torstai 28. maaliskuuta 2013

Benecosin kevätuutuuksia

Sain luonnonkosmetiikkamerkki Benecosilta testattavaksi heidän kevään uutuuksiaan.

Benecos on edullisempi, saksalainen luonnonkosmetiikan merkki. Tutustuimme siihen ystävieni kanssa viime keväänä Luonnonkosmetiikan messuilla, jolloin ostimme Benecosin pöydästä suurin piirtein kaikein mikä irti lähti, mukaan lukien testerisiveltimen messujen päättymisen jälkeen.

Ystävilleni jäikin se käsitys, että kaikki luonnonkosmetiikka olisi näin edullista, tyyliin alle 10 euroa irtopuuteri. Valitettavasti ei ole, Benecos on joukossa vain iloinen poikkeus.  

Olen tykännyt erityisen paljon Benecosin kosteuttavista huulipunista. Kevään uutuuksia ovat kuitenkin poskipunat, luomivärit, kivipuuterit ja kynsilakat, ja niitä sain myös testiini.






Tässä näkyy sekä uusia että vanhoja Benecoseja.

Isompi poskipuna ylärivissä on uusi, samoin kuin alarivin kaksi pienempää luomiväriä.

Aiemmin olen saanut jo testattavakseni nuo vanhat persikkaisen Coral-poskipunan ja vaaleansinisen Amazing-luomivärin.






Uusi Mallow Rose poskipuna on marjapuuronsävyinen. Toisin kuin edeltäjänsä helmiäismäinen Coral, se on koostumukseltaan matta. 

Vanha Coral on kaunis persikkaisen hohtava sävy, mutta koostumus on valitettavan rakeinen ja kova. Uusi Mallow Rose on siinä mielessä miellyttävämpi. Sävy on kaunis ja sikäli turvallinen, että pigmentti on aika kevyt.

Benecosin poskipunien hinta on 8,06 euroa, ja uusia on tämän Mallow Rosen lisäksi persikkainen sävy Sassy Salomon ja ruskeanpunainen Toasted Toffee







Luomiväriuutuuksia on kolme. Tässä näkyy niistä kaksi, harmaanliila mattasävy Lucky Sky ja kultaisen beigenä hohtava So What?. Näiden lisäksi on ilmestynyt tummemman violetti Happy Hour.

Luomiväreissä on tapahtunut sama kehitys kuin poskipunissa, jossa kovasta ja karkeammasta Baked-koostumuksesta on siirrytty pehmeämpään. Erityisesti tuon beigen So Whatin koostumukseen ihastuin, satiinisen hohtava ja pehmoisesti levittyvä. Sen sijaan liila Lucky Sky on valitettavasti aika heikkopigmenttinen.

Benecosin luomivärien hinta on 8,57 euroa. 






Otin teille swatchit väreistä. Voi kuinka hentoja ja kauniita ne ovatkaan, ihan kuin kevät itse.

Keskellä luomivärit järjestyksessä So What?, Lucky Sky (näkyy heikosti) ja Amazing. 

Ylhäällä poikittain poskipuna Mallow Rose ja alhaalla Coral.






Ensin mietin, että miten ihmeessä yhdistän luomivärien sävyt meikissä. Aluksi ajattelin, että kummallakin uutuudella pitää tehdä yhden luomivärisävyn meikit erikseen.

Sitten ymmärsin, että voin myös yhdistää luomivärit. Hohtavan ja matan, lämpimän ja kylmän yhdistelmästä tuli hyvin trendikäs. 

Voimakasta meikkiä näillä luomiväreillä ei saa, mutta sen sijaan tällaisen oikein nätin nuden päivämeikin, jossa on kuitenkin joku clue. Se on tuo epätavallinen väriyhdistelmä.

Suorastaan rakastuin tähän pehmeään, hempeään lookiin. Silmämeikkiin sopivat mielestäni vain ohuet rajaukset ja lisäksi vähän ripsiväriä.

Myös Mallow Rose -poskipuna pelasi kauniisti yhteen ihonsävyni kanssa. Ensin ihmettelin miksi minulle oli valittu juuri nämä sävyt luomiväreistä, mutta nehän korostivat yhdessä poskipunan kanssa kivasti pisamiani ja heleää ihoani. Tykkäsin kovasti!






Benecosilla on nykyään valikoimassaan myös ihonhoitotuotteita.

Ne tulevat näin hurmaavissa pakkauksissa. Vasemmalla on Love Your Skin -vartalovoide ja oikealla For Happy Hands -käsivoide. Näiden lisäksi valikoimaan kuuluu kaksi kasvovoidetta, suihkugeeli ja shampoo. 

Kaikilla tuotteilla on oma pakkausvärinsä, joten ne erottaa helposti. Esimerkiksi shampoo on raikkaassa turkoosissa tuubissa ja suihkugeeli sinisessä. Tuubit ovat tuollaisia alaspäinseisovia ja materiaaliltaan helposti puristettavaa ohutta metallia, jolloin ne on helppo käyttää viimeistä pisaraa myöten loppuun.



Love Your Skin -vartalovoide tuoksuu hyvin etäisesti sitruunalle. Se on helppo levittää, ja imeytyy varsin nopeasti. Kosteutusteho on myös hyvä.

Jos raaskisin, käyttäisin pelkkiä luonnonkosmetiikan vartalovoiteita. Ne ovat niin ihania, kun niiden hyväätekevän kosteuttavuuden voi suorastaan tuntea. Suosikkini on Laveran Neutral-vartalovoide, jonka hinta on kuitenkin huikeat lähes 20 euroa pullo (200 ml).

Benecosin vartalovoide on huomattavasti edullisempaa, 7 euroa 150 ml. Siihen hintaan voisin jo luonnonkosmetiikan vartalovoidetta ostaakin.

INCI: Aqua, Helianthus Annuus Hybrid Oil, Caprylic/Capric Triglyceride, Cetearyl Alcohol, Glyceryl
Stearate Citrate, Glycerin, Urtica Dioica Root Extract, Calendula Officinalis Flower Extract,
Arctium Lappa Fruit Extract, Tilia Cordata Flower Extract, Rosa Canina Fruit Extract,
Sambucus Nigra Fruit Extract, Hypericum Perforatum Flower Extract, Sesamum Indicum
Seed Oil, Helianthus Annuus Seed Oil, Glycerin, Gluconolactone, Xanthan Gum, Glyceryl
Stearate, Sodium Cetearyl Sulfate, Tocopherol, Ascorbyl Palmitate, Dehydroacetic Acid, Citric
Acid, Parfum, Limonene, Linalool



For Happy Hands -käsivoiteeseen ihastuin tosi paljon. Se on kosteuttavaa, mutta kuitenkin paksuudeltaan ja imeytyvyydeltään jotakin päivällä ja yöllä käytettävän käsivoiteen väliltä. Jos malttoi hetken odotella, se imeytyi päivälläkin suhteellisen nopeasti. Yökäyttöön se sopii taas jos kädet eivät ole aivan hirveän kuivat, esim. kesällä.

Käsivoiteen hinta on hämmentävän halpa, 4-5 euroa 75 ml paikasta riippuen. Sitä ostan varmasti itsekin lisää.

INCI: Aqua, Helianthus Annuus Hybrid Oil, Glycerin, Glyceryl Stearate, Stearic Acid, Palmitic Acid,
Calendula Officinalis Flower Extract, Arctium Lappa Fruit Extract, Tilia Cordata Flower
Extract, Rosa Canina Fruit Extract, Sambucus Nigra Fruit Extract, Hypericum Perforatum
Flower Extract, Urtica Dioica Root Extract, Prunus Amygdalus Dulcis Oil, Helianthus
Annuus Seed Oil, Glycerin, Sodium Salicylate, Sorbitan Caprylate, Cetearyl Alcohol,
Tocopherol, Potassium Hydroxide, Ascorbyl Palmitate, Xanthan Gum, Sodium Phytate,
Dehydroacetic Acid, Citric Acid, Parfum



Tälaista edullisempaa mutta laadukasta luonnonkosmetiikkamerkkiä markkinat kaipaavat!

Ainoa ongelma Benecosissa on saatavuus. Se on paras nettikaupoista, esim. Ecodealista tai Hyvinvoinnin tavaratalosta. Lisäksi Helsingissä Benecosia saa Ruohonjuuresta ja Espoossa Sellon kauneustavaratalo Evestä, joissa on molemmissa laaja valikoima.   

Me odotamme ystävieni kanssa innolla Luonnonkosmetiikan messuja, jotka pidetään tänä vuonna 4.-5.5.2013 Kaapelitehtaalla. Benecos on siellä mukana, ja varmaan taas hyvillä tarjouksilla. Siellä voimmekin sitten taas tyhjentää Benecosin pöydän!


J.K. Huomasin vasta nyt, että Benecosin uusi kivipuuteri on innostanut monia blogittaria. Sitä ovat kehuneet mm. Ostolakossa, Piece of Panda ja Wind It Up -blogit. Sitä aion kyllä itsekin kokeilla seuraavaksi.

Nonnulasta puolestaan löytyy arvostelu Benecosin Love Your Skin -vartalovoiteesta. Nonnulan ihana emäntä Nonnu tykkäsi siitä myöskin, kuten minäkin. 

10 kommenttia:

  1. Benecosin kivipuuteri-fani tässä terve :D. Ihania nuo sävyt <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vinkistä, luinkin nyt kivan blogijuttusi siitä ja lisäsin vielä linkin tuonne postaukseen siihen. Olen ollut viime aikoina niin paljon reissussa, että meinaa mennä kaikki helmet ohi. :)

      Kokeilenkin sitä kivipuuteria sitten seuraavaksi, kuulostaa erittäin hyvältä meille pirteän pisamaisille tytteleille. Hauskaa muuten, että kiinnitin samoin kuin sinä huomiota siihen miten hyvin nämä testiin saamani tuotteet sopivat keväisiin pisamiini. Benecos ymmärtää luonnollista ihoa! :)

      Poista
  2. Minulla on nuo kaikki kolme vanhempaa poskipunasävyä, huulipuna ja vartalovoide. Olen tykännyt kaikista! Poskipunat olivat todellisia yllättäjiä. Ne olivat ensimmäinen kosketukseni luonnonkosmetiikan meikkeihin, joten ennakkoluuloni olivat korkealla. Oli jännää, kun tykkäsinkin niistä niin paljon :)

    Kiva postaus, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin olet tykännyt Benecosista. Ihanaa kun on tällainen vähän edullisempikin luonnonkosmetiikan meikkimerkki, esim. Couleur Caramel, Terre d'Oc ja Zuii ovat kaikki niin paljon kalliimpia.

      Nuo molemmat minulla olevat Benecosin poskipunat Corail ja Mallow Rose ovat kyllä tosi nättejä sävyjä. Pigmentti on kevyt, mutta ei se niin haittaa, kun voihan poskipunaa sitten vain laittaa vähän enemmän. :)

      Kaikkien aikojen suosikkihuulipunani Pink Honey on myös Benecosilta. Tosin Benecosin huulipunien koostumus vaihtelee jonkin verran, kaikki eivät ole aivan niin ihanan pehmeitä ja kosteuttavia kuin Pink Honey. :)

      Voi kiitos kiitoksista, mukavaa kun kiinnosti! :)

      Poista
    2. Minullakin on juuri Pink Honey :) Tykkään myös siitä paljon.

      Poista
    3. Pink Honey on aivan ihana. Niin monikäyttöinen, neutraali sävy joka sopii melkein kaikkiin meikkeihin. Rakastan erityisesti sen kermaista ja kosteuttavaa koostumusta. Muut Benecosin huulipunani Peach ja Nougat eivät ole niin pehmeitä, siksikin Pink Honey on suosikkini. :)

      Poista
  3. Mä sain jokin aika sitten tuon Benecosin vartalovoiteen testattavaksi ja se on kyllä varsin kiva :) Ja tuo hinta hivelee kyllä kevyempääkin kukkaroa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonnu, lisäsin tähän omaankin juttuuni linkin vielä sinne. :)

      Luonnonkosmetiikkaa on kyllä niin ihanaa käyttää, kun oikein tuntee miten se on hyväksi iholle. Lisäksi hyvä että se ei ole myöskään hinnasta kiinni, eli näihin tuotteisiin pitäisi kyllä kaikilla olla mahdollisuus. Hieno juttu! :)

      Poista
  4. Ihania kevätmeikkejä! Luomiväreissä on pigmenttiä mun makuun vähän liian hintsusti, mutta oon tykännyt Benecosin meikkikynistä. Tuntuu paremmalta laittaa luonnonkosmetiikkaa varsinkin silmän vesirajalle. Kuvittelen, että siitä kohtaa imeytyy eniten myrkkyjä elimistöön. :D

    Piti vielä kehua, että sulla on tosi kaunis vaalea ja kuulas iho. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näissä oli niin kivan kuulaat keväiset värit. Sopivat hyvin erityisesti tähän alkukevääseen. :)

      Pigmentti ei ole tosiaan mikään kovin voimakas, joten siinä mielessä nämä edustavat tyypillistä luonnonkosmetiikkaa. Mutta sävyt on kauniit, ja neutraaliin päiväkäyttöön näillä saa ihan kivoja meikkejä. Iltameikkiä ei varmaan kannata yrittää. :)

      En olekaan itse kokeillut Benecosin meikkikyniä, mutta kuulostaa todella hyvälle. Laveran ruskea rajauskynä minulla on, ja siitä tykkään kovasti. Ihan yhtä hyvä ja pigmenttinen kuin Diorin rajauskynänikin. Mutta tosiaan huulituotteissa, kasvovoiteissa ja limakalvolle laitettavissa tuotteissa luonnonkosmetiikka on parhaimillaan, sillä mitä vähemmän turhia myrkkyjä sitä parempi. :)

      Voi kiitos paljon! Nuorempana luulin aina että minulla oli huono iho ja piilotin sen paksun meikkivoidekerroksen alle. Nyt vanhempana olen saanut lisää itseluottamusta, ja vaihtanut meikkivoiteen vähitellen kevyempään. Sen jälkeen ihoani on alettu kehua niin paljon, että nyt olen alkanut itsekin uskoa että se on aika hyvä. Silti minulle tämä on uutta, ja olen itsekin jotenkin innoissani tästä. Antaa toivoa myös niille, jotka luulevat teininä että iho on huono loppuelämän. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)