tiistai 12. maaliskuuta 2013

Stephan Oien for IsaDora -meikki

Kirjoitin jo aiemmin IsaDoran kansainvälisen meikkitaiteilijan Stephan Ulvund Oienin (oikeasti tuon O:n kuuluisi olla sellainen norjalainen O, mutta valitettavasti Macini ei ymmärrä sitä) viime viikon Suomen vierailunsa aikana Helsingin Sokoksella asiakkaalle tekemästä IsaDoran kevätkokoelman Bella Vita -meikistä täällä.






Myös minulla oli IsaDoran kutsusta ilo päästä tämän veikeän ja taitavan meikkitaiteilijan meikattavaksi Sokoksella. 

Stephan Oien on mm. tämän vuoden Malmön Euroviisujen virallinen Makeup Artist Eurovision 2013 ja IsaDora Euroviisujen National Makeup Partner.  Stephan Oien tekeekin IsaDoralla Euroviisujen semifinaalin ja finaalin 18.5.2013 meikit.

Osasin siis odottaa mahdollisesti näyttävääkin meikkiä. Stephan aloitti kysymällä lyhyesti, että millaista meikkiä käytän. Tämä onkin viisasta. Kokeneet meikkitaiteilijat esittävät usein tämän kysymyksen ennen meikkauksen aloittamista, jotta luonnolliseen meikkiin tottunut asiakas ei saa järkytyksekseen vaikka mustaa smoky eyeta. Annoin kuitenkin Stephanille vapaat kädet ja sanoin, että käytän usein voimakastakin silmämeikkiä. 

Toinen asia, josta keskustelimme lyhyesti, oli ihoni. Minua oli pyydetty tekemään meikkipohja valmiiksi, mutta kiireessä aamulla ennen töihin lähtöä jouduin huiskaisemaan pelkän BB-voiteen iholleni. En tehnyt silmämeikkiä niin kuin yleensä, jotta Stephanin olisi helpompi aloittaa työskentely. Yritin kompensoida silmämeikittömyyttäni kirkkaalla huulipunalla ja poskipunalla.

Siihen Stephan sanoi diplomaattisesti, että minulla on luonnostaan ihan hyvät poskipäät, eli niitä ei hänen mielestään tarvitse korostaa liikaa poskipunalla. Itse olen tottunut siihen, että poskipuna ainakin tuo muodon ja värin kasvoille, mutta Stephan suositteli siihen ennemmin korostustuotetta. Tietysti vastapainoksi pitää tehdä myös varjostukset, ja niitä käytänkin normaalisti. Nyt sitten opettelen korvaamaan myös ainakin osan poskipunasta valoa heijastavalla korostustuotteella.






Korostuksista puheen ollen, Stephanin niihin käyttämä tuote oli hyvin yllättävä, ja kuitenkin minulle vanha tuttu IsaDoran valikoimasta. 

Minulla on jo ennestään varmaan useita vuosia sitten ilmestynyt IsaDoran 51 Cappucino -luomiväripaletti. Se on muutenkin hyvin nätti luomiväripaletti. Käytän sitä usein erityisesti kesäisin, sillä sen viileät ja hennot vaaleanruskeat sävyt tuntuvat sopivan hyvin yhteen erityisesti vähän ruskettuneen ihon kanssa.

Silti mieleeni ei ollut ikinä tullut, että samaa palettia voisi silmämeikin lisäksi käyttää korostuksiin ja varjostuksiin. Näin Stephan kuitenkin teki. Tosi kätevää myös esim. matkoilla!

Cappuccino näyttäisi ainakin IsaDoran nettisivujen mukaan kuuluvan edelleen valikoimaan. Pakkaus on varmaan vain uudistunut, tämä minun vanha Cappuccinoni on vanhanmallisessa luomiväripaletissa.

Kuvassa näkyy muutenkin muutamia minulle ennestään tuttuja IsaDoran tuotteita, joita Stephan meikissään käytti.

Kultainen Glitter Eyeliner 30 Gold ilmestyi IsaDoran joulun 2012 Northern Lights -kokoelmassa ja sain sen silloin IsaDoralta testiin. Kiva että Stephan sattui käyttämään meikissä juuri sitä, niin voin ottaa mallia itsekin. 

Toinen Stephanin käyttämä minulle ennestään tuttu tuote oli IsaDoran syksyllä ilmestynyt Dynamic Lash Growth Mascara. Ripsiväri on oikeastaan ripsiä kasvattava ja hoitava, mutta Stephan piti siitä mascarana muutenkin hyvänä. Olen kyllä samaa mieltä, sillä olen itsekin havainnut tarttuvani usein tähän ripsiväriin ihan vain ripsivärinä, kun kaipaan tarkkaa ja eroteltua tulosta.






Mutta sitten itse meikkiin, eikös niin?

Tässä menee korostuksina ja varjostuksina kasvoilleni Cappuccinoa. Todella kauniin hehkuvan ihon Stephan saikin sillä aikaan!






Meikkipohjan parantelun jälkeen Stephan aloitti silmämeikin teon.

Hän käytti silmämeikin pohjustukseen tätä IsaDoran kevään 2013 Bella Vita -kokoelmassa ilmestynyttä Eyebrow Lifter -korostuskynää. 

Kynähän on varsinaisesti tarkoitettu kulmakarvojen alle nostamaan ja kirkastamaan ilmettä, mutta sitä voi käyttää myös luomivärin pohjustukseen ja peittämään tummia silmänalusia. 

Minulla on sellainen hämärä mielikuva, että samantyyppinen tuote olisi ollut IsaDoran valikoimassa joskus vuosia sitten. Nyt se ainakin on ollut aika suosittu ja olen kuullut siitä positiivista palautetta. 

Sain itsekin nyt tämän kynän IsaDoralta testattavakseni, joten kirjoittelen siitä tarkempia mielipiteitä myöhemmin. 






Stephan levitti Eyebrow Lifter -kynän ja muutkin luomivärit silmäluomilleni sormin. Siveltimiä hän käytti vasta silmämeikin loppuvaiheessa.

Toinen taiturihan joka myös osaa tehdä silmämeikin sormin on Sensaisti-blogin Mari. Minä en voisi ikinä kuvitellakaan!






Luomiväreiksi Stephan valitsi minulle hyvin vanhan IsaDoran luomiväripaletin 48 Bronzing Plum. Se on niin vanha, että minäkään en muista sitä.

Toivoimme kuitenkin molemmat Stephanin kanssa lisää tämäntyyppisiä punertavia ja murrettuja sävyjä IsaDoran valikoimaan. Erikoistoiveena meillä molemmilla oli viininpunainen luomiväri, joita IsaDora on tehnyt hyvin harvoin.

Stephan jopa kertoi, että hän on esittänyt IsaDoran tuotekehitykselle Ruotsissa tämän paletin palauttamista valikoimaan. Kannatan lämpimästi, sillä tässä Bronzing Plumissa oli täydellisesti minulle sopivat sävyt.

Muuten Stephan käytti meikissäni aivan uutta, metallisen kullankiiltävää luomiväriä. Sitä minulla ei ole valitettavasti lupaa vielä esitellä, mutta näytän sen teille heti kun kokoelma julkaistaan. Jotakin upeaa on odotettavissa!

Stephanilla oli muutenkin sisäpiirin tietoa IsaDoran tulevista julkaisuista. Syyskokoelmasta on kuulemma tulossa jotakin aivan ennennäkemätöntä, "best fall ever". Myös tuleva kesäkokoelma on kuulemma kiva. Aaa, en malta odottaa!







IsaDoran luomivärien levitykseen Stephanilla oli sellainen vinkki, että käyttämällä luomivärejä kosteana, niistä saa huomattavasti enemmän väriä irti.

IsaDoran luomivärit saattavat näyttää värikkäiltä pannussa. Stephan piti niitä kuitenkin siinä mielessä tosi käyttökelpoisena, että levittämällä niitä kuivana tavallinen kuluttaja saa tehtyä niillä hillitymmän ja helpommin häivytettävän meikin. Ammattilaiskäytössä niistä saa kuitenkin tehoja irti käyttämällä niitä kostealla siveltimellä.

Tässä on menossa silmäluomelleni Bronzing Plum -luomiväripaletin tiilenpunaista väriä. Näyttää hurjan punaiselta kosteana levitettynä, mutta odottakaahan kun näette valmiin meikin!  







Yllättäen Stephan teki minulle silmämeikkiin myös voimakkaat mustat kissarajaukset IsaDoran Flex Tip Eyeliner -rajaustussilla.  

Yleensä kukaan meikkaaja ei ikinä tee minulle kissarajauksia. Harvemmin meikkaajat käyttävät nestemäistä rajaustakaan silmiini. Usein ne houkuttelevat meikkaajia pehmeämpiin luomivärirajauksiin. Tai ehkä mustat nestemäiset rajaukset ovat nyt joku trendi, sillä viimeisimmässä kolmessa meikissä olen aina saanut ne. Mutta en koskaan kuitenkaan tällaisia kissansilmiä!






Tässä maestro pohtii huulimeikin väriä.

Loppujen lopuksi hän valitsi minulle nudenbeiget huulet.      






Huulille käytettiin kevään Bella Vita -kokoelman 41 Noisette -huulikiiltoa, jonka sain sitten ilokseni itsellenikin. 

Huultenrajaukseen voi käyttää saman kokoelman beigenroosaa 28 Nude Skin -kynää, jonka sain myös testiin. Hienoa, sillä minulta on nimenomaan puuttunut nude huultenrajauskynä! 






Ja tässä on sitten valmis meikki.

Vaikka silmämeikki on voimakas vihertävän-kullan ja -punasävyinen, oli meikki kuitenkin kokonaisuutena ihanan pehmeä ja hehkeä.   






Varsinainen trick oli kuitenkin silmämeikissä.

Tässä se on ihan normaali kun silmäni ovat kiinni. 

Punainen kehystää kauniisti ripsirajaa, kun taas liikkuvalla luomella on sekoitus ruskeaa, kultaa ja vihertävää.






Katsokaa kuitenkin mitä tapahtuu kun avaan silmäni. 

Silmieni vihreä väri suorastaan tunkeutuu esiin kun punainen kehystää niitä sekä ylhäältä että alhaalta.

Luonnossa efekti oli vielä voimakkaampi, aivan kuin silmäni olisivat olleet jonkun satuolennon silmät. En voinut lopettaa itseni tuijottamista peilistä. It was magic!

Stephanin ohje meille kaikille olikin, että meikkiin kannattaa poimia värejä siitä mitä on kasvojen ympärillä ja sävyttää meikki niihin. Minulla se on punainen tukka, joten silmämeikkiin tuli sitä väriä. Ihan uskomaton lopputulos, olin aivan lumoutunut!






Muistoksi IsaDoralta sain tästä unohtumattomasta kokemuksesta pussillisen kevätkokoelman meikkituotteita. 

Mukana oli myös tämä kesäkokoelmaan kaupanpäälliseksi tuleva vihreä rannekoru. Ihastuin siihen heti, very Hermès sanoisin! 

Kesäkokoelmaan 2013 on siis tulossa sama etu kuin viimeksi oli kevät- ja kesäkokoelmissa 2012, että tietyn määrän IsaDoran tuotteita ostavat saavat rannekorun kaupan päälle. Rannekoruja on myös ainakin pinkkinä. 

Vihreä kynsilakka on puolestaan tämän vuoden kevätkokoelman 755 Pistacchio. Nämä olisivat molemmat sopineet hyvin myös Stephanin minulle tekemän meikin kanssa.


Lämpimät kiitokset IsaDoralle ja Stephan Oienille vielä tästä huikeasta kokemuksesta!



Myös Karkkipäivä-blogin ihana Sanni oli Stephan Oienin meikattavana. Siihen juttuun Karkkipäivä-blogiin pääset tästä. Karkkipäivän Sanni myös haastatteli Stephania, se juttu löytyy täältä

20 kommenttia:

  1. Oho mikä silmänavaus efekti :D. Täytyy sanoa, että Karkkipäivän ja sinun juttusi jälkeen odotan kovasti IsaDoran uutta kokoelmaa :). Tein hiljattain meikkejä IsaDoran vanhoilla paleteilla joten kannustan siihen, että vanhoja meikkipaletteja tuotaisiin uudelleen markkinoille.

    En oikein ymmärrä Eyebrown lifter-kynän ideaa, sillä saman kohotusefektin saa kuitenkin puuterimaisella luomivärilläkin ja pohjustajassa luotan kuin kallio UDPP:hen.

    VastaaPoista
  2. Skandi ö:n saat kun painat alt+ö. Ø ja ø löytyy siis varsin helposti :)

    VastaaPoista
  3. Wau <3

    Harvoin saan varsinaista inspiraatiota mistään meikkikuvista,kaavoihini kangistunut mamma nääs..Mutta tätä on pakko kokeilla =)

    VastaaPoista
  4. Suhtaudun aina jotenkin tosi pessimistisesti ammattilaismeikkaajien meikkeihin. Johtuu ehkä siitä, että olen itse hieman haasteellinen meikattava muille ja en muista koskaan olleeni tyytyväinen meikkiin, jonka joku muu on minulle tehnyt. Sannin ja sinun postaukset saivat minut kuitenkin toivomaan, että kunpa jonakin päivänä pääsisin johonkin vastaavaan tilanteeseen ja saisin kerrankin ihan oikeasti ihanan meikin ammattilaisen tekemänä.

    Noh, nyt kyllä vähän puhun höpöä, minun häämeikkini oli ihan ok, mutta sekin taisi johtua siitä, että annoin aika tarkat speksit siitä millaista haluan ja ihan tarkoituksella pyysin hyvin kevyttä silmämeikkiä koska siinä silmieni epäsymmetriaa ei pysty samalla tavalla korostamaan kuin vahvemmassa silmämeikissä.

    Tosin en edelleenkään ole ollenkaan vakuuttunut IsaDoran luomivärien laadukkuudesta, mutta siihen vaikuttaa varmaan se, että olen viimeksi ostanut IsaDoran meikkejä joskus rontti 20 vuotta sitten ja ne oli aika susia. Kannattais ehkä kokeilla päivittää kokemukset. ;-)

    VastaaPoista
  5. Aivan mieletön meikki, ja tuo erikoisefekti, vau! :)

    Ai kamala, pitäisiköhän munkin ottaa ammattilaisen vinkistä vaari, ja lopettaa poskipunan liikakäyttö. En taida osata lopettaa kuitenkaan, punaposkista on tullut jo vähän tavaramerkki :D

    VastaaPoista
  6. Aivan upea meikki! Olen niin kateellinen sinulle vihreistä silmistä, olen aina itsekin halunnut sellaiset.

    Jo Sannin postauksen perusteella aloin haaveilla tuosta Cappucino-paletista, ja nyt vielä sinä...! Kosmetiikkablogit saavat mut vararikkoon :) Onneksi IsaDoran paletit eivät kuitenkaan ole kalleimmasta päästä.

    Mä olen itse asiassa alkanut nykyään vähentää poskipunan käyttöä varsinkin kevyessä arkimeikissä. Mieluisa kombo tuntuu nykyään olevan kevyt pohja, runsaasti hohtopuuteria, vahvat varjostukset ja aavistus punaa poskille.

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille taas mussukat ihanista kommenteistanne! :)


    Eiko: Silmämeikki oli kyllä ihan mieletön. Silmäni näyttivät vaaleanvihreiltä ja kimaltavilta, aivan kuin joiltain kissansilmiltä. En ole koskaan nähnyt itselläni vastaavaa efektiä tehtynä meikillä, ihan uskomatonta! Se oli tuo punainen luomiväri ja kaartuva tiukka musta rajaus! :)

    Minäkin toivoisin tuota Bronzing Plumia kovasti takaisin valikoimaan. Se vaikutti vielä olevan sitä vanhaa hyvää IsaDora-laatua. Sanoinkin Stephanille, että olen ollut pettynyt varsinkin niihin IsaDoran uusien triojen glitterhilekoostumukseen. Toivottavasti IsaDora toisikin näitä vanhoja laatupaletteja takaisin. :)

    Jännittävää nähdä mitä itse tykkään tuosta Eyebrow Lifter -kynästä. En minäkään ole vaihtamassa silmämeikinpohjustajaa loistavasta Urban Decay Eyeshadow Primerista. Luulenkin että tuo käy ennemminkin sen päälle tekemään silmämeikin alle vaaleampaa pohjaa, vähän kuin NYX:in Jumbo Eye Pencilitkin. Se Nyxin vaalein sävy Milk minulle tulikin tuosta kynästä eniten mieleen.

    Itse ajattelisin että tuon korostuskynän suurin hyöty kulmaluulla on pysyvyydessä ja voidemaisessa koostumuksessa. Se on varmaan aika nopea levittää ja häivyttää ja näyttää luonnolliselta ihoa vasten. Näin toivoisin, mutta katsotaan! Mutta ihan totta, että samaa vaikutelmaa saa varmasti myös vaalealla luomivärillä. :)


    Heidi B: No kiitos, täytyy kokeilla. Ei tullut mieleenikään että alt-näppäin voisi olla tässä avuksi. :)

    Macini mukana ei tullut mitään käyttöohjetta, josta olin syvästi järkyttynyt. Yleensä luen aina tarkkaan käyttöohjeen ennen kuin alan käyttää mitään uutta vempelettä. Nyt olen joutunut vähän yrityksen ja erehdyksen kautta opettelemaan sen toimintoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin mulla on Snow Leopardissa sisäänrakennettu ohjekeskus, eli työpöytä näkymässä/Finderissa yläpalkissa ihan oikealla näkyy "Ohjeet" valikko ja sen alta löytyy Mac-ohjeet jossa "käyttöopas" on. Mä tosin en sitä koskaan ole lukenut vaan vaan opetellut lennosta tai googlettanut. Applella on muuten tosi hyvä ohjekeskus/vika-ilmoitusratkaisuhommeli omilla nettisivuillaan.

      Poista
    2. HeidiB: Jee, olen jo ihan innoissani tästä että osasin vihdoin laittaa tänne blogiin nämä asetukset, joilla pystyn vastaamaan suoraan kommentteihin sen sijaan että kirjoitan noita kilometrin pituisia vastauksia yhteen kommenttiin kaikille. Ja sä olit eka ihana joka tätä toimintoa käytti. :)

      Voi ei, mulla ei kyllä näy sellaista Finderissa. Tosin mulla meni aika monta kuukautta ennen kuin tajusin koko Finderin olemassaolon. :( Mutta googlaus on kyllä hyvä, ja tietenkin te ihanat ja fiksut blogikaverit jotka neuvotte. Sillä katsos tätä: œ ja Œ. :)

      Poista
  8. Ai niin Eiko vielä: Stephanin minulle käyttämä kimaltava metalliluomiväri oli erikoiskokoelmasta, joka tulee tähän kevät- ja kesäkokoelman väliin. Sitä ainakin itse odotan kovasti! Ennakkohypen perusteella myös syyskokoelman on pakko olla kiinnostava! :)

    VastaaPoista
  9. Todella upea meikki tosiaan! Ja nyt minäkin odotan tämän vuoden Isadoran kokoelmia :)

    Mää en oo koskaan ollut kenenkään meikattavana, ei edes kaverit tai isosisko oo oikeestaan koskaan meikannu mua. Jonkun ammattilaisen meikattavaksi ois kyllä joskus kiva päästä, niin näkis miten erilailla mut meikattais verrattuna omaan tyyliin.

    VastaaPoista
  10. Onpas kivan näköinen meikki. :) Tykkään tuosta punaisesta ripsirajassa, pitäisi itsekin hyödyntää näin vihertäväsilmäisenä tuota kikkaa.
    Mintunvihreä on kyllä tämän kevään/kesän hittiväri ja myönnän nyt itsekin mieltyneeni siihen, joten voisin hyvinkin huolia tuon kynsilakan ja rannekorun itselleni. :D

    ps. huomasin muuten että Greenlipsissä myydään niitä Couleur Caramelin tuotteita joista kirjoitit aiemmin. :) Taas menee siis yksi huulipuna hankintalistalle. :D

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunis meikki! Pitää koittaa joskus räpeltää itsekin tuonkaltainen silmämeikki, nuo punertavat rajaukset ovat niin nerokkaat. Olen ihan tykännyt Eyebrow Lifter -kynästä, vaikka siitä tulee laitettua helposti liikaa ja pinta jää silloin liian vahamaiseksi ja näkyväksi. Aamulla kynä kyllä pelasti tummat silmänaluseni.

    VastaaPoista
  12. Meikki korostaa ihan mielettömästi vihreitä silmiä! Sopii sulle täydellisesti :) punaista käytetään silmämeikkeihin ihan liian harvoin, koska sitä jotenkin pelätään. Huulet ovat myös onnistuneet, koska antavat silmämeikin viedä huomion.

    VastaaPoista
  13. Tyly Muija: Olet niin ihana! :)

    Minusta meikki oli hauska siitäkin, että saatoin kuvitella että millainen meikki minulle tehtäisiin jos olisin Euroviisuissa. Saisin mennä lavalle vihreäsilmäisenä satuolentona. Oli kyllä upea kokemus! :)


    Mohn: Minä taas olen yleensä ammattilaisten meikkeihin tosi tyytyväinen. Vain kerran meikki ei ollut minusta kovin ihmeellinen kun sen teki sama kampaaja kuin joka teki minulle kampauksen. Mutta tätäkään ei voi yleistää, sillä kerran sain taas kampaamossa aivan upean pinkin meikin. :)

    Ehkä tyytyväisyyteni johtuu siitäkin, että kokeilen itsekin aika rohkeasti erilaisia meikkejä ja värejä, joten minulla ei ole kovin selkeää kuvaa siitä millainen meikin pitäisi olla. Toisaalta minulla on ilmeisesti ainakin tosi helpot silmät meikata, sillä IsaDoran meikkaaja Stephan Oienkin kehui niitä ja sanoi että meikin tekeminen minulle oli poikkeuksellisen helppoa. :)

    Mutta rohkeasti vain kokeilemaan! Itse suosittelen kyllä tavaratalossa tehtäviä pikameikkejä sikäli, että silloin ei harmita yhtä paljon kuin jos olisi sijoittanut suuret summat meikkiin. Itselläni on kyllä kynnys maksaa meikistä esim. 50 euroa. Silloin pitäisi olla aika suuret juhlat ja odotuksetkin olisivat jo tosi korkealla. :)

    Kaikki IsaDoran luomivärit eivät kyllä nykyäänkään ole hyväpigmenttisiä. Pitää vähän tietää mitä ostaa. Oma lempparini on satiinikoostumus. Niitä glitterisiä trio-luomivärejä kehoittaisin melkein välttämään. Sielläkin on joukossa kyllä muutamia oikein kivoja sävyjä, mutta myös mielestäni aika huonoja. Yleisesti ottaen vakiokokoelmaan kuuluvat luomivärit ovat varmempi sijoitus kuin nuo kausikokoelmat, vaikka kyllä sieltäkin helmiä löytyy. :)


    Juille: Kiitos paljon, meikki oli kyllä ihan mielettömän hieno. Vähän jopa fantasiameikki, mutta kuitenkin tyylikäs ja käyttökelpoinen. En olisi uskonut että silmistäni saa sellaiset kissansilmät. :)

    Tosi hyvä että Stephan sanoi minulle siitä poskipunan käytöstä. It makes sense, eihän poskipunalla saa samalla tavalla muotoja kasvoihin, vaan ennemminkin vain väriä. Ne muodot pitäisi ensin tehdä korostuksilla ja varjostuksilla, ja sitten vain mausteeksi vähän poskipunaa niin kuin Stephan minulle teki. Tämä siis normaalisti, eri asia on varmaan tietenkin jos poskipuna on koko meikin clue. :)


    Elisa: Voi kun olet kiva, kiitos! Äidilläni on kyllä vielä vihreämmät tummat metsänväriset silmät, ne ovat aivan upeat. Itse ihailen aina niitä. :)

    Cappuccino on kyllä aika kiva ja käyttökelpoinen meikkipaletti. Se on helppo, silmämeikki onnistuu sillä aina. Silti mieleeni ei ollut ikinä tullut että sitä voisi käyttää myös korostukseen ja varjostukseen. Melkein tekisi mieleni ottaa pelkästään se mukaan seuraavalle matkalle ja katsoa miten pärjään sen kanssa. Kotona sitä ei ehkä tule niin korostuksiin ja varjostuksiin käytettyä, sillä minulla on niihin muitakin tuotteita. :)

    Sä olet selvästi oivaltanut tämän poskipunan idean jo paljon ennen minua. Vaikka aina puhutaan siitä kasvojen muotoilusta, en ollut koskaan oikein todella tajunnut sen tärkeyttä ennen kuin nyt. Ehkä oli siis hyväkin, että Stephan näki minut ensin ilman silmämeikkiä, niin sain tämän tärkeän opetuksen. :)

    Parhaat meikkitaiteilijat osaavat muuten muotoilla opetukset juuri niin kuin Stephan teki. Eli ei sanota asiakkaalle, että sinulla on muuten liikaa poskipunaa. Vaan sanotaan, että sinulla on luonnostaan niin hyvät poskipäät, ettet tarvitse niin paljon poskipunaa. Ihanasti sanottu, jäi hyvä mieli! :)

    VastaaPoista
  14. Johis: Kiitos, kiitos muru. :)

    Odotan muutenkin yleensä IsaDoran kausikokoelmia, kun niissä on usein joku kiva teema ja kiinnostavia tuotteita. Nyt Stephan kehui niin paljon varsinkin sitä syksyä 2013, että uteliaisuuteni todella heräsi, että mitähän sieltä on tulossa. :)

    Myös kesä 2013 on kuulemma kiva. Oma suosikkini on tähän asti ollut kesäkokoelmista kesä 2011, jolloin teemana oli Jungle Fever. Siellä oli paljon ruskeita ja khakin sävyjä. Viime kevään Papagayossahan oli taas trooppisia, kirkkaita värejä. Arvelisin että kesäksi tulisi taas kirkkaita värejä, ellei sieltä sitten tule trendikästä neonia, hui!

    Kysyimme Stephanilta myös kausikokoelmista, että kuinka paljon ennen niitä suunnitellaan. Nyt on tiedossa ainakin siis jo syksy 2013. IsaDoralla saattaa olla kuulemma myös varastossa tuoteinnovaatioita tai värejä, jotka odottavat sopivaa kokoelmaa tai muotia. Lisäksi IsaDora myös kierrättää välillä vakiovalikoiman tuotteita kausikokoelmissaan, mikä on minusta kiva. Aina ei tarvitse ostaa kaikkea uutta jonkun lookin luodakseen. Esim. tämän kevään Bella Vita -lookiin pääsee helposti esim. kevään 2009 Blooming Spring -pastellipaletilla tai kevään 2010 Nostalgia -kokoelman vaaleanpuna-mintulla Cupcake Matte -duolla. :)

    Itse suosittelen kyllä ehdottomasti myös muiden meikattavana olemista. Ensinnäkin siinä näkee mihin meikillä on mahdollista päästä (esim. satuolentosilmiin!), ja toisekseen joka kerta oppii jotakin. Vaikka sähän olet kyllä niin hyvä itsekin meikkaamaan, mutta minä tarvitsen sitä oppiakin. :)


    Inna: Kiitos paljon! Yleensä kaikki meikkaajat käyttävät vihreiden silmien esiin tuomiseen aina violettia. Siksi olikin niin virkistävää, että Stephan valitsi punaisen, jota pidetään vielä usein vaikeana värinä. Käyttötapa oli myös erikoinen, eli tuoda punainen lähimmäs silmää ja rajata voimakkaasti mustalla, jotta silmien vihreä väri oikein pomppaisi esiin. Tosi luovaa ja taitavaa! :)

    Minäkin olen nyt tosi innostunut mintunvihreästä. Se on niin keväinen ja heleä väri. Pitkän talven jälkeen sitä oikein kaipaa jotakin keväistä ja kevyttä, siksi nämä värit tekevät niin hyvää. :)

    Rannekoru oli minusta aivan ihana, tosi tyylikäs kapea rengas. Pitää joku kerta lakata kynnet vihreällä ja laittaa rannekoru, niin vihreä oikein korostuu. Aivan ihanat! :)

    Couleur Caramelin huulipunissa on hyvää hoitavuus ja kosteuttavuus. Pigmenttiä ei aivan hirveästi ole, mutta huulipunilla saa aika luonnollisen lookin. Ja erityisen kivaa on tietysti se, että ne ovat luonnonkosmetiikkaa, joka varmasti on hyväksi. :)


    MaaLilla/Jenni: Kiitos, eikös olekin!

    Stephan ei tiennyt etukäteen yhtään minkä näköinen, tyylinen tms. olen tai mistä tykkään. Silti hän poimi salamannopeasti yhden kasvojeni varmasti parhaista piirteistä eli vihreät silmät ja lähti näin hienosti korostamaan niitä. Meikistä tuli aivan erilainen kuin mitä hän oli tehnyt aiemmalle asiakkaalle tai teki Karkkipäivän Sannille. Todellista taidetta! :)

    Kivaa kuulla käyttökokemuksia siitä Eyebrow Lifterista. Itseäni kiinnostaa se kovasti, kun on kuitenkin vähän uudenlainen tuote. Hyviä vinkkejä, pitää päästä kokeilemaan, mutta ainakin alkuun varmaan tarpeeksi varovaisella kädellä. :)


    Satu: No kiitos, kiitos! Minunkin mielestäni Stephan kaivoi hienosti persoonani esiin ja teki juuri sellaisen meikin josta itsekin tykkään. Ja kuitenkin tosi erikoisen ja taiteellisen, jotakin mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Todella hienoa!

    Olin myös iloinen punaisen luomivärin valinnasta. Violetti olisi ollut niin itsestäänselvyys, sitä ammattimeikkaajat minulle yleensä laittavat jos annan vapaat kädet. Vaikka violetti onkin aivan upea, niin itse olen siihen kummallista kyllä välillä vähän kyllästynyt, kun se on niin selvä ja yleinen valinta. :)

    Minustakin huulet sopivat todella nätisti silmämeikkiin. Niistä tuli meikkiin sellaista pehmeyttä ja lämpöä. Kirkkaampi huulimeikki olisi ollut liikaa, sillä silmät olivat niin erikoiset. Toisaalta ihanaa että huulissakin oli jotakin nättiä väriä, niin homma pysyi tasapainossa. :)

    VastaaPoista
  15. Tosi nätti meikki kauniilla naisella! :) En muista nähneeni sinusta ennen kokonaista kasvokuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivasti sanottu, kiitos paljon!! :)

      Oikein olet huomannut, eli en yleensä laita kasvokuvia, mutta kun on näin hieno meikki, niin se kyllä ansaitsee sen. :) Vasta kokokuvasta näkee miten kivasti silmämeikki ja huulimeikki sopivat yhteen ja miten hienot varjostukset ovat jne. Omat meikkailuni eivät välttämättä sellaista kyllä vaadi. :)

      Poista
  16. Kerrassaan ihastuttava meikki! En voi muuta sanoa. Ihastuksissani huokasin täällä, miten taitavasti Øien oli loihtinut sinulle tuon meikin. :)

    Täytyy kyllä sanoa, että Øienilla on todella hyvä värisilmä eikä todellakaan tyytynyt siihen helpoimpaan vaihtoehtoon, vaan rohkeasti kokeili jotain erilaista meikissäsi. :)

    On joskus aiemmin pitänyt jo sanoa, silloin kun syksyllä julkaisit ensimmäisiä minun huomaaviani kuvia itsestäsi, että olet oikein viehättävän näköinen nainen, eikä se thirty something todellakaan näy. :) Pastelleja kehiin vain, jos siltä tuntuu. Parempi käyttää sitä, mikä tuntuu hyvältä kuin jotain, mikä ei tunnu kivalta sillä hetkellä. :)

    Tuo rannekoru oli oikein viehättävä. Itse olin todella yllättynyt, kun tänä keväänä ei sellaista ole saanut IsaDoran tuotteita ostaessa, vaan tilalla oli ollut minimaskara. Toivottavasti jatkossa olisi taas. Nuo korut kun ovat olleet viehättäviä ja käyttökelpoisia. Tiedätkö, onko tuo saamasi rannekoru saatavissa vasta kesän kokoelman yhteydessä?

    Sen vielä mainitsen tässä pitkähkössä kommentissani, että minusta oli omituista, ettei Sokoksella tiedetty etukäteen tästä tapahtumasta. Kun kävin kysymässä siitä viikkoa tai puoltatoista ennen, kukaan työntekijöistä ei edes tiennyt sellaisen olevan tulossa. Sain tietää tarkan päivän vasta, kun kävin uudelleen Sokoksella ja huomasin siellä olevan kyltin Øienin käynnistä. Tosin hän oli jo lopettanut työnsä silloin, kun tulin vasta kahdeksan jälkeen illalla käymään. Olisi ollut hienoa nähdä hänen tekevän meikkiä jollekin onnelliselle kaunottarelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Vaatii kyllä todella paljon taitoa ja lahjakkuutta toteuttaa tuollaisessa tavaratalomeikkauksessa lyhyessä ajassa asiakkaalle näin hieno ja persoonallinen meikki. Siinä on oltava jo aika paljon näkemystä. Turhaan ei varmaan Œienia ole valittu kevään Euroviisujenkin viralliseksi meikkaajaksi! :) Olin aivan hämmästynyt kun hän kertoi olleensa alalla vasta nelisen vuotta. Tuohon ei pääse kyllä pelkällä koulutuksella, vaan se vaatii kyllä lahjakkuutta ja taiteellista silmää lisäksi! :)

      Lisäksi hän otti todella rohkean linjan, eikä lähtenyt laittamaan vihreisiin silmiini niitä perinteisiä pomminvarmoja violetteja. Hän vielä käytti aivan uutta metallista luomiväriä tuossa meikissä, joka ei voi olla hänellekään vielä kovin tuttu. Aikamoinen taituri! :)

      No voi kiitos, todella kiva kuulla! Minua usein kyllä luullaankin jopa 10 vuotta nuoremmaksi kuin oikeasti olen. Se on sikälikin kivaa, että sydämessäni olen tietenkin nuori, mutta toisaalta onneksi elämänkokemustakin alkaa olla vähän enemmän. Mutta mukavaa jos voin sinunkin mielestäsi vielä hyvällä omallatunnolla käyttää pastelleja, sillä rakastan niitä. Ja mikäs estää niitä käyttämästä vielä vaikka 70-vuotiaana jos vain itse tykkää ja saa siitä iloa! :)

      Pidin itsekin tuosta vihreästä rannekorusta kovasti. Laadukkaan oloinen, ja hienoa vähän hermesmäistä suunnittelua. Värikin on hieno!

      Rannekoru pitäisi tulla ymmärtääkseni tosiaan kaupanpäälliseksi vasta kesäkokoelmaan 2013. Se kyllä varmaan ilmestyy kauppoihin jo aika aikaisin, mielestäni aiempina vuosina IsaDoran kesäkokoelmat ovat tulleet kauppoihin jo toukokuun aikana. Eli silloin se pitäisi siis kaupan päälle ostoksista saada.

      Kevään 2012 Pearls of Passion -kokoelmassa oli niitä helmirannekoruja kaupanpäällisinä, niistä tykkäsin todella paljon. Vieläkin usein kun käytän sellaista, joku saattaa kysyä että mistä olen sen ostanut. Sen sijaan kesän 2012 Papagayo-kokoelman käsikoruista en niin paljon pitänyt, kun olivat minusta vähän muovisia ja halvanoloisia. Sopivia tietysti esim. rannalle. Mutta nyt on siis taas kivoja käsikoruja kesäkokoelman mukana odotettavissa. Minustakin ne ovat paljon parempi lahja kuin esim. minimaskara. :)

      Kiitos että kerroit tästä kokemuksesta, sillä mietinkin että kuinkakohan paljon Stephan Œienin Suomen vierailusta oli etukäteen tiedotettu. Itse en nimittäin myöskään nähnyt mitään ennakkoinfoa Sokoksella. Voi tosin olla että syynä oli se, että hän oli paikalla vain muutaman tunnin, eli klo 15-19. Ehkä eivät halunneet liikaa mainostaa, kun aikoja ei olisi varmaan riittänyt kovin monelle. Lisäksi Sokoksella meikkaukset ovat usein siinä pääaulassa ulko-ovia vastapäätä, mutta tämä olikin Rautatieaseman puolella liukuportaiden päässä. Ehkä siksi, että IsaDoran tuotteetkin ovat siinä lähellä. :)

      Mutta toivottavasti Stephan Œien tulisi Suomeen vielä uudelleenkin. Silloin voisi hyvin järjestää vähän isommankin happeningin, varmasti kiinnostusta riittäisi! :)

      Meikkaus herätti kyllä aika paljon kiinnostusta ohikulkijoissa, ja välillä joku pysähtyi katsomaan. Aion kyllä itsekin jäädä ehdottomasti seuraamaan seuraavan kerran kun näen meikkitaiteilijan työssään jossakin, niin kivaa ja opettavaista sitä on katsoa. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)