keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Sokos Beauty News ja Stockmann Auringon alle -kesäesitteet

Uutiskatsaus, raportti länsirintamalta:

Minusta on ihanaa lukea Sokoksen ja Stockmannin kosmetiikan mainosesitteitä.

Sokos uudisti tänä vuonna kauneusmainontansa, nimesi 6 krt vuodessa ilmestyvän esitteensä Beauty Newsiksi ja nosti päätoimittajaksi meikkitaiteilija Mariela Sarkiman. 

Kesäkuun Beauty News on nyt neljäs laatuaan, ja minusta uudistus on onnistunut. Lehdessä on mainokseksi paljon kiinnostavaa luettavaa, ja Marielan persoona näkyy kivalla tavalla. Lehdessä on mm. oma aukeama Marielan kauneusvinkeille. Tällä kertaa esiteltiin yhdellä sivulla myös värikkäitä uutuuskynsilakkoja (jopa Chanelia ja Dioria, joita ei mainoksissa niin usein näe), joista tiedän Marielan olevan erityisen kiinnostunut. 

Sokoksen Beauty Newsin sisältö on myös netissä, ja siellä on mm. hyödyllinen video, jossa Mariela opettaa huivin sitomista hiuksiin kolmella eri tavalla (täällä). Minusta Mariela on ihan trendien huipulla tässä, sillä uskon että huivien käyttö hiuksissa asusteena vintage-tyyliin tai kuten esim. afrikkalaiset naiset niitä käyttävät turbaanina, on nousussa. Hyvien huivivinkkien lisäksi tähystelin mielenkiinnolla, että olikohan video jopa kuvattu Marielan kotona?

Kosmetiikkauutisissa huomiotani kiinnitti Sokoksen lehdessä mm. se, että Lancomen loistavalla Hypnose-ripsivärillä mainostettiin olevan uusi, edullisempi hinta, 33 euroa. Mistähän tämä johtuu, hyvien markettiripsarien aiheuttamasta kilpailusta vai?

Muita uutisia: Escadan ihanaa kookos-kesätuoksua Born in Paradise sekä parin vuoden takaista hedelmäistä Taj Sunsetia saa Sokokselta nyt 100 ml:n jättipullon 50 ml:n hinnalla 59,90 euroa. Halvempaa varmaan kuin tax freessa!

Myös GAP ja Lexington mainostavat hajuvesiään, joten yhä useammalla vaatemerkillä näyttää nykyään olevan oma tuoksunsa. 

Sokoksella on käynnissä Lumenen kauneustapahtuma tämän viikon 15.6.2014 asti. Yli 40 eurolla Lumenen tuotteita ostava saa kaupan päälle Finlaysonin pirteän oranssin kesäkassin.

Beauty Newsin takasivulla otsikon "Uutta ja ajankohtaista" alla ovat mielestäni aina kiinnostavimmat tuoteuutiset. Nyt siellä esitellään Lumenen Summer Trend Collection, jossa on huulipunia ja Lumenen uusia loistavia Gel Effect -kynsilakkoja kausisävyissä. Huomaavaisesti Sokos antaa vielä Gel Effecteistä euron alennuksen eli hinta on 5,50 euroa (normaalisti 6,50 euroa).

Esittelyssä ovat myös Diorin Addict -uutuusmeikit: räväkänväriset It-Line eyelinerit, luomivärit ja ripsivärit (pinkkiä, violettia, sinistä, keltaista...). Sokoksen mukaan meikkejä voi yhdistellä sävy sävyyn tai tehdä tehokkaita kontrastiyhdistelmiä. Vaikka ei tämä nyt aivan vallankumouksellista Diorilta ole, vielä isomman kaupallisen riskin otti mielestäni Chanel jo viime keväänä kun sen L'Ete Papillon de Chanel -kokoelmassa julkaistiin mintunvärinen, sininen ja jopa keltainen ripsiväri.







Stockmannilla on käynnissä Auringon alle -kauneuskampanja kanta-asiakkaille 30.5.-22.6.2014.

Stockmannin lehti on mielestäni aina asteen ylellisempi kuin Sokoksen. 

Stockmannin kauneustapahtumien mainoslehden mukana tulee perinteinen - 20 %:n alennusseteli, jonka voi tällä kertaa käyttää mihin tahansa kosmetiikkatuotteeseen.

Minä harkitsen ostavani alennussetelillä vartalovoideversion Estee Lauderin Bronze Goddess -aurinkovoidesarjasta, johon olen totaalisen ihastunut. Minulla on siitä aurinkosuojavoide kasvoille SPF 30, ja se on ihaninta mitä olen käyttänyt tähän mennessä. Hienostunut, herkullinen tuoksu ja kermainen, laadukas koostumus. Jos aurinkosuojavoiteiden käyttäminen nyt ylipäänsä voi olla miellyttävää, niin Estee Lauderin Bronze Goddess on sitä.

Toisaalta Sokoksella olisi myynnissä myös amerikkalaisen Philosophyn Take Shelter -aurinkosuojavoide kasvoille. Sen mainostetaan erityisesti ehkäisevän ihon valoikääntymistä (SPF 30, 32,50 euroa). Ehkä on siis hankittava sekin!

Stockmannin Auringon alle -lehti on jaettu viiteen osioon: 1. kasvot ja meikki, 2. hiukset, 3. tuoksut, 4. vartalo sekä 5. kädet ja kynnet. 

Välissä on Kiehl'sin oma esite ja jopa näyte Biothermin Aquasource Deep Serumista. Näytteitä ei ole mielestäni kyllä aiemmin ollut mainoslehdissä!

Stockakin promoaa Diorin uusia värikkäitä Addict-meikkejä, ja on jopa läntännyt sivuilleen kuvan harvinaisesta keltaisesta luomiväristä, tätä ei varmaankaan tapahdu usein!

Lehdessä on myös kuva Yves Saint Laurentin fantastisesta Collector Pallette Summer -luomiväripaletista, jossa on pronssia, vaaleanpunaista, tummansinistä ja turkoosia. Ihana!

Clarinsin aurinkotuotteet ovat Stockalla perinteisessä alkukesän kanta-asiakastarjouksessa - 20 %, mutta niiden tehokkuudesta huolimatta en itse tykkää niiden parfyymisesta tuoksusta.    

Lehden viimeisellä sivulla on myös hyvä tarjous: kaikki Essien kynsilakat vähintään - 20 %, eli hinnaksi jää 11,90 euroa, kun se on normaalisti 15,90 euroa. Eikä OPI voi tietenkään jäädä toiseksi, joten myös OPI:n kynsilakat ovat vähintään - 20 % eli 12,50 euroa (normaalisti 17,50 euroa).


Helsinkiläisille vielä ajankohtaisena tietona, että Stocka oli näköjään yllättäen levittänyt vielä toistaiseksi tyhjät alepöytänsä esiin tänään keskiviikkona 11.6.2014. Aikookohan Stockmann pamauttaa alensa käyntiin jo hyvissä ajoin ennen juhannusta eli tällä viikolla? Jäämme jännityksellä odottamaan...

12 kommenttia:

  1. Tarkka tyttö ja paljon hyvää tietoa taas. Terkkuja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos hauskasta kommentistasi ja terkkuja paljon takaisin! :)

      Minusta on niin kivaa aina analysoida näitä erilaisia kosmetiikkamainoksia, vertailla hintoja, tutustua uutuuksiin ja tarjouksiin sekä tehdä havaintoja. Erityisen hauskaa on jos Sokoksen ja Stockmannin kauneusesitteet sattuvat tulemaan näin samaan aikaan, ja vertailua voi tehdä niiden välillä. :)

      Poista
  2. Huokaus... Olisipa kotikaupungissani Stocka tai edes kunnon Sokos! Nämä kampanjoiden hehkutuspostauksesi ovat aina niin ihanaa ja inspiroivaa luettavaa :) Onneksi osan vinkeistäsi pystyy hyödyntämään Emotionissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pahoittelen, että kirjoitan aina näin pääkaupunkikeskeisesti, ja helposti unohdan, että muualla ei välttämättä ole Sokosta tai ainakaan Stockaa. Toisaalta silloin on varmaan myös kivaa tietää, että mikä täällä Helsingissä tai muissa suuremmissa kaupungeissa on tarjonta, jos tänne sattuu olemaan asiaa. Ja onneksi sielläkin on sentään Emotion! Emotioneissa on muuten yleensä todella hyviä aletarjouksia, kun kosmetiikka ei liiku siellä välttämättä samaan tahtiin kuin suuremmissa kaupoissa. Eli niitä aleja odotellessa! :)

      Poista
  3. Stockan alet ovat täällä! 8) Mua hitusen himoittaisi se keltainen Diorin luomiväri, siinä oli ihan kelpo pigmenttikin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, minäkin sain eilen ilmoituksen sähköpostiin, että tänään perjantaina se alkaa! En kyllä muista että Stocka olisi useinkaan aloittanut alea näin aikaisin, joskus se on mielestäni alkanut vasta juhannuksen jälkeenkin. Voi olla että normaalimyynti ei ole nyt ollut niin hyvää, niin haluavat maksimoida aleajan. :)

      Itse en valitettavasti vielä tänään Stockalle ehtinyt, enkä varmaan viikonloppunakaan, mutta maanantaina käyn kyllä ehdottomasti tsekkaamassa Helsingin Stockan tarjonnan, jos siellä nyt on enää mitään jäljellä. :)

      Itse en kyllä ole edes harkinnut sitä Diorin keltaista luomiväriä, se on vain niin vaikea väri. Mutta pisteet Stockmannille, että uskalsivat laittaa sen silti mainoslehteensä. Ja pakko myöntää, että yhtäkkiä turkoosi tai violetti ripsivärikin alkaa näyttää tosi kiinnostavalta ja highfashionilta, kun muodin auktoriteetit Dior ja Chanel markkinoivat sitä. :)

      Poista
    2. Hei, pakko palata vielä kommentoimaan tähän, kun testasin itsekin nyt mielenkiinnolla sen Diorin keltaisen luomivärin pigmentin kaupassa. Sehän oli tosi hyvä, ja erittäin kaunis keltaisen kultainen sävy. Näyttäisi varmasti todella kauniilta esim. sinisten silmien kanssa (itselläni on kyllä vihreät). Ei Stockmann turhaan sitä mainoslehteen laittanut, upea väri! :)

      Poista
  4. Hei...täysin asian vierestä...huomasinkin, että mainitsit Viron Kaubamajan valikoimiin kuuluvan myös Patykaa....huomastiko millä hintatasolla? Itse olen jossakin vaiheessa kesää matkalla Viroon, ja haluaisin ehdottomasti tutustua luonnonkosmetiikan tarjontaan. Patyka on ihana sarja, mutta niin niin tyyris :( Osaisitko kertoa mikä muu sarja Virossa on mielenkiintoinen kuin Joik?
    Iroisie, Absolution, Patyka, Zuii.....rakastan näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nyt kuules kohtaloa, sillä olen sattumalta lähipäivinä menossa Tallinnaan. Ja totta kai aion käydä myös Kaubamajan kosmetiikkaosastolla, joten katson sinulle samalla Patykan hintatason. Sittenhän sitä voi verrata ainakin Jolieen, joka Suomessa myy Patykaa.

      Mahtava Kaubamajassa on myös ranskalaisen luonnonkosmetiikan meikkimerkin Couleur Caramelin valikoima. Luulen, että hintataso on siinäkin vähän edullisempi kuin Suomessa. Suomesta sitä ei ole aiemmin saanut kuin joistain kauneushoitoloista ym., mutta nyt se on mielestäni tullut ainakin Helsingin Stockmannille.

      Kaubamajassa on muutenkin laaja luonnollisemman kosmetiikan osasto, joka kannattaa ehdottomasti tsekata. Patyka on siellä, mutta Joik päivittäiskosmetiikan puolella lähempänä isoja kassoja.

      Virolaisista luonnonkosmetiikan (tai ainakin luonnollisemman) sarjoista en tiedä Joikin lisäksi kuin Puhas Looduksen, mutta siitä ei itselläni ole valitettavasti kokemusta. Muistaisin kuitenkin kuulleeni kehuja. Mutta Joik on ainakin ihan super, sitä voin ainakin lämpimästi suositella! :)

      Teen joko uuden jutun tänne Pumpulipupuun Kaubamajan kosmetiikkatarjonnasta, tai sitten palaan kommentoimaan sinulle ainakin Patykan hinnat tähän juttuun. Tosi kivaa kun sinua kiinnostaa, ihan samoista sarjoista itsekin pidän kovasti! :)

      Poista
  5. oi, isooooooo kiitos :) odotan mielenkiinnolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan, koitin katsoa sinulle Patykan hintoja Kaubamajassa, mutta nyt verrattuani niitä hintoihin mm. Jolien verkkokaupassa menin ihan sekaisin, kun Patykan tuotteita olikin niin monia erilaisia. Esim. puhdistusvaahto maksoi Joliella joko 29 tai 49 euroa (Biokaliftin), kun katsoin Kaubamajasta vain yhden hinnan 35,95 euroa, enkä nyt tiedä kumpi puhdistusvaahto se oli. Kasvovesi maksoi Kaubamajassa saman 35,95 euroa, kun Joliella hinta on 34 tai 49 euroa. Puhdistusöljyä ei Joliella näyttäisi olevan kuin yhtä laatua hintaan 52 euroa, kun Kaubamajassa puhdistusöljyn hinta oli 39,95 euroa. Ja vartalovoiteet ainakin maksoivat Kaubiksessa 25,95 euroa yhtä lajia lukuunottamatta, kun hinta näyttäisi Joliessa olevan 37 euroa. Ja suihkugeelien hinta oli mielestäni Kaubiksessa sama 25,95 euroa, kun Joliessa se on 32 euroa. Eli näiden vertailujen perusteella näyttäisi kyllä siltä, että Patyka on Kaubamajassa halvempaa, jos en ole nyt ihan vääriä tuotteita vertaillut. :)

      Poista
    2. Kiitos tiedoista :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)