keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Essie Pink Parka ja ensimmäiset Konad-koristeluni

Kokeilin vappuna ekan kerran leimata uusilla Konadeillani.





Pohjaksi halusin jotakin iloista ja värikästä vappuun sopivaa, joten valitsin Essien neonpinkin Pink Parkan.

Pink Parka ilmestyi Essien syksyn 2009 Cuddle with Color -kokoelmassa. Minusta oli Essieltä loistava idea ja rohkeaa tuoda neonvärejä syksyyn.

Pink Parka levittyy kaikkien neon-lakkojen tapaan vähän huonosti. Niinpä kokeilin ensimmäisen kerran laittaa sen alle pohjalle valkoisen kynsilakan. Wild and Crazyn Montana on paksu valkoinen creme. Mielestäni se toimi Pink Parkan alla oikein hyvin. Säästää näköjään aikaa ja hermoja laittaa neonlakan alle valkoista, joten suosittelen lämpimästi. Pink Parkani on vielä minipullo, joten samassa säästyy myös vähän kynsilakkaa.

Wild and Crazyn Montana on ollut blogeissa hyvin suosittu. Tykkään sen nimestä kovasti, sopii hyvin valkoiselle kynsilakalle. Montana on osavaltio Yhdysvalloissa. Muistin, että The Hillsin Heidi Montag olisi kotoisin sieltä, mutta hän onkin etelämpänä sijaitsevasta Coloradosta. Sotkin varmaan osin siihen, kun Wild and Crazylla on myös kynsilakka, jonka nimi on Colorado Springs. Hauska idea joka tapauksessa nimetä kynsilakkoja Yhdysvaltojen paikkakuntien mukaan! 

Wild and Crazyja saa Seppälästä, ja ne maksavat 2,95 euroa pullo. Erinomainen hinta-laatusuhde siis!

Paksuutensa vuoksi Montana kävisi myös ehkä Konad-leimailuunkin, mutta ainoa Konadin koristelulakkani sattuu myös olemaan valkoinen, joten en tarvinnut sitä siihen käyttöön. 





Tässä työkalut.

Ainoa Konad-laattani on M36, ja siitä lähdin siis yrittämään perhosta historialliseen ensimmäiseen kynsileimauskertaani.

Laatan perhoskuvassa on oikeastaan kaksi perhosta, mutta nopeasti tajusin, että minun kannattaa aloittelijana varmaan yrittää ensi alkuun niistä vain yhtä, että kuvio on pienempi.

Todella jännästi kuva tarttui laatasta tuohon leimasimeen. Ihan kuin se ei olisi ollut kynsilakkaa ollenkaan, vaan tarra tms.

Mutta nopea sai olla. Varmaan hidastelin vähän liikaa ja painoin kuvaa kynnelle liian epätasaisesti, sillä perhosistani ei tullut aina aivan kokonaisia.




Ajattelin, että aloitan tällä tavalla hillitysti ja varman päälle, ja laitan vain yhdet perhoset nimettömiin ja yhdet peukkuihin.

Okei, näin kaukaa näyttää ihan kivalta, vaikka eivät nuo perhoset ihan kokonaisia ole, ja ainakaan eivät ihan kohdallaan siellä missä piti. Mutta ajattelin, että näin vappuna se ei ollut niin tarkkaa.





Peukun perhonen oli jo melkein kokonainen...





Eikä yhtään haitannut, vaikka valkoinen Montana näkyi vähän sieltä täältä Pink Parkan alta, kun koristelutkin olivat kerran valkoiset.




Leimailu oli kyllä tosi hauskaa! Ja varmaan siinä kehittyy paremmaksi pikkuhiljaa. Itse pidin saavutuksena jo sitä, että kehtasin edes näyttäytyä julkisesti näissä ekoissa leimailuissani.





Pahoittelen myös vähän kuvanlaatua. Kuvat olivat ihan tarkkoja omalla koneellani, mutta kun latasin ne bloggeriin, niin tulos oli tämä. What's up with that blogger? 

Loppuun kynsilakkauutisia vielä muutenkin: Minun piti olla kynsilakkojen (ja meikkienkin) suhteen tiukassa ostolakossa, mutta en voinut vain vastustaa Zoyan uutta Sunshine-kokoelmaa, josta näin kuvat Vauhtimamman blogissa. Ihanan iloisenvärisiä ja kesäisiä kynsilakkoja!

Tilasin ne siis Nailetc:ltä mielestäni melko kohtuulliseen 36 dollarin hintaan. Dollarin kurssikin on nyt niin hyvä ja seli seli. Oikein varsinaiset meriselitykset taas.

Samalla tilasin Glitz & Glamin Minnan suositteleman China Glazen Calcium Gel Fortifier -aluslakan (5,49 dolskua) ja Zoyan Get Even Ridge Filler Basen (6,99 dollaria) loppumaisillaan olevan OPIni tilalle.

Pääsyynä näille tilauksille oli se, kun luin Cosmetic Checkistä formaldehydin vaaroista. Se on karsinogeeninen eli syövälle altistava aine, jota käytetään erityisesti kynnenkovettajissa. Heitin tästä pelästyneenä kaikki formaldehydiä sisältävät aluslakkani pois, ja niitähän riitti: kaikki Mavalan Scientifiquet ja Trindin Nail Repair. Jopa suosikissani, varsin laadukkaassa Nail Tek Intensive Therapy II:ssa on valitettavasti formaldehydiä. Samoin OPIn Nail Envy Dry & Brittlessa. Sitä en kuitenkaan raaskinut vielä heivata, sillä se oli täysin avaamaton ja halusin kokeilla sitä. Eikä mulla olisi ollut muuten mitään aluslakkaa ennen kuin nuo uudet saapuvat!

Niissä ei sitten pitäisi olla formaldehydiä. Siis en halua pelotella teitä, mutta olen vain joskus näin hysteerinen. Sillä vaikka suojaan aina lakatessani kynsinauhani öljyllä, pääsee lakka silti välillä kosketuksiin ihon kanssa. Ja kun kerran noita formaldehydittömiäkin vaihtoehtoja näyttää olevan, niin miksi sitten ei käyttäisi varmuuden vuoksi niitä? 

11 kommenttia:

  1. Vähänkö tunsin itseni tyhmäksi, kun mietin, että miksi se Essien Pink on niin parka... kunnes valo sytty pään päälle ja tajusin, että se on Essie Pink Parka. xD

    Hyvin olet onnistunut ensikertalaisena. Mulla on viime aikoina käynny sähläyksiä leimailuissa. :(

    Nätit kynnet! :) Kiva väri toi Pink Parka.

    Hyvä, että kirjoitit tuosta formaldehydin vaaroista! Jos paljon lakkaa kynsiä useamman vuoden niin kyllähän se riski syöpään kasvaa sillä.

    VastaaPoista
  2. Ihanan väriset kynnet! Kosmetiikasta on nyt koko ajan lisää tullut näitä uutisia kasvomeikeissä olen pikkuhiljaa vaihtanut tuotteita luomuversioihin. Lähinnä tulee käyteltyä mineraaleja kasvoilla ja ihonhoitotuotteet alkaa myös olla hyvin pitkälle luomua. Tähän aikaan vuodesta pystyy itekkin tekemään aiva ihania luomu ihonhoitotuotteita, kun monet yrtit on just korjuuiässä.

    VastaaPoista
  3. Ai että mä rakastan tota Pink Parkaa! :) Ja upeat kynnet tuli ensimmäisellä Konad-kokeilulla!

    VastaaPoista
  4. Nätit kynnet. :)

    Mä välillä kans alan pikkaisen panikoimaan kun huomaa jotain karsinogeenista ainesosaa tuotteessa, vaikkei se olisi täysin varmaa vielä. :D Esim. BHT:tä vältän melko lailla huulimeikeissä, mutta en kyllä tiedä kuinka monessa sitäkin on noissa meikeissäni kun kaikissa ei ole inci-listaa...
    Toisaalta välillä en jaksa oikein piitata kun jotkut uutisoinnit tuntuvat olevan vain pelkkää spekulointia, tuntuu ettei saisi tehdä mitään ilman että saisi syöpää... :D
    Myös työni on sellaista liuottimien yms. läträämistä että vähän pakko on sietää näitä eri mömmöjä ja olla vähän piittaamatta mitä ne sisältää, muuten siitä työnteosta ei tule mitään. :D Esim. tänäänkin tuli lotrattua lakkabensaa.

    Mutta kyllä minäkin vältän formaldehydiä parhaani mukaan, ei sen puoleen. :) Suosin myös 100% aitoa mineraalimeikkipohjaa ja kasvovesikin on nykyään lähinnä luomua, myös muutamat muut meikit ovat mineraaleja tms.

    VastaaPoista
  5. Anteeksi tuplapostaus, mutta aattelin linkittää tämän Paulan icki-sanakirjan kanssa, jotta voit vertailla cosmetic checkin kanssa: http://www.cosmeticscop.com/cosmetic-ingredient-dictionary/1.aspx

    Itse ainakin olen huomannut joissain ainesosissa että toinen pitää hyvänä ja toinen huonona. :) En tiedä tiedätkö tuota Paulan sivua mutta se on mukava vertailla kahden eri sivuston kesken noita ainesosia - ainakin minusta! :)

    VastaaPoista
  6. Minna: Muakin aina naurattaa se Essien pikku pinkki-parka :) Nimi tulee varmaan siitä, että kaikilla Cuddle with Color -kokoelman kynsilakoilla on joku asusteen nimi: on villatakkeja (Angora Cardi), muhveja (Mink Muffs) ja aluspaitoja (Midnight Cami). Mä aina kuvittelen, kuinka Pink Parkaa voisi käyttää sellaisen armeijanvihreän perinteisen parka-takin kanssa, ja kuinka pirteä kontrasti tuo pinkki kynsilakka olisi sille, vaikka mulla ei edes ole sellaista takkia :)

    Mutta kiitos kannustuksesta, vähän tästä on vielä matkaa sun taidokkaisiin perhoskynsiin :)

    Joo, mua alkoi tosissaan pelottaa se formaldehydille altistuminen vuosien kuluessa kun luin siitä. Ja kun se on vielä aivan turhaa, kun formaldehydittömiäkin aluslakkoja näköjään kerran löytyy.

    Mun mielestä tuollaisesta pitäisi paremmin tiedottaa ihmisiä, vaikka olishan mun pitänyt tajuta siitä, että monessa kynsilakkapullossa lukee nykyään mainoksena, että ei sisällä formaldehydiä. Mä vaan luulin, että se olis lähinnä allergisoivaa tai herkkäihoisille vaarallista :(


    Kiitos Vauhtimamma! Juuri näistä syistä moni varmaan siirtyy luonnonkosmetiikkaan tai luomuun, että ainesosat ovat toivottavasti vähän turvallisempia. Sulle se on musta aivan erityisen tärkeää, kun sulla on lapsiakin. Äidin pitää pitää itsestään tosi hyvää huolta :)

    Mäkin olen ajatellut vaihtaa vähitellen erityisesti ihonhoitotuotteita luonnonkosmetiikkaan. Tuntuu ihanalta laittaa jotakin varmasti puhdasta iholle.

    Kiitos vielä tuosta Zoya-vinkistä, odotan niitä jo tosi paljon saapuvaksi! :)


    Piia: Kiitos paljon kehuista, aloittelijan hommailujahan nämä vasta on. Tykkään sun blogista muuten tosi paljon, siellä on tosi kivoja ideoita lakkailuun ja leimailuun.

    Pink Parka on kyllä todella kirkas neonpinkki, varmasti näkyy kotoa kirkolle :) En ole ennen törmännyt vastaavaan. Tosi kiva kesälakka, kun tekee ainakin mun ihon vielä ruskettuneemman näköiseksi.


    Serrated B: Kiitos paljon!

    Joo, ei ole todellakaan kiva huomata, että jossain yleisessä kosmetiikkatuotteessa käytetään karsinogeeniseksi epäiltyjä aineita. Monestihan ne voi olla vain epäilyjä tai jopa turhaa hysterisointia, mutta tuon formaldehydin vaarallisuuteen uskon aidosti. Luulen, että sen käyttö kielletään kohta kokonaan. Onneksi Suomessa ja EU:ssa on yleensä tosi hyvä valvonta ja tiukka lainsäädäntö, eli yleensä voi todellakin luottaa tuotteiden turvallisuuteen.

    Tuo BHT:kin on mulle uusi, eli en ole aiemmin kauheasti perehtynyt asiaan. Mutta täytyy tsekata tuokin. Huulipunissa ja huulikiilloissa ei mullakaan ole yleensä tuoteselosteita ainakaan enää tallessa. Nythän on alettu merkitä niitä tarkemmin esiin mikä on tosi hyvä. Niissä isaDoran Jelly Kisseissäkin mitkä aiemmin ostin oli muovit päällä, johon oli painettu ainesosaluettelot. Mutta esim. isaDora onkin luotettava merkki. Sen sijaan tuota formaldehydiä näytetään käytettävän aluslakoissa hinnasta huolimatta, eli kalleimmissakin tuotteissa sitä on.

    Sun työ ei kyllä tossa suhteessa kuulosta kovin kivalta, lakkabensa kuulostaa aika pahalta :(

    Eikä kuule haittaa yhtään useammat kommentit, mähän oon vaan onnellinen niistä jokaisesta :)

    Kiitos paljon tosi mielenkiintoisesta linkistä! Olenkin kuullut Paula Begounista, mutta nettisivu ei ollut ennestään minulle tuttu. Pitää varmaan tilata myös hänen kirjansa, vaikka sekin on saanut välillä vähän ristiriitaisia arvioita.

    Tosi hyvä että ei ole vain yhden lähteen varassa, tosi tärkeää on vertailla. Tämä on kyllä niin mielenkiintoista!


    Kiitos vielä kaikille tytöt, että jaksatte aina kommentoida! Musta tuntuu, että tämän blogin mielenkiintoisimmat keskustelut käydään nykyään aina täällä kommenttiboksissa! Kiitos teidän! :)

    VastaaPoista
  7. Piti muuten tähän vielä lisätä semmoinen juttu, että ylipäänsä kaikkien naisten kannattaa vähentää kemikaalikuormaansa. Harmi, kun en tullut laittaneeksi linkkiä talteen, mutta muutama vuosi takaperin olin muistaakseni Daily Mailissa juttu kosmetiikan vaaroista naisille. Kosmetiikan haitta-aineiden epäillään lisäävän naisten hedelmättömyyttä.

    Raskaana oleville ja imettäville tietysti vielä erityisen tärkeää siltä osin, että se vaikuttaa ilmeisesti tulevan lapsenkin hedelmällisyyteen ja terveyteen.

    Toisalta täydellisyyteen tuskin kannattaa näissä luomukosmetiikka-asioissa pyrkiä, kun elämässä on muutenkin niin hurjan paljon karsinogeenejä, että jos niiltä aikoisi kokonaan välttyä, niin täytyisi asua lasikuplassa.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Hehee, mua alko nyt jälkeenpäin naurattaa tuo icki-sanakirja jonka kirjoitin vahingossa... :D Laitan sen vatsatautini piikkiin, heh.

    BHT ja BHA ovat melko turhia ainesosia kosmetiikoissa kun ne voi korvata vitamiini E:llä, joka on paljon ystävällisempi ainesosa. :)

    VastaaPoista
  10. Mulla tuli näköjään kommentti tuplana, joten deletoin sen yhden ylimääräisen välistä tilaa viemästä.

    VastaaPoista
  11. Vauhtimamma: Joo, kosmetiikan suurkuluttajana olen alkanut miettiä just sitä, että kun en varmaan halua vähentää käyttämäni kosmetiikan määrää, pitäisi edes yrittää huolehtia siitä, että käytetyt tuotteet ovat varmasti turvallisia ja laadukkaita. Siksi olen vähitellen kiinnostunut myös luonnonkosmetiikasta, vaikka luotan toki muihinkin tutkittuihin ja laadukkaisiin tuotteisiin.

    Mutta kuten sanoit, ei tässäkään asiassa pitäisi varmaan olla liian ehdoton, vaan kiinnittää asiaan huomiota pikkuhiljaa sen minkä voi.

    Esim. aluslakka on just sellainen tuote, jota olen käyttänyt jatkuvasti useamman kerran viikossa jo vuosia, joten siksi olen iloinen jos pystyn nyt vaihtamaan edes sen formaldehydittömään vaihtoehtoon. Kynsilakat ovat minusta muutenkin niin voimakkaita tuotteita, että olen tosi kiitollinen kun vinkkasit siitä, että Zoyan kynsilakoissa olisi vähemmän vaarallisia kemikaaleja. Kun niissä on vielä lisäksi niin kivat värit ja hyvä laatu :) En ollut aiemmin kiinnittänyt asiaan mitään huomiota!


    Serrated B: Mä en edes huomannut tuota kirjoitusvirhettä, mutta ehkä icki-lista kuvaisi asiaa tietyissä tapauksissa jopa paremmin :)

    Kurja kun oot kipeänä, pikaista paranemista! Vatsatauti onneksi paraneekin usein nopeasti vaikka on tosi inhottavaa niin kauan kuin sitä kestää.

    Mun pitääkin yrittää tutkia mun huulipunia tuon BHT:n ja BHA:n osalta. Varmaan osin tuon takia joissakin huulipunissa nimenomaan mainostetaan, että sisältää E-vitamiinia. En ole tuotakaan aiemmin tiennyt, olen niin noviisi näissä inci-asioissa :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)