torstai 12. huhtikuuta 2012

Shiseido meikkivoidesivellin

Käytän nestemäistä meikkivoidetta (tällä hetkellä käytössäni on Giorgio Armani Luminous Silk, joka tekee hyvin luonnollisen lopputuloksen) enkä halua missään nimessä levittää sitä sormin vaan siveltimellä. Sormilla levittäminen on niin sotkuista puuhaa, että käytän mielummin hygienisempää sivellintä.






Olen käyttänyt tähän asti meikkivoiteen levitykseen MAC 190 Foundation Brush -sivellintä ja ollut siihen kohtuullisen tyytyväinen.

Sitten kuitenkin kuulin tästä idän ihmeestä, Shiseidon Perfect Foundation Brush -meikkivoidesiveltimestä.







Shiseidon meikkivoidesivellin on huomattavasti pienempi kuin MAC 190 Foundation Brush.

Alkuun se tuntui jopa hassun pieneltä, ihan kuin se ei edes olisi oikea meikkivoidesivellin.

MAC 190:n varsi on aika pitkä, 19 cm. Se on pro-quality, eli sopii varmaan hyvin myös toisten meikkaamiseen.

Kätevän pikkuiseen Shiseidoon verrattuna MAC 190 tuntuu nyt kuitenkin kömpelöltä ja hankalalta jättiläiseltä. Shiseidolla pääsee helposti joka paikkaan eikä sen varsi ole koskaan tiellä.







Siveltimen pää Shiseidossa noudattaa aivan eri filosofiaa kuin MAC.

MAC on litteä ja viuhkamainen, perinteinen sivellin. Tuntuma on melko karhea. Shiseidon meikkisivellin muistuttaa kabukia, sen pää on pyöreä ja hyvin tuuhea. Shiseidon sivellin on tuntumaltaan pehmeä.

MACin siveltimiä pidetään yleisesti varsin korkealaatuisina ja sitä ne yleensä ovatkin, mutta nyt on sanottava ettei MAC 190 pärjää tälle Shiseidon haastajalle alkuunkaan. Watch and learn MAC!






Olen aivan ihastunut tähän pikkuiseen.

Sen jälki on täydellistä, kevyttä ja peittävää, aivan kuin air brushattua. Meikkivoiteen saa tuputeltua iholle nätisti eikä siveltimen jälkiä jää. Tällä ei edes pysty tekemään sellaista vetävää liikettä josta niitä siveltimen jälkiä jäisi, vaan tekniikan on oltava aivan erilainen, töpöttelevä ja tupsuttava if you know what I mean.

Aivan uskomattoman hyvä sivellin!

Shiseidon meikkivoidesiveltimen hinta on 35 euroa. Itse hyödynsin tähän Stockalla jonkun alennuslappusen ja sain sen vähän halvemmalla.

Ainoa huono puoli Shiseidon meikkisiveltimessä on, että sen puhdistaminen on täyttä tuskaa. Meikkivoide imeytyy syvälle Shiseidon tuuheisiin karvoihin eikä tahdo lähteä sieltä millään. Sen puhdistaminen syö sivellinpuhdistusainetta, aikaa ja hermoja. Mutta lopputulos palkitsee.







Japanilaiset osaavat muutenkin ihonhoidon, ja olen kuullut Shiseidon kasvovoiteista pelkkää hyvää.

Jos ne ovat innovaatioiltaan yhtään samalla tasolla kuin tämä meikkivoidesivellin, haluan todellakin kokeilla niitä!

14 kommenttia:

  1. Olen nähnyt noita tasapäisiä meikkivoidesiveltimiä joillain muillakin merkeillä... Vielä kun muistais millä!

    Ilmeisesti tuo Shiseido on synteettistä karvaa? Näyttää kyllä kätevältä! :)

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut kehuja tästä siveltimestä, ja haluttaisi kyllä kokeilla itsekin. Tosin tiedän jo, että näin tarkkaa puhdistusta vaativa sivellin ei ehkä ole minun juttuni: olen ihan toivottoman laiska pesemään siveltimiä :( Sen sijaan haaveilen MACin skunkista, luulen että tykkäisin siitä enemmän sitten kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Vautsi, juuri tuollaista sivellintä oon etsinyt! Ainoastaan tuo hinta hieman epäilyttää. Saman tyylisiä siveltimiä oon nähnyt myös joillain halvemmilla merkeillä, mutta en sitten tiedä, onko laatu aivan toista luokkaa tämän kanssa...

    VastaaPoista
  4. Coastal Scentsin 22kpl:n sivellinpakkauksessa tuli mukana puuterille tarkoitettu sivellin, on tasapäinen ja hiukan tuuheampi ja isompi kuin tämä Shiseidon sivellin. Puuterille siis tarkoitettu, mutta toimii mun makuuni kuin unelma meikkivoiteen levittäjänä. Saa erittäin luonnollisen lopputuloksen sillä. Puuterinkin kanssa toimii hyvin. Ja helpompi puhdistaa, tosin ei niitä helpoimpia siltikään.

    VastaaPoista
  5. Haluan jakaa muutaman käyttövinkin tuosta ihanasta Shiseidon meikkisiveltimestä. Pesu on todella helppoa -omani pesen n. 1x/vko lämpimällä Fairy-vedellä: pieni määrä ainetta ja lämmintä vettä kämmenelle -pyörittele sivellintä kämmenkuopassa juoksevan vesihanan alla, kunnes meikkiä ei enää liukene ja vesi on kirkasta. Toimii -ja ei tarvitse erillistä ainetta. Tärkeää on antaa siveltimen kuivaa täysin, ennen seuraavaa käyttöä. Sivellin on synteettistä karvaa ja ei ime meikkiä itseensä niin paljon kuin aitoa karvaa olevat. Käyttössäni olevaan Shiseidon siveltimeen ei todellakaan imeydy juuri mitään... Mieletön tuote: jokaisen euron arvoinen ja käytössä ikuinen: tästä kun ei karvat irtoile!

    VastaaPoista
  6. Sigman F80 on ainakin kuvasta vertaillessa täsmälleen samanlainen. Silloin kun sen itse ostin, niin hinta oli noin 16 dollaria, mutta siitä on pari vuotta. Tällä hetkellä mun synttärilahjalistalla on koko Sigman synthetic kabuki setti. :)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista. Ostin nimittäin vasta tuon MACin siveltimen ja olen siihen melko tyytyväinen mutta jokin siinä silti vaivaa jotenkin. Täytyy kokeilla tuota pikkuruistakin!

    VastaaPoista
  8. Joo munkin suuri rakkaus tämä sivellin, aamuisin sillä voiteen kasvoilleni sudin. :)

    VastaaPoista
  9. Hei Pumpulipupu, blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  10. Hei kaikille! Kiva kun tämä postaus ja Shiseidon meikkisivellin kiinnosti näin kovasti ja jaoitte näin paljon kokemuksianne ja ajatuksianne. Kiitos paljon! :)


    Veeera: Kyllä niitä varmaankin on, ja tietysti kabukitkin ovat nyt suosittuja mineraalimeikkipohjien vuoksi. Tämä Shiseido on siitä niin hyvä, että se on todella tuuhea, tiivis ja laadukas. Varmaan tämän tasapäisen sivellintyypin aatelia joka tapauksessa. :)

    Valitettavasti heitin Shiseidon pakkauksen jo pois, joten en voi tarkistaa karvan laatua. Oletan kyllä samalla tavalla että se on synteettistä karvaa koska sehän sopii parhaiten nestemäisten tuotteiden levittämiseen. Mielestäni tuo MAC ainakin on. :)


    Elisa: Tämä Shiseidon sivellin on kyllä erinomainen, joten sikäli suosittelen tietenkin. :)

    Mutta pestävä se on tarpeeksi usein, valitettavasti. Minulla menee päivittäisessä käytössä korkeintaan kaksi viikkoa, sitten on pakko pestä, sillä muuten se muuttuu sellaiseksi vähän kovaksi ja latteaksi, tuuheus alkaa hävitä. Eli joka toinen viikko vähintään pesen - ja kärsin ja kiroilen. :)


    Strawberry: Tässä suosittelisin kyllä satsaamaan laatuun, sillä en usko että halvemmista vastaavista löydät yhtä hyvää.

    Kannattaa varmaan yrittää hyödyntää joku alennus, esim. Sokokselle tulee yleensä tasaisin väliajoin - 15 %:n alennuslappusia, ja saattaahan tämä sivellin tulla joskus ihan tarjoukseenkin. :)

    Ja hyvällä hoidolla kestää varmasti todella pitkään, ainakin minun laadukkaimmat siveltimeni kuten MACit samassa hintaluokassa ovat kestäneet vuosia hyvinä. :)


    Milla: Kiva kuulla, tuossa on varmaan juuri samaa ideaa kuin tässä Shiseidossa. Hyvä löytö sulta! :)

    Valitettavasti kaikkea ei näköjään voi saada, eli jos tuuheutta ja napakkuutta löytyy, niin puhdistaminen on sitten helvettiä, kiva kiva. Mutta mitäpä sitä ei olisi kauneuden ja täydellisen meikkipohjan eteen valmis tekemään. :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Kiitos paljon, aivan mahtavaa että kerroit nämä vinkit! Kiitos! :)

    Aion kokeilla tuota puhdustustapaa nyt seuraavalla kerralla. Luulen, että tuo voi olla juuri se trick että pyörittää sivellintä puhdistusaineessa, kun minä olen tähän asti yrittänyt pestä sitä toisinpäin, eli kaatanut sinne karvojen sisään sivellinpuhdistusainetta ja yrittänyt huuhdella sitä.

    Aivan ihanaa jos puhdistus helpottuisi tällä vinkillä, sillä sivellin on todellakin muuten niin loistava. Uskon myös, että se kestää vuosia, niin laadukkaalta se tuntuu. Ihan mahtava löytö! :)


    Annie: Kiitos paljon, kiva kun annatte vinkkejä myös edullisemmista vaihtoehdoista, sillä monelle tuo 35 euroa on todellakin paljon yhdestä meikkivoidesiveltimestä. Todella hyvä jos myös vastaavia, edullisempia vaihtoehtoja löytyy. Kiitos! :)


    J: Voi harmi, että kirjoitin tämän postauksen vasta nyt ja ehdit jo ostaa tuon MACin siveltimen. Sekin on ihan hyvä, ei siinä mitään, mutta tämä pikkuinen Shiseido on kuitenkin something else. :)

    Olen itse miettinyt, että mihin käyttäisin tuota MACia jatkossa. Se sopii ehkä esim. meikkivoiteen levittämiseen aluksi kasvoille, sillä tuo Shiseido imee meikkivoidetta aika paljon. Eli ensin MACilla karkea levitys ja sitten Shiseidolla viimeistely, voisi toimiakin. :)


    Kissaämmä: Shiseido on kyllä todella, todella hyvä. Ihanaa kun ollaan löydetty tämä loistava sivellin, tuntuu että on muuttanut munkin meikkaamisen ihan täysin. Niin kivaa! :)


    Purkkihullu: Voi miten kiva kuulla, kiitos paljon! :)

    VastaaPoista
  12. Näpsäkän oloinen suti! Luulen kyllä, että jätän sen itse hankkimatta, sillä omistan jo macin skunkin joka rokkaa! :)

    VastaaPoista
  13. Jonna: Ne MACin skunkithan on myös ihan maailmankuuluja, joten varmasti on hyvä! :) Olen itsekin harkinnut niitä, mutta ehkä en nyt enää tarvitse kun löysin myös tämän loistavan Shiseidon. Toisaalta uteliaisuus on kyllä niin suuri, että saatan hyvin jossakin vaiheesssa sittenkin sortua... :)

    VastaaPoista
  14. http://www.huuto.net/kohteet/meikkisivellin-setti-_laukku-_sailytys/221253716

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)