keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pionihajuvesiä ja -meikkejä

Nyt on niin kuin englanniksi sanotaan "high summer", eli keskikesä.

Kesällä kukkivat myös kukista ihanimmat, pionit. Niitä saa kukkakaupoista vain toukokuusta heinäkuuhun, vaikka tiedän monen talvimorsiamenkin haaveilevan niistä hääkimppuunsa.

Pioni on näyttävä ja upea kukka, oikea kesän kuningatar.






Nuorempana en tykännyt pionien tuoksusta. Se oli mielestäni liian raskas ja tätimäinen, enkä olisi varmaan myöskään halunnut pionin tuoksuista hajuvettä.

Nyt kahdessa suosikkihajuvedessäni on kuitenkin pionia.

Englantilaisen Jo Malonen (ei saa valitettavasti Suomesta) Peony & Blush Suede Colognessa tuoksuu pionien lisäksi punainen omena, jasmiini, ruusu ja neilikka. Tuoksu on rehevä ja runsaan kukkainen, aivan ihana. 

Diorin kevään uutuus Miss Dior Blooming Bouquet* on kevyempi kuin voimakas Jo Malone ja siinä on kukkaisuuden lisäksi aika paljon puuterisuutta. Miss Dior Blooming Bouquetissa on pionin lisäksi mandariinia, ruusua, aprikoosia, persikkaa ja pohjatuoksuna valkoista myskiä. 






Jo Malone Peony & Blush Suede -hajuvesi julkaistiin vuonna 2013, ja myös tuoksun mainoksissa hyödynnettiin pionien ihanuus maksimiinsa.

Kuva on Cannesin Jo Malone -liikkeestä kesältä 2013, jolloin ihastuin Peony & Blush Suedeen, kun myyjä tuoksutti sitä minulle yhdessä ostamani Jo Malone Rose Water & Vanilla Cologne Intense -parfyymin kanssa. Talvella 2014 ostin sitten myös Peony & Blush Sueden Brysselin lentokentän Jo Malone -liikkeestä. 






Minulla on myös kaksi pionien mukaan nimettyä huulipunaa.

Avonin Peony* ei ole minusta kyllä aivan totuudenmukaisesti pionin värinen, ainakaan sellaisen perinteisen hörselöisen vaaleanpunaisen. 

IsaDoran Pink Peony* -huulipuna kevään Ray of Light -kokoelmasta on mielestäni jo lähempänä aitoa pionia, mutta sekin on ehkä liian voimakas pinkki. 






Toisaalta pionejakin on aika monen värisiä, kuten tämä tallinnalainen aniliininpunainen versio. 






Helsingin puistoissa kuitenkin kukkivat nyt nämä perinteiset, hattaraisen vaaleanpunaiset ja romanttiset pionit. 


* tuote saatu blogin kautta testattavaksi

12 kommenttia:

  1. Blooming Bouquet on ihana tuoksu! Hiljattain itsekin kirjoittelin siitä :) Ja pionit ovat niin satumaisia, just ihastelin tänäänkin kun anopin puutarhassa ne niin kauniisti kukkii <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä en ole tykännyt Diorin tuoksuista, vaan olen kokenut ne liian aikuiseksi ja tätimäiseksi, mutta Blooming Boquet on minusta ihana, kevyt, kukkainen ja puuterinen. Kuulin, että se oli ensin lanseerattu Aasian markkinoille, jossa menestyvät usein kevyemmät ja vesimäisemmät tuoksut kuin mitkään raskaat orientaalit, ja koska se oli niin suosittu Dior päätti yrittää sitä myös Euroopassa. Hyvä päätös! :)

      Nyt on kyllä niin ihanaa kun pionit kukkivat, ne ovat aivan upeita. Mukavaa kuulla, että anopillasikin on niitä. :)

      Poista
  2. Täällä toinen pionifani ilmoittautuu. Niin suloinen tuoksu ja täydellisen, voitaisiinko sanoa ylimaallisen kaunis kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, luinkin juttusi pioneista blogistasi seuraavana päivänä tämän kirjoitettuani, ja ihan uskomattoman samoissa ajatuksissa olimme taas olleet. Mutta ihmekös se, kun pionit kukkivat Helsingissä nyt niin kauniisti, että niitä ei voi olla huomaamatta. Pioni on kyllä jotenkin niin ylellinen ja juhlava kukka, ei mikään ihme että esim. morsiametkin suosivat sitä paljon häissä. :)

      Poista
  3. Pioni on mun lempikukka, rakastan niitä <3 Voi kun tuo Jo Malonen tuoksu olisi varmaan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lempikukkani on varmaan silti ruusu, mutta kyllä pionitkin upeita ovat. Erityisesti tykkään niistä valtavista vaaleanpunahörsyläisistä pioneista, ihan uskomattoman "lavish", ihania! :)

      Jo Malonen Peony & Blush Suede on kyllä tosi onnistunut kukkaisparfyymi. Muutenkin pidän Jo Malonen tuoksuista kovasti, sillä niissä tuoksuvat puhtaat ja ylelliset raaka-aineet aivan kuin aitoina luonnossa. :)

      Poista
  4. Pioni on kyllä todella kaunis kukka! Mikä on tämänhetkinen suosikkisi Jo Malonelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat kyllä fantastisia! :)

      Kiva kysymys! Minulla on vain kaksi Jo Malonen tuoksua: trooppisen kuuma Rose Water & Vanilla ja tämä kukkainen Peony & Blush Suede. Nyt näillä helteillä olen suosinut Rose Water & Vanillaa, joka oli alkuperäinen ensirakkauteni Jo Malonelta, mutta keväällä taas olin ihan huumassa tuosta Peony & Blush Suedesta ja käytin vain sitä. Molemmat ovat siis tosi hyviä, suosittelen tuoksuttelemaan jos maailmalla törmäät jossain Jo Malonen liikkeeseen. :)

      Poista
  5. Jo Malonella on kyllä hyviä tuoksuja, valitettavasti ei kyllä siitä halvimmasta päästä. Minullakin on muutama, ja kivointa niissä on se, että niitä voi käyttää päällekkäin, eli tuoksuja voi sekoitella.

    Jos haluaa Jo Malonea tai muuta tuoksutella, tässä postauksessa linkki nettikauppaan, josta saa haluamansakokoisia näytteitä edullisesti. Postimaksu on hiukan noussut tuosta postauksesta, mutta on edelleenkin edullinen. Listalta löytyy vaikka mitä! Myös jo lopetettuja parfyymejä:

    http://dzinninajatuksia.blogspot.fi/2012/12/hajuvesiostoksilla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta että Jo Malonen tuoksut ovat aika kalliita, varmaan markkinoiden hintavimmasta päästä. Siksi itsekin epäröin niiden ostamista pitkään. Mutta toisaalta vaikka ne ovat nimeltään vain Cologneja, ovat ne niin vahvoja, että tuoksua tarvitsee vain aavistuksen, ja silti se kestää melkein koko päivän iholla. Niinpä en ahkerasta kulutuksesta huolimatta ole saanut käytettyä Rose Water & Vanillasta tai Peony & Blushista vasta kuin n. kymmenesosan pullosta, vaikka käytän niitä lähes päivittäin. Eli tavallaan se hinta tasoittuu siinä, samoin kuin tietysti aidosta ja puhtaasta raaka-aineiden tuoksusta olen valmis maksamaan vähän extraa. :)

      Itseasiassa itsekin tutustuin tuohon Peony & Blush tuoksuun Cannesissa niin, että myyjätär ehdotti yhdistämään sen ostamaani Rose Water & Vanillaan. Vaikka yhdistelmä on hyvä, en ole niitä yhdessä niin paljon käyttänyt, kun kumpikin tuoksu on mielestäni yksinäänkin aivan ihana. :)

      Kiitos paljon linkistä blogijuttuusi ja nettikauppaan, tosi hauskaa lukea aiheesta lisää. Itsekin tilasin Rose Water & Vanillasta ensin näytteen nettikaupasta, ennen kuin vihdoin raaskin ostaa koko pullon Cannesista. Nyt näyte on kätevä matkakäytössä. :)

      Poista
  6. Mä ostin tuon Peony & Blush Sueden nyt kesällä Lontoosta. On ihana <3

    VastaaPoista
  7. Kivaa että sinäkin päädyit kaikkien Jo Malonen hienojen tuoksujen joukosta juuri Peony & Blush Suedeen. Itse en olisi sitä varmaan huomannutkaan, ellei Cannesissa myyjä olisi sitä uutuutena kovasti suositellut tuon ostamani ensimmäisen Jo Maloneni Rose Water & Vanillan kanssa. Silloin tuntui ihan liian isolta hankinnalta ja kalliilta ostaa kaksi Jo Malonen hajuvettä samalla kertaa, mutta puoli vuotta asiaa harkittuani ja ostettuani Peony & Blushin Brysselistä en ole katunut yhtään. Upeita tuoksuja! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)