siten, että saatiin stabiili voidepohja.

Tässä on Nivea Cremen ainesosaluettelo:

Aqua, Paraffinum Liquidum, Cera Microcristallina, Glycerin, Lanolin Alcohol (Eucerit®), Paraffin, Panthenol, Decyl Oleate, Octyldodecanol, Aluminum Stearates, Citric Acid, Magnesium Sulfate, Magnesium Stearate, Parfum, Limonene, Geraniol, Hydroxycitronellal, Linalool, Citronellol, Benzyl Benzoate, Cinnamyl Alcohol.

Testailin hiljattain Nivean uutuutta Cellular Anti-age sarjaa, joten ehkä Niveakin tekee nyt turhaa tuotekehitystä. Perinteinen Nivea Creme vuodelta 1911 saattaakin olla edelleen paras!

17 kommenttia:

  1. Äidilläni oli näköjään myös kaivettuna tuo voide jalkavoideosastolta kasvovoidehyllylle ;) Mutta on todellakin ilmiö kerran voide on loppunut kaupoistakin! On tuo aika paksua kasvoille, käytin joskus lapsena ja siitä tuli finnejä tosi helposti. Luulen, että tuo testi kertoo enemmänkin sen Creme la Merin huonoudesta kuin Nivean ylivoimaisuudesta, mutta ehkä mut on aivopesty antioksidanteilla sun muilla uskomaan että voiteessa täytyisi olla jotain sellaisia toimiakseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jutun pointti pitäisi olla se, että halvallakin saa hyvää ja hinta ei ole aina takuu laadusta - ei se, että Nivean rasva on ylivoimaisen paras.

      Poista
    2. Kaisuli: Sun äiti on siis selvästikin tutustunut Daily Mailin kohujuttuun. :) Minusta myös Iltalehti kirjoitti tästä viime viikolla. :)

      Tosi hauska ja jotenkin ihan uskomaton juttu: Nivea Creme menee todellakin tällä hetkellä kuin kuumille kiville. Helsingin keskustan Stockmannilla sitä oli vielä tänään monta purkkia, mutta myyjäkin kommentoi että hyllyä saa olla koko ajan täydentämässä kun se myy nyt niin hyvin. Sokokselta oli myös loppu. :)

      En ole itse koskaan kokeillut Nivea Cremea, en edes lapsena, kun meillä käytettiin aina toista klassikkoa Vitalista. Saattaa tosiaan olla, että vertailun tulos oli vain suhteessa Creme la Meriin, mutta pelkästä mielenkiinnosta aion itse kokeilla verrata Nivea Cremea Sensaihin, sen verran kiehtova juttu tämä minusta on. :)


      Sonia: Ihan totta, hinta ja laatu eivät todellakaan välttämättä aina korreloi. Lisäksi tämä juttu oli minusta kunniaksi kaikille isoäideille ja äideille, jotka ovat uskollisesti käyttäneet Nivea Cremea vuodesta toiseen. Sehän siis toimii, vähän kuin mustaviinimarjat ja villasukatkin on myöhemmin todettu myös tieteellisesti perustelluiksi ja päteviksi.

      Lisäksi tämä juttu ehkä vähensi kiinnostustani kokeilla Creme de la Meria: tähän asti olin haaveillut siitä ja ajatellut että se on the ultimate kasvovoide sitten joskus kun siihen on varaa. :)

      Poista
  2. Kaisulin äiti on selvästi lukenut netistä jutun... ;D Creme La Mer ei tosiaan ole mitään hyvää voidetta... Siinä ei hinta/laatusuhde kohtaa millään tavalla. Swappasin kerran tuotteen, että sain sitä itselleni testiin. Pisti itselläni ihon aika nopeasti karmeaan kuntoon, tosin saman tekee myös Nivea... Paksuhkoa jankkia molemmat. Paksut voiteet eivät sovi iholleni, paitsi Dr. Hauschkan Ruusuvoide, joten suosinkin kevyempiä voiteita. Itselle tuo Nivean tuoksu on ehdoton NO, joten siksi jää hyllyyn. :( Mutta kyllähän tätä nyt kantapäihinsä hieroo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuntuu että tämä juttu leviää nyt kulovalkean tavoin, ja kohta meillä on todellinen pula Nivea Cremesta: ihan uskomaton case! :)

      En ole itse kokeillut Creme de la Meria, mutta olen kyllä haaveillut siitä. Olen ajatellut, että se vasta se olisi todellinen kasvovoide ja tekisi ihmeitä, niin legendaarinen se on. Vähänpä olisin uskonut että 2 euroa lähikaupassa maksava Nivea voisi pystyä samaan. :)

      Itse aion nyt suorittaa testin tuolla Nivealla ja parhaalla kasvovoiteellani Sensai Silkilla. Vaikka Niveasta on sanottu että se on tosi paksua, saattaisi se ehkä silti sopia omalle kuivalle iholleni, varsinkin nyt näin syksyllä sisälämmityksen alkaessa ja ihon kuivuessa entisestään. Lisäksi Nivean nettisivuilla on neuvottu, että Nivea Cremea voi käyttää myös kasvonaamiona: siihen käyttöön luulisi sen ainakin sopivan, vaikka muuten tuntuisikin liian paksulta.

      En ole vielä avannut tänään Stockmannilta löytämääni Nivea Cremea, mutta hyvä tietää että voimakkaaseen tuoksuu voi varautua. Muita Nivean käyttökohteita neuvotaan olevan kyynärpäät, polvet ja kädet, joten niissä sen voi ainakin sitten käyttää pois jos tuntuu että kasvoille ei sovi. :)

      Poista
  3. Heh, mahtava juttu tuo Talouselämän uutinen. Ei kun Niveat takaisin käyttöön :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin! Kun luin Talouselämän jutun, en ensin yhtään ymmärtänyt että mistä oli kysymys. Siis miten Nivean klassikko voidaan yhtäkkiä myydä loppuun parissa päivässä jossain Savossa??? Mutta nyt kun luin itsekin Daily Mailin jutun niin ymmärrän hyvin: aivan uskomaton juttu ja todellinen ilmiö tämä Nivea-kuume! :)

      Poista
  4. Hmm.. täytyykin päästä kokeilemaan tuotetta, jos sitä vielä joskus tulee kauppoihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdottomasti! Eivätköhän saa uutta erää kauppoihin pian, ainakin nyt kannattaisi takoa kun rauta on kuumaa. Tehdas jossain Saksassa käy parhaillaan ylityövuoroissa ja Nivean sinistä laivataan kuumeisesti ympäri maailmaa. Tosi hauska juttu! :)

      Poista
  5. Nivea on tuttu lapsuudesta ja kerran ostin sitä käsivoiteeksi, siinä hommassa pelitti hyvin =) Luulenpa että kasvojeni iholle se olisi liian tuhtia kamaa, tosin voisihan tuota joskus huvikseen kokeilla kasvoillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ikinä kokeillut Nivea Cremea, mutta nyt ehdottomasti aion. Oli tämä sen luokan uutinen, että uteliaisuuteni heräsi. Niin kuin näköjään monen muunkin: tuote on kyllä ihan totta loppu täällä Helsingissäkin melkein joka paikasta. :)

      Täytyy kokeilla Niveaa käsiinkin, kun niihinkin kaipaisin tehokasta kosteuttajaa. Mutta aivan ensimmäiseksi aion suorittaa tuon kasvorasvatestin, jos ei vain tuki ihoani. Minulla on kyllä kuiva iho, joten siinä mielessä Nivea Creme voisi sopiakin, ainakin yövoiteeksi. Raportoin tuloksista sitten täälläkin! :)

      Poista
  6. Niin eikös tää ole mallien luottokosteusvoide. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuossa Daily Mailin jutussa mainitaan, että Nivea Cremea käyttäisivät mm. Kate Winslet ja Joan Collins. Varmaan muitakin kuuluisia tähän perusvoiteeseen tyytyväisiä käyttäjiä on. Ei turhia erikoisominaisuuksia, vaan perushyvää kosteutusta, niin luulisin. Ja aion kokeilla. :)

      Poista
  7. Oho! :D Minulla on voide melkein loppu, juuri tänään katsoin, että pitää käydä ostamassa uusi purkki. Nyt törmäsinkin sattumalta tähän juttuun, mahtaakohan kaupasta enää löytää kyseistä rasvaa... Rasva on meidän perheessä kovassa käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, nyt kaikki Nivea Cremen vakiokäyttäjät ovat kyllä aivan pulassa, kun tämä Nivea-huuma on vallannut kaikki muut. Good luck jos yrität löytää Nivea Cremea jostakin, minua onnisti vasta neljännessä kaupassa, kaikkialla muualla oli loppu. Aikaminen ilmiö, mutta kivaa tietää, että tyytyväisiä vakiokäyttäjiä myös löytyy. Voide sopii varmaan moneen tarkoitukseen, ja nimenomaan on mainittu että myös lapsille. Bonuksena tuli sitten nyt tämä Daily Mailin toteama anti-ageing efekti. :)

      Poista
  8. ensi vuonna 40-vuotta ja RYPYTTÖMÄNÄ-KÖ?!7. lokakuuta 2013 klo 14.14

    Täytynee todeta että kaikkenlaisia voiteita on tullut kokeiltua, Lorealista *Dioriin. Minulle iski keski-iän akne johon ei mikään voide auttanut. Päin vastoin, voiteet työntyivät ihosta läpi. Luin Nivea jutun ja nyt sitä kolme viikkoa käyttäneenä iho on parantunut todella. Vielä tulee joitakin finnejä mutta huomattavasti vähentynyt. Minulla on kuiva sekaiho. Ensimmäisen sipaisun Niveaa ottaessani purkista, ajattelin ettei sellaista paksua "jalkavoidetta" voisi käyttää kasvoissa. No nyt olen täysin eri mieltä. Voide ei rasvoita lisää rasvaisia ihokohtia, vaan iho on vuosiin kimmoisa. Syvät otsarypyt, jotka on syventynyt lapsena olleista vesirokon arvista - on madaltunut huomattavasti. Samoin kulmien välissä "siristys/äkäryppy" :) joka oli myös syvimpiä ryppyjä kasvoillani. Voisin sanoa että todella uskomatonta! Kuulun suomalaisiin," en usko ennenkuin itse näen -ryhmään" :D TODELLA SUOSITTELEN TESTAAMAAN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla että olet tykännyt Niveasta noin paljon ja se on toiminut sinulla noin hyvin! Jokin taika siinä täytyy olla, kun niin moni on sitä kehunut. Kiinnostavaa, että voide ei paksuudestaan huolimatta sinullakaan tuki ihoa, vaan ennemminkin vain silottaa ryppyjä ja täyteläistää ihoa.

      Ostin myös itse purkin Nivea Cremea testiin ja aion kokeilla sitä kasvovoiteena heti kun ilmat tästä vain vähän viilenevät ja iho alkaa taas kuivua. Minulla on luonnostaankin aika kuiva iho, joten luulisi että se toimisi minullakin kun kerran sinullakin. Raportoin sitten tänne blogiinkin tuloksista, mutta todella hyviltä kuulostavat kyllä sinun kokemuksesi. Nyt ehkä minäkin uskallan testata! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)