torstai 14. maaliskuuta 2013

Stockmannin Kauneuden juhlaa -tapahtuma ja Giorgio Armani Luminous Silk -meikkivoide

Kulkaas, taas vietetään ihanaa kauneustapahtumaa, tällä kertaa Stockmannin Kauneuden juhlaa sunnuntaihin 17.3.2013 asti.  

Tämän Stockmannin kevään kauneustapahtuman nimi on kyllä vaihdellut, muistaakseni viime keväänä se oli Kaunis kevät. Nyt nimeksi näyttää vakiintuneen Kauneuden juhlaa, samoin kuin syksyllä, jolloin sama tapahtuma oli viimeksi.

Täällä Pumpulipupussa on jo perinteeksi muodostunut katsoa Stockmannin kauneustapahtumien esitteistä uusimmat meikkitrendit. 


Tämän kevään meikki on Stockmannin mukaan raikas ja romanttinen. Pääpaino on ruusuisessa, vähän jopa läpikuultavassa huulipunassa. Silmämeikki on hillitty ja iho luonnollisen kuulas. 

Yksinkertainen on kaunista! Ihanasti sieltä erottuvat myös nuo vihreät silmät. Huulipunan aivan aavistuksen violettiin menevä roosa sävy muodostaa niille kauniin vastapainon. 

Meikin on tehnyt meikkitaiteilija Janne Suono ja kuva on Jonas Lundqvistin. Ohjeet meikin tekoon löytyvät esitteestä ja Stockmannin nettisivuilta täältä.  

Kauneuden juhlaa -tapahtumassa on meikkaamassa eri merkkien meikkitaiteilijoita. Täällä Helsingissä on meikkitaiteilijat paikalla Lancomelta, Helena Rubinsteinilta, Yves Saint Laurentilta, Chanelilta ja Shiseidolta.

Lisäksi tapahtumassa on tarjouksia kanta-asiakkaille. Yleensä jollakin tietyllä summalla samalta merkiltä tuotteita ostettuaan saa myös kaupan päälle meikkilaukun tai muun edun. 

Vertailin näitä etuja huvikseni. Suhteessa paras etu oli mielestäni Elizabeth Ardenilla, jolla vähintään 65 euron ostoksilla saa kaupan päälle jopa 125 euron arvoisen kosmetiikkalaukun sisältöineen. Myös Estee Lauderin etu on hyvä: yli 100 euron ostoksilla 145 euron arvoinen meikkilaukku kaupan päälle.

Itsehän rakastan kaikkia näytteitä, joten minua nämä kaupanpäälliset houkuttelevat kovasti ostoksille.   






Stockmannin kauneustapahtumiin saa perinteisesti esitteen mukana - 20 %:n alennussetelin yhdestä normaalihintaisesta kosmetiikkatuotteesta.

Käytin omani vakiomeikkivoiteeseeni Giorgio Armani Luminous Silk Foundationiin, niin kuin joskus aiemminkin. Giorgio Armanin meikkivoide on niin kallis, 55,50 euroa, joten siinä alennus todella tuntuu.

Tällä kerralla jouduin kuitenkin harkitsemaan vakavasti meikkivoiteen vaihtamista, sillä luin etukäteen Kauneuden juhlaa -esitteestä, että Luminous Silk Foundation -meikkivoide olisi uudistunut.

Harkitsin jo, että pitäisikö minun lähteä kokeilemaan Lancomen Teint Miraclea (Nyt, aura on tiedettämme!) tai Yves Saint Laurentin valokynästä inspiraationsa saanutta Le Teint Touche Éclat -meikkivoidetta, joita on molempia kehuttu kovasti. Kaipaisin nimittäin Giorgio Armanin Luminous Silk -meikkivoiteeseen aavistuksen lisää valonheijastavuutta, vaikka se muuten hyvä onkin. Lopputulos on Luminous Silkillä tosi luonnollinen, mutta kuitenkin riittävän peittävä. Luminous Silk tekee kermaisen täydellistä ihon pintaa, mutta on kuitenkin koostumukseltaan kevyt. Vähän kuin eräs meikkaaja minulle sanoi: sen näköinen kuin minulla ei olisi meikkiä ollenkaan.

Olen kuitenkin arka vaihtamaan meikkivoidetta kovin helposti, sillä pelkään hysteerisesti väärää sävyä. Tämän Giorgio Armani Luminous Silkin sävyn 4 on minulle tarkasti valinnut Giorgio Armanin konsulentti Tallinnan Kaubamajassa silloin, kun Giorgio Armania ei vielä saanut Suomesta. Nykyään sitä myydään Helsingin ja Oulun Stockmannilla. 

Giorgio Armanin Luminous Silk on myös palkittu monena, monena vuonna amerikkalaisen In Style -lehden vuoden parhaana meikkivoiteena. Myös Yves Saint Laurent Le Teint Touche Éclat sai mm. vuonna 2012 Allure-lehden palkinnon parhaana meikkivoiteena.

Minulle on itseasiassa lähetetty Yves Saint Laurentilta testiin Le Teint Touche Éclat -meikkivoide, mutta se on niin tumma sävy (BR 50, kun oikea olisi ehkä 20 tai 30), että se on odottanut kesäisempiä päiviä. 

YSL:n Le Teint Touche Éclat olisi itseasiassa vielä Kauneuden juhlaa -tapahtumassa tarjouksessa 42 euroa, kun normaalihinta on 54,90 euroa.

Mennessäni nyt Stockmannille, Giorgio Armanin konsulentti kertoi kuitenkin minulle, että Luminous Silk ei olekaan muuten uudistunut, kuin että värisävyjä on tullut lisää. Aikamoinen helpotus, vaikka toisaalta olisi ollut mielenkiintoista kokeilla vaihteeksi jotakin muutakin meikkivoidetta.

Luminous Silk on minulle kuitenkin kuin vanha luotettu ystävä: tukena ja turvana hyvinä ja huonoina päivinä. Kunnes Teint Miracle tai Le Teint Touche Éclat tai joku muu uusi houkutteleva tulokas meidät erottaa!  

7 kommenttia:

  1. Ostin helmikuussa YSLn meikki voiteen ja se on loistava! Ensin ihastutti sen tuoksu, kun olin juuri ennen ostoa käyttänyt pois cliniquen meikkivoidetta jossa hajusteita ei ole. Eihän sr tietty iholla tuoksu, mutta kuitenkin :)
    Pidän siitä kuinka pystyn kasvojen keskiosaan kerrostamaan sitä tarvittaessa enemmänkin ja silti lopputulos on luonnollinen.
    Itsellä oli tarkoitus tuo lancomen meikkivoide testata, mutta kun tästä löytyi parempi sävy niin päädyin tähän. Hetkeäkään en ole katunut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmi: Voi miten kivaa että kerroit kokemuksiasi YSL:n meikkivoiteesta, kiitos paljon!

      Voi, olet jo ainakin toinen nainen jonka tiedän ihastuneen YSL:n Le Teint Touche Eclatiin. :)

      Onpas mielenkiintoista, minunkin täytyy tuoksutella että miltä YSL:n meikkivoide oikein tuoksuu. Nämä tuoksuthan jakavat usein mielipiteitä. Itseäni ei haittaa jos kasvomeikki tuoksuu, jos tuoksu on vain hyvä. :) Esim. Estee Lauderin BB-voide tuoksuu raikkaalle kurkulle ja kukille ja Guerlainin Les Meteorites -puuterihelmet orvokeille. :)

      Kuulostaa kyllä todella hyviltä nuo YSL:n Le Teint Toiche Eclatin ominaisuudet. Minun on nyt varmaan testattava tuota omaa liian tummaa sävyäni ja koitettava kuvitella miltä se näyttäisi vaaleampana. Sen verran hyvältä kuulostaa! :)

      Lancomen Teint Miraclehan on myös tosi suosittu meikkivoide, ja pari kertaa olen jo melkein kokeillutkin sitä. Täytyy katsao kumpaan sorrun nyt ensin, YSL:n vai Lancomen meikkivoiteeseen. :)

      Poista
    2. Emmi vielä: Minä kävinkin nyt ostamassa tänään YSL:n Le Teint Touche Eclat -meikkivoiteen! YSL:llä oli paikalla meikkitaiteilija Janita Salmensuo, joten ajattelin että hänen avustuksellaan saan varmasti oikean sävyn. Sävykseni tuli B 20 Beige.

      Myös Janita Salmensuo näytti minulle meikkivoiteen käytön juuri niin, että sitä voi ensin levittää sormin ohuen kerroksen koko kasvoille, ja sitten siveltimellä vielä kerrostaa vähän lisää t-alueelle. Muutenkin hän kertoi todella mielenkiintoisesti YSL:n Touche Eclatin ja oman vakiomeikkivoiteeni Giorgio Armanin Luminous Silkin eroista. Teen siitä vielä tarkemman blogijutun tänne myöhemmin.

      Lähdettyäni Stockmannilta ihmettelin, että mikä oli se ihana kookoksen tuoksu joka nenääni leijaili. Ajattelin ensin että se oli Janita Salmensuon parfyymi tai joku niistä YSL:n kasvovoiteista tai seerumeista, joita hän myös iholleni levitti. Sitten muistin kommenttisi ja tajusin että sen on oltava varmaan tuo meikkivoide. Aivan ihana tuoksu, suorastaan rakastuin siihen! Joskus ihmetellään että tarvitseeko meikkivoiteen tuoksua, mutta jos ne tuoksuvat tälle niin sanon että antaa tulla vaan! :)

      Poista
  2. Katsoin myös mielenkiinnolla läpi tuon Kauneden juhlaa -tapahtuman vihkosen ja kyllähän sieltä kaikkea mielenkiintoista löytyi;). Itse yritän tutustua valikoimaan paremmin tulevana viikonloppuna, jolloin toivottavasti paikalla on eri sarjojen konsulentteja, joilta voi kysyä enemmän tuotteista.

    Yritän tässä hillitä itseäni luonnonkosmetiikkamessuille asti, mutta saa nähdä miten käy;). Ensi viikolla on Sokoksella 3+1 päivät ja Hullut Päivän varmaan pääsiäisen jälkeen. Niin paljon ihania kosmetiikkatapahtumia tässä kevään aikana. Pääsee hyvin kevättunnelmiin kaikkien värien ja hyörinän tahdittamina. :)

    Saako tiedustella, milloin tämä sinun kevätmeikkailu postauksesi ilmestyy? Olen sitä jo jonkin aikaa odotellut innolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rakastan kanssa lueskella noita esitteitä ja katsoa mitä kaikkia uutuuksia on tullut, mitä lahjoja saa kaupan päälle ym. Muutenkin Stockmannin Kauneuden juhlaa -tapahtuma pelaa mielestäni paljon enemmän tuoteuutuuksilla ja kaupanpäällisillä kuin tarjouksilla kuten Sokoksen Kutsu Kauneuteen. Toivoisin vain Stockmannin Kauneuden juhlaa -tapahtumankin yhteyteen enemmän muutakin ohjelmaa kuin vain meikkitaiteilijoiden asiakkaille eri merkkien omilla pisteillä tekemät meikit. Ihan hyvin voisi olla tuotteiden esittelyjä, selostettuja meikkauesityksiä ym. lavalla. :)

      Minä olen taas jotenkin löytänyt selektiivisen kosmetiikan ihanuudet vuosien jälkeen uudelleen. Tässä välissä minulla oli edullisten meikkien kausi ja luonnonkosmetiikan kausi, joka toki jatkuu myös edelleen, mutta nyt minua kiinnostavat erityisesti taas kaikki selektiivisen kosmetiikan meikit. Senkin vuoksi tällaiset tapahtumat ovat niin ihania. :)

      Ja tosiaan jatkossakin meitä hemmotellaan vaikka millä tarjoustapahtumilla. 3+1 -päivillä ja Hulluilla Päivillä on usein tosi hyviä kosmetiikkatarjouksia. Tässähän tapahtuu koko ajan vaikka mitä kivaa! :)

      Voi ei, kiva kun muistat sen! Se on nyt jäänyt kaikkien näiden kevätkiireiden alle, kun koko ajan tuntuu mieli pursuilevan kiireellisempiäkin juttuja, joista haluaisin tänne blogiin kirjoittaa. Juttusarja tukkii nimittäin blogin muilta aiheilta viikoksi, sillä olen kaavaillut teemaviikkoa. Tässä on ennen sitä vielä tulossa ainakin muutamia kevätkokoelmien esittelyjuttuja (mm. pian ihana Guerlain!), tuote-esittelyjä ja matkajuttuja. Mutta ihanaa kuulla että kevätmeikkailuni kiinnostavat! :)

      Poista
  3. On se onni ettei mulle tule tänne "keskelle ei mitään" tämmööttei houkutuslehdyköitä.
    Eipä täällä ko shoppejakaan ole..onneksi.

    Ostotolakkoilua harrastanut vuoden alusta ja kaikki tuollainen saisi kyllä himot hyrräämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä sikäli hyvä, että nämä tapahtumat ovat tosiaan aika houkuttelevia! :)

      Itse olen ajatellut että kosmetiikkaostokset olisi järkevintä keskittää juuri näihin tapahtumiin, sillä silloin on erilaisia alennuksia, ja paikalla melkein kaikilta merkeiltä myös konsulentit ja meikkitaiteilijat, joilta saa samalla erinomaisia neuvoja tuotteiden käyttöön. SItä varten kannattaisi tarvittaessa tulla ehkä kauempaakin. :)

      Tänään oli ainakin Stockalla aika kova kuhina, tuntui että kaikki naiset olivat lähteneet aurinkoisen perjantain kunniaksi kosmetiikkaostoksille. :)

      Minun kosmetiikan ostelun vähentämiselleni kuuluu vähän huonoa, eli aika paljon olen kyllä vuoden alusta ostellut vaikka piti vähentää. En sitten kyllä onneksi ole ostanut paljon mitään muuta kuten vaatteita. Jotenkin on vain vaikea hillitä itseänsä kun ensin oli alennusmyynnit, ja sitten ulkomaan matkoja ja nyt näitä ihania tapahtumia. Ehkä se taas tästä kesäksi rauhoittuu. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)