keskiviikko 18. toukokuuta 2011

L'Oreal Color Riche Made for Me -huulipunat

L'Oreal Color Riche Made for Me -huulipunien idea on, että ne on jaettu eri väreihin sen mukaan onko ne tarkoitettu blondeille vai bruneteille vai jollekin siitä välistä.

Fashioned in Finlandin Nea oli ostanut tummaihoisille bruneteille tarkoitetun fuksianpunaisen Color Riche 288 Intense Fuchsia -huulipunan ja ihastunut siihen.

Minusta idea huulipunien jaottelusta ihon- ja hiustenvärien mukaan oli sen verran hyvä, että halusin tutustua niihin tarkemmin. Minusta on ollut aina vaikeaa löytää sitä itselle parhaiten sopivaa huulipunaa. Sillä tiedättehän, kuinka oikean värinen huulipuna voi kirkastaa koko olemuksen ja tuoda valoa ja hehkua kasvoille. 






Helsingin keskustan Sokoksella oli jonkin verran näitä Color Riche Made for Me -huulipunia jäljellä, vaikka ne eivät enää olekaan aivan uusia. Tämän vuoden uutuus L'Orealilta ovat Color Riche Made for Me Naturals - huulipunat, joiden on ilmeisesti tarkoitus sointua jokaisen naisen ihonväriin.

Hieman sekavaa minusta kyllä kaikkinensa, kun nuo eri hiusten- ja ihonsävyillekin tarkoitetut huulipunat olivat nimeltään Color Riche Made for Me. Niitäkin on vielä ilmeisesti ainakin kahta lajia, eli Made for Me Lip Blush ja Made for Me Intense. Ehkä ne ovat eri aikoina ilmestyneitä kokoelmia, en tiedä. L'orealin nettisivuillakaan ei ole enää kunnon esittelyjä niistä. Feeluniquen nettisivuilta löysin jotakin.

Hiusten- ja ihonsävyn mukaan jaotellut Color Riche -huulipunat tunnistaa kuitenkin siitä, että huulipunien hylsyssä on aina tarra, mille hiustenvärille tai ihonsävylle se on tarkoitettu, eli esim. blondes, dark blondes, brunettes jne. Pientä miinusta kuitenkin siitä, että testereissä ei tarroja ollut, joten huulipunien vertailu keskenään oli minusta aika vaikeaa.






Minä värjäsin hiuksiani juuri ennen vappua vähän vaaleammaksi, joten tutkin siis ensisijaisesti blondeille tarkoitettuja värivaihtoehtoja. Mahdollisesti myös tummille blondeille tarkoitetut olisivat käyneet, sillä hiuksissani on myös tummempia sävyjä.

Ilmeisesti myös ihonsävyn on tarkoitus korreloida hiustenväriin, eli blondeille tarkoiteut huulipunat on suunnattu myös fair skin tonelle eli vaalealle iholle ja bruneteille olive skin tonelle eli oliivinväriselle iholle. Vähän monimutkaista, joten olisin ottanut Sokoksellakin mieluiten L'Orealin konsulentin avukseni. Konsulentti ei kuitenkaan sattunut olemaan paikalla, joten jouduin selviytymään omin nokkineni.

Color Riche Made for Me -huulipunia olisi pitänyt lisäksi olla vielä ilmeisesti myös porcelain skinille eli maidonvalkoiselle iholle tarkoitettuja, mutta niitä ei Sokoksella näkynyt. Niiden pitäisi lämmittää ihonväriä, joten ne olisivat kiinnostaneet minua, kun minulla on varsinkin talvisin aika valkoinen iho. Pitää katsoa, jos Stockkalla olisi niitä vielä jäljellä.    

Noista blondeille tarkoitetuista huulipunista toisen valitsemani huulipunan kohdalla onnistuin paremmin ja toisen huonommin.

254 Kiss & Blush -huulipuna on tuota Made for Me Lip Blush -sarjaa. Kaunis, lämmin vähän persikkainen ja melko nude huulipuna, joka sopii minulle erinomaisesti. Todella nätti sävy, tykkään siitä hirveästi.  







Toinen valintani eli 285 Pink Fever ei ollut sitten niin onnistunut. Jotenkin vähän kova ja kylmä pinkin sävy, ei sopinut mielestäni ainakaan ihonsävyyni niin hyvin. Vaaleisiin hiuksiin tietysti varmaan sopii, ja blondeillehan tämä oli tarkoitettukin.

Pink Fever on Color Richeista Made for Me Intense -sarjaa eli jos nimen on tarkoitus jotakin kertoa, niin ilmeisesti voimakkaampia värejä.








Pink Fever sopi kuitenkin ihan hyvin vaaleanpunaiseen meikkiin, jonka tein viikonloppuna häihin. Se toi meikkiin kaivattua väriä ja sähinää, ja sehän se päätarkoitus oli. En vain tiedä kuinka paljon sille tulee olemaan käyttöä myöhemmin.







Yleensähän huulia verrataan ruusunnuppuun, mutta minä satuin näkemään ulkona nämä tulpaanit, jotka olivat mielestäni lähes samaa sävyä Pink Feverin kanssa. Ihanaa, kun on kevät ja upeita hehkuvia värejä ja kukkaloistoa joka puolella.

Color Riche huulipunat ovat mielestäni laadultaan oikein perinteisiä huulipunia. Levittyvät ihan hyvin, eivät pahemmin kuivata ja pigmenttikin on ok.

Minulla on vain näköjään epäonnea huulipunien hajun kanssa, sillä nämä haisevat todella vanhanaikaiselle ja voimakkaalle, oikein perinteiselle tätihuulipunalle. Niissä on varmaan joku ainesosa, vaha tms., jota on käytetty huulipunissa vanhastaan, sillä ne haisevat täsmälleen samalle kuin isoäitini aikanaan varmaan 20 v. sitten käyttämät huulipunat. Se on se sama Chanel 5:n, Elnett-hiuslakan ja koipallojen sekoitus, joka usein seuraa vanhoja rouvia. Sitä en siis voi suositella, kun nykyään osataan tehdä ihanan vaniljantuoksuisiakin huulipunia kuten MACn tai IsaDoran Jelly Kiss -huulipunat!

Color Riche huulipunat maksavat 11,90 euroa. Ihan kohtuullista, niin että voi joskus ostaa vaikka perjantain piristykseksi uuden huulipunasävyn jos haluaa. Nyt on vielä ainakin Helsingin Sokoksella loppuviikon - 15 %:n alennus asiakasomistajille kaikista tuotteista, joten sitä hyödyntämällä hintaa jää noin kymppi. 

Luulen kuitenkin, että minun osaltani tämä oli nyt tässä ellei Stockkalla ole vielä niitä porcelain-sävyjä. Ei löytynyt vieläkään täydellistä pinkkiä huulipunaa, vaikka aika nätti nude-persikka löytyikin, eli tuo Kiss & Blush! 


5 kommenttia:

  1. Oma kauniit sävyt noi molemmat! :)

    Näyttää kivasti noi siltä että sopis mulle, kun mulla on aika keltapohjainen iho, ja jotenkin törmää vaan sinipohjaisiin kaikkialla.

    Ei sillä sinänsä niin kamalan väliä ole, mutta taannoi hoksasin miten paljon parammalta lämminsävyiset huulipunat näyttävät itselläni! :P

    VastaaPoista
  2. Jäin tässä miettimään, että mikähän olisi minun huulipunani noista Lorkun punista? Uskon, että blondien punat sopis mulle brunettien punia paremmin, sillä vaikka olen musta hiuksinen, niin olen vaalea ihoinen ja minun musta fleda on saatu purkista... olen siis blondi oikeasti. ;D

    Hauska idea kyllä jaotella huulipunat noin. :)

    Minua alko NIIIN naurattaa se tätipuna! :D Melkein haistoin sen hajun... lapsuudessa minun ensimmäiset huulipunani haisivat juuri sille. :D Eli silloin 20 vuotta sitten... Sain tädeiltäni heille turhia meikkejä itselleni ja tietty niillä sitten tuli leikittyäkin välillä. ;)

    VastaaPoista
  3. Todella upea Layrä: Mullakin on aika keltapohjainen iho, ja siihen kyllä tosiaan sopii lämpimät sävyt paljon paremmin. Se on uskomaton se muutos kasvoille, minkä oikein valittu huulipuna tekee, edes luomivärien sävyillä ei ole minusta niin paljon merkitystä.

    Noista Color Richeista voin tosiaan suositella ainakin tuota Kiss & Blushia, se on oikein nätti lämmin sävy. Pink Fever on kylmempi ja sinipohjaisempi. Ja tietysti suosittelen myös omia suosikkejani, IsaDoran uusia Jelly Kiss -huulipunia. Niissä on kyllä paljon kevyempi koostumus, mutta myös kivoja lämpimämpiä sävyjä. :)


    Minna: Mä kyllä luulen, että sulle kävisi ne tummemmat ja dramaattisemmat brunettien sävyt. Nuo blondien on varmaan liian vaaleita ja nudeja sulle. Mä en oikein kyllä tajunnut sitä blondi-vaalea iho, brunette-tumma iho -jaottelua, kun noista blondien huulipunista esim. tuo Pink Fever ei mielestäni sovi vaalealle iholle. Siksi olisin toivonut, että kaupassa olisi ollut L'Orealin konsulentti paikalla, kun tietävät valtavasti omista tuotteistaan. Musta on aina ihana jutella heidän kanssaan, kun heiltä saa tosi paljon hyvää tietoa ja vinkkejä tuotteista. Pitää varmaan mennä vielä sinne Stockkalle kyselemään, kun sielläkin on Lorkulla tosi asiantuntevat ja mukavat tuote-esittelijät.

    Mustakin tuo jaottelu on tosi hyvä idea, olisin vain toivonut että se olisi viety loppuun vielä huolellisemmin ja paremmin. Ehkä tietoa onkin ollut enemmän saatavilla silloin kun nämä hulkut ovat olleet uusia. Nyt eivät vissiin enää niin panosta, kun on tullut jo uudet tuotteet. Se on kosmetiikassa välillä juuri tyhmää, että kierto on niin nopea, että just kun löydät hyvän tuotteen niin se lopetetaan tai muutetaan.

    Joo, se huulipunan haju on varmaan melko tarkkaan se lapsuudesta tuttu. Kannattaa käydä ihan huvikseen nuuskuttelemassa jos ohitse kuljet, oli tosi outo tunne haistaa se sama tuoksu pitkästä aikaa uudelleen! :)

    VastaaPoista
  4. Koska kesäksi värjäsin hiukseni melko blondeiksi, niin mä oikeastaan välttelen pinkkejä huulipunia koska pelkään että tuon muille mieleen tämän kuuluisan kohublondin jonka nimeä tuskin tarvitsee mainita... :D
    Mutta ihan kivoilta sävyiltä kuitenkin vaikuttavat! :)

    VastaaPoista
  5. Serrated B: Oijoi, en mäkään ihan sitä vaikutelmaa halua :) Tuon Pink Feverin kunniaksi on musta kyllä sanottava, että vaikka se onkin melko kirkas pinkki, ei siitä silti ns. kohublondi-vaikutelmaa tule. Toinen lähes yhtä huono vaihtoehto blondille on mielestäni myös Maria Montazamin (Svenska Hollywoodfruar)"huulettomat" huulet, eli käytännössä meikkivoiteen väriset. It ain't pretty either.

    Se mitä itse kaipaan tummemmassa tukassa eniten on just se, että saattoi huolettomammin käyttää pinkkiä ja tummempia meikkejä, ilman että vaikutelma oli too much. Eli taidan vetää hiukset taas tummempaan suuntaan syksyn tullen :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)