keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Happy b-day Pumpulipupu!

Oi, huomenna 26.1.2012 on tämän rakkaan Pumpulipupu-blogini 1-vuotissyntymäpäivä!

Blogin pitäminen on ollut puhdasta iloa, suruja ei ole ollut. Juhlan kunniaksi ajattelin vähän vilauttaa teille tämän blogin pitämisen taustoja.


Lukijoista

Aloitetaan tärkeimmästä, eli teistä ihanista lukijoista.

Pumpulipupua seuraa tällä hetkellä 114 lukijaa Googlen lukijaraadin kautta. Blogilistan kautta lukijoita on yhteensä 29 ja Bloglovinin 21. Pumpulipupuun tullaan myös paljon suoraan ja googlen kautta. Keskimäärin käyntejä on noin 200 päivässä eli noin 6000 kuukaudessa. Kävijämäärät ovat nousussa koko ajan, mistä olen todella iloinen ja nöyrän kiitollinen.

Iloitsen jokaisesta uudesta vakiolukijasta, ja minun tekisi mieleni toivottaa teidät aina yksitellen tervetulleiksi. En sitä kuitenkaan tee, sillä tiedän että jotkut haluavat lukea blogeja myös aivan anonyymisti ja hiljaisesti.

Suren myös jokaista lähtenyttä lukijaa ja mietin usein kohtuuttoman kauan, että miksi hän lopetti blogini lukemisen.

Haluan joka tapauksessa kiittää teitä rakkaat lukijat, olen kovin iloinen ja kiitollinen teistä kaikista! 


Postauksista

Aluksi saatoin julkaista uusia juttuja eli postauksia joka päivä. Nykyään kuitenkin rytmikseni on muodostunut noin 3 postausta viikossa, eli yhteensä noin 12 kuukaudessa. Yleisimmin kirjoitan uuden postauksen tiistaina, perjantaina ja sunnuntaina, koska silloin minulla on harvemmin muuta ohjelmaa.

En kirjoita koskaan postauksia etukäteen enkä julkaise niitä ajastuksella. Kuvat saatan usein ottaa etukäteen ja jopa ajaa sisään bloggeriin, mutta tekstiä en pysty kirjoittamaan etukäteen. Tästä johtuen joudun usein ottamaan lisää kuvia samalla kun kirjoitan tekstiä, sillä ajatukseni harhautuvat usein aina vain uusille sivupoluille, ja siksi tarvitsen koko ajan lisää kuvia.

Minulla ei ole vaikeuksia keksiä aiheita mistä kirjoittaisin. Suurempia vaikeuksia minulla on ehtiä kirjoittaa kaikesta siitä mistä haluaisin.

Kirjoitan aiheita ylös keltaisille muistilapuille kalenterini taakse sitä mukaa kun niitä keksin. Nyt olen vihdoin uuden vuoden kunniaksi ottanut käyttöön muistivihon. Siellä minulla on ylhäällä jo kymmeniä aiheita joista haluaisin kirjoittaa. Uusia kivoja juttuja on siis jatkossakin odotettavissa tänne Pumpulipupuun!

Usein kirjoitan aivan hurmoksessa ja flowssa, eikä minun tarvitse pysähtyä kauaksikaan aikaa miettimään. Yritän oikolukea tekstini huolellisesti, ja saatan korjailla kirjoitusvirheitä jälkikäteenkin, mutta itse tekstiä en yleensä paljonkaan muuta sen kerran kirjoitettuani.


Kommenteista

Kun aloitin blogini, pelkäsin eniten saavani negatiivisia kommentteja, masentuvani niistä ja lopettavani sen vuoksi. Vuoden aikana en ole saanut yhtään negatiivista kommenttia. En yhtäkään! En edes siitä, että sotken paljon englantia teksteihini, kirjoitan välillä pitkiä, pitkiä sepustuksia enkä ole todellakaan mikään maailman kaunein nainen tai taitavin meikkaaja.

Olen halunnut pitää blogini kommentoinnin avoimena, eli kommentit voi jättää ilman sanavahvistusta ja hyväksymistä. Ajattelin, että kokeilen sitä niin kauan kuin se toimii ilman että alan saada mainospostia tai ilkeitä kommentteja. Kumpiakaan ei ole tullut, joten kommentointia ei ole tarvinnut rajoittaa millään tavalla.

Saan mielestäni suhteessa aika paljon kommentteja. Ja jokaikinen ilahduttaa minua kovasti! Kommentit ovat tuoneet blogiini aivan uutta sisältöä, olen saanut niiden kautta todella hyviä neuvoja ja vinkkejä sekä jakaa kokemuksia kosmetiikasta. Minusta ne ovat melkein parasta bloggaamisessa!

Pyrin myös vastaamaan kaikkiin kommentteihin. Ajattelen niin, että jos joku viitsii ottaa sen ajan sanoakseen minulle jotakin tai kertoakseen mielipiteensä, totta kai haluan myös vastata. Usein kommenteista seuraa myös todella kiinnostavia ja kivoja keskusteluja.

Haluankin tässä yhteydessä kiittää vielä nimenomaisesti kaikkia blogiini kommentoineita, olette ihania!


Blogin ulkonäöstä

Let's face it, Pumpulipupun ulkonäkö on aika karu. Olen tehnyt kyllä parhaani parantaakseni sitä, mutta koska en osaa kovin hyvin mitään tietokonehommia, olen ajatellut että ehkä yksinkertainen on sitten parempaa kuin monimutkaiset ja epäonnistuneet kokeilut. Haaveeni kuitenkin on, että joskus saisin suunniteltua Pumpulipupulle sellaisen ulkonäön kuin haluaisin.

Lukijoita Pumpulipupun vaatimaton ulkoasu ei ole onneksi kokonaan karkoittanut, vaan olette olleet ihania ja ymmärtäväisiä ja arvostaneet myös sisäistä kauneutta!


Vuoden kohokohdat

Vuoden ehdottomia kohokohtia ovat olleet erilaiset tapahtumat eli Sokoksen Lancome-kauneusilta, IsaDoran syyskokoelman esittelytilaisuus Voicen Muotiviikoilla, syksyn Kauneusmessut ja Kauneusbloggaajien tapaaminen joulukuussa.

Blogini ansiosta olen myös tutustunut ihaniin kanssablogittariin, osaan ihan elävässä elämässä ja osaan netin välityksellä. Kaikki ovat olleet ihan superkivoja ja ihania!


Mainostajista

Olen ollut aika varovainen yritysten yhteistyötarjousten suhteen, sillä en halua blogini muuttuvan liikaa mainoskanavaksi. 

Olen saanut tehdä yhteistyötä sellaisten kivojen kosmetiikkamerkkien kanssa, jotka minua muutenkin kiinnostavat, joista tykkään jo valmiiksi ja joita itsekin ostaisin: IsaDora, Ziaja, Wet n Wild ja nyt uusimpana Lavera. 

Olen iloinen siitä, että tämä yhteistyö on hyödyttänyt myös lukijoita. Sponsoreiden ansiosta täällä on pidetty myös muutamia arvontoja, jotka ovat toivottavasti ilahduttaneet teitä lukijoita!


Ja totta kai haluan muistaa teitä myös nyt Pumpulipupun syntymäpäivän kunniaksi yhden lempparimerkkini, IsaDoran arvonnalla.






Palkintona on IsaDoran kynsilakka 615 Bardot Pink. Se on ihastuttava, aivan aavistuksen liilaan menevä hempeä vaaleanpunainen. Ja onko kauniimpaa idolia kuin ihana Brigitte Bardot, jonka mukaan tämä kynsilakka on varmaankin saanut nimensä.

Kynsilakan lisäksi arvonnassa on palkintona IsaDoran kolmen luomivärin paletti 85 Purple Vain







Sain Purple Vainin lahjaksi Kauneusbloggaajien tapaamisesta syksyllä. Olin kuitenkin ostanut sen jo aiemmin itselleni, mutta se oli minulla vielä avaamattomana.

Tehdään siis niin, että arvonnan voittaja saa tuon itse ostamani Purple Vainin ja pidän itse blogitapaamisesta saamani kappaleen. Pakko silti tunnustaa, että nämä kaksi menivät sekaisin minulta ajat sitten, mutta avasin toisen näiden kuvien ottamista varten, joten voittaja saa tietenkin tuon avaamattoman.






Purple Vainissa on kaunis vaaleanpunertava vaalea liila, savuinen violetti ja aavistuksen tummansiniseen menevä tumma violetti luomiväri.

Mielestäni nuo kynsilakka ja luomivärit sopivat kauniisti yhteenkin ja ovat vielä ihanan keväisiä!


Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Määräaika arvontaan osallistumiselle loppuu keskiviikkona 1.2.2012 klo 20. Voittajaa huhuilen sitten täällä, tai voit myös halutessasi jättää sähköpostiosoitteesi kommenttisi yhteyteen.

Onnea kaikille arvontaan ja lämpimät kiitokset kun olette jakaneet tämän vuoden kanssani ihanien kosmetiikkajuttujen parissa!

70 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea yksivuotiaalle blogille!

    Mun mielestä sun blogi on ollut aina kovin hyvänmielen blogi. En oikeasti jaksa/ehdi aina näin pitkiä tekstejä lukea, mutta sun postaukset jaksan aina lukea, skippaan vaikka muut, jotta voin keskittyä tähän.

    Toivottavasti tulee vielä monet uudet synttärit! ;)

    VastaaPoista
  2. Musta on ihanaa kun vastaat kommentoijille niinkin paneutuen! Jaksan hämmästellä sitä koska aika harvat bloggaajat vastaavat, saatika ns. pitkästi. Ja ulkoasusta, mielestäni yksinkertainen on parempi :)

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana palkinto (: Ehdottomasti osallistun! Meilini on ine_91@msn.com

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana palkinto!!!:)) osallistun!:) ja onnea yksivuotiaalle blogillesi:)

    VastaaPoista
  5. Onnea synttäreistä! Haluaisin kiitellä samasta kuin Layrä, tämä on ehdottomasti yksi sympaattisimmista blogeista mitä luen! :) Vaikutat todella mukavalta kommenttienkin perusteella. Pumpulipupua on aina ilo lukea! :)

    VastaaPoista
  6. Hih! Onnea blogiystis! Meillä onkin nämä synttärit ihan lähekkäin. :)

    Pumpulipupu on minun lemppariblogeja ja on ollut melkein alusta asti. :) Olet Pumpulipupuna, että myös siviilissä ihana ja lämmin ihminen, josta ei voi olla tykkäämättä. :)

    On ihanaa, kun vastaat aina kaikille kommentoijille. Itsekin pidän siitä periaatteesta kiinni, sillä olen erittäin iloinen, että joku/jotkut viitsivät käyttää aikaansa ilostuttaakseen minua kommentoinneillaa. :)

    Jos nyt käy niin, että arpaonni suosisi, niin minä en tarvitse Purple Vainia, koska minulla on se jo, joten voit sen arpoa seuraavalle. :) Minä en ollut ehtinyt ostaa sitä, vaikka meinasin. Ostin silloin sittenkin sen Forest paletin, joten iloiseksi yllätykseksi sain Purple Vainin blogimiittissä. :)

    Onnittelut vielä! :)

    VastaaPoista
  7. Ai niin! Jäi vielä kommentoimatta tuo "enkä ole todellakaan mikään maailman kaunein nainen." Mitä ihmettä? Sinähän olet upea ja näyttävä nainen! Todella elegantti ja kaunis! :) Minkä näköinen on maailman kaunein nainen? (se oli retorinen kysymys) Se on jokaisen oma mielipide ja kauneus on katsojan silmissä. Minä en tiedä minkä näköinen on maailman kaunein nainen, sillä kauniita naisia on paljon ja se sisäinen kaunes hehkuu ja täyttää koko huoneen läsnäolollaan, joten minä uskon sisäiseen kauneuteen kaikista eniten. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea paljon yksivuotiaalle blogille! :)
    Osallsitun ehdottomasti arvontaan!
    charmedtaisan at hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Ahh tuo paletti on ihana! Pakko osallistua arvontaasi josko tuon paletin lopulta saisi :) Onnea 1 vee!

    VastaaPoista
  10. onnea blogillesi! :) Ihanat arvontalahjat :)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut Blogin vuosipäivästä, näin varttia etukäteen !

    VastaaPoista
  12. Olen seurannut blogiasi vasta muutaman kuukauden. Ja aktiivisuustasoni kommentoinnissa on ollut varsin vaihtelevaa.

    Pidän kirjoitustyylistäsi ja blogin ulkoasu on ilman mainoksia varsin simppeli.

    Oma kosmetiikka-aiheinen yritykseni ei ole varsinaisesti blogi, mutta toisenlaisessa aiheessa olen varsin aktiivinenkin blogisti.

    Onnittelut 1-vuotiaalle blogillesi. Innostuneisuutesi on tarttuvaa ja sitä on ilo lukea.

    VastaaPoista
  13. Onnea kovasti yksi vuotiaalle Pupulle! Ja en sanoisi blogin ulkonäköä karuksi. Yksinkertainen on kaunista. Mitä sitä turhaan kikkailla. Jos liian paljon on sälää sivulla, voi vaikutelma olla sekava ja huomio kiinnittyä muuhun kuin siihen olennaiseen, eli merkintöjen sisältöön. Joten, huoli pois Pupunen! :)

    Voi, kumpa onnetar suosisi, tuo IsaDoran paletti on niin mun värinen!

    VastaaPoista
  14. Onnea! Täällä yksi hiljainen lukija. Bligistasi saa hyviä vinkkejä ja välillä yksinkertaisuus on hyväkin asia. -Ninka-

    VastaaPoista
  15. Hyvää synttäriä blogille ja sen menestykselle! :) Munkaan mielestä blogin ulkoasu ei ole erityisen karu ja vaikka olen graafisella alalla, yksinkertaisnen on aina kaunista.

    VastaaPoista
  16. Onnea ensimmäisestä vuodesta ja onnea myös tuleviin!

    VastaaPoista
  17. huikeasti onnea pumppikselle! <3 ja voi miten ihania värejä tuossa palkintosetissä :)

    VastaaPoista
  18. Onnea blogisynttäreiden johdosta! :) Pidän blogistasi ulkoasua myöten, ei aina tarvitsekaan olla niin erikoista ja tekemäöllä oppii ja kehittyy! :)


    marianne.salonen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  19. Voi, oikein kovasti onnea yksivuotiaalle!! Olet ihanan symppis, se on jotenkin alusta asti ollut mulla päällimmäinen mielikuva Pupnpulipupusta. =)

    VastaaPoista
  20. Onnea blogille :)! Ihanaa että valitsit arvontaan juuri Isadoraa, se on oma suosikkimerkkini :)
    -Tiuku-

    VastaaPoista
  21. Onnea 1-vuotiaalle! Blogiasi on mukava lukea, eikä haittaa vaiket postaakkaan joka päivä:)
    johak@netti.fi

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea 1v blogille :) Mä tykkään lukea sun juttuja, näet aina hirveästi vaivaa niiden kirjoittamiseen ja taustatyön määrää en edes uskalla kuvitella!!
    Sun kirjoituksista välittyy lukijalle niin ihanasti hyväntahtoisuus etten ole moiseen muualla törmännyt! :)

    VastaaPoista
  23. Ihana ja mielenkiintoinen teksti.:) Jotenkin on tosi mukava lukea bloggaajan ajatuksia blogistaan ja bloggauksesta.

    Aiemmat kommentoijat kirjoittivat sympaattisuudesta ja blogista hyvänmielenblogina. Allekirjoitan! Postauksesi ovat ihanan pitkiä ja tekstissä kuultaa sellainen levollisuus ja iloisuus - on aika iloinen ja rauhallinen olo tänne tullessa ja täältä poistuessa. Missään muussa blogissa en ole tavannut sellaista kiireetöntä, rentoa fiilistä ja iloista höpöttelyä. Tykkään.:)

    Onnea yksivuotiaalle! Aika kuluu kyllä nopeasti - olen seurannut tätä alusta asti ja ihan hätkähdin, että onko siitä jo vuosi.:D

    VastaaPoista
  24. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! :)

    VastaaPoista
  25. Kiitos hyvästä blogista :). Tykkään erityisesti luomiväri- ja huulimeikkijutuista. Onnea, terveisin Bambooh

    bambooh@luukku.com

    VastaaPoista
  26. oikein paljon onnea ! jostain syystä sinunkaan päivitykset ei aina näy mun bloggerin kautta, eikä näy minuakaan lukijoissa, vaikka olen varmasti liittynyt, no pitää liittää uudestaan, josko se taas toimisi..
    ruuruli@gmail.com

    VastaaPoista
  27. paljon onnea pumpulipupu! löysin blogisi sopivasti TÄNÄÄN ja heti tykästyin - ihan first of all tähän blogin nimeen! pumpuli ja pupu ovat mun lempparisanoja, joten ei mun auttanut muu kuin liittyä lukijaksi. :D arvontaankin voisin osallistua, mut tavoittaa sähköpostiosoitteesta: tinja.jokelainen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kiitos ja onnea pupu!
    Pidän blogistasi kovasti, se on mielestäni yksi parhaita kosmetiikkablogeja. olen itse Isadora-fani kuten sinäkin, joten toivottavasti voitto osuisi kohdalle.:)

    VastaaPoista
  29. Oi onnea 1-vuotiaalle blogille!

    Blogisi on todella mielenkiintoinen ja ihanan maanläheinen. Mielestäni postaustahti on juuri sopiva! Ei liian usein, mutta ei myöskään liian harvoin :)

    VastaaPoista
  30. Onnittelut! :) Blogisi on kyllä loistava!

    VastaaPoista
  31. Onnea ihanalle Pumpulipupulle!

    Vaikka palkinto onkin aivan ihana, niin minut voi tästä arvonnasta tällä kertaa jättää pois kun voitin sen Beyoncé teemaisen arvonnan. :) Halusin vain tulla onnittelemaan ihanan blogin 1v. synttäreitä ;)

    VastaaPoista
  32. Oi onnea kovasti! Blogisi on kyllä aina niin hyväntuulinen ja asiantunteva (: Tätä on ilo lukea!

    VastaaPoista
  33. Sulla on tosi kiva blogi :) Ja oikein hyvää blogi syntymäpäivää!

    josalmela@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Onnittelut yksivuotiaalle:) Tykkään blogistasi nimeä myöten, olet hyvä kirjoittamaan ja sujuvaa tekstiä on ilo lukea. Aiheet luonnollisesti ovat kiinnostavia.

    Pitkää blogi-ikää toivotellen,
    Sissi

    VastaaPoista
  35. Oi, oikein paljon onnea! Mun mielestä blogilla pitää olla mieluummin simppeli ulkonäkö kuin sellainen joka aiheuttaa suurinpiirtein päänsärkyä, blogia pitää pystyä lukemaan helposti ja sinun blogisi on sellainen. Ja on muuten ihanaa jos bloggari vastaa jokaiselle kommentoijalle, siitä tulee hyvä mieli =)

    VastaaPoista
  36. Onnea blogille (: Tämä vuosi on ollut oikein mukava blogisi kanssa! Ja omasta mielestäni blogin ulkoasun on ihan hyvä olla simppeli, silmäni eivät jaksa mitään väriläiskiä tai yksityiskohtaisia kuvioita.

    Osallistun tietty myös arvontaan :)

    iinaysikasi@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnea täältäkin ! Tulen iloiselle mielelle lukiessani blogiasi ja saanut hyviä vinkkejä paljon.

    VastaaPoista
  38. Paljon onnea Pumpulipupu-blogille:D!

    Olen ilolla lukenut tätä blogia viime syksystä alkaen ja tällä hetkellä tämä on yksi lemppareitani. Tekstejä lukiessa huomaa, että kirjoittaja on kiinnostunut ja innostunut kirjoittamastaan aiheesta. Ainakin minulle on välittynyt kirjoittamisen ilo. Arvostan myös sitä todella paljon, että kommenttiin tai kysymykseen saa lähes aina vastauksen. Siitä tulee todella hyvä mieli.

    Avoin kommentin jättäminen on huomattu täälläkin ja on mukava kuulla, ettei sitä kautta ole vielä tullut minkäänlaisia asiattomia viestejä. :)

    Toivottavasti Pumpulipupu jaksat kirjoittaa tätä blogia jatkossakin yhtä hyvällä mielellä kuin tähänkin mennessä. :)

    Ooh, Isadoraa arvonnassa. Vieläpä liilapaletti, jota olen salaa ihaillut kaupassa. Osallistun mielelläni arvontaan ja saa huhuilla, jos arpaonni osuu minun kohdalleni.

    VastaaPoista
  39. Onnea blogisynttäreiden johdosta!
    Voin vain yhtyä edellisten kehuihin, todellakin erotut persoonallisella ja iloisella kirjoitustyylilläsi eduksesi :). Täytyy myös mainita ne lentokenttien ja ulkomaiden kosmetiikkatarjontaa kartoittavat postaukset, jotka ovat tosi tervetullutta sisältöä, mitä ei heti muista blogeista löydä.

    Sun tapa "eksyä sivuraiteille" postauksissa on tosi viehättävä :)
    Minäkään en kaipaa ulkoasulta mitään muutoksia, kuvissa on kuitenkin aina paljon silmänruokaa! Lisäksi blogia on helpompi lukea kännykällä kun ei ole raskasta banneria hidastamassa.

    Iso kiitos myös herttaisista ja kannustavista kommenteista omassa blogissani :)

    VastaaPoista
  40. Onnea syntymäpäiväsankarille! Blogi on iloinen ja rento, mutta myös asiapitoinen. Omia suosikkeja ovat luomivärijutut ja ylipäätään silmämeikki. Toiton Pumpulipupulle monia hauskoja blogivuosia tästä eteenpäinkin! -viveka

    VastaaPoista
  41. Voi että teidän kanssa pupuset kun olette jättäneet tänne niin ihania kommentteja! Oikein liikutuin, vaikka en missään nimessä tätä postausta sen takia kirjoittanut, että kehuisitte blogia tällä tavalla! Lämpimät kiitokset kuitenkin teille kaikille, olen niin iloinen että olette tykänneet blogistani ja viihtyneet täällä. On myös ollut todella kiinnostavaa lukea teidän mielipiteitä blogista.

    Voi nyyh, olette niin ihania kaikki! :)

    VastaaPoista
  42. Ensimmäinen lukukertani johti sinun blogiisi puolivahingossa, ja sen jälkeen olenkin käynyt muutamia kertoja katsomassa mitä kaikkia uusia tuotteita olet bongannut. :) mahtava blogi, ainoana miinuspuolena on pakko mainita se, että rahankulutukseni kosmetiikkatuotteisiin on hieman noussut tämän blogin lukemisen myötä.. :D onnea blogisynttäreiden johdosta! :)

    muhvinposti@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  44. Hyvää (myöhästynyttä) blogisynttäriä!

    Mä aina jotenkin unohdan omat blogisynttärini. Aina ajattelen etukäteen, että vois olla kiva järjestää kilpailu tai arvonta, mutta en koskaan muista toteuttaa sitä ajoissa..

    Olen omassa blogissa laittanut kommentoinnin hyväksyntään ihan vaan sen takia, että ilman sitä missaan todella helposti vanhempiin juttuihin tulleet kommentit. Samalla kun ne julkaisee tulee jokainen kommentti luettua kunnolla läpi ja yleensä muistan vastatkin niihin.

    Sanavahvistuksia inhoan yli kaiken, musta ne on tajuttoman ärsyttäviä ja niitä sanota on välillä ihan mahdoton tavata. Ymmärrän kyllä miksi sellainen vaihehto on olemassa ja miksi osa sen haluaa blogissa pitää, mutta silti se ärsyttää ;)

    Ulkonäossa ei ole mitään vikaa. Yksinkertainen ja simppli leiska antaa tilaa itse sisällölle joka kuitenkin on se pääasia.

    Niin, että kiitos ihanasta blogista ja toivottavasti nähdään vielä monta Pumpulipupu synttäriä :)

    VastaaPoista
  45. Noniin, yksi hiljainen lukija ilmoittautuu. En muista olenko koskaan kommentoinut, mutta pidän blogistasi valtavasti! Blogiasi olen lukenut säännällisesti noin puolisen vuotta ja tykästyn aina vaan enemmän :D Sinulla on tietoa ja taitoa, ja tämä blogi on kuin lukisi hyvää kauneusaiheista lehteä(: Eli arvontaan osallistun kun sattuu olemaan niin ihana palkintokin. Ja onnea sinulle ja blogillesi (:

    VastaaPoista
  46. Onnittelut blogisi synttäreistä!:)
    Tykkään tulla säännöllisesti lueskelemaan blogiasi,tapasi kirjoittaa on niin hyväntuulinen että kirkastaa päivän:)Ja rehelliset tuotearviot,se on hyvä!!!
    Ilahdutathan meitä lukijoita jatkossakin samaan malliin:)
    Ja aivan ihanat,keväiset arpajaispalkinnot..vaikka tällä hetkellä -17c..hui!!

    VastaaPoista
  47. Onnea! On jäänyt mieleen se, miten vastaat kommentteihin ajatuksella ja keskustellen. Siitä tulee hyvä mieli. :)

    Voisin liittyä virallisestikin lukijaksi, mutta hyvä kun jaksan kirjautua sisään edes kerran vuodessa. : D

    VastaaPoista
  48. Onnea yksivuotiaalle blogille :) Pitkään olen lukenut blogiasi bloglovinin kautta ja nykyjään myös googlen kautta.
    Jatka samaan tapaan, kirjoitat hyvin ja mielenkiintoisesti.

    VastaaPoista
  49. Herkullinen palkinto.

    Olen melko uusi lukija, mutta jäin heti koukkuun :)

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  50. Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle <3! Mullakin on jäänyt mieleen kommenttien vastaukset, jotka jaksat niin huolella kirjoitella. Oot huippu :).
    Osallistun mielelläni myös arvontaan :).

    VastaaPoista
  51. Minusta blogisi ulkönäkö on ihan kiva. Pidän yksinkertaisesta enemmän kuin kauhean sekasotkuisesta. Tätä on kiva katsella, ei ala päätä särkemään. ;)

    Hyvää blogivuosipäivää!

    VastaaPoista
  52. Niin, ja mä en sitten ole osallistumassa arvontaan, eli mut saa skipata kun arvot voittajia :)

    VastaaPoista
  53. En ole aikaisemmin kommentoinut blogiisi, vaikka seuraankin tiiviisti. Mulla ei ole listalla kauheasti kosmetiikkablogeja, mutta tykkään sun kirjotustyylistä ja tuotteet joista kirjoitat menee hyvin yksiin kiinnostuksieni kanssa.

    Jos onni potkii, niin osoite on takku_tukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Oikein paljon onnea 1-vuotiaalle! :) Tykkään seurata blogiasi ja sinulla on ollut kiinnostavia lakkauksia ja muita höpinöitä :)

    repsu1993@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. paljo onnea! tykkään blogistasi paljon ja lakkaukset ovat useimmiten hienoja:) s-posti ebbuebbu@gmail.com

    VastaaPoista
  56. osallistun ihana palkinto minäkin rakastan isadoraa. lode1@live.fi <- tuossa vielä sähköposti!

    VastaaPoista
  57. Sun blogi on ihana. Ootan aina, että postaat, kun et postaa joka pv. Mutta se on vaan hyvä, kun sulla on aina paljon asiaa :)

    Kivat palkinnotkin, ois kiva kokeilla noitakin IsaDoran luomivärejä.

    VastaaPoista
  58. Hejps! Kiitos aivan ihqusta blogista - on paras! ..få hon leva hundrade åR!!
    T: Rva Omenapuu
    P.S. en osallistu arvontaan kun olen jo kerran täällä voittanut =)

    VastaaPoista
  59. En nyt osallistu arvontaan, mutta tulin onnittelemaan Toveri Ristihuulen vuoden vanhaa blogia. Olkoon seuraavakin vuosi ansaitusti nousujohteinen. :)

    VastaaPoista
  60. Hurjasti onnea 1-vuotiaalle! Olen pitkään seurannut blogiasi, joskin anonyymisti, mutta nyt ihan virallisestikin. :D
    Onnea onnea :)

    VastaaPoista
  61. paljon onnea blogin synttäreistä! (: ooln ihan koukussa tähän : DD

    VastaaPoista
  62. Paljon onnea blogillesi! Löysin tämän joulun aikaan ja luin kaikki postaukset :)

    VastaaPoista
  63. Onnea paljon ykkössynttäreistä! Luen säännöllisesti neljää kosmetiikkablogia, ja tämä on yksi niistä! Osallistun myös arvontaan, sillä niin ihania sävyjä on voittajalle luvassa!

    Sähköposti ruokokoski.anu@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Hyvää syntymäpäivää! Tämä on paras lukemani blogi ja luen sentään kymmentä tämän tyylistä blogia. Olen saanut paljon hyviä ideoita kynsien lakkaukseen. Tahtoisin osallistua arvontaan, mutta en vielä laita sähköpostiosoitettani.Kerron sen sitten jos satun voittamaan:)
    Pikkutyttö

    VastaaPoista
  65. Hei. Liityin juuri lukiaksi, ja ehdin vielä arvontaankin osallistumaan. Eli sähköposti on : ahdistuskohtaus-laululintu@luukku.com eli tuonne tai minun blogiin ilmoitusta jos sattuisin voittamaan. :)

    VastaaPoista
  66. Ihana palkinto! Ja kivaa synttäriä!

    neela1@luukku.com

    VastaaPoista
  67. Onnea pumpulipupu! Pidän blogistasi ja blogi on jo pelkästään nimensä perusteella niin iloinen/hauska, että on kivaa lukea! Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  68. Onnea Pupulle menneen syntymäpäivän johdosta!

    Olen lueskellut blogia hiljaisena taustalla alkusyksystä (?) asti. Olen tykännyt eniten lukea matkoistasi, eri lentokenttien ja kaupunkien kosmetiikkatarjonnasta on tosi mielenkiintoista lukea! Oon jo pitkään haaveillut pääsystä Kööpenhaminan lentokentälle sun postauksesi ansiosta ;D

    (Sähköpostiosoitteeni on emilia80@gmail.com)

    VastaaPoista
  69. Paljon onnea sankarille. Törmäsin blogiin aikoinani ihan sattumalta, mutta pakko sanoa, että koukussa ollaan :) Jatka oamaan malliin, nin hyvin menee!

    VastaaPoista
  70. Paljon onnea blogillesi vielä näin jälkikäteen! Tiedän kyllä että arvonta oli jo, mutta huomasin tämän postauksen vasta tänään. :-) Olet saanut paljon positiivista palautetta ja syystäkin! Tämä on tosi hyvä, antaumuksella kirjoitettu blogi! Hyvää syntymäpäivää Pumpulipupu! Terv. S

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)