tiistai 5. maaliskuuta 2013

Couleur Caramel -huulipunat ja Rivieran luksushotellit


Koska kevät on nyt päättänyt viivytellä tuloaan, lohduttaudun muistelemalla Couleur Caramelin viime kesän 2012 Riviera Bar -meikkikokoelmaa ja syksyn Rivieran lomaa.

Couleur Caramel on ranskalainen luonnonkosmetiikan meikkimerkki, jota myydään lähinnä kauneushoitoloissa. Täällä Helsingissä sitä saa myös ihanasta Jolie-putiikista Uudenmaankadulta. 




Couleur Caramelin Riviera Bar -kesäkokoelman näin viime keväänä luonnonkosmetiikan Luonnonkaunis-messuilla Finlandia-talolla. Ystäväni ostikin siitä tuon roosan poskipunan 61 Coctail Fruits Rouges (hinta 23,60 euroa)

Poskipunien lisäksi kokoelmaan kuului mm. kolme luomiväriä (13,50 euroa) ja kaksi eyelineria (20 euroa).

Minua kiinnostivat kuitenkin eniten kokoelman huulipunat, sillä ne oli nimetty Rivieran luksushotellien mukaan.    




Huulipunia oli Riviera Bar -kokoelmassa kaksi ja ne olivat nimeltään 112 Negresco ja 113 Martinez




Couleur Caramel pyrkii pakkaamaan tuotteensa mahdollisimman ekologisesti pahvipakkauksiin. Silti ulkonäöstä ei ole tingitty yhtään, vaan pakkaukset ovat ihan uskomattoman kauniita. 

Vihreässä pakkauksessa on huulipunista Negresco ja vaaleansinisessä Martinez. 




Negresco-huulipuna on ruskeanpunainen. 

Sen esikuva on 100 vuotta vanha 5 tähden luksushotelli Le Negresco Nizzassa.




Olen ihastellut Negresco-hotellia vain ulkoapäin. Sen vaaleanpunaisesta katosta ei Couleur Caramelin huulipuna ole saanut nimeään, mutta epäilen että sisustus voi olla mahonginväristä puuta.

Meillä on tarkoitus mennä Nizzaan taas ensi syksynä lomailemaan, joten silloin täytyy vähintään käydä drinkillä Negrescon baarissa, kun viime syksynä se jäi väliin.




Martinez-huulipuna on marjanpunainen.

Nimensä se on saanut Cannesissa sijaitsevan luksushotelli Martinezin mukaan. 




Taaskaan hotellin ulkonäkö ei selitä huulipunan nimeä. 

En ole käynyt Martinezissakaan sisällä, mutta saattaahan olla, että se on sisustettu vaikka punaisella plyysillä. Sen sijaan olin Martinezin kuuluisalla ZPlage -yksityisrannalla viime syksyn lomallamme, mutta siellä väritys oli sini-valkoinen. 




Tässä on vielä swatchit huulipunista, vasemmalla Negresco ja oikealla Martinez.

Niissä on aivan erilainen koostumus kuin tavallisissa huulipunissa. Ne ovat läpikuultavia ja kosteuttavia, melkein kuin huulirasvoja. Sen vuoksi tuo ruskea Negresco-sävykään ei ole liian hurja. 

Couleur Caramel -sarjan ideana on, että meikit hoitavat ihoa samalla kun ehostavat ulkonäköä. Huulipunat sisältävät kosteuttavaa aprikoosivahaa, jojobaöljyä ja karitevoita. Niiden hinta on 19 euroa, mutta minä sain ne testiin Couleur Caramelilta Rivieran matkamme jälkeen viime syksynä.

Jos menemme Rivieralle myös tänä syksynä, aion tietenkin laittaa Negrescon baariin Negrescoa ja Martinezin rannalle Martinezia


Couleur Caramelin tämän kevään 2013 meikkikokoelma on nimeltään Jardin Sauvage ja siinä on oransseja ja turkooseja sävyjä. Inspiraationa on luonto, kadonnut eksoottinen paratiisi ja kultainen auringonvalo. 

Jardin Sauvagessa on samanlaiset limited edition -erikoispakkaukset kuin viime kesän Riviera Barissakin.

Couleur Caramelin ensimmäinen kausikokoelma ilmestyi keväällä 2011 ja oli nimeltään Holi Colours. Siinä oli rohkeasti Intia ja Bollywood -teema. Sen jälkeen on ilmestynyt kesäkokoelma 2012 Riviera Barin lisäksi myös syyskokoelma 2011 Retro Tout Chaud ja syyskokoelma 2012 Tea Tac Time, mutta niitä en ole nähnyt myynnissä Suomessa.     

Tosi kivaa, että myös luonnonkosmetiikan merkki tekee kausimeikkikokoelmia!

Luonnonkosmetiikan Luonnonkaunis-messut pidetään tänä vuonna 4.-5.5.2013 Helsingissä Kaapelitehtaalla. Toivon että Couleur Caramelin uusi kevätkokoelma 2013 on nähtävissä taas siellä!

6 kommenttia:

  1. Oi ihana Riviera-postaus! Minäkään en ole koskaan Negrescoon uskaltautunut, ulkoa olen sitä kyllä ihaillut. Ja arvaa, olenko täpinöissäni, sillä pääsen loppuviikosta taas piipahtamaan Nizzassa! Can't wait! Tai ehkä ennemmin je ne peux pas attendre. :-) Täytyypä pitää silmät auki, jos vaikka näkisin tuota Couleur Caremelia siellä myynnissä.

    VastaaPoista
  2. Ooo, huulipunia! Sääli ettei noita nyt ihan noin vain voi saada kun en asu lähelläkään Helsinkiä. Toisaalta taas pennoset säästyvät ja laatikossani on jo ties kuinka monta huulipunaa jotka pitäisi joskus ehkä kuluttaa loppuunkin... vaikka viime viikolla sorruin ostamaan taas yhden punan, hih!
    Vaikka Martinez puna näyttää kyllä houkuttelevalta...

    VastaaPoista
  3. Tämä oli kyllä ihana piipahdus kesätunnelmiin:). Pidän Couleur Caramelin tuotteista ja väreistä kovasti.

    Hienoa, että nyt on vahvistettu tämän vuoden Luonnonkaunis-messujen aika. Olen yrittänyt löytää tiedon ajankohdasta jo monta kertaa tuloksetta. Nyt se on kalenterissa;).

    Toiv. messuilla on CC esillä ja monta muuta ihanaa merkkiä. :)

    VastaaPoista
  4. Sara: Voi miten kivaa että pääset Nizzaan, olen aivan kateellinen! Syksyyn on vielä niin pitkä aika.

    Miehelläni olisi ollut syksyllä työillalliset Negrescossa, mutta hän ei jaksanut mennä. Siis mitä, kuka kieltäytyy Negrescosta? Ensi kerralla menen kyllä varmasti drinkille sinne baariin, maksoi mitä maksoi. Olen niin pitkään ihaillut sitä Promenad des Anglaisilta. :)

    Itse etsiskelin jonkin verran Nizzassa luonnonkosmetiikkaa, mutta yllättäen sitä ei ollut oikein missään. Couleur Caramelistakaan ei siis näkynyt vilaustakaan, mikä oli tosi ihmeellistä, kun kerran Ranskassa oltiin. Mutta ei haittaa, olihan siellä sentään Sephora. :)

    Oikein ihanaa matkaa sinulle! :)


    Inna: Voi sinua huulipunatyttöä. :)

    Tykkään itse kovasti luonnonkosmetiikan huulipunista, sillä niitä on mukava käyttää. Huulipunaahan voi vahingossa mennä vähän suuhunkin touhutessa, joten sikäli on kivaa että se on luonnonkosmetiikkaa. Nuo Couleur Caramelin huulipunat ovat vielä kivan hoitaviakin. :)


    TQ: Tosi kiva kuulla että piristi! Tämä blogijuttu houkuttelikin kevään tänne, sillä heti alkoi seuraavana päivänä aurinko paistaa. :)

    Itsekin odottelin kovasti luonnonkosmetiikan messujen ajankohtaa. Edellisinä vuosinahan ne ovat olleet maalis-huhtikuussa. Nyt pelkäsin pahimmillaan, että niitä ei tänä vuonna ole. Se olisi kyllä ollut hassua, sillä viime vuonnahan ne olivat varmaan suositummat kuin ikinä. :)

    Myöhäisempi ajankohta johtuu tänä vuonna varmaan siitä, että messut järjestetään Kaapelitehtaalla yhdessä Kierrätystehdas-messujen kanssa.

    Itse ajattelin mennä messuille sunnuntaina. Ja kerrankin varaan koko päivän aikaa, kun yleensä siellä on aina niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Toivottavasti nähdään siellä! :)

    VastaaPoista
  5. Rakastan Couleur Caramelin meikkejä! Huulipunat ovat vielä kokeilematta, sen sijaan huulikiillot ovat aivan ihania, ja meikkipohjia olen omassa blogissakin arvostellut jo kaksi. Harmi, että ainakaan kotimaisissa nettikaupoissa ei ole näitä kausikokoelmia näkynyt. Ehkäpä vielä joskus tulevaisuudessa? :)

    VastaaPoista
  6. Juille: Couleur Caramel on kyllä aika ihana! Kiva kun luonnonkosmetiikan meikitkin voivat olla näin nättejä ja inspiroivia. :)

    Ystävälläni on myös Couleur Caramelin Hydra Cotton -meikkivoide ja hän on tykännyt siitä kovasti. Samoin toinen ystäväni on pitänyt paljon tuosta Couleur Caramelin poskipunasta jonka osti messuilta ja aurinkopuuterista. :)

    Odotan kyllä innolla taas Luonnonkosmetiikan messuja, Couleur Caramelilla oli siellä viime vuonna todella kiva esittelypiste. Ehkä siellä olisi tämän kevään meikkikokoelmakin, sillä kovin moneen paikkaan sitä ei ole varmaan tilattu. Ihanaa kuitenkin että Couleur Caramel tekee myös kausikokoelmia! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)