tiistai 11. kesäkuuta 2013

Essie To Buy Or Not To Buy -kynsilakka

Syreenit, erityisesti liilat syreenit ovat lempikukkiani näin keväisin.






Onneksi minulla on myös syreeninliila kynsilakka, Essie To Buy Or Not To Buy Essien viime kevään 2012 talousaiheisesta Navigate Her -kokoelmasta. Olen saanut kynsilakan aikoinaan L'Orealilta testattavaksi.

Essie To Buy Or Not To Buy on aivan huippusalonkilaatua, eli levittyy kiltisti kahdella kerroksella ja kestää kynsissä kiiltävänä vähän Sally Hansenin Nailshine Miracle -päällyslakalla autettuna esimerkillisesti.  






Kosmetiikkabloggaajan huippuhetkiä taas, eli kuvasin kynsiäni puistossa liiloja syreenejä vasten. Sävy on kyllä aika tarkalleen sama (se mitä iPhone siitä pystyy toistamaan), vai mitä sanotte.

Kaunista To Buy Or Not To Buyta ei varmaan enää saa kaupoista, mutta Essien tämän kevään 2013 Madison Ave-hue -kokoelmassakin on nättejä liiloja useampi: Bond With Whomever ja Go Ginza.







Samaan Madison Ave-hue -kokoelmaan kuuluu myös yllä oleva sininen, Pariisille omistettu Avenue Maintain -kynsilakka. Haluan nyt hirveästi kirkasta, taivaansinistä kynsilakkaa. Mietin Avenue Maintainin ja sen edeltäjän, alakuvassa olevan vähän tummemman Butler Pleasen talven 2012 Leading Lady -kokoelmasta välillä. Viime kesän sininen suosikkini, Bikini So Teeny on makuuni nyt jo liian vaalea. 







To buy or not to buy siis...   

4 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunis, syreenit ovat ehdottomasti yksi kesäisimmistä jutuista mitä tiedän. Se ihana tuoksu, nytkin kantautuu nenään avoimesta ikkunasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin To Buy Or Not To Buy on tosi nätti, jotenkin eteerinen ja kaunis kynsilakka. Melkein kuin vaaleanpunainen, mutta ei sitten kuitenkaan, vaan something else. Myös uuden kokoelman Bond With Whomever on sievä liilan sävy, vähän tummempi kuin TBONTB.

      Syreenit ovat ehdottomasti lempikukkiani, niin herkän kauniita ja ihanan tuoksuisia. Kesä on nyt vain niin paljon edellä aikaansa täällä Helsingissä, että ne alkavat jo kuihtua. Onneksi toinen suosikkini, aniliininpunaiset kurtturuusut ovat nyt aloittaneet kukintansa.

      Rakastan kyllä niin paljon kukkia, melkein yhtä paljon kuin meikkejä! :)

      Poista
  2. Ostin itse juuri Essien Avenue Maintainin, on ensimmäinen sininen kynsilakkani. Superihana, ja todella hyvää laatua. Löytyi Itiksen Kicksistä -50% alesta! Suosittelen lämpimästi jos väri miellyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tiedosta! :)

      Sinisen kynsilakan haluni ei ole laantunut... Haluan juuri sellaista kirkasta keskisinistä, en vaaleansinistä enkä tummansinistä, ja juuri sellaista minulla ei ole. Avenue Maintain näytti ainakin kaupassa mielestäni paljon kivemmalta sävyltä kuin tuossa kuvassa, ja lisäksi se on omistettu Pariisille. Eli taidan siis hankkia sen jos vain jossakin alessa näen. Kiitos tosi paljon vinkistä, että Kicksin alesta voisi löytyä, siellä en ole vielä käynytkään! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)