tiistai 3. huhtikuuta 2012

MIYO -meikkisarja

Sain testattavakseni Suomessa vähän aikaa sitten lanseeratun puolalaisen meikkisarjan MIYOn tuotteita.

MIYOa maahantuo Face Helsinki ja tuotteita saa ainakin Seppälästä. Kaikki tuotteet maksavat alle 5 euroa eli hyvin edullisesta sarjasta puhutaan.

MIYO tulee sanoista My Identity Youthfully Original ja sen mainostetaan olevan urban chic & underground.

Kyseessä on trendikäs ja värikäs sarja, joka lehdistötiedotteen mukaan on suunnattu 12-20 vuotiaille.

Nonnulan ihanan Nonnun kanssa jo tätä pohdiskelimme, että aloittavatkohan tytsyt nykyisin meikkaamisen jo 12-vuotiaana. Itse muistan aloittaneeni vähitellen yläasteelle siirtymisen jälkeen noin 13-vuotiaana. Tietysti esim. kynsilakkoja voi joku hyvin käyttää jo ennen sitä.

Samoin meitä huvitti, että kysyyköhän joku tyylipoliisi papereita Seppälän kassalla kun ikäraja on tuolla yläpäässä 20 vuotta. Itse ylitän sen vaatimattomasti 14 vuodella, mutta tykkään silti näistä iloisista tuotteista. Vähänkö olisi vain noloa jos joutuisi todistaamaan olevansa näin yli-ikäinen tälle sarjalle!






Mutta katsotaanpa sitten näitä söpöläisiä.

Sain valita MIYOlta mieleisiäni tuotteita ja värejä.

Halusin kokeilla ensinnäkin noita kuvan alalaidassa näkyviä MIYO Perfume Drops -tuoksukynsilakkoja. Lisäksi minua kiinnostivat Candy Gloss -huulikiillot ja OMG-luomivärit.

Perfume Drops -kynsilakkoja pitäisi olla tällä hetkellä myynnissä 50 Seppälässä. Myöhemmin kevään aikana valikoima täydentyy Seppälöitä varten räätälöidyllä 10 kappaleen valikoimalla OMG-monoluomivärejä, neljällä eri Candy Gloss -huulikiillolla ja 32 eri sävyllä Nailed It! -kynsilakkoja, joita minulla ei siis ole testattavana.

Nyt en ole kyllä varma, mutta olettaisin että Face Helsingin maahantuojan myymälästä Helsingin Kalliosta (Vaasankatu 6, auki arkisin 10-18) saattaisi myös saada MIYOn tuotteita. Ainakin sieltä saa puolalaisen Ziajan herkullisentuoksuisia ihon- ja vartalonhoitotuotteita.  

Jos haluatte tehdä kosmetiikkaretken Helsingissä, niin läheltä Kalliosta löytyy myös Make Up For Everin maahantuojan myymälä (Helsinginkatu 16, auki ma, ti to, pe 10-17, ke 10-18 ja la 10-14). Molemmissa myymälöissä on usein huippukivoja tarjouksia! 





Sain Perfume Drops -kynsilakoista kokeiltavakseni oranssin appelsiinintuoksuisen, pinkin vadelmantuoksuisen sekä violetin syreenintuoksuisen.

Näiden lisäksi on olemassa vielä vaaleansininen tropicana ja vihreä papaija -kynsilakka.

Todella kivoja ja iloisia värejä!

Tykkään paljon tuoksukynsilakoista, sillä mieheni vihaa kynsilakan hajua, joten tuoksukynsilakat ovat sen vuoksi hyviä.

En ole valitettavasti vielä ehtinyt testaamaan näitä kynsilakkoja, mutta myöhemmin ne varmasti vilahtelevat täällä blogissa kynsilakkakuvissa ja tarkemmassa arvostelussa.

MIYOn kynsilakoissa ei ole ikävää formaldehydia, joka on tosi hyvä!






OMG-sinkkuluomiväreistä sain violetin sävyn nimeltä 20 Drama.

Tämä violetti väri sopii vihreille silmilleni ehdottomasti parhaiten.

Luomivärin koostumuksesta en niin kauheasti pitänyt. Vähän kuiva, variseva ja pigmentti ei vakuuttanut. Tosin yhden sävyn perusteella on vaikea vetää johtopäätöksiä koko sarjasta, sillä saman merkin sisällä luomivärien koostumukset voivat vaihdella usein todella paljon.






MIYOn isovelisarja on puolalainen Pierre Rene.

Pierre Renen luomivärejä sain testattavakseni jo aiemmin osallistuessani Face Helsingin järjestämään Kauneustrendit ja Markkinat 2012 -seminaariin maaliskuussa.

Pierre Renen luomivärien koostumuksesta olen pitänyt sen sijaan kovasti. Tämä kaksikko on metalliluomivärejä, metallic. Ihanan pigmenttisiä, satiinisia ja kauniita!

Hassua Pierre Renen luomiväreissä on vain tuo pakkaus. Pakkauksen kansi onkin luomivärisivellin. Ihan uskomaton keksintö, eikä ikävä kyllä mielestäni kätsin mahdollinen, sillä noiden sivellinkansien siirtely on vähän vaivalloista ja ne ovat vähän rimpuloita.

Jostakin on siis jouduttu säästämään, mutta onneksi pääasia eli itse tuote on erinomainen.

Hintakin on varmaan edullinen, mutta valitettavasti en tiedä mistä Pierre Reneta saa ostaa. Ostaisin näitä luomivärejä mielelläni lisääkin. Ehkä kannattaisi yrittää ainakin sieltä Face Helsingin myymälästä taas.






MIYOn Candy Gloss -huulikiillot olivat sen sijaan minusta oikein kivoja.

Sain kokeiltavaksi punaisen Big Applen ja vaaleanpunaisen shimmerisen Fairyn.

Big Apple näyttää huulilla siltä kuin olisi juuri syönyt herkullisen mehujään. Tuoksukin on omenainen, sillä tunnistin omenan ennen kuin näin huulikiillon nimen. Vähän keinotekoinen tuoksu kyllä on. Minulla tulee siitä mieleen pikkutyttönä Yhdysvalloissa ostamani mansikkakarkit, jotka tuoksuivat tälle samalle.

Fairy on huulilla oikein kimaltavan kaunis ja kuulas. Sen tuoksu on ihana makean karkkinen.

En tiedä valitettavasti tarkemmin mitkä neljä väriä Candy Gloss -huulikiilloista on valittu Seppälöiden valikoimaan, mutta uskon että ihania ovat.

Aivan mielettömän suloisia huulikiiltoja!


Face Helsingiltä tarjottiin minulle ystävällisesti mahdollisuutta järjestää MIYO-tuotteista arvonta täällä blogissani. Kiinnostaisiko se teitä? Arvaan, että joo!

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva kun olet saanut testiin näitä MIYO:n tuotteita! :)

    Ihania nuo sarjan tuotteiden nimet, varsinkin nuo luomivärien. OMG! :D Sitähän ainakin nuo jenkkiteinit hokee mielellään. Ja Lollia tiety kans.

    Nuo Pierre Reneen luomarit näytti tosi kivoilta myös! Jos tulee jossain vastaan, luulenpa että joudun ostamaan :)

    Juu, arvontaa kehiin! Tämä ikäneito ainakin haluaa osallistua! ;D

    VastaaPoista
  2. Vaikka kissat ehkä arvostaisivatkin tuoksutettuja kynsilakkoja, pidän itse niitä vähän turhanaikaisina hifistelyinä ja erikoisuuden tavoitteluna. Värit näyttää tosi kivoilta ja ne on mulle prioriteettinä kynsilakkojen suhteen :D

    Viime aikojen nettishoppailut saavat kuitenkin nyt riittää, tämä yli-ikäinen kolmikymppinen joutuu laittamaan Visan kuivumaan ;)

    VastaaPoista
  3. Sissi: Niin hauska, katsotaan siis, toivottavasti arvonta järjestyisi! :)


    Nonnu: Minustakin oli hauska testata näitä! On aina tosi mielenkiintoista jos Suomen markkinoille tulee aivan uusia tuotteita! :)

    Minuakin huvitti tuo OMG. Oliko se Fyrinnaella vai kenellä jolla oli sellainen aika räyhäkän vihreä luomiväri jonka nimi oli OMG WTF. Minusta se oli aivan mahtava oivallus, ja olen harkinnut että ostaisin sen vain tuon nimen vuoksi! :)

    Nuo Pierre Renet vaikuttavat kyllä erinomaisilta, ainakin tuo metallikoostumus, joka on kyllä todellisuudessa minusta lähellä helmiäistä. Kauneustrendit ja -markkinat seminaarissa näin myös että Pierre Renella oli laaja mattaluomivärien valikoima, mikä on harvinaista. Ja sopisi hyvin meille pikkuhiljaa aikuisemmilekin naisille. :)

    Luulen että menen lähiaikoina ihan vain mielenkiinnosta käymään tuolla Face Helsingin myymälässä ja katsomaan mitä siellä oikein on tarjolla. Kun en ole nähnyt esim. noita Pierre Rene -luomivärejä missään, paitsi viime syksyllä kauneusmessuilla. Ovat ehkä myynnissä vain jossain kauneushoitoloissa. Ja hinta ei voi kyllä olla kovin paljon, koska kaikki Face Helsingin maahantuoma puolalainen kosmetiikka on minusta suhteellisen edullista.

    Yritän kyllä saada arvonnan järjestettyä, olisi niin mukavaa jos te lukijatkin pääsisitte testaamaan näitä kivoja tuotteita! :)


    Eiko: Minusta tuoksukynsilakat ovat oikein kiva keksintö, kun en itsekään välitä kovin paljon kynsilakan hajusta. Tuoksuhan tulee pääasiassa esiin vasta kynsilakan kuivuttua, mutta kyllä se vähän siinä lakkausvaiheessakin auttaa. :)

    Olen itse kokeillut aiemmin jo Rimmelin tuoksukynsilakkoja, ja nyt minua kiinnostaa kovasti millainen tuo MIYOjen tuoksu on...

    Tuoksukynsilakathan ovat nyt varmaankin jotenkin trendikkäitäkin kun jopa Diorilla oli kevätkokoelmassaan niitä. Siihen puutarhateemaan ne olivatkin ihana lisä ja hyvä oivallus! :)

    Mutta totta kai kynsilakoissa väri on ehdottomasti minustakin se tärkein! :)

    Voi että, minullakin on ollut päällä jatkuva ostolakko vuoden alusta, ja silti olen sortunut jo lukuisia kertoja. Ehkä kuitenkin vähän vähemmän kuin kokonaan ilman lakkoa. :) Siksi on kuitenkin kiva, että olen saanut näitä tuotteita myös firmoilta testattavaksi, niin näkyy jotain uutuuksiakin täällä Pumpulipupussa. :)

    VastaaPoista
  4. Mulla onkin ne kaksi muuta kynsilakkaa Miyolta, Papaya ja Tropicana. Hommasin ne aikoinaan Kauneusmessuilta. Ovat nyt näköjään rantautuneet nyt Suomeen kunnolla. En ollut kuitenkaan ihan vakuuttunut omistani, mutta kenties sulla on parempi onni noiden lakkojen kanssa?

    VastaaPoista
  5. MQ: Minuakin vähän mietityttää, että toivottavasti kynsilakan laatu ei ole kärsinyt tuon tuoksun vuoksi. Laitan heti kyllä kokemukseni ja mielipiteeni tänne kun olen ehtinyt testaamaan. :)

    Minusta se vaaleansininen Tropicana vaikutti oikein kivalta väriltä myös. Harmi vaan, että en osaa itse oikein käyttää sen värisiä kynsilakkoja. Mutta jos oikein tykästyn noihin, niin sitten hankin varmaan senkin. :)

    Voi, että kiinnostavaa päästä kyllä kokeilemaan näitä ja nähdä mitä mieltä olen! :)

    VastaaPoista
  6. Juu, sinen Tropicana on suosikkini niistä kahdesta ja oikeasti nätti sävy! Papaya peitti huonommin ja tuoksu ei ollut kauhean kiva :/ Mutta toivottavasti nuo muut kolme on hyväntuoksuisia! =)

    VastaaPoista
  7. MQ: Kiva kuulla, että tykkäsit Tropicanasta kuitenkin! Minusta se oli aika ihanan vaaleansininen, ja olisikohan siinä ollut myös pientä shimmeriä... Ei mielestäni kyllä kovinkaan paljon troopiikkia mieleen tuova, mutta nätti! :)

    Apua, millehän nuo oikein lopulta tuoksuu, uteliaisuus kyllä heräsi. :) Rimmelin tuoksukynsilakkojen tuoksu on aika mieto, mutta ihan miellyttävä. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)