sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

LivBox huhtikuu

Huhtikuun LivBox saapui, ja se olikin tämän 3 kuukauden tilauseräni viimeinen. 






Kyllästyn helposti, joten toivoin että mustan laatikon tehosteväri olisi vaihdettu limenvihreästä vaihteeksi joksikin muuksi. 

Helmikuun LivBoxin tehostevärinä oli ystävänpäivän kunniaksi pinkki. Maaliskuun boxi oli limenvihreä kuten aiemmatkin. Nyt huhtikuussa väriksi olikin virkistävästi valittu sininen.  

Huhtikuun LivBoxin teemana olivat silmät, joka paljastettiin LivBoxin Facebook-sivuilla jo etukäteen. 






Linja ei kyllä pitänyt ihan loppuun asti, sillä joukossa oli yksi kasvotuotekin.

Tässä ne köllöttelevät, huhtikuun LivBoxin tuotteet: 2 täysikokoista, 1 pienikokoinen ja 1 näytekoko. Yksi selektiivinen, yksi apteekkikosmetiikkaa, yksi markettituote ja yksi halpis. 

Helmikuussa oli 2 täysikokoista tuotetta (We Care Icon -vartalovoi ja Essien kynsilakka) ja loput näytteitä (parfyyminäytteet ja Olayn kasvovoiteet), ja maaliskuussa 1 täysikokoinen (Laveran eyeliner) ja 4 hyvänkokoista näytettä (Korresin suihkugeeli, Ma Provence -palashampoo, Burt's Bees -käsivoide ja Ziajan vuohenmaitokasvovoide). 






Jännitin aivan hirveästi, saisinko LivBoxista vaihtoehtona olleen Cliniquen High Impact Mascara -ripsarin vai tämän All About Eyes Rich -silmänympärysvoiteen. Toivoin kovasti nimenomaan tätä silmänympärysvoidetta, ja sen myös onnekseni sain. I have good karma!  

Cliniquen All About Eyes -silmänympärysvoidetta on kehuttu kovasti, ja olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä. Tämä on 5 ml:n näytekoko, normaalisti voiteen koko on 15 ml ja hinta 36 euroa. Voidetta voi käyttää sekä päivällä että yöllä.

Olin etukäteen ajatellut, että lopettaisin LivBoxin tilaukseni nyt ainakin hetkeksi tähän, sillä keskimäärin boxeissa on aina ollut yksi tuote, josta olen tykännyt ja joka on ollut minulle hyödyllinen. 13,90 euron hintaan se on aika vähän. 

Olin lohduttautunut sillä, että tuolla 13,90 euron hinnalla voisin aina ostaa suoraan sen yhden tuotteen itsekin, joka minua boxissa kiinnostaa. Tämä Cliniquen All About Eyes -silmänympärysvoide sai nyt mieleni vähän muuttumaan, sillä en usko että olisin koskaan vain huvikseni ostanut kokeiluun tuota täysikokoista silmänympärysvoidetta.

Olen muutenkin hyvin tyytyväinen, sillä LivBoxin pyytäessä palautetta boxeista vastasin, että toivoisin boxiin enemmän selektiivistä kosmetikkaa, vaikka sitten vain näytekoossa. Kalliimpia tuotteita ei tule kovin helposti ostettua vain kokeiluun, joten siinä nämä LivBoxin näytteet ovat aivan erinomaisia. Tuotteita pääsee testailemaan rauhassa ennen ostopäätöksen tekemistä. 






LivBoxista löytyivät myös nämä Simplen silmämeikinpuhdistustyynyt.

Olen testaillut näitä jo ennenkin, juttuni siitä on täällä: Hemmotteluhoitoja hotellissa, Rituals ja Simple-meikinpuhdistusliinat.

Silmämeikinpuhdistustyynyt ovat kätevä tuote matkalle. Pidin kyllä enemmän näiden sisartuotteesta, Simplen meikinpuhdistusliinoista. Nämä silmämeikinpuhdistustyynyt eivät olleet minusta kovin tehokkaita, vaikka niiden luvattiin puhdistavan jopa vedenkestävä silmämeikki. 

Nyt kuitenkin ajattelin yrittää näillä silmämeikinpuhdistusta pitämällä tyynyä pidempään silmän päällä, jotta se lioittaisi meikin irti tehokkaammin. Hyvä puoli näissä silmämeikinpuhdistustyynyissä on, että ne eivät ärsytä tai kirvele silmissä yhtään.

Pakkauksessa on 30 tyynyä ja hinta on 5,50 euroa.  






Vasemmalla on LivBoxista oikein kiinnostava tuote, Avenen Eau Thermal-terveyslähdevesi, niin kuin se on LivBoxissa nimetty.

Kyseessä on tuotekuvauksen perusteella lähinnä kasvovesi. Sitä on tarkoitus suihkuttaa puhtaalle iholle, kuivata hellävaraisesti ja levittää päälle kasvovoide. Veden tarkoituksena on kosteuttaa ihoa sekä rauhoittaa ärtyneitä kohtia ja tulehduksia. Se myös suojaa ihoa.

Avenen nettisivuilla korostetaan erityisesti sitä, että kasvoveden ei saisi koskaan antaa kuivua iholla, vaan liika kosteus pitäisi imeyttää kasvopaperiin tai pyyhkeeseen. Näin estetään ihon oman kosteuden haihtuminen. 

Eau Thermal -terveyslähdevesi on kaikkien Avenen ihonhoitotuotteiden tärkeiden raaka-aine. Avenen terveyslähde sijaitsee Ranskassa, ja sen ihoa rauhoittava vaikutus on tunnettu jo 1700-luvulta lähtien. Nykyään lähteen ympärillä ovat Avenen tehtaat ja ihonhoitoon keskittynyt dermatologinen keskus. 

Eau Thermal -pullossa on siis vettä tästä lähteestä. Siinä on vain kaksi ainesosaa: Avene Aqua ja Nitrogen (typpi, ponneaine). Lähteen vesi sisältää luonnostaan ihoa rauhoittavia ja suojaavia silikaatteja sekä muita hiven- ja kivennäisaineita. Avenen mukaan veden vaikutuksista on julkaistu kymmeniä kliinisiä tutkimuksia.

Etukäteen luulin, että Avenen Eau Thermal olisi samanlainen meikin päälle käytettävä kosteuttava suihke kuten Jane Iredalen Pommist. Pommistia voi toki käyttää myös meikin alle kosteuttamaan, mutta ihana se on myös meikin päälle suihkutettuna. Sen varsinainen tarkoitus on asettaa, "set", mineraalimeikkipohja, mutta se toimii hyvin myös tavallisen meikkipohjan päällä kosteuttamassa ihon kuivia kohtia.

Ilmeisesti nyt kyseessä eivät kuitenkaan ole aivan samantyyppiset tuotteet. Se on sinänsä harmi, koska tuollaisia hyviä kosteuttavia suihkeita kuten Jane Iredale Pommist ei ole kovin monella merkillä, ja tuo Pommist on aika kallista ja vaikeasti saatavissa. Avenen Eau Thermalen pikkupullon (50 ml) hinta on 6,80 euroa. Eau Thermalea saa myös 150 ml ja 300 ml pulloissa.

Odotin paljon, koska Avene on laadukkaanoloinen apteekkimerkki. Katsotaan mitä tykkään, voihan olla että kuiva ihoni nauttiikin Eau Thermalesta, vaikka näin etukäteen minun ei ollut aivan helppo ymmärtää sen käyttötarkoitusta. Itse luokittelisin tuotteen lähinnä hoitovedeksi, ja kylmästi ajateltuna kyse on siis lähdevedestä pullossa.   






Toinen tuote, josta tarjolla oli LivBoxissa vaihtoehtoisia värejä, oli Paesen luomiväripaletti. Toivoin etukäteen, että en saisi siitä ainakaan hopeista väriä, vaan ennemminkin liilan. Sain nimittäin tuon hienon hopeisen Paesen Diamond Mono 19 -luomivärinjoka näkyy takana, juuri viime viikolla Paesen maahantuojalta Face Helsingiltä. 

Nyt en tiedä oikein minkä värin sain, kun kaikkien blogien kuvissa nuo Paesen luomivärit ovat olleet ihan erisävyisiä. Oman trioni nimi on Luxus 110. Ainakaan se ei ole hopeinen, vaan ennemminkin ehkä aavistuksen vaaleanpunaiseen ja luumuun menevä. Sopii varmasti hyvin vihreisiin silmiini!

Kolmen luomivärin trio on kiva, sillä sillä voi halutessaan tehdä klassisen silmämeikin tai smoky eyen. 

Paesen luomivärit LivBoxiin oli valinnut meikkitaiteilija Saara Sarvas, jonka ohjeet smoky eyes -meikin tekoon löytyvät LivBoxin blogista täältä. Kiva idea LivBoxilta käyttää ammattilaista valitsemaan boxiin tuote. Aiemminhan tuotteita LivBoxiin on valinnut meikkitaiteilija Mariela Sarkima. 

Minulla on ennestään myös Paesen beigekultainen Diamond Mono 22 -luomiväri, jonka olen myös saanut maahantuojalta testiin.   

Näissä Paesen luomiväreissä on todella kauniit, hohtavat sävyt. Pigmentissä nyt ei ole aihetta mihinkään suuriin juhliin, mutta arkikäytössä nämä toimivat erinomaisesti ja ovat oikein nättejä. 

Paese on puolalainen merkki. Luomiväritrion hinta on 7,95 euroa. 


Olen oikein tyytyväinen tähän huhtikuun LivBoxiin. Kaikki tuotteet olivat itselleni mieleisiä (Cliniquen silmänympärysvoide, Avenen Eau Thermal -kasvovesi ja Paesen luomiväri) tai vähintäänkin tarpeellisia (Simplen silmämeikinpuhdistustyynyt). 

Se tekeekin sitten tilauksen jatkamisen miettimisestä entistä vaikeampaa. LivBox vielä vauhditti harkintaani ilmoittamalla, että toukokuun 15. päivästä lähtien LivBoxien hinta nousee 15,90 euroon. Sitä ennen saa tilata vielä vanhalla hinnalla 13,90 euroa kuukausi. Nyt kannattaisi siis tehdä mieluiten 3 kk:n tilaus (41,70 euroa).

Ovelaa markkinointistrategiaa LivBoxilta ilmoittaa hinnannoususta näin etukäteen, kun varmaan aika monen tilaus on katkolla nyt huhti-toukokuussa. Minun kohdallani tämä etukäteisvaroitus taitaa ainakin tuottaa tulosta ja luulen että jatkan tilaustani, sen verran kiva tämä kuukausittainen kosmetiikan yllätyspaketti on!

4 kommenttia:

  1. Kiitos mukavasta blogista. Olen ollut hiljaisena lukijana jonkin aikaa.

    Ostin Avenea ison putelin kuivaa ihoa auttamaan. Olen suihkinut sitä aamulla puhtaalle iholle ja ihan meikin päälle. Hyvin on toiminut meikin päällä, varsinkin mineraalit tuppaa saamaan hilseilyä muuten aikaan. En tiedä onko veden ostaminen siihen hintaan järkevää, mutta ainakin puhdasta tuon luulisi olevan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Kiva kun kommentoit! Minusta on niin hauska tietää ketkä blogiani lukevat, kun aina välillä tuntuu että kirjoittelen tätä täällä vain itsekseni. :)

      Tosi kivaa kuulla kokemuksiasi Avenesta! Kiitos tiedosta, että sitä voi siis varmaan käyttää meikin päällekin noista käyttöohjeista huolimatta. Luulisi tosiaan, että se kosteuttaa meidän kuivaihoisten ihoa myös niin. Minullakin saattaa talvella pahimmillaan jopa tavallinen meikkipohja hilseillä kuivuuttaan tehokkaista kosteusvoiteista huolimatta.

      Hyvä pointti myös, että lähdevesi on varmaan ainakin puhdasta, joten on sikälikin hyvä iholle. Ja jotkut käyttävät samalla tavalla ihon kosteuttamiseen ja meikkipohjan asettamiseen ihan vain tavallistakin vettä suihkepullosta. Jos sekin toimii, niin miksei sitten tämäkin. :)

      Poista
  2. Minä ajattelin kyllä suihkia Avenea meikin päälle :) Toivottavasti pullosta tulee tarpeeksi hienojakoista sumua, en ole vielä kokeillut. Oma luomiväritrioni näyttää niin hileiseltä, etten taida avata sitä ollenkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että sinäkin ajattelit tehdä niin. Sitähän ei missään neuvottu, mutta ei toisaalta kiellettykään, joten tehdään me kuivaihoiset ainakin niin. :)

      Pullohan oli muovitettu, joten en itsekään avannut sitä turhaan ennen kuin otan sen käyttöön. Meikin päälle suihkutellessa olisi kyllä tärkeää, että suihke olisi tarpeeksi hienojakoinen, että tulisi nättiä jälkeä. :)

      Minun Paeseni ei onneksi ole kovin hileinen, mutta ei toisaalta mitään pigmentin juhlaakaan. Ihan kelpo arkiluomiväri kuitenkin. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)