perjantai 26. huhtikuuta 2013

Muotiperjantai; Furlan laukut ja kevät 2013

Hei ystävät! 

Ovatkohan italialaisen Furlan ihanat laukut teille tuttuja?






Aiemmin niitä oli vaikea saada Helsingistä muualta kuin Stockmannilta, mutta nykyään Kämp Gallerian yhteydessä Pohjois-Esplanadilla on Furlan oma liike.

Minä haaveilin opiskeluaikoina vuosia Furlan laukusta. Kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani vuonna 2008, ostin vaaleanruskean ison Furlan laukun. Se on vieläkin aivan priimakunnossa, ja varmaan rakkain Furlani. Sittemmin Furlia on kertynyt minulle jo 5, yleensä palkintona itselleni jostakin suuremmasta saavutuksesta.

Furla on perustettu vuonna 1927 ja sen pääkonttori sijaitsee Bolognassa Italiassa. Furla tekee laadukkaita laukkuja, asusteita ja kenkiä. Hinnat ovat 50 euron ja 1000 euron välillä.  






Kämp Gallerian (tai sen nimi taitaa nykyään olla Galleria Esplanad) liike on Furlan ensimmäinen konseptimyymälä Pohjoismaissa. 

Olen käynyt Furlan liikkeissä myös Roomassa ja Firenzessä, ja ne muistuttavat aika paljon Helsinginkin Furlaa, ovat ehkä vain vähän isompia. Helsingin liike on modernia lasia ja ihanan valoisa. 






Furlalla oli kivoja kevään uutuuksia nähtävänä. 

Tässä on värikkäitä, kumisia Candy-laukkuja, joista en kyllä itse niin välitä. Ehkä nämä menevät italialaisen muodinluomisen ja trendikkyyden piikkiin. 

Furlalla oli myös rannerenkaita läpinäkyvästä muovista.  






Tässä kuitenkin sitä, missä Furla on minusta parhaimmillaan, eli kauniita ja laadukkaita valkoisia nahkalaukkuja.

Tämän mallin nimi on Elisabeth ja se on suosikkini Furlan mallistosta. 

Minulla on kolme vanhanmallista Elisabethia. Näissä uusissa on sivuissa avattavat vetoketjut, joista laukun saa isommaksi, ja ne ovat mikäli mahdollista vieläkin kauniimpia kuin vanhat.






Olimme ystäväni kanssa eilen Elle-lehden järjestämässä ostostapahtumassa Furlan liikkeessä.

Tarjolla oli italialaisia herkullisia antipasteja. Tarjoiluvatien alla näkyy kevään nättejä clutch-laukkuja.  






Kuohuviinikin oli italialaista Ganciaa, eli tyylikkäät ja ajatuksella valitut tarjoilut oli.







Ystäväni tarvitsi clutchin eli iltalaukun kolmannen ystävämme häihin. 

Tässä näkyy Furlan kevään 2013 houkuttelevan värisiä clutcheja. Vaaleanvihreän ja limen eri sävyt ja kirkas sininen ovat muotia. Italialaisen varmalla maulla Furla on yhdistellyt niitä beigeen ja mustaan. Kivoin oli mielestäni lompakko, jonka ulkopuoli oli musta ja sisäpuoli lime. Muuten näkyi aika paljon graafista musta-valkoista.

Tässä ystäväni miettii valitsisiko hän tämän beigen rusettilaukun, joka oli kaikista ihanuuksista hänen suosikkinsa.






Vaiko sittenkin tämän sinisen, joka sopi värinä hänelle hyvin, mutta ei välttämättä kaikkien asujen kanssa.

Lopulta ystäväni päätyi kuvan oikeassa laidassa näkyvään käytännöllisimpään mustaan clutchiin. Siinä oli kuitenkin vielä lisäksi sisällä pilkullinen ja valkoinen pussukka. Hinta oli noin 80 euroa, josta saimme vielä - 20 %:n alennuksen.

Tuossa keskellä kuvassakin näkyy hiekanharmaana yksi kolme pussukkaa sisältävä laukkumalli. Idea oli minusta mielettömän kiva, ja hintakin Furlaksi suhteellisen edullinen. Valitettavasti kyseistä laukkua oli kuitenkin vain beigenä, sinisenä ja turkoosina, joista mikään ei ole oikein minun värini.

Furla oli värikkäine laukkuineen, huiveineen ja vöineen kuin leivoskauppa. Väreistä tuli valoisa ja keväinen olo. Erityisesti vaaleanvihreät laukut viehättivät minua ja antoivat energiaa!






Furlan hinta-laatusuhde on mielestäni hyvä. Koen, että siinä ei maksa pelkästä merkistä, vaan laatu on myös erinomainen.

Kaikki Furlan laukkuni ovat kestäneet kovaa käyttöä tosi hyvin, ja ovat lisäksi malleiltaan melko ajattomia.

Tämä on uusin Furlani, jossa ihastuin viininpunaiseen väriin, ketjumaisiin kantokahvoihin ja leopardivuoriin. 






Tämä taas on aika vanha Furla, pikkuinen musta krokotiilinnahkakuvioinen Elisabeth. 

Tämä laukku on ollut mukana monilla matkoilla kanssani, sillä se on niin kätevän pieni.

Muut Furlani ovat töissä, mutta voin joskus kuvata nekin teille jos olette kiinnostuneita.

Nyt en ole pitkään aikaan ostanut uutta Furlan käsilaukkua. Haaveilenkin nykyään vähän eri merkeistä kuten Mulberryn Bayswaterista sävyssä Oak tai suomalaisen Lumin konjakinruskeasta laukusta.

Olen silti edelleen sitä mieltä, että Furlalla on erittäin hyvä laatu ja kauniit mallit, mutta joskus tyttö vain tarvitsee vaihtelua! 

13 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! :) En tiennytkään, että Furlan liike on tullut Suomeen. Olen niitä myös vuosia ihastellut, ja viime kesänä ostin Roomasta ensimmäisen Furlani. Juurikin valkoinen, nahkainen. ;)

    Ennen olin enemmänkin laukkufriikki ja tiesin aika paljon merkeistä ja niiden mallistoista, ja olin valmis sijoittamaan laukkuihin paljonkin rahaa. Se vaihe meni vähän ohi, sen on ehkä vähän korvannut tämä nykyinen kosmetiikkamaniani. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Furlan Kämp Gallerian liike avattiin tosiaan n. vuosi sitten. SItä ennenkin Furlaa myytiin Kämpissä M-boxissa, ehkä vieläkin. Jotenkin minulla on sellainen tuntuma liikepaikan vuoksi, että liikkeet olisivat myös keskenään yhteydessä. Ainakin myös Longchampin liike Espalla kuuluu M-boxille, ja sitä myydään molemmissa liikkeissä, omassa erikoiskaupassaan ja M-boxilla.

      Ihana tarina Furlasi historiasta! Minäkin ihastelin Roomassa vuonna 2007 valkoisia nahkaisia Furlia, mutta olin silloin harjoittelussa, joten en vain raaskinut käyttää laukkuun niin paljon rahaa. Kun harjoittelu päättyi ja sain ensimmäisen vakituisen työpaikan ostin heti Furlan! :)

      Nuo valkoiset Furlat olivat kyllä niin kauniita! Valkoinen ei vain tällä hetkellä sovi syksyisiin väreihini (punainen tukka jne) niin kovin hyvin, konjakinruskea, oranssi tai vihreä on parempi. Mutta valkoinen laukku on kyllä kaunis, vaikka tietenkin aika arka.

      Minulle on käynyt vähän samalla tavalla, että alunperin olin tosi innostunut laukuista! Nykyään harrastan enemmänkin kosmetiikkaa, enkä enää niin tarkasti seuraa laukkumaailmaa. Mikä on kyllä tietenkin sikäli hyvä, että kosmetiikka on onneksi vähän edullisempaakin! :)

      Poista
  2. Furla on minullekin tärkeä merkki, juurikin siitä syystä, että Furla oli minulle ensimmäinen ns. vähän parempi merkkilaukku. Siitä olenkin sujuvastai päässyt merkkilaukkujen maailmaan, Furlia omistan nyt 5, jonkun olen jo myynytkin. Oma suosikkini on Carmen, monta vuotta vanha suklaanruskea ihanuuteni palvelee edelleen ja on hyvässä kunnossa.

    Tuota Elisabeth mallia olen joskus katsellutkin ja sen voisi hyvin hankkia jos Furlaa vielä ostan. Voiko sitä kantaa olalla?

    Nyt suosikkini on Prada, todella aikaa kestäviä laukkuja malliin 'äidiltä tyttärelle'.

    Omissa laukkuhankinnoissani olen tehnyt sen päätöksen, että ostan harvemmin ja merkkilaatua, kuin monta 'merkitöntä' 50-100 euron veskaa vuosittain. Voisinpa jopa sanoa, että tulee näin halvemmaksi. Tosin kun asun ulkomailla, on täällä houkutukset suurempia ja merkkilaukuissa edullisempi ja parempi tarjonta, joten on sitä nyt tullut tehtyä investointeja vähän turhankin tiheään...





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmaan tällainen porttiteoria, että moni saattaa ostaa ensimmäiseksi merkkilaukuksi Furlan, koska ne ovat laadukkaita ja kuitenkin vähän edullisempia kuin Louis Vuittonit, Guccit ja Pradat. Sitten huomaa, että laadusta kannattaakin maksaa, ja kiinnostuu muistakin kalliimmista laukkumerkeistä. Ainakin minullekin on käynyt juuri niin! :)

      Aika hauska, että meillä on täsmälleen sama määrä Furlia. :) Muistan hyvin Carmen-mallin, itsekin harkitsin sitä aikoinaan Firenzessä kauniin punaisena. :)

      Olen ollut tosi tyytyväinen Furlien kestoon. Olen käyttänyt omaa ruskeaa Elisabethiani varmaan päivittäin pari vuotta, ja silti se on vieläkin tosi hyvässä kunnossa. Kyllä sen laadun vain käytössä huomaa!

      Isompia Elisabetheja pystyy kyllä kantamaan myös olalla, tuota ihan pienintä ei. Jos on paksu takki, täytyy vähän tunkea, mutta kyllä se mahdollista on. Se on tosi kätevää, kun voi kantaa sekä kädessä että tarvittaessa myös olalla.

      Kiitos paljon vinkistä, että Prada kannattaa myös tarkastaa! Minusta nämä kallimmat laukut eivät loppujen lopuksi edes ole suhteessa niin kalliita, jos yhtä laukkua voi käyttää jopa kymmeniä vuosia. Olen todennut saman, että kannattaa sijoittaa mielummin laatuun ja ostaa yksi kunnon laukku vaikka parin vuoden välein kuin monta halvempaa. Lisäksi ne pitävät arvonsakin aika hyvin, jos vaikka malliin tai merkkiin kyllästyy ja sen haluaa myydä. :)

      Poista
    2. Vielä jatkoa tuohon omaan kirjoitukseeni:
      Pradaa ja muita italialaisia merkkejä kannattaa ehdottomasti ostaa Italiasta ja alennusmyyntien aikaan. Pradan pääputiikissa Roomassa (ja varmasti muuallakin) on todella hyvät alet ja huippulaukun voi saada n. 40 % alessa. Luku sinänsä on Pradan outletit, joita suosittelen lämpimästi. Tosin niissä pääsee eroon rahoistaan... :)

      Poista
    3. Kiitos paljon vielä neuvoista! En ole koskaan ajatellutkaan, että myös niissä merkkiliikkeissä voisi olla alet. Oi, oi, en ole vain koskaan nähtävästi sattunut sinne oikeaan aikaan!

      Firenzen ulkopuolella kävimme The Mall -outletissä, jossa oli myös Prada. Ja tietenkin Gucci! Mieheni osti sieltä Pradan solmion, mutta en Pradalla varmaan edes katsonut laukkuja, sillä jotenkin en ole ennen tätä kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota. Olen vain haaveillut Guccista, sillä pidän siinä niitä viittauksista hevosmaailmaan. Nyt täytyy ehdottomasti perehtyä myös Pradan tarjontaan, kiitos suosituksesta! Se on aina parasta, jos kuulee joltakin henkilökohtaisia käyttökokemuksia. :)

      Poista
    4. Samoissa paikoissa ollaan ilmeisesti kierrelty, minullekin The Mall on tuttu, samoin parit muut merkki-outletit pitkin Italiaa. Guccit ovat tosiaankin myös ihania, yksi minunkin ostoslistalla olevista merkeistä.

      Italian aleissa kannattaa olla paikalla heti kun ne alkaa, mutta se kannattaa, silloin voi todellakin tehdä hyviä ostoksia huippuliikkeissä.

      Mulla on itsellä 3 Pradaa ja en voi kuin sanoa, että tyytyväinen olen. Nahka on hyvää, vetoketjut laadukkaita ja laukut myös ovat hyviä käyttää ja kantaa.

      Poista
  3. Minunkin luonani asuu kaksi Furlan laukkua sekä Furlan lompakko! Molemmat laukut ovat jo useamman vuoden vanhoja, mutta edelleen todella hyvässä kunnossa. Olen ihan samaa mieltä, hinta-laatu-suhde on Furlalla tosi hyvä. Tiesitkö muuten, että Kämpissä oli aikaisemminkin Furlan myymälä? Olen toisen Furlan laukkuni ostanut juuri sieltä. Myymälä kuitenkin lopetettiin parin vuoden jälkeen, joten olinkin tosi ilahtunut, kun Furla palasi Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meillä on kyllä niin paljon yhteistä, eli tämä ihastus Furlaankin! :)

      Olen samoin ollut todella, todella tyytyväinen Furlien kestoon. Olisi jotenkin masentavaa jos ensin maksaisi monta sataa euroa laukusta, ja sittens se kestäisi hyvänä vain vuoden tai kaksi. Lisäksi Furlan mallit ovat niin ajattomia, että minusta jopa ensimmäinen, 5 vuotta sitten ostettu Furlani on edelleen todella muodikas. Samoin muistan että noita ihan samannäköisiä valkoisia Elisabetheja oli Roomassa jo vuonna 2007 kun niitä siellä Espanjalaisten portaiden juurella olevassa Furlan kaupassa ihastelin. :)

      Joo, muistan kyllä, mutta en itse koskaan käynyt siellä. Olisikohan se ollut jopa ennen vuotta 2007, kun silloin vasta todella löysin Furlan. Se ei minustakaan kovin kauan siinä ollut, ja sen jälkeen Furlaa sai pääosin Stockmannilta sekä Kämp Gallerian M-boxista. Mutta nyt meillä on taas kaupungissa ihana oma Furlan liike. Toivottavasti vain asiakkaita riittäisi, niin saataisiin pitää se mahdollisimman pitkään! :)

      Poista
  4. Hei olipa ihana tavata tänään CandyShopin popup-kaupassa! :) Tosi kiva tää sun blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ihan mieletön tuuri että alettiin vain sattumalta jutella blogeista! :)

      Sun tekemät kynnet on muuten tosi hienot! Ihastuin Macbeth-väriin niin paljon, että menin vielä takaisin hakemaan sen, niin upea punainen se oli! En päässyt kuin Stockalle asti niin oli käännyttävä takaisin. Kiitos vielä! Blogijuttu tulee varmaan ensi viikolla. :)

      Lisäsin myös blogisi myös tuonne oman blogini sivupalkin blogilistaan ja alan ehdottomasti lukea sitä, tosi kiinnostavaa. Samoin tulen vierailemaan YouTube -kanavallesi, todella mukavaa saada lisää kivaa lukemista ja katsomista! :)

      Poista
    2. Awww voi kiitos! <3 Macbeth on kyllä aivan ihana! Parasta Butter Londonille työskentelyssä juuri on se, että oikeasti rakastan niitä lakkoja, niin ei tarvitse kissojen ja koirien kanssa etsiä hyviä puolia lakoista.
      Harmi että tuo saattoi olla viimeinen Butter London keikka :(

      Kiitos tuhannesti, olet aivan ihana! Kirjoitat tosi hyvin ja mielenkiintoisia juttuja, sait todella vakituisen lukijan! :)

      Poista
    3. Butter Londonissa oli kyllä uskomattoman hyvä laatu! Aina kalliimmistakaan lakoista ei voi olla varma korreloivatko laatu ja hinta varmasti, mutta tosi hieno kiilto ja hyvä kestävyys. Ja ne hauskat nimet ja kivat värit! Harmi vaan, että merkki on juuri poistumassa valikoimasta kun löysin sen.

      Oli myös tosi hienoa kun olit niin hyvin perehtynyt merkkiin. Heti tiesit että millainen on lakan peittävyys jne. Se on asiakkaan kannalta aivan luksusta! :)

      No kiitos samoin! Kävin jo lueskelemassa sun blogissa, ja todella kiinnostavia ja kivoja aiheita. Niin ihanaa! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)