sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Lavera Brand New Edition -luomivärit

Kuvani Make Up Store -itsenäisyyspäivänmeikistä eivät oikein onnistuneet (mitä, en ollutkaan kovin hehkeä glitterrajauksessani klo 01 Tavastialta kotiutuessani?), joten teen ja kuvaan meikin joku päivä uudelleen, koska luonnossa se näytti kuitenkin aika hienolta.

Sen sijaan katsotaan tänään luonnonkosmetiikkamerkki Laveran uuden Brand New Edition -kokoelman luomivärejä.

Meikithän ovat olleet luonnonkosmetiikan heikoin lenkki pitkään. Luonnonkosmetiikan voiteet ovat usein tehokkaampia ja parempia kuin synteettisen kosmetiikan, sisältäväthän ne usein suurempia määriä myös vaikuttavia aineita kuten aitoja öljyjä.

Luonnonkosmetiikkamerkeistä australialainen Zuii ja edullisempi saksalainen Benecos ovat tehneet kuitenkin ihan kivoja meikkejä. Nähdessäni Laveran Brand New Edition -kokoelman uudet luomiväripaletit, minulla oli sellainen olo että "The Empire Strikes Back", eli Lavera on lähtenyt nyt myös kilpailemaan luonnonkosmetiikan meikkimarkkinoista.  

Luonnonkosmetiikan merkeistä Dr. Hauschka on mielestäni ollut aiemmin ainoa, joka on tehnyt kunnollisia luomiväripaletteja. Muut ovat jostakin syystä myyneet ennemminkin yksittäisiä luomivärejä. Nyt tosin Zuiiltakin on ilmeisesti tullut paletteja. Itse pidän kovasti varsinkin arkiaamujen kiiremeikkailussa luomiväripaleteista, sillä niissä väriyhdistelmät on mietitty valmiiksi sopiviksi. 







Sain testiin Laveran molemmat Brand New Edition -kokoelman Quattro-luomiväripaletit. Luomiväripalettien suositushinta on 20 euroa, eli mielestäni aika edullista neljästä luonnonkosmetiikan luomiväristä. 

Oriental Brown 01 -luomiväripaletissa on persikka, tummanruskea, suklaanruskea ja vihreä sävy.

Lavender Couture 02 -paletissa on harmaa, hento liila, vaaleanpunainen ja harmahtavan liila väri.

Ensinnäkin pitää antaa kiitosta siitä, että luomiväripaletit on viisaasti rakennettu sekä lämpimänä että kylmänä yhdistelmänä. Sävyt ovat varmanpäälle harmoniassa, mutta myös väriä löytyy - kullanruskeasta paletista vihreä ja liilasta paletista vaaleanpunainen.

Sen sijaan dome-rakenne herätti minussa allergian: olen ollut pettynyt tämäntyyppisten luomivärien koostumukseen ja pigmenttiin, joten suhtauduin epäilyksellä näihinkin. Dome-prässätyt, kuivana tai kosteana käytettävät luomivärit ovat usein kovia ja hileisiä.    






Laveran Lavender Couture -luomiväripaletin pigmentti oli valitettavasti aika heikko. Väriyhdistelmä oli sen sijaan todella onnistunut ja elegantti. Ihastuin siihen päivämeikissä täysin, todella tyylikäs. 

Koska olen nyt kuitenkin innostunut smokey-silmistä, lainasin Estee Lauderilta Laveran avuksi mustaa mattaluomiväriä, ja sain aikaiseksi todella kauniin meikin. 






Tässä Estee Lauderin mustaa on ripsirajassa, sen päällä Laveran harmaa ja sen yläpuolella Laveran liila. Sisänurkassa on Laveran vaalea liila. 

Ihana, unenomainen yhdistelmä!






Yllätyksenä sitten Laveran Oriental Brownissa pigmentti oli aivan erilainen, kermainen ja paljon parempi. 

Erityisesti ihastuin persikkaiseen sävyyn, joka on tässä liikkuvalla luomella, ruskeat ulkonurkassa.

Koitin myös laittaa alarajaukseen paletin vihreää, mutta persikan kanssa se ei mielestäni toiminut, vaan seuraavan kerran koitan yhdistää vihreän pelkkiin paletin ruskeisiin.

Vaikka laatu oli Oriental Brownissa parempi, suosikikseni näitä kahdesta luomiväripaletista nousi Lavender Couture hennon kauniin väriyhdistelmänsä vuoksi.  






Sain testiin myös Laveran Trend Sensitiv Beautiful Lips -huulipunan sävyssä 16 Pink Fuchsia. Sen suositushinta on 18,10 euroa. 

Se ei kyllä ole mielestäni sävyltään niinkään fuksia, vaan enemmänkin marjanpunainen. 

Kokeilin huvikseni yhdistää melko voimakkaan punaisen Pink Fuchsia -huulipunan sävyiltään hennompaan Lavender Couture -luomiväripalettiin. 






Silloin it all started to make sense. 

Pink Fuchsia -huulipuna toi ryhdin vaaleampaan ja hienostuneempaan silmämeikkiin, ja yhdistelmä oli tasapainoinen ja kaunis!

18 kommenttia:

  1. Lämmin kultapaletti näyttää tosi kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika ihana! Erityisesti tuo persikankultainen sävy on mahtava, ja sopii kauniisti yhteen ruskeiden kanssa. Niissä on myös hyvä pigmentti. Vihreän käyttöä haen vielä, mutta ruskea-vihreä meikki voisi olla aika hieno. Sitä kokeilen seuraavaksi! :)

      Poista
  2. Kauniita sävyjä kummassakin paletissa ja niin olet nätit meikit tehnyt! Kokeilitko tuota viileää palettia vielä kosteana? Se voisi jeesiä tuohon vähäpigmenttisyyteen tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni! Kiva kun paletit ovat niin erilaiset, toinen on hentoisaa liilaa ja harmaata, ja toinen taas hohtavaa kultaa ja ruskeaa. :)

      En ole vielä kokeillut, mutta kiitos neuvosta! Paletin ohjeissakin on sanottu, että sitä voi käyttää sekä kuivana että kosteana. Paletista puuttuu tosi tumma väri, jota voisi käyttää kosteana rajaukseen, mutta ehkä muuten pigmentistä voisi saada enemmän irti jos töpöttäisi värejä vaikka aplikaattorilla kosteana. Luulen että kokeilen niin ainakin tuota vaaleanpunaista, sillä se on tosi nätti sävy, mutta pigmentti on aika heikko. :)

      Poista
  3. Ostin tuon Oriental brownin joku aika sitten,ja oon tykännyt tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivaa kuulla, että olet tykännyt Oriental Brownista. Jos on ennakkoluuloja luonnonkosmetiikan luomivärejä kohtaan, suosittelisin ehdottomasti sitä, sillä pigmentti on hyvä eikä paletti häviä laadussaan yhtään vastaaville synteettisen kosmetiikan tuotteille. Silmämeikissä varsinkin on kiva käyttää luonnonkosmetiikkaa, samoin kuin huulimeikissä.

      Sinä teet Oriental Brownilla varmaan upeita meikkejä! :)

      Poista
  4. Luonnonkosmetiikka ehdottomasti kiinnostava juttu. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut kallistuvani koko ajan vain enemmän luonnonkosmetiikan suuntaan. Kasvo- ja vartalovoiteissa ostan nykyään lähes aina mieluiten luonnonkosmetiikkaa, ja meikeissäkin alkaa olla nyt tosi kivoja vaihtoehtoja. Jopa kynsilakoissa löytyy upeaa luonnonkosmetiikkaa eli Kure Bazaar.

      Terkkuja takaisin! Blogivinkkisi ansiosta kävin Ofelia Marketissa, kiitos, oli tosi kiva tapahtuma! :)

      Poista
  5. Tuo viileämpi paletti on kyllä niin sun värinen! :) Mulle violetit ovat edelleen vaikeita, joten pitäydyn ruskeissa. Oriental-paletti alkoikin heti kiinnostaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Elisa, ilmankos ihastuin Lavender Couturen sävyihin niin kovasti. Ihania keijumaisen kevyitä ja kauniita vaaleita liiloja ja harmaita. :)

      Kun minulla oli punainen tukka käytin lähes pelkästään kultaisia, ruskeita ja punertavia lämpimiä sävyjä. Nyt kun hiukseni ovat kylmemmän ja tummemman ruskeat olen palannut takaisin ihaniin liiloihin ja violetteihin, jotka sopivat ihonsävyynikin varmaan paremmin. Jopa harmaa näyttää hyvältä. :)

      Tosi hyvä idea Laveralta tehdä sekä kylmä- että lämminsävyiset luomiväripaletit, niin jokaiselle löytyy sopiva. Paletit ovat myös tarpeeksi erilaiset, niin kiinnostavuus säilyy ja voi hyvin omistaa myös molemmat. :)

      Poista
  6. Ah, Oriental Brown on kyllä kaunis. Sulle selkeästi on tuo kylmempi paletti kuin tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriental Brown on aika ihana sekoitus kultaa ja ruskeaa, tosi nätti. :)

      Itsekin vähän ihmettelin että ihastuin niin paljon liilaan Lavender Coutureen vaikka pigmentti lämpimässä Oriental Brownissa oli niin paljon parempi. Väriyhdistelmä Lavender Couturessa on vain vastustamattoman kaunis. Ihana kun teidän mielestä se myös sopii minulle paremmin, oma silmänikään ei siis ollut väärässä. :)

      Poista
  7. Oriental Brown näyttää tosi kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persikan sävy Oriental Brownissa on tosi nätti, muistuttaa paljon IsaDoran muutaman vuoden takaisen joulukokoelman trio-luomiväripaletin Golden Fig persikkaa, joka on kaikkien aikojen ihanin persikka-kulta jonka tiedän. Sekin on prässätty dome, mutta erona on vain se että toinen paletti on luonnonkosmetiikkaa ja toinen ei. Täytyy varmaan tehdä vertailukin näiden kahden välillä. Laveran Oriental Brownissa on vielä nuo kauniit ruskeat sävyt lisäksi, joten varmasti käyttökelpoisempi paletti. :)

      Poista
  8. Moni bloggaaja on kehunut tuon Oriental Brownin olevan pigmentiltään parempi :) Molempien palettien värimaailma on kyllä kiva! Olisi kiva kuulla toimivatko paletit paremmin kosteana. Muuttuisikohan silloin Lavender Couturen koostumuskin intensiivisemmäksi ja pysyvämmäksi?

    beauty-highlights.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännittävää että olet huomannut tällaisen eron blogeissa, itse en ole vielä nähnyt muita Laveran Brand New Edition -juttuja. Se on juuri blogeissa parasta kun saa käyttäjäkokemuksia, ja tosi usein ne menevät myös samaan suuntaan. Joskus tosin mielipiteet ja mieltymykset vaihtelevat, mutta tosi usein on juuri näin. :)

      Väriyhdistelmä Lavender Couturessa on mielestäni tosi nätti, ainoastaan harmittaa että yksi tumma rajaus- tai varjostusväri puuttuu. Mutta esim. mustahan on helppo lainata muualta mukaan meikkiin. Niitä meikkailijoita se ei varmaan edes haittaa jotka tekevät rajaukset eyelinerilla, mutta itse käytän mieluiten rajauskynää ja sen päällä tummaa luomiväriä.

      Minun täytyy kokeilla Lavender Couturen värejä myös kosteana, sillä paletin käyttöohjeissa neuvotaan nimenomaan, että sitä voi käyttää kuivana tai kosteana niin kuin näitä prässättyjä dome-luomivärejä yleensä. Jännittävää nähdä, miten pigmentti ja värit silloin muuttuvat! Tuon Oriental Brownin kanssa mielestäni vastaavaa tarvetta ei edes ole, ellei sitten halua käyttää tummanruskeaa rajauksena tai vahvistaa vihreän intensiteettiä. :)

      Poista
  9. Mulla on tuo Lavender Couture, ja kosteana käytettynä värit ovat todella kauniit. Harmikseni kuitenkin pidettyäni palettia mukana laukussa pari päivää, ruskea väri halkesi kahtia :s Ei ilmeisesti kestä kovinkaan paljon kuljetusta.. no onneksi ruskeaa käytän tästä paletista vähiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla, kun en ole vielä itse ehtinyt testaamaan Lavender Couturea kostealla siveltimellä. Sen väriyhdistelmä on kyllä jotenkin poikkeuksellisen ihana, meikki onnistuu aina. :)

      Nuo dome-malliset luomivärit hajoavat mielestäni tavallisessakin kosmetiikassa helposti. Itselläni on mm. vastaavia IsaDoran trio-paletteja, joiden luomivärit ovat murtuneet esim. paletin pudottua lattialle. Luulen siis, että se on kaikkien tämäntyyppisten luomivärien ominaisuus, ei vain luonnonkosmetiikan. Mutta hyvä tietää, että Lavender Couturea ei siis kannata varmaan ottaa matkalle mukaan. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)