keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ostoksia Yves Rocherin alennusmyynnistä

Yves Rocher lopettelee alettaan oikein kunnon tarjouksilla; like they mean it! Tietyt aletuotteet olivat Helsingin Forumin Yves Rocherin liikkeessä normaalialennusten lisäksi vielä ota 3 maksa 1 tarjouksessa. Tämähän on mielestäni jo aika hyvä diili, sillä eivät Yves Rocherin tuotteet ole kovin kalliita alunperinkään.

Menin oikeastaan Yves Rocherin liikkeeseen katsomaan uusia purkissa olevia, jauhemaisia helmiäisluomivärejä, joista mm. Hiuksen hienosti -blogin ihanainen Lucy ja Manicure Madness -blogin upea Layrä kirjoittivat. Ihastuin niistä erityisesti metalliseen helmäisroosaan 01 Nacres Roses. Hinta 13,50 euroa oli kuitenkin sen verran kova, että jäin vielä harkitsemaan.     






Samalla huomasin kuitenkin pikkupurkit Les Plaisirs Nature Italian mandariini -vartalovoidetta alehintaan 1 euroa. Ja tuolla kolme yhden hinnalla tarjouksellahan tämä merkitsi, että niitä sai 3 kappaletta yhdellä eurolla.

Sama koski mm. huulikiiltoja, joiden alehinta oli 2,75 euroa, eli siihen samaan hintaan sai ottaa myös kolme huulikiiltoa.

Pikkurahalla pientä kivaa!





Les Plaisirs Nature on Yves Rocherin hedelmäisiä kylpy- ja suihkutuotteita sisältävä linja. Pidän siitä kovasti, sillä se vaikuttaa raikkaalta ja laadukkaalta.

Italian mandariini on limited edition -kausituoksu, ja tarjolla oli näiden vartalovoiteiden lisäksi myös suihkugeelejä, kuohuvia kylpykuutioita ja huulikiiltoja samassa tuoksussa.

Italian mandariinin tuoksu on puhdas ja miellyttävä, ei liian kirpeän sitrusmainen.

Vartalovoiteen nimi on oikeastaan Sametinpehmeä vartalovoide, ja se yllättikin käytössä iloisesti. Ihoni jäi todella pehmeäksi tämän vartalovoiteen käytön jälkeen. Joko se oli sattumaa, mutta voiteen incikin näyttää ihan hyvältä. Voide sisältää mm. manteliöljyä, sheavoita ja aloeta.

Pikkuiset 50 ml:n purkit ovat söpöjä, ja ajattelin niiden sopivan hyvin erityisesti matkakäyttöön. Miinusta tulee kuitenkin purkin hankaluudesta käytössä. Voidetta ei tahdo helposti saada ulos purkin isosta suuaukosta, pumppumekanismi voisi olla kiva juttu!






En voinut myöskään vastustaa näitä pikkuisia huulikiiltoja.

Valitsin näistä Luminellen joulukokoelman limited edition huulikiilloista oranssisen sahramin ja kultaisen hehkuvan kuparin. Tarjolla oli samassa tarjouksessa myös muita joulukokoelman lämpimän kullansävyisiä meikkejä.

Minulla ei ole koskaan ollut kullanväristä huulikiiltoa, mutta näin sellaista kerran ystävälläni - kyseessä oli Lancomen versio sini-kultaisesta Declaring Indigo -kokoelmasta syksyltä 2009 - ja se näytti oikein kivalta. Ei miltään ruskeasävyiseltä ja oudolta vaan lämpimältä ja kimaltavalta.

Vähän isompi Yves Rocherin huulikiilto ylimpänä kuvassa on Luminellen Deligloss -sarjasta. Väri on raikas ja muodikas oranssi ja tuoksu hedelmäinen.

Halusin kokeilla näitä huulikiiltoja erilaisia, niin että näen mistä pidän eniten.






Ihania hyvän mielen juttusia nämä Yves Rocherin pikkuiset tuotteet!

Kaikki ostokseni sain vielä pakattuna kauniisti kultaiseen kiiltävään pussiin. Pirteä ja hedelmäisentuoksuinen lahja itselleni keskellä tylsää tammikuuta!

Näistä saisi varmasti kivoja yllätyslahjoja ystävillekin vaikka ystävänpäiväksi!


9 kommenttia:

  1. Pumpulipupun ostokset saivat miettimään, milloin olen viimeksi käynyt YR:n myymälässä. Siitä on todella pitkä aika. Kerrothan Pumpulipupu sitten, mitä pidit ostamistasi YR:n tuotteista.

    Tämä postaus vaikuttaa sopivalta omien alennusmyyntisyntieni tunnustamiseen.

    Lajittelen tuotteet alennusmäärän mukaan, niin ei tarvitse laittaa hintaa perään (miten niin laiska;D). Suurin osa tuotteista on löydetty Espoonlahden Kicksistä, joka lopetetaan ensi kuun aikana.

    - 30 % löydöt

    *Lasiviila
    *Depend Powerflex -kynnenvahvistaja
    *Depend ympäristöystävällinen kynsilakanpoistoaine
    *Layla magneettikynsilakka nro 6 (ei Kicks, päiväkohtainen tarjous)

    - 50 % löydöt

    *Snowcrystal #207 French Manicure
    *Snowcrystal #201 French Manicure
    *OPI Lincoln Park After Dark
    *China Glaze Below Deck
    *China Glaze White Cap
    *Kicks Make Up -kynsilakka Salt Licorice
    *Kicks Make Up -kynsilakka Studio 54


    Pystyin yllättävän hyvin vastustamaan muita ostoja, vaikka pari muuta CG:n lakkaa olinkin ostaa. Espoonlahden Kicksissä huomasin, että myymälä on tyhjentynyt reippaasti, vaikka on vielä lähes kuukauden auki. Joitain muita kuin aletuotteita sieltä voi ostaa - 20-30 %:n alennuksella.

    Jäljellä oli enää muutamia CG:n ja OPIN kynsilakkoja - 50 %. OPIlta ei ollut kovin montaa sävyä jäljellä. Ostin tuon oman OPIni, joka on muuten ensimmäinen OPI-lakkani, kun muistelin kuulleeni siitä kehuja jossain blogissa. Kotiin päästyäni luin eri blogeja ja löysin siitä maininnan täältä:). Ajattelin vain, että niinpä tietenkin, taas Pumpulipupulta olen saanut hyvän vinkin:). Tämä löytyi kynsilakkahaasteen violetit kynnet -osiosta.

    Tämän talven aleostoni ovat painottuneet erittäin vahvasti kynsituotteisiin, sillä muiden tuotteiden alennukset ja tarjonta ovat olleet melko huonot.

    VastaaPoista
  2. TQ: Kyllä minullakin oli tässä välissä erittäin pitkä aika, etten käynyt Yves Rocherilla, varmaan 10 vuotta. :) Nyt olen uudestaan innostunut siitä, ja osa tuotteista vaikuttaa minusta todella kiinnostavilta. Juuri tänään ihailin Yves Rocherin uutta shea butter -linjaa, vaikuttaa tosi hyvältä. Eli varmasti on lähiaikoina tulossa myös lisää juttua Yves Rocherista tänne. :)

    Hei, niin kiva kuulla sun alennusmyyntiostoksista! Tosi kiva kun viitsit tulla kertomaan, näitä on niin hauska analysoida yhdessä! :)

    Mutta OMG, Lippulaivan Kicks siis lopetetaan?! Hei, kiitos paljon tiedosta! Voi että, en ole koskaan käynyt siellä, mutta kaksi ystävääni on asunut vuoronperään siinä aika lähellä ja he ovat puhuneet siitä paljon. Minun on jo pitkään on pitänyt mennä sinne... Mutta ei jotain huonoa ettei jotakin hyvääkin: sullahan on nyt erinomaiset metsästysapajat siellä, voi tulla aika hyviäkin alennuksia lopuksi! Oi, pitäisi melkein päästä itsekin käymään siellä, mutta 20 km:n matka seutuliikenteen busseilla kosmetiikka-alen vuoksi voi olla ehkä vähän liikaa jopa mulle. :)

    Siis tosi hyviä löytöjähän sä olet tehnyt jopa - 30 %:lla. Ainahan sanotaan, että alesta kannattaisi ostaa juuri tuollaisia tuotteita mitä tarvitsee aina muutenkin eli just lasiviila, kynsienhoitotuotteita ym. On kyllä ollut varsinaiset löydöt, koska tuollaiset tuotteet eivät ole yleensä edes alessa. Tosi hyvä tuuri sulla! :)

    Ja oi, oi mitä ihanuuksia - 50 %! :) Eli onnistuit myös saamaan Kicksin Studio 54:n, kiva! Mä sain myös viimeisen Helsingin City Centerin (eli Makkaratalon) Kicksistä.

    Ja tosi hyvä löydöt nuo China Glazet! Olisin nimenomaan halunnut Anchors Away -kokoelmasta sen ihanan White Capin, mutta olivat varmaan menneet samantien Helsingin Kicksin alesta, jos niitä oli edes siellä ollut. :(

    Todella hieno löytö oli myös tuo OPI Lincoln Park After Dark! Sehän on aiva klassikko, upeaa että satuit saamaan sen sieltä Kicksistä ja vielä alella. Mulla on tosiaan sen vähän shimmerisempi sisarlakka Lincoln Park At Midnight, joka on kyllä ehdottomasti yksi kaikkien aikojen lemppareitani. Hyvin tumma, melkein musta munakoison väri, mutta niin chic! Erityisen tyylikäs se on mielestäni lyhyissä kynsissä. :)

    Onnittelut siis erinomaisista aleostoksista! Melkein kaikki noista olisi voinut ostaa täyteen hintaankin, niin kivoja ne ovat. Mutta totta kai se tuntuu vielä hauskemmalta kun saa vähän alennusta. :)

    Ei damn, kyllä mun on päästävä käymään vielä siellä Espoonlahden Kicksissä! Ehkä lauantaina voisin mennä kun olen muutenkin Espoossa. :)

    VastaaPoista
  3. Mistäköhän sitä aloittaisi... Makkaratalon Kicksissä muistaakseni taisin nähdä White Capin, mutten ostanut sitä silloin, kun päädyin ostamaan Knottyn. Kävin kaksi kertaa tuolla Espoonlahdessa alessa ja viimeisimmällä kerralla White Capia ei enää ollut. White on whitea oli pari jäljellä ja samoin Pelican Greytä. Aika nopeasti olivat suurin osa lakoista menneet. Nyt en tiedä, mikä on tilanne, kun viikossakin voi tilanne muuttua.

    Käy ihmeessä tutustumassa Espoonlahden liikkeeseen, jos vain voit. Täytyy sanoa, että liike näytti viimeksi tosi kolkolta, kun takaosa oli tyhjä ja tuotteita siirretty hyllyiltä keskelle suunta kohti kassaa. Alkuvuodesta liike näytti vielä paljon kutsuvammalta.

    Bussimatka kestää tosiaan jonkin aikaa ja varaudu siihen, että jos jotain kiinnostavaa löytyy, niin et välttämättä pääse vaihdolla takaisin Stadiin;).

    Selektiiviset tuotteet eivät olleet viikko sitten tarjouksessa, mutta muita tuotteita oli - 20-30 %:a.

    Opia ajatellen minullahan on sopivasti lyhyet kynnet, niin ehkä tuo lakka näyttää sitten kivalta niissä. Ostotilanteessa väri muuten vain kiehtoi, niin päätin sen sitten ostaa.
    Studio 54:n ostin, kun luin siitä täältä ja keltainen väri kiinnosti:). Keltainen on ihana kevät- ja kesäväri. Syksyyn ja talveenkin se sopii, jos haluaa väriä elämään.

    Kiitos kehuista. Melkein jopa tunnen itseni järkeväksi ostajaksi viitaten kynsihoitotuotteisiin:).

    VastaaPoista
  4. TQ: Voi että, voisin kyllä yrittää huomenna lauantaina käydä siellä Espoonlahden Kicksissä, kun olen muutenkin iltapäivällä siinä aika lähellä Nöykkiössä käymässä. Olisi kiva käydä katsomassa mitä tarjouksia siellä on, ja muutenkin vielä viime hetkessä liikettä. Erikseen en usko että sinne tulee lähdettyä tuon pitkän välimatkan vuoksi, ellei siellä sitten ala lopuksi kaikkien aikojen alennusmyynti... :)

    Kicksin ale muuten loppui tänä vuonna aika yllättäen ainakin täällä Helsingissä. Vielä viime viikolla se oli täydessä käynnissä, mutta yhtäkkiä tällä viikolla kaikki aletuotteet olivat hävinneet sieltä. Mielestäni niihin Kicksin perinteisiin - 70 %:n aleisiin ei edes tänä vuonna ehditty, harmi!

    Sen sijaan Helsingin Sokoksella oli ainakin eilen selektiivistä kosmetiikkaa - 70 %:n alennuksella. En ole varma koska prosentit laskivat siihen, mutta itse huomasin eilen tämän iloisen asioiden tilan. En kuitenkaan nähnyt ainakaan nopealla tutkimisella mitään tosi kiinnostavaa, mutta ehkä käyn vielä tänään uudelleen siellä vilaisemassa.

    Nimim. alehaukka :)

    VastaaPoista
  5. Pumpulipupu: Jos päädyt tai päädyit Espoonlahteen, niin kerrothan sieltä mahdollisesti löytämäsi ostokset tännekin. :)

    VastaaPoista
  6. TQ: Kuules, kävin kuin kävinkin eilen siellä Espoonlahden Kicksissä!

    Siellähän oli alennusmyynnit vielä täydessä käynnissä, vaikka Helsingin Kickseistä ne on jo loppuneet! :)

    Jonkun verran oli vielä China Glazen kynsilakkoja jäljellä - 50 %. Ei kuitenkaan haluamiani White Capia ja Knottya, voi harmi! China Glazen Island Escape -kokoelman oranssia Papaya Punchia mietin vaikka kuinka kauan, mutta jätin sen sitten ostamatta, kun se vaikutti aika samanväriseltä kuin China Glazen neonoranssi Sun Worshipper, joka mulla jo on. Myös Snowcrystalin nättiä Coral Pink -kynsilakkaa oli vielä jäljellä - 50 %.

    Ja melkein kaikki tuotteet tosiaan lukuun ottamatta selektiivisiä oli alennettu - 20 tai - 30 %, juuri niin kuin sanoit. Jopa OPIt oli kaikki - 30 %. Mutta tästäkään huolimatta en ostanut mitään, kuvittele!

    Mulla varmaan vaikuttaa alitajuisesti ostoslakko, kun se on mennyt nyt alejen päättymisen jälkeen niin hyvin, että en halua kovin helposti rikkoa sitä. Mutta kyllä espoolaisnaiset saavat nyt peruskosmetiikkansa edullisesti, sanon vaan. Ja uskon että alennukset tuosta vielä paranevat, siellä oli niin hirveästi tavaraa jäljellä. Mikä varmaan tarkoittaa, että mun on mentävä käymään siellä joskus myöhemmin vielä uudelleenkin! :)

    VastaaPoista
  7. Pumpulipupu: Ei siellä ollut White Capia tai Knottya silloinkaan, kun viimeksi kävin siellä. Knottya en nähnyt missään vaiheessa. Ainoa paikka, missä näin Knottyn oli Makkaratalon Kicks.

    Jouduin myös hillitsemään itseäni, etten viime kerralla ostanut muita kuin Opin ja ranskislakan. Muutama CG:n lakka kävi kyllä kädessä, mutta jätin ne kiltisti pöydälle. Itse en muita Opeja ostanut, kun niille olisi -30 %:n alennuksen jälkeen jäänyt vielä yli 11 euroa hintaa.

    Harmi vain, että perushiustarvikkeet, joita olisin tarvinnut olivat jo loppuneet. Siitä huolimatta itsekuri ostosten suhteen piti yllättävän hyvin. :)

    Päädyitkö itse ostamaan joitain tuotteita vai pitikö itsekurisi täydellisesti?

    VastaaPoista
  8. TQ: Kiitos tiedosta, eli ei siellä Espoonlahdessa sitten varmaan missään vaiheessa koko Knottya ollutkaan. Nyt ei näkynyt edes White Capia. :(

    Mutta sun ostama OPI Lincoln Park After Dark oli kyllä todellinen löytö, jos sait sen - 50 %. Nyt niitä oli yksi hyllyssä jäljellä sillä - 30 %:n alennuksella, mutta silläkin tosin jää hintaa vielä yli 10 euroa noilla Suomen hinnoilla, eli halvemmalla saa ulkomailta tilaamalla.

    Uskomatonta kyllä, en tosiaan ostanut mitään! :) Yleensä mulla kyllä iskee tämä säästäväisyys aina väärissä paikoissa, ja sitten saatan jäädä katumaan jotakin ostamatta jättämistä ja ostaa sen sitten myöhemmin täydellä hinnalla. Eli ei se aina missään nimessä mitään järkevää toimintaa ole. :)

    Mutta nyt yritän tosiaan olla tiukassa ostoslakossa niin kauan kuin pystyn. Tosin jos tuonne Espoonlahden Kicksiin tulee jossakin vaiheessa vielä paremmat alennukset, niin aion kyllä taas matkailla sinne. :)

    VastaaPoista
  9. Pumpulipupu: Oho, sinähän olit kurinalainen lauantaina, kun et mitään sortunut ostamaan. :)

    Se ostamani OPI Lincoln Park After Dark oli siinä - 50 % alepöydällä. Pullo oli hieman nuhjuinen, mutta kelpasi minulle. En ole vielä kokeillut sitä. Kokeilen sitten, kun tulee sopiva tilanne ja/tai fiilis sille. :)

    Saa tosiaan nähdä, tulenko vielä käyneeksi Espoonlahden Kicksissä. Ehkä, jos sille päälle satun, tai jos oikeasti tarvitsen jotain... ;)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)