perjantai 12. lokakuuta 2012

Kauneushoitolassa rentoutumassa

Kävin nyt ennen Nizzan matkaa vähän rentoutumassa ja "laittamassa paikat kuntoon" kauneushoitolassa ennen auringonottoa.

Minulle tehtiiin koko vartalon hoito, joka sisälsi kasvohoidon, vartalohoidon sekä manikyyrin ja pedikyyrin. Kaiken mahdollisen siis!

Hoidon kesto oli noin kolme tuntia ja normaalihinta huikeat yli 250 euroa, mutta minulla oli alennuslappu ja maksoin hoidoista reilut sata euroa. 

Kauneushoitola oli sisustettu vähän itämaiseen ja luonnonläheiseen tyyliin. Hoitotiloissa soi rauhoittava viidakon äänet -musiikki. Ihan mukavaa.

Hoito alkoi manikyyrilla. Kynsien lakkaukset tehtiin järkevästi ensin, jotta ne ehtisivät rauhassa kuivua. 

Manikyyrissa kädet kylvetettiin, kuorittiin, kosteutettiin ja hierottiin, kynnet viilattiin ja sitten niihin levitettiin aluslakka. 

Kauneushoitolassa olivat käytössä Essien kynsilakat.  

Huomaavaisesti kosmetologi lakkasi kynteni värilakalla vasta hoitohuoneessa, jotta en sotkisi niitä esimerkiksi vaatteita riisuessani.






Vaikea oli päättää minkä Essien kynsilakan valitsisin. Halusin jotakin kirkasta ja iloista väriä rantalomalle Nizzaan. Viimein päädyin hehkuvan punaiseen Jaguareen. Se muistuttaa vähän yhtä suosikkipunaistani, OPIn I'm Not Really A Waitressia, mutta on lämpimämpi ja kirkkaampi. Todella upea!

En useinkaan käy manikyyrissa, sillä tykkään itse laittaa kynsiäni. Oli kuitenkin kivaa huomata ero kun ammattilainen teki manikyyrin. Kynnet olivat paljon siistimmät ja viimeistellymmät kuin mitä itse teen.  

Manikyyrin jälkeen seurasi ohjelmassa pedikyyri. Hoitaja pysyi kaikkien hoitojen ajan samana, kun taas esim. Virossa hoitaja usein vaihtuu, jos on monta eri hoitoa. 

Pedikyyrissäkin jalat kylvetettiin, kuorittiin, hierottiin ja rasvattiin. Jalkoja raspattiin juuri sopivasti, eli ei liikaa. Olen itse sitä mieltä, että kovettumia ei pitäisi raspata ihan niin paljon kuin kauneushoitoloissa usein tehdään, sillä en ole ihan varma onko se iholle hyväksi.  

Varpaankynsiin valitsin saman punaisen Essie Jaguaren kuin käsiinkin. Kovin on matchy-matchy, mutta joskus on kiva näinkin.






Ja nyt olen pahoillani, näytän teille kuvaa jalastani. 

Jalkani ovat aina hirveän kärsineet, kun urheilen ja juoksen niin paljon. Hyvään kuntoon kosmetologi kuitenkin sai ne, iho oli pehmeä ja kynnet tosi siistit.

Pedikyyrin jälkeen tehtiin kasvohoito. Kauneushoitolassa olivat käytössä Dermalogican tuotteet, joita olen itsekin aikanaan pitkään käyttänyt ennen kuin siirryin Sensaihin.

Minulle tehtiin ihoa kirkastava ja kosteuttava kasvohoito. Kosmetologi suositteli minulle myös jatkossa ultraäänikasvohoitoa. Olen aiemmin ottanut mekaanisen ihonpuhdistuksen noin kerran vuodessa, mutta ultraäänilaitteella tehtävän syväpuhdistuksen pitäisi olla hellävaraisempi. Se olisikin minusta hyvä, sillä olen alkanut vähän epäillä, että voiko se hirveästi sattuva mekaaninen ihonpuhdistus olla lopulta iholle hyväksi, varsinkin kun ihossani ei suurempia ongelmia ole. 

Ultraääni-kasvohoito kestää 60-75 minuuttia ja maksaa noin 90 euroa. Kosmetologin mukaan se on palkitseva, koska tulokset tulevat heti näkyviin ja ihosta tulee todella pehmeä. Luulen, että tulen kokeilemaan sitä jossakin vaiheessa.

Kasvohoidon jälkeen kosmetologi levitti kasvoilleni Dermalogican uutuuden, Skin Perfect Primerin. Se oli hyvä, niin ei tarvinnut lähteä kauneushoitolasta eteenpäin kokonaan ilman meikkiä. 

Dermalogican Skin Perfect Primer kuulosti todella mielenkiintoiselta tuotteelta. Sen pitäisi tasoittaa, kirkastaa ja heleyttää ihoa. Sitä voi käyttää joko meikin alla pohjustajana tai yksinään, esimerkiksi meikkivoiteen sijasta. Siinä on sen verran väripigmenttiä, että se tasoittaa ihon sävyä. Esimerkiksi minulle se riitti hyvin yksinään. Aivan samanlaista hehkua sillä ei mielestäni saanut kuin suosikillani L'Orealin BB-voiteella, mutta kivan meikkipohjan kuitenkin. Plussana Dermalogican primerissa on vielä hyvä aurinkosuojakerroin 30, kun L'Orealin BB:ssä on vain 12. 

Viimeiseksi kosmetologi teki minulle vielä vartalon kuivaharjauksen ja kosteutuksen. Ihosta tuli ihanan pehmoinen. 

Kasvohoidonkin tulos oli ihan hyvä, vaikka samaa hehkua ihoon ei mielestäni tullut kuin suosikkikauneushoitolassani, loistavassa Babor Spassa Tallinnassa. Ihan samaa rauhoittavaa ja ylellistä ilmapiiriä ei myöskään ollut.

Kolmen ja puolen tunnin perusteellisten hoitojen jälkeen oli ihanaa istahtaa kauneushoitolassa vielä juomaan mehua ja syömään hedelmiä, joita tarjottiin hoidon lopuksi.

Mukavaa hemmottelua!

4 kommenttia:

  1. Ai että kun ihanan kuuloista hemmottelua! Olis kyllä jännä joskus, jos joku toinen lakkaisi vaikka mun kynnet kuin minä itse :D
    Kävin muuten tuossa muutama viikko sitten itse kasvohoidossa, jossa tehtiin kuorinta ultraäänellä. Se oli hassu, vähän kuin olis partaa ajeltu tai vastaavaa kun pörisi se anturi kasvoilla :D Se oli kyllä hellävarainen ja iho oli tosiaan pehmeä sen jälkeen, kannattaa kokeilla. Itse kävin täällä Treella Hämeen kosmetologikoululla, kun siellä tuon ultraäänen saa valita tavallisen kuorinnan sijaan samaan hintaan.

    VastaaPoista
  2. Lunalii: Tällainen kattava koko vartalon hoito on siitä hyvä, että väkisinkin rentoutuu kun yli kolme tuntia lepäilee hoitolassa ja joku hipeltää koko ajan ympärillä. :)

    Paljon parempaa jälkeä kyllä ammattilainen teki manikyyrissa kuin minä itse, vaikka minulla on periaatteessa samat tuotteet kotonakin. Tosi tasainen ja kaunis sekä toivottavasti myös kestävä lakkaus tuli!

    Todella mielenkiintoista kuulla kokemuksiasi ultraäänihoidosta, kiitos! En tiennyt itse yhtään millainen hoito se on, ainoastaan laitteen näin kauneushoitolassa. Tosi hyvä tietää, että lopputulos oli hyvä, kiitos suosituksesta! En tiedä missä kaikkialla Helsingissä tuota ultraäänikuorintaa saa, täytyy ottaa selvää. Aion ehdottomasti kokeilla sitä seuraavan kerran inhottavan mekaanisen ihonpuhdistuksen sijaan!

    VastaaPoista
  3. Joo, kanstii kokeilla, toi mekaaninen kun sattuu niin pirusti :D Oon aina naama ihan punasena monta tuntia tollasen jälkeen, kun mulla on niin herkkä iho. Mitä nyt oon ymmärtänyt, niin aika monissa paikoissa vissiin tuollainen laite on..tai sit oon väärässä :D Mutta kaikissa niissä muistaakseni on ollut, missä oon itse käynyt :D

    VastaaPoista
  4. Lunalii: Se mekaaninen ihonpuhdistus on aivan tuskaa, ja jotenkin tuntuu että voiko se nyt kuitenkaan olla hyväksi, kun iho on aivan punainen ja pienillä haavoilla sen jälkeen. Toki ongelmaihot ovat sitten asia ihan erikseen, mutta normaalille tai herkälle iholle se tuntuu aika hurjalta touhulta. Joten oikein hyvä tietää, että pehmeämpikin, mutta kuitenkin tehokas vaihtoehto on!

    Uteliaisuuteni nyt kyllä heräsi tuon ultraäänipuhdistuksen suhteen, joten aion ehdottomasti käydä ottamassa sen. Kosmetologi arveli, että ehkä n. kuukauden päästä voisi olla sopiva aika, joten voisin mennä vaikka ennen joulua.

    Hyvä tietää, että ultraäänilaitteiden pitäisi olla aika yleisiä. Vakiokauneushoitolassani, jossa yleinsä olen käynyt mekaanisessa ihonpuhdistuksessa, sellaista ei ole, mutta täytyy selvittää missä muualla olisi, varmasti siis löytyy.

    Kiitos sulle vielä kun kerroit kokemuksistasi, tosi hyödyllistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)