tiistai 7. kesäkuuta 2011

Ostoksia Tukholman matkalta

Terveisiä helteisestä ja kesäisestä Tukholmasta! Nythän se helle tuli tännekin, ihanaa!






Kuten kuvasta näette, niin tällä kerralla ostosteluni pysyi jokseenkin kohtuullisissa määrissä. Viime kerralla Tukholmassa käydessänihän tammikuussa homma lähti niin sanotusti lapasesta lähinnä Viva la Divan luomivärien ja kynsilakkojen muodossa.





Tällä kertaa menin Tukholmaan laivalla ja tulin lentäen.

Laiva oli Siljan, ja tässä ostoksiani sieltä: Snö of Swedenin koruja ja Clarinsin Color Quench -huulikiilto.

Olen taas muutaman vuoden tauon jälkeen innostunut tosi paljon värikkäistä rannekoruista.

Tuota violetin sädehtivää Snö of Swedenia olin katsonut jo Helsingin Stockkalla aiemmin. Minusta tuntui, että Snöt olivat laivalla ainakin vähän halvempia kuin maissa. Violetti Snö maksoi 17,50 euroa. Olin jo päättänyt ottaa sen, kun huomasin kassalla alennuksessa vielä noita isompia, kaksirivisiä Snön rannerenkaita. Olisin mielelläni ottanut violetinkin tuollaisena isompana, mutta myyjän mukaan se oli myyty juuri edellisenä päivänä.

Isompia rannekoruja oli jäljellä sinisinä, oranssinruskeina ja vedenvärisinä sekä tuo vaaleanpunainen. Otin sitten vaaleanpunaisen, koska minusta diili oli niin hyvä. Se oli puoleen hintaan, eli hinnaksi sille jäi lähes sama 17,90 euroa kuin tuolle yksiriviselle violetille.  






Laivalla oli käynnissä Escadan kesätuoksun Taj Sunset kampanja. Siellä jaettiin tuollaisia postikortteja, joissa oli toisella puolella Taj Sunsetin ihanan värikäs ja kesäinen mainoskuva ja toisella puolella näyte Taj Sunsetista. Minusta se oli todella hyvä idea. Olisi kiva lähettää tuollainen kortti vaikka kesätervehdyksenä ystäville. Otin kortteja muutaman kappaleen, joten kosmetiikasta kiinnostuneet ystäväni saavat odotella pian postia.

Escadan tämän kesän tuoksu Taj Sunset on ollut todella suosittu. Enkä ihmettele: se on ihanan makea ja herkullinen. Jopa minä aloin harkita sitä, vaikka olen vannonut, että en luovu vakioparfyymistani Lanvin L'Eclat d'Arpegesta ikinä. Kesällä voisi olla vaan kivaa vaihtelua käyttää hedelmäisempää ja kevyempää Taj Sunsetia. 






Taj Sunsetin hinta laivalla oli 50 ml:n pullo 42,90 euroa ja 100 ml:n pullo 56,50 euroa. No ei kummoisiakaan laskutaitoja tarvita, että on selvää, että noistahan kannattaa ehdottomasti ostaa se 100 ml:n pullo jos vain tuoksusta tykkää.

Ajattelin kuitenkin, että en osta pulloa vielä laivalta vaan takaisintulomatkalla lentokentältä, niin en joudu kanniskelemaan sitä, eikä tule ongelmia saada sitä käsimatkatavaroissa lentokoneeseen.






Laivalla ei ollut minusta juurikaan kosmetiikkatarjouksia. En ole ollut pitkään aikaan ruotsinlaivalla, joten ihmettelin myös vähän Siljan hinnoittelupolitiikkaa. Esim. L'Orealin meikit olivat minusta täsmälleen saman hintaisia kuin maissakin. Varmaan silti suurin osa tuotteista oli halvempia. Yritin tehdä jonkinlaista hintavertailua, erityisesti sen suhteen, että kumpikohan on halvempi, laiva vai lentokenttä. En nyt oikein päässyt siitä selvyyteen, joten otin Siljan tax free -katalogin mukaan ja ajattelin poimia sieltä muutaman tuotteen ja tsekata hintatasoa kun seuraavan kerran menen Helsinki-Vantaalle.

Clarinsin Color Quench Lip Balm -huulikiiltojen normaalihinta laivalla oli joka tapauksessa 14,90 euroa. Sokoksella ne maksavat normaalisti 17 euroa, joten ilmeisesti laivalla on ainakin jonkun verran halvempaa kuin maissa.

Color Quenchit ovat ilmeisesti uudistuneet jotenkin, sillä tämä iloisen oranssi 08 Mandarin oli siirretty alennukseen. Sen normaalihinnaksikin ilmoitettiin 13,90 euroa. Kolmenkymmenen prosentin alennuksen kanssa sen hinnaksi jäi 9,70 euroa.






Minulla on näitä Clarinsin kovasti kehuttuja hoitavia Color Quench Lip Balm -huulikiiltoja nyt ostamani Mandarinin lisäksi ennestään numerot 4 Coral Pink, 7 Raspberry ja 16 Candy Rose. Ostin ne Sokoksen 3 + 1 -päiviltä keväällä hintaan 9,90 euroa kappale. En ole kuitenkaan vielä raaskinut ottaa niitä käyttöön, vaan säästelen niitä vähän johonkin erityistilaisuuteen. Ehkä nyt kesän aikana voisin vähitellen korkkailla niitä. 

Clarins merkkinä kiinnostaa minua aina vain enemmän ja enemmän. En ole vielä kertaakaan törmännyt Clarinsilta huonoon tuotteeseen. Melko vaatimattomasta imagostaan ja vähän tätimaineestaan huolimatta ne aina vain toimivat. Konstailematonta toimivuutta ja laatua, sitä alan arvostaa aina vain enemmän.   





Etukäteen olin jo suunnitellut ostavani IsaDoran Ruotsin kesäkokoelmasta Ocean Drive luomiväripaletin 66 Ocean Dream. Suomeen Ocean Drive ei tulekaan myyntiin, vaan Suomen kesäkokoelma on kyllä Ruotsissakin parhaillaan myynnissä oleva Bronzing make-up 2011 Jungle Fever. Olin siis tyytyväinen saadessani Ocean Dream -paletin Tukholmasta.


Korjaus 7.6.2011 klo 22.30: Ystävällinen lukija Poppy kertoikin, että IsaDoran Ocean Dream -luomiväripalettia olisi saatavissa Kickseista ja Anttiloista. Stockmanin IsaDoran konsulentti sanoi minulle aiemmin, että Ocean Drive ei tule ollenkaan Suomeen myyntiin, mutta Kickseista ja Anttiloista pitäisikin siis nyt saada!


Ocean Dreamin lisäksi minulla on nyt Ocean Drive -kokoelmasta valkoinen shimmerikynsilakka 649 Glamour White, jota myydään Suomessa myös kokoelmasta erillään osana IsaDoran kesän Trend Nails -kynsilakkakokoelmaa. Lisäksi ostin Ocean Drive -kokoelmasta Tukholmasta vielä aniliininpunaisen Jelly Kiss -huulipunan 55 Chic Cerise, jota saa myös Suomesta erikseen. 

Ocean Dream -luomiväripaletissa on melko vaaleat ja pastelliset, hyvin hohtavat värit. Noita valkoisia, vaaleanpunaisia ja beigejähän minulta löytyy tietysti ennestäänkin, mutta tässä ne ovat nyt kaikki samassa paletissa. Paletin ja koko kokoelman inspiraationa on selvästi toiminut Miamin pastellinen art deco, onhan kokoelman nimikin Ocean Drive, joka on katu South Beachilla Miamissa. 





Ocean Dream -luomiväripaletissa on lisäksi kirkas, sinertävä turkoosi luomiväri. Sellaisia minulla ei juurikaan ole ennestään, lukuun ottamatta Yves Saint Laurentin Eye Shadow Duo 25 Turquioise Blue / Hazy Violet turkoosia.

Tuo YSL:n duo on muuten minulla lähinnä vain kokeilutarkoituksissa. Se on peräisin L'Orealin ystävämyynnistä viime keväältä 2010, ja maksoi muistaakseni 25 euroa eli noin puolet normaalihinnasta. Olen meikannut sillä varmaan kerran, eikä sen luomivärien laatu ollut mikään ihmeellinen. Siis ihan ok, mutta ei mikään ihmeellinen. Mutta kaikkeahan on kokeiltava, joten myös Yslin luomivärejä.  Väriyhdistelmä on kyllä erikoinen ja vähän rohkeakin: kirkas turkoosi ja tumma violetti.

IsaDoran neljän luomivärin luomiväripaletit maksoivat Tukholman Kicksissa 125 kruunua eli 13,89 euroa. Vähän halvempaa siis kuin Suomessa, jossa niiden normaalihinta on 15,50 euroa.




IsaDora Jelly Kiss 55 Chic Cerise on vähän kirkkaampi ja tummempi aniliininpunainen kuin aiemmin ostamani, IsaDoran kevätkokoelmaan 2011 Fanciful kuuluva vaaleanpunainen 53 Pink Parfait.

Olin katsonut Chic Cerisea jo Suomessa, ja nyt kun Tukholmassa Kicksissa IsaDoran Jelly Kissit olivat tarjouksessa 99 kruunua eli 11 euroa, päätin investoida. Suomessahan ne ovat vähän kalliimpia, eli 13,20 euroa.

Olen muuten käyttänyt ihanaa Pink Parfaitia ihan valtavasti, kuten kuvasta näkyy. Sen koostumuskin on tosin niin pehmeä, että sitä kuluukin varmaan enemmän kuin tavallista huulipunaa. Suren jo valmiiksi sitä päivää kun se loppuu.







Tässä vielä swatchit auringonvalossa Chic Cerisesta ja Pink Parfaitista. Siinä näkyy hyvin niiden kevyt koostumus ja kostea kiilto.

Juuri Jelly Kissien normaalia huulipunaa kevyemmän koostumuksen vuoksi uskalsinkin ostaa Chic Cerisen, vaikka yleensä voimakkaat aniliininpunaiset eivät sovi minulle. Ihania kesäsävyjä!






Vaatteita en ostanut muita kuin tämän ihanan kukkahörhellyspaidan Stockhlm-merkiltä. Se on väljä ja kevyt ihana kesäpaita, ja vähän eri tyylinen kuin yleensä töissä käytän. Ystäväni, jolla on hyvä tyylisilmä sai minut houkuteltua siihen ja olen oikein tyytyväinen. Tukholmassa on muoti niin erilaista, jotenkin kansainvälisempää ja itsevarmempaa. Kivaa saada sellaisia vaikutteita vähän omaankin työpukeutumiseen.

Ajattelin, että paitaan sopisivat hyvin myös tuo Snö of Swedenin vaaleanpunainen rannekoru tai aiemmin ostamani Iberon sormus. Näyttävillä koruilla sen saisi varmaan muunnettua päivän toimistokäytöstä myös iltatilaisuuksiin. Ihanaa, haluaisin lisääkin tällaisia muuntelukelpoisia vaatteita! 

Hintaa paidalla oli 399 kruunua eli 44,32 euroa.





Sitten enää lentokenttäostokset. Samaa tylsää Dioria kuin aina, eli Diorskin Forever Compact -meikkipuuteri, joka on vakkarini meikkipuutereista. Se oli ns. pakko-ostos, sillä tällä hetkellä käytössäni oleva sävy 010 on minulle liian vaalea. Miksi en voinut uskoa kosmetologia, joka on minulle valinnut sävyn numero 020, vaan menin ostamaan joskus ikään kuin varmuuden vuoksi vielä vaaleamman, sanokaapas se. Nyt 010 näyttää jo aivan liian vaalealta minulla, joten oli pakko saada ainakin kesäksi tuo numero 020.

Harmi vaan minulla kävi paha moka tuon hinnan kanssa. Laivalla Diorskin Forever Compact olisi maksanut 40,90 euroa. En ehtinyt lentokentällä paljon hintavertailuja tehdä, joten minulle tuli pienoisena shokkina nyt kotona, että tuon meikkipuuterin hinta 435 kruunua olikin euroissa jopa 48,32 euroa. Olisi siis todellakin kannattanut ostaa laivalta. Rakkaat naiset, älkää ostako Diorin meikkejä siis Arlandan lentokentältä, järkyttävät hinnat!

Arlandan lentokentän tax free on muutenkin jännä. Arlanda Norra -terminaalissa, josta Finnairkin nykyään lentää on kunnon hyvä, modernisti designattu ja näyttävä tax free. Finskin vanhassa Arlanda Södra -terminaalissa, jonne nytkin satuin, on sen sijaan vain pieni ja huono tax free -kauppa. Siellä kyllä pyörii myyjiä aika paljon, mutta joka kerta kun olen käynyt siellä, he juttelevat vain keskenään. Niin nytkin. Kun kysyin sitä Escadan Taj Sunset -parfyymia, alkoivat sitten ihmetellä sitä. Aa, se on loppu täältä hyllystä, ja niinpäs se on loppu täältä toisestakin hyllystä... Lyön vaikka vetoa, että Arlanda Norran jättitaxfreessa sitä olisi ollut. Miksi yksi myyjistä ei olisi voinut kipaista sitä vaikka lisää sieltä sen sijaan, että juttelevat vain tuntitolkulla keskenään. Ilmeisesti myyntitulos ei ole heille kovin tärkeää...

Muuten sitten ostin vain miehelle Bossia, ja pelkään että niidenkin hinnat osoittautuvat vielä suolaisiksi. Boss Soul EDT 449 kruunua eli 49,88 euroa ja Boss Soul Deo Stick 180 kruunua eli 20 euroa. Ja joo, laivalla ainakin EDT olisi maksanut 43,50 euroa, mutta deota ei ollutkaan saatavana. Mutta siis minkä tästä opimme, älkää tehkö tax free -ostoksia Arlandalla. Yllättävää, mitä nämä hintavertailut paljastavat!   






Aion jatkaa tätä suurta hintavertailuani vielä Stockmannin Väritä Kesä -tapahtumassa, joka on ajalla 30.5.-26.6.2011. Sain sinne - 20 %:n alennussetelin, joten katson mihin hintaan Escadan Taj Sunset irtoaisi sillä sieltä. Muuten joudun nimittäin odottamaan juhannuksen jälkeen ennen kuin menen seuraavan kerran laivalle, ja kesätuoksuhan olisi kiva saada käyttöön nyt heti!

Stockmannin Väritä Kesä -tapahtumassa on muitakin kosmetiikkatarjouksia, vaikka ei nyt mitenkään hirveästi. Huomattavasti vähemmän kuitenkin kuin aiemmin keväällä pidetyssä Kaunis Kevät -tapahtumassa. Lähinnä Väritä Kesään on nähtävästi kerätty eri tuotemerkeiltä suosituksia kesätuotteista, ja osa niistä on sitten alennuksessakin.

En myöskään oikein välitä tuon Väritä Kesä -tapahtuman esitteen meikistä. Ideana varmaan ihan kiva, mutta persikkainen luomiväri ja punainen huulipuna yhdistelmä ei näytä oikein toimivan käytännössä. Mistähän se johtuu, pitäisiköhän mallin olla vaikka ruskettuneempi?

12 kommenttia:

  1. Oi miten kivoja ostoksia! :)

    Toi esitteen Meikki ei mun mielestä kovinkaan paha ole, ihan jees mutta jotenkin musta punaisen huulipunan kanssa sopii parhaiten mustat rajaukset eyelinerilla, luomiväriä en jotenkaan osaa yhdistää siihen. :) Ehkä olisi kuitenkin parempi että olisi jätetty vaikka tuo luomiväri pois, tai punan sijasta enemmän nudemaiset huulet tai jotain muuta kuin kunnon punaista. :)

    VastaaPoista
  2. "Suomeen Ocean Drive ei tulekaan myyntiin."

    Tämä ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Ocean Drivea löytyy myös Suomen Kickseistä ja joistakin Anttiloista. Eilen juuri Kicksissä ihastelin tuota samaa luomivärinelikkoa.

    VastaaPoista
  3. MOIIIIII PUPU! Oot taas hoodeilla! Jee! Oli meinaa jo ikävä... :/

    Kaikkea kivaa olet shoppaillu ja pitkät ja tarkat selotukset hinnoista ja yms. Kiva! :)

    Nuo rannekorut sai mut vihertymään kateudesta... pyh! :D Mä haluan kanssa jotain tuollaisia!!! Olen niin kyllästyny omiin vanhoihin koruihin. ;D

    Tuo Isadoran paletti näyttää herkulta!

    VastaaPoista
  4. Tuo Taj Sunset on omallakin himotuslistalla. Ihania ostoksia olet löytänyt!

    VastaaPoista
  5. Serrated B: Kiitos, kiitos. Olin itsekin oikein tyytyväinen löytöihini, kivan kesäisiä.

    Sä olet kyllä oikeassa tuon esitteen meikin suhteen: kunnon mustat rajaukset olisivat riittäneet tai nudempi huulipuna. Olisi pitänyt valita jompikumpi, eikä tunkea molempia ideoita samaan meikkiin. Tosin mitä enemmän sitä katselee, sitä enemmän siihen alkaa tottua. Ainakaan se ei ole tylsä tai liian klassinen, vaan jotakin uutta, modernia ja inspiroivaa ajattelua! :)


    Poppy: Kiitos paljon tiedosta, hyvä kun korjasit! Kiva juttu, että Ocean Dreamia saa siis Suomestakin! Laitan sen korjauksen vielä tuonne blogitekstiinkin, jos joku kiinnostuu luomiväripaletista.

    Tietoni siitä, että Ocean Drive ei tule Suomeen myyntiin perustui Stockmannin IsaDoran konsulentin kertomaan, joka sanoi että Ocean Drive ei tule Suomeen. Hän oli ymmärtääkseni IsaDoran maahantuojan Bernerin palkkalistoilla. Mutta Kicks on ruotsalainen ketju, joten ehkä tuovat IsaDoraa suoraan omiin myymälöihinsä, joten siksi siellä voi olla eri tuotteet. Oikein hyvä tietää, että sieltä voi siis joskus löytää muitakin kausikokoelmia, joita ei Stockalle ja Sokokselle tule.

    Tämä ei kyllä selitä tuota Anttilaa, miten se on sitten sielläkin myynnissä. Kiva olisi, jos tuotemerkin omilta konsulenteilta saisi oikeaa tietoa (yleensä kyllä aina saa). Mutta tässä tapauksessa virhe oli siis positiiviseen suuntaan, eli Ocean Drivea saakin Suomesta. Paljon ikävämpää olisi toisin päin, eli turhaan odottaisi ja odottaisi jotakin tuotetta, joka ei sitten koskaan tulekaan. :)


    Minna: No niin mullakin oli ikävä takaisin! Oon ihan jäljessä kaikissa blogeissa, sunkaan blogiin en ole vielä ehtinyt. Sinne on kuitenkin varmasti ilmaantunut tänäkin aikana kaikkea ihanaa!

    Joo, selostusta pulppusi näistä meikeistä taas jostakin siihen malliin, että oli pakko vaan lopettaa kun ajattelin, että kukaan ei jaksa enää lukea. :) Mutta kiva kun tykkäsit!

    Olin itsekin unohtanut kuinka kivoja koruja Snö of Sweden välillä tekee. Nyt ne tuntuivat melkein kohtuuhintaisiltakin, yleensä ovat minusta tosi kalliita. Ja kivaa oli ostaa ne juuri Ruotsin matkalta, hyvä muisto hauskasta matkasta! :)

    IsaDora Ocean Dream -paletti on kyllä ihanan kesäinen, mutta AIKA hohtava, joten katsotaan miten se toimii meikeissä. Mun oli kuitenkin pakko saada se, kun toissa kesän 2009 Delirious -luomiväripaletti jäi multa ostamatta, ja siinä oli samantyyppinen turkoosi.


    Vauhtimamma: Joo, mä luulen kanssa että mun on nyt pakko saada se Taj Sunset. Hirveältä hinnalta tuntuu parfyymista, kun en ole moneen vuoteen ostanut kuin vakkariani Lanvinia, ja sitäkin aina vain jostakin tarjouksista. Mutta Taj Sunset taitaa nyt olla vähän liian ihana ohitettavaksi, todella hyvä tuoksu!

    Ja kiitos, ostokset on kiva laittaa aina tänne blogiin, jotta muutkin näkevät ja voivat saada ideoita ja tietoa hinnoista, saatavuudesta ym. Ja lisäksi muistaa sitten jälkeen päin itsekin mitä kaikkea ihanaa on ostanut, mistä ja mihin hintaan. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo Isadoran paletti! Toivottavasti mäkin pääsen kokeilemaan noita Ocean Drive- kokoelman tuotteita, sillä ainakin ne värilliset rajaukset ja nuo Jelly Kiss- punat kiinnostavat :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja ostoksia olet tehnyt :)

    Tuossa Stockan esitteen meikissä on kyllä tosiaan jotain mätää. Itse olisin kaivannut joko silmiin kunnon rajausta tai sitten persikkaisen luomivärin kaveriksi korallista huulipunaa.

    VastaaPoista
  8. Mirssiina: Eikö olekin, se on niin ihanan kesäinen ja raikas! Tulee varmasti nättejä, pastellisia meikkejä. :)

    Ne värilliset rajauksetkin vaikuttaa oikein kivoilta kesäksi! Toivotaan, että koko kokoelma löytyy tosiaan Kickseistä, itse en ole ehtinyt vielä tarkistamaan. Stockalla kävin tänään, mutta siellä ei kyllä ollut. Mutta Jelly Kissejä on ainakin varmasti kaikkialla myynnissä :)


    Heidi B: Kiitos, kiitos!

    Sä oot kyllä niin oikeassa tuon meikin suhteen, rajaukset puuttuu kokonaan, ja korallinen huulipuna olisi kyllä sopinut meikkiin niin hyvin! Olisi ollut paljon raikkaampi, kevyempi ja kesäisempi. Vaikka kuvassa tuo kirkas punainenkin on ihan ok, niin luonnossa en kyllä ihan heti lähtisi tuota yhdistelmää kokeilemaan. :)

    Tosi mielenkiintoista analysoida tuota meikkiä teidän kanssa. Munhan kannattaisi ehdottomasti postata tänen omiakin meikkejäni teemalla mitä vikaa, niin saisin tosi hyviä vinkkejä! :)

    VastaaPoista
  9. toi stockan kuvaston eukkohan on valkonen ku kalkkilaivan kapteeni, ja noin valkoseen ihoon yhdistettynä persikkaiset silmät näyttää pelkästään itkuisilta. ihme meikki!

    mutta, ihania tuliaisostoksia :) me ei päästykään vielä laivalle, koska tappi tuli kipeeksi, mutta saatiin onneks vaihdettua liput ensi viikolle :)

    VastaaPoista
  10. Maijuemilia: Munkin mielestä se oli aluksi aika outo, mutta mitä enemmän sitä katselin (joo, siis en kuitenkaan yleensä istuskele tuntitolkulla tuijottelemassa jotakin meikkikuvia :), niin sitä jännittävämmältä se alkoi minusta näyttää. Ainakin on erikoinen ja uutta ajattelua, mutta eri asia onko sitten kovin pukeva.

    Munkin eka reaktio oli, että ehdottomasti lisää rusketusta, kun kyseessä on kerran kesämeikki. Mutta ehkä ajattelivatkin sen niin pitkälle, että uusi trendi onkin kalpea iho, kun katalogissakin mainostetaan kovasti aurinkosuojatuotteita. :)

    Voi harmi, että ette päässeet vielä Tukholmaan, kun nyt oli niin ihanat ilmatkin. Toivotaan, että ensikin viikolla olisi. Meidän matkalla oli jopa niin lämmintä, että istuskelin pari tuntia kannella kun lapsoset nukkuivat päiväunia. Kivasti meni ja oli oikein hauskaa, toivotaan että teillä olisi myös! :)

    VastaaPoista
  11. Rakastuin tuohon pinkkiin snö:n koruun! Laivat on kivoja ja tax free on rakkaus <3


    Ehkä tuo stockan mainoksen meikki näyttäisi kivemmalta jos huulipuna olisi myös oranssia?

    Mun mielestä ongelma tuossa ei niinkään ole oranssit luomet vaan tuntuu, että liian voimakas huulipuna vetää kaiken värin mallin kasvoilta ja saa oranssin luomimeikinkin näyttämään jotenkin..sairaalta.

    Mut hei oikeassa olet, tuohon tottuu kun sitä hetken tuijottaa. Jotenkin tykkään tuosta, ihana kun välillä uskalletaan räväyttää väreillä! :D

    VastaaPoista
  12. Jonna: Kiva kun tykkäät Snön korusta! Helsingin Stockkalla niitä oli muuten viime viikolla jäljellä tasan yksi, mutta hinta oli kyllä sen yli 30 euroa.

    Laivalla on todellakin kivaa, ja varsinkin tax freessa. :) Voisin viettää siellä tuntikausia vain tutkiskellen kaikkia ihania kosmetiikkatuotteita. Onneksi pääsen taas heti juhannuksen jälkeen uudelleen, tällä kertaa Tallinnan laivalle. Silloin kyllä tuo Escadan Taj Sunset lähtee varmasti mukaani. :)

    Siis tosi mielenkiintoista, kun te meikkauksen ammattilaiset ja asianharrastajat arvioitte tuota Stockan meikkiä!

    Mun mielestä se näytti ensinäkemältä vain oudolta, eikä valitettavasti lainkaan myyvältä, mutta en osannut oikein sanoa mikä siinä on vikana. Nythän me ollaan jo paikannettu monta ongelmakohtaa: korallinvärinen tai oranssi huulipuna olisi parempi, pitäisi olla enemmän rusketusta tai ainakin herran jumala ne rajaukset!

    Tuo sun analyysi on kyllä osuva: vika voi hyvinkin olla siinä, että kaikki huomio menee huuliin ja silmät alkavat näyttää sairailta.

    Mutta eikö olekin kummallista, mitä enemmän sitä katselee, sitä enemmän tuo juttu alkaa viehättää. :) Ei vain oikein toimi ensinäkemältä, niin kuin kai mainoskuvan olisi tarkoitus toimia, sillä harva niitä pidempään katselee ja analysoi. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)