lauantai 7. kesäkuuta 2014

Muotiperjantai; Laura Ashley ja kukka-asusteet

Käväisin keväällä USA:n matkani yhteydessä Englannissa. Siellä tutustuin ensimmäistä kertaa Cath Kidstoniin, joka myy kukkakuosisia asusteita ja sisustustarvikkeita. 

Innostuin muutenkin valtavasti kukista, joista englantilaiset pitävät, ja jotka ovat sopivasti muotiakin tänä keväänä.






Sitä kautta muistin taas kukkakuosien grand old ladyn, Laura Ashleyn, jolla on ollut oma liike Helsingissä jo vuodesta 1986 (Pohjoisesplanadi 23). Ilmankos muistan käyneeni siellä jo ihan lapsena, kun sain päättää oman huoneeni sisustuksen ja halusin kukkatapettia tai -boordia. 

Jos haluaa kukkakuoseja, kannattaa Helsingissä mennä siis Laura Ashleylle. Cath Kidstonia ei Suomessa tietääkseni myydä.  






Käydessäni Laura Ashleyn liikkeessä siellä tehtiin Ihana Helsinki -viikon kunniaksi käsihierontoja ja pikamanikyyreja teemalla "complete the look". Ihan mielettömän hyvä idea!

Tekijät olivat opiskelijoita Suomen Kosmetologikoululta Hietaniemestä, jossa kävin aiemmin talvella jalkahoidossa (juttuni täällä).

Kynsilakat olivat minulle tuntemattoman jonkun saksalaisen hoitolamerkin, mutta niiden värit olivat aivan Laura Ashleyta, kuten tämäkin hehkuva koralli. Ne sopivat tosi hyvin liikkeessä myytäviin kukkamekkoihin. 






En ostanut kukkamekkoa, mutta kylläkin nämä kuvassa oikealla näkyvät violetit kukkakuosiset korkokengät (110 euroa).

Ne tuovat minusta romanttisen säväyksen yksinkertaisiinkin asuihin. 






Kukkakengissä on samaa liilaa ja vaaleanpunaista väriä kuin syreeneissä, jotka kukkivat nyt Helsingissä ja tuoksuvat huumaavasti. 






Kukkainnostuksessani ihastuin myös tähän huhtikuun Olivia-lehden kanteen, jossa oli fantastisen voimakkaan värinen, rehevä kukkaseppele. Sen on tehnyt kukkastylisti Laura Väinölä Flora & Laura -yrityksestä. Ilmankos se kiinnitti heti huomioni! 

Vasta jälkeenpäin harmikseni tajusin, että kyseessä oli sama Flora & Laura, jonka pitämään kukkaworkshopiin olisi voinut Pre Helsinki -muotiviikolla mennä askartelemaan itselleen Floral Accessoryn. Kutsukin oli houkutteleva: "Come on fashionists, let’s create ourselves a living piece of jewellery!".

2 kommenttia:

  1. Vierailen Cath Kidstonin nettikaupassa tasaisin väliajoin, aivan ihania kuoseja. Toisinaan mennään siis aivan Hyacinth Bucketina ja toisinaan on graafinen mustavalkokausi. Upeat kengät olet ostanut, ihan kuin silkkimaaleilla maalattu. Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos Cath Kidstonin nettikaupasta voi tarvittaessa tilata kukkakuosia Suomeenkin, sillä Suomessa sitä ei mielestäni tosiaan myydä. Kukkien lisäksi minua miellyttää Kidstonilla kovasti myös erilaiset pilkkukuosit, tosi söpöjä. :)

      Ja Hyacinth Bucketin, suuren englantilaisen kukkakuosien ystävän olin aivan unohtanutkin, kiitos muistutuksesta! Hänen nimensäkin jo viittaa kukkiin. :)

      Ihastuin noihin Laura Ashleyn korkokenkiin heti niin paljon, että en malttanut edes odottaa aleisiin, vaikka niitä saattaa hyvin jäädä vielä sinnekin. Ne ovat minusta ihana raikas tuulahdus moneen asuun, en ollut ennen tajunnutkaan kuinka monikäyttöiset kukkakengät voivat olla. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)