sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Miten niin liikaa? -blogin Wet n Wild arvontapalkinto

Voitin jo ennen joulua Elisan ihanan Miten niin liikaa? -blogin arvonnan.

Elisa oli pakannut palkinnon todella kauniisti valkoiseen, pikkulinnulla koristeltuun kirjekuoreen ja taiteillut päälle nimeni ja osoitteeni hienolla, vanhanaikaisella kaunokirjoituksella.






Erityisesti tuo kirjekuoreen painettu linnunkuva ilahdutti minua valtavasti. Minulla oli koko syksyn kova pikkulintu-innostus, joka alkoi varmaan Mulberryn fantastisesta Fabulous Finches -kuosista. Fabulous Finches -kankaassa on vaaleanruskeassa tai mustassa pohjassa erilaisia värikkäitä pikkulintuja.

Kyttäsin Fabulous Finches -huivia koko joulun Mulberryn alesta, sillä sen normaalihinta 220 Englannin puntaa eli 264 euroa oli vain simply liikaa minulle. Kun ilmoitus Mulberryn alen alkamisesta tuli viimein joulupäivänä sähköpostiini, olivat Fabulous Finches -huivit menneet jo muutamassa tunnissa. Muutkin olivat siis ihastuneet kankaaseen.






Mutta mitäs ihanuuksia sieltä Miten niin liikaa? -paketista sitten paljastuikaan?

Kivojen toivotusten lisäksi paketissa oli kaksi tuotetta Wet n Wildilta.







Wet n Wildin kolmen luomivärin paletti Don't Steal My Thunder sisältää valkoisen, kimaltavan mustan ja hopeisen luomivärin. Tällainen peruspaletti pitäisi varmaan kaikilla olla. Sillä pystyy tekemään kauniin, klassisen smoky eye -meikin, ja ihanan hopeisen-mustan silmämeikin. Tykkään kovasti!

Wet n Wildin kolmen luomivärin paleteissa on takana ohje perinteiseen silmämeikkiin, ja luomivärien paikat silmissä on merkitty myös paletin etupuolelle luomiväreihin. Vaalein väri tulee kulmaluulle, tummin luomivakoon ja keskisävy eli tässä tapauksessa hopea liikkuvalle luomelle.

Wet n Wild on hyvin edullinen merkki, ja sitä saa ainakin Seppälästä. Hinta-laatusuhde on mielestäni ainakin näissä luomiväreissä erinomainen. Ne ovat pehmeitä ja pigmenttisiä, todellinen löytö.








Minulla on muutkin Wet n Wildin Suomessa myytävät kolmen luomivärin paletit. Niiden nimet ovat kerrassaan valloittavia, idiomeja, niin kuin tämä Don't Steal My Thunderkin. Sehän tarkoittaa oikeasti toisen tilaisuuden tai hetken viemistä. Esimerkiksi pukeutumalla häävieraana valkoiseen mekkoon voi varastaa morsiamen ukkosen.

Muita Wet n Wildin kolmen luomivärin palettien nimiä ovat Walking On Eggshells, Knock On Wood, Cool As A Cucumber ja Sweet As Candy. Uudempia paletteja ovat Silent Treatment, On Cloud Nine, Spoiled Brat, I'm Getting Sunburned, I Dream of Greenie, ja I'm Feeling Retro. Kaikki ovat minusta aivan ihania! Kaikkia ei kyllä valitettavasti saa Suomesta, vaan osan olen tilannut myös Nonpareil Boutiquesta. Siellä on muuten taas uusia houkutuksia, eli Wet n Wildin upea Dream Weavers -kokoelma.

Miten niin liikaa? -blogin Elisa on muuten tehnyt upeita silmämeikkejä tuolla I'm Getting Sunburned -paletilla, go check them out! 

Vaikka Wet n Wildilla on näin loistavat nimet luomiväripaleteissaan, en voi ymmärtää tuota brandin omaa nimeä. Mikä ihmeen Märkä ja Villi, ei herran jestas. Seppälässä myydään myös toista halpismerkkiä, Wild & Crazya, eikä ihme että jotkut sotkevat nämä kaksi. Nyt uusimmat huhut kertovat, että Seppälästä löytyy vielä kolmaskin villi merkki, eli Wild & Mild -kynsilakat. Mikäs villitys tämä on nyt nimetä meikkejä ja kynsilakkoja, en ymmärrä.  






Toinen Miten niin liikaa? -blogin arvonnassa voittamani palkinto oli Wet n Wild Mega Slicks -huulikiilto sävyssä Sun Glaze. Kyseessä on ihastuttava vaalean kultainen beige, joka sopii moneen meikkiin. Erityisen hyvin se sopii mielestäni tummien smoky eye -silmien tai oranssihtavien silmämeikkien kanssa. Tummat silmät voi tehdä vaikka tuolla Don't Steal My Thunderilla ja oransseja silmämeikkejä harrastan muuten paljon, siitäkin huolimatta että ne eivät ole vihreille silmilleni ehkä aivan parhaita mahdollisia. 

Wet n Wild Mega Slicks ei tuoksu onneksi liian voimakkaalta, toisin kuin halpissisaruksensa Rimmelin huulikiillot. Olen tottunut odottamaan vahvaa, muovista ja teollista hajua halpishuulikiilloilta, mutta onneksi Wettiksen huulikiillon tuoksu ei ole kovin häiritsevä.

Lopputulos Sun Glazella on ihanan kuultavan vaalea, ei kovin tahmea mutta hohtava. Vähän kuin olisi syönyt kinuskikakkua tai auringon kultainen hehku olisi tarttunut huulille!

Kiitos vielä ihanalle Elisalle tästä arvontapalkinnosta!

6 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä noista Wettiksen luomiväritrioista ja kaikista muistakin luomiväreistä heiltä. Aivan mahtavia löytöjä! Itse olen täysin rakastunut Silent Treatment- trioon. Se pääsi vuoden 2011 suosikkeihini. Se on vaan... TÄYDELLINEN. Olen tässä nyt luomivärien ostolakossa, mutta jossain vaiheessa tulee varmasti hankittua pari muuta Wettiksen palettia. :D

    Ja joo, Seppälän "Wild"- alkuiset sarjat hämmentää! Tosin, luulen että entinen Wild&Crazy on nykyinen Wild&Mild. Ainakin kynsilakat ovat täysin samanlaisia (pullot siis), nimi vain vaihtunut. W&C oli tehty Jenkeissä, mutta sitten näissä W&M pulloissa on vaan mystinen linkki www.careria.eu, joka näyttäisi joltain tuontifirmalta.

    VastaaPoista
  2. Cool As A Cucumber on mun suosikkejani noista paleteista, tosin pari muutakin on mun ihastukseni saaneet. ;-) Tykkäsin myös huulipunasta (en nyt muista sävyä) ja kynsilakoista tykkään myös.

    Mukavaa, että vielä niitäkin löytyy jotka tietävät tuosta häiden pukeutumisetiketistä, minua kun se aina vähän häiritsee, että vieraat pukeutuvat valkoiseen (myös luonnonvalkoinen on minusta liian valkoinen). Sitä näkee minusta nykyään harmillisen paljon.

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä vain ^_^ Pian on tulossa toinen arvonta, kun 50 lukijan maaginen raja ylittyi tässä taannoin...

    Kiva kun tykkäsit koristeluista, yritin nähdä vähän vaivaa varsinkin kun joulun alla palkinnon postitin :) Kalligrafiaa on tosiaan tullut harrastettua, joten sillä tyylillä mielelläni kirjoittelen jos on jotain "juhlavampaa" tekstiä.

    Hyvä että huulikiilto kelpasi! Ajattelin, että se sopisi yhteen tuon Don't Steal My Thunder -paletin kanssa, sillä kun melkein väistämättä tulee tummanlaatuinen tai muuten näyttävä meikki. Pitäisi varmaan käydä poistamassa se(KIN) omaksi, kun nuo muut Wettiksen paletit ovat osoittautuneet aivan loistohankinnoiksi. Erityisesti nykyään tykkäilen Millan lailla Silent Treatmentista. Myös Sweet As Candy on aivan ihana arkipaletti <3 Pitäisi kaivaa Cucumber taas varastoista esiin, siitäkin diggailin yhdessä vaiheessa paljon.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, mukava kun jutustelit noista palettien nimistä. Merkin nimi on tosiaan huvittava, yritäpä siinä sitten vakuuttaa miten hyvä hinta-laatusuhde Wettiksellä on kun nimi, pakkausten ulkonäkö ja myyntipaikka ovat mitä ovat. No, toisaalta tämä netin puskaradio on ainakin toiminut :)
    Silent Treatment houkuttaisi minuakin, mutta samantapaisia sävyjä löytyy jo ja säilytystila alkaa olla loppu..

    VastaaPoista
  5. Milla: Kiva kun säkin tykkäät Wettiksen luomiväreistä! Mullakin on Silent Treatment, mutta en ole vielä ehtinyt kunnolla kokeilemaan sitä. Taitaa olla vähän liikaa luomivärejä... Mutta näyttää kyllä ihanalta! :) Onneksi Wettiksen luomiväripaletit eivät kuitenkaan ole kovin kalliita, joten niitä voi ostella melko hyvällä omallatunnolla. :)

    Minäkin kävin nyt Seppälässä tutkailemassa niitä Wild & Mild kynsilakkoja, ja vaikuttaa tosiaan siltä, että ne ovat entiset Wild & Crazyt. Olivat vielä samassa telineessäkin, ja tosiaan ihan samannäköisiä kuin Wild & Crazyt. En kyllä tiedä onko tuo uusi nimi nyt silti sen parempi kuin entinenkään. Edelleen sekoittuu aika helposti myös Wet n Wildiin...


    Mohn: Cool As A Cucumber on kyllä hieno! Tykkään Wettiksen luomiväripaleteissa kovasti siitä, että niissä on rohkeita ja vähän erilaisia väriyhdistelmiä. Tosi inspiroivia ja mielikuvituksellisia! :)

    Myös kokeilemani Wet n Wildin huulipunat ja kynsilakat ovat olleet ihan hyviä. Kerrassaan erinomainen hinta-laatusuhde on kyllä sarjassa, ei voi muuta sanoa. :)

    Alunperinhän se häiden pukeutumissääntö perustuu varmaan juuri kohteliaisuuteen: annetaan morsiamen loistaa ja erottua edukseen joukosta. Nykyään kyllä morsiametkin saattavat laittaa jotakin muuta kuin valkoista, joten aina ei voi edes tietää mikä tulee olemaan morsiamen väri, mutta varmuuden vuoksi kannattaisi varmaan ainakin perinteisissä häissä välttää valkoista. :)


    Elisa: Jee, miten kivaa, että on tulossa lisää arvontoja! Samoin tänne tulee ihan pian arvonta, kun tämä rakas Pumpulipupu-blogini täyttää huomenna vuoden. :)

    Tykkäsin tosiaan koristeluista aivan hirveästi, kiitos! En olisi millään raaskinut edes avata pakettia, kun se oli niin kaunis. :)

    Huomasin kyllä heti, että olit ajatellut, että huulikiilto sopisi Don't Steal My Thunderin kanssa. Tummaan silmämeikkiin sopii niin kauniisti tuollainen nude-huulikiilto, oikein hyvännäköinen!

    Minustakin kaikki Wet n Wildin luomiväripaletit ovat aivan ihania. Minullakin menee tosi paljon kausittain se mitä niistä käytän. Sweet As Candy on aivan ihana keväällä ja kesällä, samoin kuin persikkaisen pehmeä ja kevyt Walking on Eggshells. Cool As A Cucumberia ja viininpunaista Knock On Woodia käytin paljon syksyllä. Pitäisi kyllä laittaa niillä tehtyjä meikkejä myös tänne, olisi kivaa. :)


    Hellin: Kiitos paljon, kiva että tykkäsit!

    Olen tosiaan hyvin ihastunut Wet n Wildin luomiväripalettien nimiin. Minusta ne ovat niin hyvin keksitty, myös ne kuuden luomivärin palettien nimet, jotka ovat kuolemansyntejä. :) Harmi, että alun perin merkin nimeä valittaessa ei ole ollut sitten taas niin hyviä ideoita. :)

    Se on kyllä kiva, että myös pikkurahalla voi saada hyviä luomivärejä. Tämä osoittaa minusta vain sen, että ennakkoluulottomasti pitäisi kokeilla myös halpiksia eikä tuijottaa vain merkkiä ja hintaa. Eihän sitä voi tietää mitä loistavia löytöjä siellä edullisempienkin merkkien joukossa piileskelee. Onneksi tosiaan puskaradio on Wettiksen kohdalla toiminut hyvin! :)

    Voi että, ihana kun sulla on itsekuria ja muistat miettiä myös säilytystiloja. Minulta se aina helposti unohtuu, ja sitten mietin että mihin minä nämäkin uutuudet taas tungen. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)